Advertisement
Published: July 13th 2006
Koirakaverimme
Hanna ja koirakaveri, joka toimi oppaanamme koko kaupunkikierroksen. Lojaalimpaa opasta saa hakea.Mendoza jaa pian taakse kun Andesmar-bussit kiikuttavat meidat kohti Pohjoista. Matkaa taittuu kohtalaisesti kun lahto on klo 20.30 ja perilla Saltassa olemme 13.15.
Mendozasta haluamme viela jakaa ainakin seuraavat kuvat kanssanne. Loysimme paikallisen turisti infon kautta suklaata valmistavan kaupan ja Hannaahan ei mikaan mahti maailmassa pida erossa sellaisesta paikasta. Eli ei muuta kuin suunnistamaan pitkin kaupungin katuja... Palkinto oli todella suussa sulava! Harmi ettei suklaa saily seitsemaa kuukautta rinkassa (ainakaan sellaisessa mallissa kuin meilla on....).
Kulkukoiria taalla riittaa. Sunnuntaikavelyllamme saimme mukaamme yhden, jota ei ollut helppo karistaa kintereilta vaikka yritimme olla kuinka ovelia... Pedroksi ristimamme kaveri seurasi meita parin tunnin kavelymme ajan ja vaikka menimme valilla kahvillekin, odotti kaverimme kiltisti ovella vaikkei tiedossa ollut edes herkkupaloja. Kaverimme osoitti hyodyllisyytensa mm. ajamalla liian lahella pyorailevat tyypit pois, ajamalla takaa viemarirottia ja vahtimalla, etta menemme varmasti oikeaan suuntaan. Pelkasimme jo, etta naemme koiran jaavan hostellin portille odottamaan, mutta onneksi kaverit laheisen ravintolan ovella vetivat pidemman korren.
Koska olemme molemmat jo kyllastyneet paikallisten ravintoloiden tarjontaan, paatimme tanaan pitaa piknikin yhdessa paikallisista puistoista. Turistimaiseen tyyliin piti meidan pyytaa ohikulkevaa pariskuntaa nappaamaan meista kuva. Saimme niskaamme ainakin yhden kerjalaisen vihat kun emme suostuneet jakamaan evaitamme. Seikka muuten joka on sanottava Argentiinalaisten kunniaksi; vaikka
Suklaataivas
Suklaata, suklaata ja suklaata... taalla on kerjaavia lapsia niin paikallisilla on tapana rahan sijasta esim. ostaa lapsille ruokaa. He tilaavat ja maksavat lasten ruoat kioskeilla ja katsovat, etta lapset saavat ruokansa. Jotkut taas antavat ravintoloissa omalta lautaseltaan jaljelle jaaneet ruoat mukaan lapsille. Erikoista taalla on se, etta ravintoloihin, linja-autoihin ja kahviloihin paastetaan kerjalaisia ja kaikenlaisia sukkien myyjia. Myyjilla on oma myyntikikkansa: he kiertavat paikan jattaen jokaisen asiakkaan eteen myymansa tuotteen naytekappaleen ja jotkut pitavat taman jalkeen puheen kertoen tuotteesta (laastaristakin saa monta minuuttia pitkan mainospuheen) ja keraavat sitten joko tavaran takaisin tai rahat jos joku innostuu ostamaan. Olemme paattaneet, etta yritamme matkallamme ostaa juuri nailta pikkukauppiailta pienia juttuja (sukkia, kengan kiillotusta jne.) tai ostaa ruokaa lapsille, mutta pelkkaa rahaa kerjaaville meilta ei liikene lantteja.
Advertisement
Tot: 0.105s; Tpl: 0.01s; cc: 13; qc: 66; dbt: 0.0735s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.2mb
Leena
non-member comment
ystävät ovat tarpeen
Mukava nähdä Teidän iloiset ilmeet. Suklaa näyttää herkulliselta eikä siitä ole haittaa linjoille (ainakaan kuvasta katsottuna). Koira oli kuvastakin päätellen fiksu ja hyvin tietoinen asemastaan. Vaatetus kertoo piknik-ajankohdan lämpötilasta, toivottavasti ei sormet palele. Jakakaa vain ruokanne lasten kanssa, sillä heissä on tulevaisuutemme! Iloista matkaa, lähdemme viikonlopuksi mökille. t äiti