Venezuelan viimeiset kohteet

---

Chichistä Paraguanan niemimaalle ja Maracaiboon

Venezuelan osuus matkasta läheni loppuaan ja meidän oli jatkettava matkaa kohden Maracaiboa jonne olimme palauttamassa auton. Viimeiseksi pysähdyspaikaksi valitsimme Paraguanan niemimaan joka on kiinni mantereessa vain pitkän kapean kannaksen kautta. Ennen Paraguanaa pistäydyimme Coron kaupungissa josta löytyi kaunis vanha keskusta.

Matka Chichistä Coroon kesti vain muutamia tunteja ja meillä oli hyvin aika pistäytyä Coron kaupungissa. Tosin satuimme paikalle pahimpaan mahdolliseen aikaan, eli aivan keskipäivällä jolloin kuumuus on aivan tukahduttavaa ja kaupungin kierteleminen kävellen täysin mahdotonta. Jo pieni hetki keskipäivän auringossa riittää polttamaan meidän ’blankitojen’ nahan joten parempi pysytellä varjossa kuumin aika. Sen verran kuitenkin Coroa näimme, että vanha keskusta oli hyvin säilynyt ja ylläpidetty joskin varsin pieni - vain muutama kortteli jota sitten ympäröi pölyinen ja kuluneen näköinen uudempi kaupunki.

Kuumuudesta oli jälleen päästävä vilvoittaviin tuuliin jotka nekin tosin päivällä tuntuvat kuumalta. Veden äärellä oleminen kuitenkin ajatuksena siinä kuumuudessa tuntuu jo helpottavalta.

Medanos de Coro

Coron kaupungissa poistuttaessa tullaan aivan yllättäen aivan toisenlaisiin maisemiin. Kaupungin takana kohoavat jälleen vehreät vuoret ja rannan alankoalueetkin ovat hyvin vehreitä. Täydellisenä yllätyksenä tulee heti kaupungista ulos ajettaessa täysin päinvastainen maisema - valtavan korkeat hiekkadyynit ovat vastassa ja maisema muistuttaa lähinnä Saharaa tai muuta hiekkaerämaata. Paraguanan niemimaan eteläisessä osassa sijaitsee Medanos de Coron kansallispuisto joka käsittää nämä hiekkadyynit ja osan erittäin karua rantakaistaletta. Sateet ovat erittäin harvinaisia ja kasvillisuus on hyvin vähäistä. Ja mikä jälleen yllätti meidät oli se, että varsinainen päätie kulki suoraan tämän alueen läpi ja maisemiin tutustuminen onnistui todella helposti.

Paraguanan niemimaa

Niemimaan alueella ei sijaitse mitään suuria ja merkittäviä keskuksia vaan valittavaksi jäikin lähinnä muutamien pienten paikkojen väliltä se, joka vaikutti eniten mielenkiintoiselta. Edellisen paikan kohdalla jouduimme vähän etsiskelemään vapaata majoitusta mutta nyt ongelmaksi tuli se, että mikään ei oikein ollut auki.

Ajoimme pieneen Adicoran kylään joka on tunnettu surffaus ja varjoliito paikka. Tuulet ovat ympäri vuoden aika kovat ja suuntakin on hyvä, eli joko rantaa kohden tai rannan suuntaisesti. Nimen kärjestä ei olisi pitkä matka Aruballe joten jos tuuli vähän kääntyisi niin sieltähän sitä sitten itsensä löytäisi. Näin sesongin ulkopuolella kylät olivat kuitenkin varsin hiljaisia alkuviikosta ja osa majapaikoista olikin kiinni. Hetken odottelimme kun yhden posadan omistaja mietti viitsisikö tulla avaamaan majatalonsa ja toisen omistajaa odottelimme saapuvaksi Corosta. Ehdimme kierrellä kylän moneen kertaan kunnes päätimme ajella vähän sivumpaan. Tulimme kohtaan jossa joko tulva tai jokin muu yllättävä ilmiö oli huuhtaissut pätkän tietä mereen ja jouduimme kääntymään tulosuuntaan ja kuinka ollakaan, satuimme varsin soman talon kohdalle joka sattui näyttämään majatalolta. Mitään merkkejä tai kylttejä majoitustoiminnasta ei ollut mutta Tintti lähti kuitenkin tiedustelumatkalle kyselemään, että mahtaako paikka olla ihan yksityisasunto vai peräti majatalo? No kyllähän se majataloksi osoittautui ja kun ihmettelimme, että miksei mitään kylttejä ollut niin omistaja totesi, että no kyllähän nyt kaikki tietävät, että majatalohan tämä on. Niin, eipä siellä siis taida järin usein ketään vieraita sitten käydä.

