Page 45 of arsku Travel Blog Posts



Kävimme tänään joen rannalla. Joki on niin leveä, että vastarantaa ei näy. Täällä on täysi kesä! Laitoin itselleni aurinkovoidetta, jonka suojakerroin oli 50, joten en palanut, vaikka käveltiinkin pahimpaan aikaan ulkona. Vuorokausirytmi menee täällä miten sattuu. Punaviinin väsyttämänä tuli otettua parin tunnin päiväunet. Kiertelin sen jälkeen kirjakaupoissa ja ostin espanjalaiset pelikortit. Chile-aiheista matkaopasta ei löytynyt kuin yksi. Ehkäpä Buenos Airesissa on paremmat valikoimat. Ulos lähdimme porukalla vasta vähän ennen kahtatoista. Ensimmäisessä kapakassa olimme ainoat asiakkaat, eikä toisessakaan ollut paljon väkeä. Sirius näkyi tosiaan taivaanlaella. Näkyi paljon eteläisen tähtitaivaan tähtiä, mutta en hahmottanut mitään tähtikuvioita. Ehkä tähtiä pääsee paremmin katsomaan jossain pienemmässä kaupungissa. Nukkumaan men... read more
varoitus
monenlaisia taloja
rannalla


Lento oli melkein ajoissa: vain 20 minuttia myöhässä. Jännitin kahta asiaa: 1) Mukana oli tuliaiseksi ruisleipää. Säännöissä kuitenkin luki että kasvi- ja eläintuotteiden tuonti oli kiellettyä. Kuuluisiko leipä siihen luokkaan. 2) Kohdepaikan tarra oli kiinnitetty rinkkaani huonompaan paikkaan kuin Bremenin lennolla. Tulisiko rinkka perille? Rinkassahan oli kaikki vaihtovaatteet ja aurinkorasva. Merkitsin papereihin että elintarvikkeita ei ole mukana. Rinkka tuli vaikka ei ensimmäisten joukossa. Tullin läpäisy sujui ongelmitta. Liisa oli kentällä vastassa. Kävimme oluella. Liisa jäi odottamaan Piaa, jonka kone Sao Paolosta oli myöhässä parisen tuntia. Menin keskustaan bussilla. Kyyti oli epätasaisempaa kuin kotimaassa. Olo oli sikäli turvallinen että matkustajien joukossa oli pari poliisia. Tres Cruzesin bussiasemalta menin määränpäähän taksill... read more

Europe » Spain » District of Madrid » Madrid January 30th 2008

Madridissa piti olla vaihtoaikaa 4,5 tuntia. Oli tunnin vähemmän, kun lento lähti tunnin myöhässä Vantaalta lumipyryn takia. Madridin kentällä siirryttiin terminaalista toiseen automaattisella junalla. Jututin samalle lennolle lähteviä työmiehiä, jotka olivat menossa työmatkalle Botnian tehtaille. Kentällä ostin kaupasta vain vettä - viiniähän sai riittävästi lentokoneessa. Lentoa odottaessani minulle tuli sellainen fiilis, että lentäminen ja lentokentät eivät ole vielä varsinaista matkailua - ne ovat vain siirtymistä nopeasti ja ahtaasti paikasta toiseen. Varsinainen matkakokemus alkaa, kun astuu terminaalista ulos. Menin viimeisten joukossa koneeseen, eikä virkailija ollut ensin hyväksyä Suomessa tulostamaani check in -varausta, vaikka siinä näkyi selkeästi paikkani 30L. Kun pääsin paikalle, vierustoveri totesi heti espanjaksi: 'Usted viaja s... read more
työmatkalaisia

Europe » Finland » Uusimaa » Helsinki January 30th 2008

Tiina kävi heittämässä minut Tampereen rautatieasemalle ja ihmetti miten minulla on noin pitkälle matkalle näin vähän tavaraa mukana. Olin ajoissa lentoasemalla. Tapasin Pian joka meni 5 minuuttia myöhemmin lähtevälle lennolle.... read more
Vantaalla

Europe » Finland » Pirkanmaa » Tampere January 26th 2008

Viimeinkin tuli lumi maahan. Viime viikolla paloi sitten tämä auto pihallamme. Finally there's snow. This car was burnt last week. Finalmente hay nieve. La semana pasada este coche fue quemado...... read more

Europe » Finland » Pirkanmaa » Tampere January 20th 2008

I took a couple of pictures of the nearest church, which was burned two weeks ago Hace dos semanas que quemaron esta iglesia que está más cerca de mi casa. Pari viikkoa aiemmin tämä läheinen mormonikirkko poltettiin.... read more
a burned church in Tampere

Europe » Finland » Pirkanmaa » Tampere July 16th 2005

40-vuotispäivän aattona Kaupin talviuimareiden saunan takkatuvalla. Juhlat pidettiin nyyttäreinä. Hyvin tarkeni uida.... read more
40v-juhla 003
40v-juhla 038
40v-juhla 085




Tot: 0.282s; Tpl: 0.011s; cc: 8; qc: 69; dbt: 0.0178s; 1; m:saturn w:www (104.131.125.221); sld: 1; ; mem: 1.4mb