Potkupalloa ja vähän muutakin

---

Potkupalloa

Lento Bogotaan meni kivuttomasti vaikkakin välissä oli pysähdys Quitossa (Ecuadorissa). Laskeutuminen oli hätäisin tähän mennessä. Kummallekin tuli pienoinen kylmä hiki koneen pompsahtaessa kiitoradasta ja sen heiluessa puolelta toiselle jarrutuksen aikana. Bogotassa oltiin joskus puoli kuuden aikaan illalla. Seuraava etappimme oli Medellin, jonne päästäisiin bussilla. Otettiin taksi lentokentältä bussiterminaaliin ja päätettiin siellä, että kun ollaan päästy matkustamisen makuun, niin otetaan saman tien yöbussi. Normaalisti lippu Medelliniin maksoi 49 tuhatta pesoa, mutta ystävällinen kaveri bussiasemalla sanoi, että meidän ei kannattaisi maksaa 30 tuhatta enempää (toisin kuin Suomessa, täällä bussien hinnoista voi tinkiä). Löydettiin sopiva bussifirma 30 tuhannen peson hintaan (n. 10 euroa). Sitten vain odoteltiin, että bussi lähtisi. Busseja meni puolen tunnin välein, mutta odotettiin viimeisimpiä busseja, jotta ei tupsahdettaisi Medelliniin keskellä yötä.

Medelliniin saavuttuamme lähdettiin kävelemään kohti metroasemaa, joka oli kätevästi bussiaseman liepeillä. Ostaessamme metrolippuja Katja etsiskeli lompakkoa, jossa olisi opiskelijakortti (jos vaikka saisi alennuksia). Sitten tulikin mutka matkaan, koska lompakkoa ei löytynyt mistään. Varmistettuamme, että lompakko ei ole matkassa, palattiin bussiasemalle ja etsittiin paikka mistä soittaa. Katja soitti Suomeen ja ilmoitti kortit kadonneiksi. Siinä sitten pohdittiin, missä se olisi voinut kadota. Perusta lentokoneella lähtiessä joutuu maksamaan 30 dollaria veroa ties mihin tarkoitukseen, tällöin lompakko oli vielä tallessa. Etsiessämme yhteystietoja Liman lentokentän nettisivuilta voidaan todeta, että yksikään maksamamme verodollari ei mene ainakaan niiden sivujen kehittämiseen. Sivut näyttivät viime vuosituhannella tehdyiltä ja harvat sovellukset mitä ne pitivät sisällään, eivät toimineet. Noh, joko lompakko löytyy tai sitten ei. Uusiin kortteihin löytyy varmasti vielä muovia ja rahaa saa lisää tekemällä töitä!

Kadonneen lompakko-episodin jälkeen hypättiin metroon ja suunnattiin kohti El Pobladon kaupunginosaa, jossa olisi potentiaalinen hostelli. Ohjeet paikkaan olivat aika helpot, joten löydettiin sinne nopeasti. Hostelli vaikutti pätevältä, joten otettiin sieltä huone ja lähdettiin (parin ruotsalaisen opastamana) kauppakeskukseen ostamaan aamupalatarvikkeita. Aamupalat hotkaistuamme hypättiin metroon ja lähdettiin keskustaan palloilemaan. Siellä oli jengiä kuin pipoa ja kauppojen edustalla oli sisäänheittäjiä palattaen mikrofoneihin.

Seuraavana aamu alkoi salsa-kurssilla. Otettiin vain tunnin mittainen sessio, mutta sen aikana oppi vaikka mitä. Kuten sen, että Tomilla on rytmi veressä, mutta ei jaloissa.. Ei siinä tunnissa paljoa oppinut, tasan perusaskeleet, mutta kivaa oli. Katsotaan jos vaikka joskus ottaisi toisenkin tunnin. Loppupäivänä ei liikoja rehkitty. Leffan katsomisen ohella täyteltiin asuntohakulomakkeita (koskaan ei ole liian aikaista). Käväistiin illalla katsomassa myös paikallista ostoskeskusta, joka oli aika suuri. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ollut tarvetta Guccin laukuille tai Armanin puvuille, joten ei shoppailtu.