Paikka oli kuitenkin ihan rannalla ja varsin mukavan näköinen joten sinne majoituimme. Yksi paikalla olleista kavereista osoittautui oikein kokiksi joten syötävääkin järjestyi. Aamulla tapasimme myös paikan belgialais-ranskalaisen omistajan joka oli innokas kalastaja. Saaliiksi oli kertynyt vaikka mitä ja osa saaliista oli entisöity koristeiksi ympäri majataloa. Saimme myös hyvät ohjeet miten löytäisimme majoituksemme Maracaibossa - omistajan mukaan toisin päätyisimme niiden ohjeiden mukaan ennemmin Panamaan kuin hotelliin Maracaibossa. No, kyllä me perille löysimme kunhan ennen sitä järjestimme itsemme pieneen pulaan.

Flamingot ja Salinas de Adicora

Kylän lähettyvillä oli useampikin paikka jossa flamingot kävivät syömässä ja myös pesivät. Näitä pitkäkoipia meidän sitten piti lähteä etsiskelemään ja samalla oli myös tarkoitus tutustua paikalliseen suolan valmistukseen. Suuriin laguuneihin kerätään merivettä joka sitten haihtuu ja jäljelle jäävä suola otetaan talteen.

Ajoimme ensin El Supin kylään jossa flamingot majailevat. Kylän reunalla on matalia laguunoja joiden ympäristö oli varmasti koko matkalla nähdyistä kaikkein törkyisin. Joka paikka oli täynnä roskaa ja saastaa ja tolkuttomat määrät jotain pienen pieniä itikoita - ulkona autosta ei voinut olla kuin minuutin niin jo oli kymmeniä paukamia - äkkiä siis pois ja etsimään parempia flamingopaikkoja.

Löysimme reitin Salinaksille ja siellähän niitä flamingojakin oli aivan valtaisat määrät. Tie kulki aivan suolalätäköiden reunalla ja näytti myös siltä, että tiet risteilivät siellä keskellä niitä pikku lammikoita. No eipä siinä mitään, joku muukin näytti siellä ajelleen joten sinnehän mekin sitten suuntasimme. Flamingot käppäilivät aivan auton vieressa kapeilla kannaksilla ja pian me huomasimme joutuneemme umpikujaan - tie jatkui jyrkästi pienelle kannakselle jonne meidän autollamme ei pääsisi mitenkään. Eipä siis muuta kuin auto ympäri ja takaisin samaa reittiä tielle. Olimme ylittäneet pienen siltarummun näköisen ojan jossa pohjaa tuntui raapaisevan muutama kivi. Siirsimme suurimmat kivet sivuun ja eikun matkaan taas - valitettavasti vaan kovin lyhyeen sellaiseen. Yksi pieni ylimääräinen ruopaisu ja huomasimme olevamme siinä siltarummun päällä jumissa. Kapea tie oli pettänyt auton sivuilla ja hyvä, että emme luiskahtaneet kokonaan sinne veden puolelle.

Taas alkoi tuumailu, että mitenkäs tästä nyt selvitään? Näytti siltä, että ainoa keino oli kaivaa vähän hiekkaa auton edestä matalammaksi ja yrittää myös saada takarengas vähän vahvemmalle pohjalle. Muutama yritys näin ja totesimme olevamme täysin jumissa siinä upottavassa hiekassa. Ei auttaisi muu kuin yrittää etsiä apua jostakin.
Onneksi läheisellä tiellä kulki autoja aina välillä ja saimme viittilöityä paikalle 3 herraa jotka olivat matkalla kalaan. Sitten alkoikin muutaman tunnin urakka auton irroittamiseksi.

