Buenos Aires, mittakaavan muutos


Advertisement
Argentina's flag
South America » Argentina » Buenos Aires » Buenos Aires
February 4th 2008
Published: February 5th 2008
Edit Blog Post

Olimme terminaalissa kaksi tuntia ennen lahtoa, hyvinkin etuajassa. No ilmastoidussa tilassa oli ihan mukava odotella laivan lahtoa, ulkona alkoi olla jo kuuma. Laivamatka oli oikein mukava kokemus: tasaista kyytia, tilaa liikkua.

Saavuimme Buenos Airesiin klo 18.30. Jo satamasta nakyi muutama pilvenpiirtaja. Liisa ja Pia ostivat terminaalista paluuliput. Olin lukenut etukateen varoituksia Buenos Airesin takseista. Kysyimme siksi mita kyyti hostellille maksaisi. Kuulemma kymmenen pesoa, eli pari euroa, ja se pitikin paikkansa. Ei ollut kallista. Taksimatka olikin jo jonkinlainen pieni kaupunkiajelu. Kaupungin suuruus tuli kylla jo ilmi: korkeita, noin kymmenkerroksisia taloja, eri vuosikymmenilta, suhteellisen kapeita katuja. Sitten saavuimme kadulle, jota on sanottu maailman leveimmaksi. Keskella meni kumpaankin suuntaan kolme kaistaa, ja reunoilla oli viela kaksikaistaiset kadut, eli kaistoja oli yhteensa 18.

Hostelli Sudamerica on tosiaan ihan keskustassa, puolen korttelin paassa leveasta kadusta. Vastaanotto oli katutasosta yksi kerros ylospain, takalaisittain 1. kerros. Saimme hyvat kaupunkikartat. Oma huoneemme oli 3. kerroksessa. Hissikin oli, mutta kavelimme paaosin. Huone oli suhteellisen pieni, mutta siina on oma suihku.

Kavimme viela syomassa levean kadun toisella puolen. Vaikka aurinko oli laskemassa, oli viela sangen lamminta. Sisalla olisi ollut ilmastoitu tila, mutta jaimme ulos, jotta olisi jotain nahtavaakin. Kun siesta oli jaanyt valiin, menimme nukkumaan jo ennen klo 23. Saantojen mukaan hiljaisuuden piti alkaa tuolloin, mutta mekkala kylla viela jatkui.


Additional photos below
Photos: 3, Displayed: 3


Advertisement



Tot: 0.063s; Tpl: 0.011s; cc: 7; qc: 24; dbt: 0.0438s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 3; ; mem: 1mb