Seuraavana aamuna, kuten muinakin aamuina, käytiin taas kaupassa aamupalaostoksilla. Välillä on kiva tehdä itse aamupalansa sen sijaan, että jännityksellä venailee mitä sieltä ravintolan keittiöstä tulee. Täällä hedelmät ovat aika tuoreita ja kaupan hyllyistä löytyy vaikka mitä eksoottisia herkkuja mitä Suomesta ei oikein löydä. Tai jos löytää, niin siitä joutuu maksamaan maltaita. Aamupalalistalla onkin komeillut joka aamu hedelmäsalaattia, missä usein on kokeiltu myös jotain eksoottista uutta hedelmää hyvällä menestyksellä (esim. granaattiomena on erinomaisen kirpeä lisä makeaan salaattiin!). Aamupalan hotkaistuamme hypättiin metroon ja suunnattiin bussiasemalle. Sieltä otettiin bussi Guatape-nimiseen kylään n. 1,5 tunnin ajomatkan päähän. Ennen kylää löytyi iso kivi/kallio/mikälie, jonka huipulle tietysti piti päästä. Ylös oli 600 askelmaa, mutta se oli pala kakkua Perun kiipeämisten jälkeen. Ylhäällä oli todella hienot maisemat joka puolelle. Ellei horisontissa olisi näkynyt vuoria, olisi näkymä muistuttanut suomalaista järvimaisemaa. Kun paikat oli nähty, päätettiin kävellä kylään päin. Sinne olisi mennyt pikkuinen bussi, mutta ei haluttu maksaa 1,5 euroa siitä vaan käveltiin 3-4km matka. Kylä oli todella mukavan näköinen. Turisteja ei paljoa näkynyt ja paikassa oli miellyttävä pikkukylän tuntu. Kylä oli järven rannalla, joten siellä oli pienoinen rantabulevardi mitä pystyi kävelemään. Keskustassa oli hieno kirkko ja toria reunustivat pienet kahvilat. Rantsussa oli myös mahdollisuus mennä roikkumaan canopyllä, mutta jätettiin väliin. Ei se olisi ollut kuin muutaman euron, mutta ajateltiin jättää riippumiset myöhemmäksi. Jos oltaisiin tiedetty, että paikka olisi ollut näin hieno, niin oltaisiin otettu kamat Medellinistä ja jääty Guatapeen yötä. Valitettavasti kamat ei ollut mukana, joten hypättiin bussiin ja suunnattiin takaisin kaupunkiin.

Suomessakin taisi olla samana yönä kuunpimennys (maapallo oli auringon ja kuun välissä). Tämä näkyi myös bussimatkalla kuun ollessa punainen. Medellini sijaitsee laaksossa, joten jouduimme menemään Guatapeen vuoren yli. Maisemat alas tullessa olivat todella mahtavat. Suuren kaupungin valot levittäytyivät todella laajalti ja kirkkaasti pimeydessä.

Hostelliin saavuttuamme ja telkkarihuoneeseen rojahdettuamme yksi kaveri tuli myymään meille lippuja sunnuntain fudismatsiin. Oltiin aikaisemmin kerrottu hostellin omistajalle, että meitä kiinnostaisi lähteä ja tämä kaveri oli kuullut siitä. Liput ostettiin hintaan 12 euroa per naama. Normaalisti se maksaisi 5,5 euroa, mutta liput oltiin myyty loppuun aikoja sitten, joten oli pakko ostaa mustanpörssin hinnalla. Saatiin tiketit kuitenkin ihan ”hyvään” hintaan, koska kun hostellin omistaja oli kysellyt lippuja, oltiin häneltä pyydetty n. 20 euroa. Kyseessä oli paikalliskamppailu kahden Medellinin fudisseuran kesken (Atletico Nacional ja Independiente Medellin), joten liput olivat kiven alla.

Sunnuntain koittaessa aamupäivä odoteltiin matsin alkua. Lipuissa luki, että matsi alkaisi 15.30, mutta se olikin siirtynyt 17:30. Se ei menoa kuitenkaan haitannut. Hostellilla oli muitakin, jotka olivat lähdössä matsiin (kaksi englantilaista ja kolme uusi-seelantilaista), joten lähdettiin porukalla liikenteeseen. Stadion oli kätevästi metron vieressä, joten ei tarvinnut liikoja kävellä. Ennen areenalle menoa pari kaveria osti itsellensä Nacionalin paidat (vihreä-valkoinen). Tomi meinasi, mutta jätti kuitenkin väliin. Katja kannusti Nacionalia ostamalla oikeanvärisen rannekorun. Stadionin nurkille päästyämme jouduttiin ensimmäiseen turvatarkastukseen. Yhtä uusi-seelantilaista tutkittiin pidemmän aikaa ihan kuin olisi jotain pommia tuomassa. Stadikalle oli aikamoiset jonot, joten siinä ehti pällistellä ympärilleen ja varsinkin ylöspäin. Jono kulki stadikan vierestä ja sen yläpuolella oli yläkatsomot. Suomen stadikalla ei taida päästä roikkumaan kaiteelle kuten täälläpäin. Pohdittiin, että kuinkakohan monta ihmistä sieltä tippuu vuodessa. Kaverit olivat todella korkealla, mutta silti vain heiluivat kaiteen varassa. Oltiin Nacionalin kannattajien kulmauksessa, kun meidän huonoksi onneksemme jonossa meidän taakse tuli Meddelinin kannattaja (värit:punainen-sininen). Tytöllä oli vain pikkuinen Meddellinin punainen huivi kädessä, mutta ylhäältä Nacionalin kannattajaporukka alkoi huutelemaan solvauksia. Tuli opittua varmaan suurin osa espanjan kielisistä kirosanoista samalla kertaa. Kun ne eivät riittäneet, alkoi ylhäältä satelemaan vesipusseja (sisälle ei saa viedä mitään pulloja ja kaikki sisällä olevat vedet myytiin pusseissa). Tarpeeksi vettä saatuaan niskaan tyttö lähti jonosta. Tämä oli myös meille hyvä juttu, koska tyttö piiloutui meidän taakse ja vettä tuli siinä samalla meidänkin niskaan. Siellä ei liikoja ollut turisteja ja me kerättiinkin huomiota aika paljon. Paikallinen tv-ryhmäkin tuli haastattelemaan meitä. Vain yksi englantilainen puhui kohtuullisen hyvää espanjaa, joten hän suostui haastateltavaksi ja päästiin illan uutisiin.