Jos emme olisi näitä kavereita saaneet paikalle apuun taitaisimme olla vieläkin siellä flamingojen pällisteltävänä keskellä suolalätäköitä. Tämän episodin jälkeen lupasimme, että ei enää yhtään mitään riskinottoja tällä retkellä - ainakaan ihan saman päivänä. Jos ei muuta, niin ongelmien sietokyky on kovasti kehittynyt tämän retken ansiosta.

Maracaibo ja suunta Kolumbiaan

Auton irroitusurakan jälkeen alkoi melko puuduttava ajomatka Maracaiboon. Mittäsimme matkalla pisimmillän 12 km pitkiä suoria ja niitä mahtui matkanvarrelle aika monta. Mitään kummempia maisemiakaan ei eteen ilmaantunut joten pikkuisen puudutti matkanteko. Maracaiboon saavuimme iltapäivällä ja suunnisitmme jokseenkin suoraan hotellimme. Tämäkään kylä ei ole ihan pienimmästä päästä, jokseenkin 2 miljoonaa majailee ympäristössä joten tien löytäminen perille jälleen lähes ilman karttaa oli oikeastaan aika onnen kauppaa.

Seuraava päivä kuilui palauttaessa autoa - joka kuulemma oli Hertzin kaverin mielestä kummallisen likainen (ihme juttu!) ja bussilipun hankinnassa seuraavaksi aamuksi.

Matka jatkui Kolumbiaan Cartagenaan jonne aikataulun mukainen lähtö oli aamulla klo 5. Asemalla piti olla viimeistään klo 4.30 jotta kaikki muodollisuudet saataisiin joidettua. Lopulta istuimme odottelemassa bussia klo 7.30 asti. Bussi tuli Caracasista ja tietyöt olivat viivyttäneet matkaa yli 2 tuntia. Meillä olikin siten edessä lähes 13 tunnin matka seuraaviin seikkailuhin Kolumbian Cartagenassa.

Kaiken kaikkiaan Venezuela osoittautui huomattavasti mainettaa paremmaksi maaksi. Kaikki selkkaukset ja hankaluudet olivat pelkästään itse aiheutettuja ja joka kerta meidät ystävällisesti ja todella auttavaisesti niistä pelastettiin. Ihmiset olivat siis aivan upeita ja toivottivat meidät aina tervetulleeksi paikkoihin joihin menimme. Maisemat olivat upeita ja paljon jäi vielä nähtävää. Ehkä siis palaamme vielä joku päivä - kenties.

---

Photos

Medanos de Coro
Coron lähellä olevia heikkadyynejä

Coron vanhakaupunki
Aika hiljaista on kylillä keskellä päivää

Paraguanan flamingot
Niemimaalla riitti flamingoja runsaasti

Mitenkäs tässä näin nyt kävi?
Autoa nostettiin tunkilla jotta alle saatiin vähän kovaa maata ja kivä. Onneksi sattui auttajia paikalle

Hiekkaa.....
Sekaan mahtui muutama kitulias pensaskin.

Chichi - Coro väliltä
Rannikko näkyy jälleen.

Paraguanan niemimaata
Alue on tasainen kuin pannukakku - mitä nyt yksi vuori hallitsee näkymää ja näkyy koko alueelle.

Majatalon porukkaa
Vasemmalla paikan omistaja

Hain leuat
Omistaja harrasti kalastusta ja tässä muistoja saaliista

Sinimarliini
Saaliiksi oli tullut vaikka mitä, myös tämä sinimarliini

Kotieläimet
Majatalon takapihalla asusteli myös pieni vuohilauma

Pankki
Mainoksen mukaan myisivät jäitä - me kyllä vaihdettiin täällä rahaa

Korppikotka
El Supin kylässä kävimme katselemassa flamingoja. Kylän rannat olivat kuin suoraan kaatopaikalta.