Jonot olivat pitkät, mutta lopulta päästiin toiseen turvatarkastukseen. Siinä taas katsottiin kaikki paikat ja tehtiin ruumiintarkastus sotilaskavereiden toimesta. Naisille oli oma jononsa, jossa he menivät naispuolisen tarkastajan läpi. Katjaa ennen tarkastukseen mennyt tyttö lähti saattaen johonkin muualle kuin sisälle. Tyttö oli pukeutunut leveälahkeisiin housuihin ja teipannut jalat täyteen viinapulloja.

Matsi alkoi aika nopeasti Medellinin mennessä johtoon. Kummankin joukkueen kannattajalaulut raikasivat kilpaa. Turvatarkastuksista huolimatta katsomossa jysähteli vähän väliä, kun joku posautti ties minkä pommin ilmoille. Turvatarkastuksen ymmärtää erittäin hyvin, kun katseli natiivien toimintaa. Kun toiselle joukkueelle tuli kulmapotku, mellakkapoliisit muodostivat kulmaan kilpisuojan, jonka suojista pelaaja potkaisi. Suoja oli tarpeen, koska katsomosta satoi roinaa ja todella paljon. Olihan se vähän hassua katsoa, kun kaveri koittaa potkaista kulmaa, mutta ei saa yhtään otettua vauhtia, kun mellakkapoliisi ovat takana. Matsi päättyi onneksi 2-2, joten kaikki lähtivät tyytyväisinä kotiin. Metro oli niin täynnä, että päätettiin kävellä pari asemanväliä ennen kyytiin hyppäämistä.

Seuraavana aamuna meinattiin lähteä käymään vielä keskustassa, mutta päätettiinkin jäädä El Pobladoon. Käytiin tietokonekaupassa ostamassa mikrofoni/kuulokkeet-yhdistelmä ja verkkokamera. Koska kyllähän näinä päivinä jokaisella itseään kunnioittavalla reppumatkailijalla pitää sellaiset olla mukana. Tomi meinasi ostaa vielä gigan muistikortin toiseen kameraan, mutta ehkäpä säästää sen oston jenkkeihin. Illalla maksettiin lasku pois eli neljä yötä, kymmenisen kaljaa, pari limua ja langaton netti ympäri vuorokauden tuli maksamaan yhteensä n. 54 euroa. Ei paha, vaikkakin oltaisiin varmaan halvemmallakin selvitty. Laskusta selvittyämme hypättiin metroon ja kohti bussiasemaa. Siellä meidät taas piiritettiin oikein kunnolla ja yksi kyydin tyrkyttäjä otti oikein kädestä kiinni ja lähti työntämään hänen bussifirmansa suuntaan. Yleensä jos jengi tulee tyrkyttämään ja hablaamaan 10cm päähän naamasta, niin sanotaan morjens ja unohdetaan se lafka saman tien. Näin siis tälläkin kerralla, on se vaan niin ärsyttävää.

Tarkistettuamme, että tällä kerralla on kaikki kamat rahoja myöten mukana, pakattiin taas kaikki lämpimät vaatteet pikkureppuihin ja hypättiin yöbussiin kohti Cartagenaa. Drndrndrn..

---

Photos

Santo Domingon kaapelirata
Ylhäältä oli hyvät maisemat

Heppa ja ukko
Aikaisemmissa maissa San Martin oli ohjaksissa, nyt näkyy enemmän Simon Bolivaria

Kivenmurikka
Tuonne me kiivettiin

Näköalapaikalla
Guatape taustalla

Suomalaista järvimaisemaa?
Ehkä vuoret taustalla ei sovi..

Auto Guatapessa
Sinulle jolle ei tavallinen musta-maija riitä..

Comments

[MAMO]

Tosi Travel Channel!
Mahtavaa, kun ette lannistu mitättömistä vastoinkäymisistä, kuten lompakon katoamisista, lendekan about-putoamisista, rakkoisista kantapäistä jne. Satavarmaa on kulkea canopyllä, kaapeliradalla ja stadissa kaupunkimaasturilla (Mustamaija). Lisää äksönii, pliis! Tossa futismatsissa oli kadehdittava tunnelma. Lähti oikeen veri kiertämään. Tompalle salsaa ja safkaa. Lanteet liikkumaan, NAMI, NAMI!