Advertisement
Published: October 24th 2006
Edit Blog Post
Hanna uppeluksissa
Vaatii paljon tyota, etta nayttaa nain hyvalta... :) Great Barrier reef eli Suuri valliriutta on Australian itaisella rannikolla sijaitseva yli 2000 kilometria pitka koralliyhdyskuntien ketju, jota me menimme siis ihastelemaan Cairnsiin. Noinkin pitkalla riutalla olisi erilaisia vaihtoehtoja tutustumiseen riittanyt monia muitakin, mutta me valitsimme Cairnsin yksinkertaisesti siksi, etta paikka oli matkaa suunnitellessamme kaikista vaihtoehdoista tunnetuin. Paikalle paastyamme huomasimme tosin, etta monet - TODELLA MONET - olivat paatyneet aivan samaan vaihtoehtoon, koska Cairnsin katukuva tayttyi taydellisesti erilaisista reissaaja-stereotyypeista. Ensinnakin oli vanhempia pakettimatkalaisia kaulalla roikkuvissa kultaketjuissa ja monimutkaisissa kameroissaan (joiden monimutkaisia valikoita ihmettelivat kuvia ottaessaan ja ihmettelivat sitten miksi kuvat eivat sitten onnistuneet). Toiseksi oli naita surffaritukkaisia "mukamas-cooleja-oikeita-travellereita", jotka olivat kolmatta kuukautta "jamahtaneina" samalle paikkakunnalle osaksi siksi koska on "coolia-travellausta" (lue: kiva kertoa kavereille kotona) jamahtaa paikalleen ja suuremmaksi osaksi siksi, etta Cairnsiin "kuuluu" jamahtaa (koska se "tosi-cool-kaveri" kotipuolestakin jamahti tanne....ja paikka oli niiiiin "spesiaali"). Sitten on tama kolmas ryhma eli me - omasta mielestamme - "suht'koht-normaalit" reppureissaajat, jotka ovat reissulla, jonka aikana haluavat nahda mahdollisimman paljon erilaisia paikkoja rajallisessa ajassa eika silloin voi "coolisti" jamahtaa kolmeksi kuukaudeksi samaan paikkaan.
Ehka tuosta saa jonkinlaisen kuvan millainen paikka on Cairns. Lyhyesti voi kai kiteyttaa etta turisteja on kuin muurahaisia keossa etsimassa sita "hunajapurkkia", joka taalla on siis tuo Suuri valliriutta. Hostellimme
Pusuhuuli kaloja
Merten ihmeellisyyksia Cairnsissa muuten tarjosi talla matkalla ensimmaisena joka ilta ilmaisen reppureissari-aterian laheisessa ravintolassa. Idea on hyva ja se varmasti vetaa matkalaisia puoleensa kun ajattelee Australian hintatasoa. Ongelmaksi vain muodostui, etta ruokalista ei muutu. Koskaan. Se on painettu puuhun, eli se ei muutu. Vaihtoehtoja on tasan nelja, joista kolme sisaltaa spagettia eli emme oikein osanneet kuvitella syovamme samaa ruokaa kovin montaa iltaa. Pelastukseksi koitui upgradaus-mahdollisuus, eli muutamalla dollarilla sai eteensa ison pihvin salaatin kera.
Turistien ja naiden paikalleen jamahtaneiden (jotka siis - omasta mielestaan - eivat missaan nimessa ole turisteja) paljous tarkoittaa myos sita, etta opportunistisia matkanjarjestajia ja -toimistoja on paikkakunnalla varmasti paremminkin satoja kuin kymmenia. Suureen valliriuttaan tutustumiseen on siis todella lukematon maara erilaisia mahdollisuuksia: voi lahtea paivaretkelle ottamaan aurinkoa, snorklaamaan tai sukeltamaan tai sitten voit yopya riutalle ankkuroidussa isossa laivassa, joka vaihtaa paikkaa kerran paivassa.
Retken valintaa vaikeuttaa kuitenkin huomattavasti se, etta riippumatonta infoa eri matkanjarjestajien hyvyydesta/huonoudesta on lahestulkoon mahdotonta saada - edes paikallinen turisti-info ei pysty tahan. No lopulta mekin saimme kuitenkin valintamme tehtya - yllatys, yllatys - hinnan perusteella. Valitsimme operaattorin, joka vaikutti asialliselta, mutta kuitenkin oli kohtuuhintainen - kuten tuosta voitte paatella, niin matkat eivat olleet aivan halpoja.
Seuraavana aamuna lahtiessamme liikenteeseen oli Cairnsissa edelleen tuulista, kuten oli ollut koko taalla viettamamme ajan. Lahdimme seilaamaan kohti valliriuttaa puolisen tuntia myohassa aiotusta aikataulusta. Laivaamme oli tassa vaiheessa lastattu yhteensa nelisenkymmenta henkea. Merimatka taittui aluksi suojaisen sataman rauhallisessa aallokossa, mutta paastyamme pois suojaavien saarien takaa avomerelle alkoi tyrskyavan meren vaikutukset nakya - matkustajista yksi toisensa jalkeen siirtyi laivan peraosaan syottamaan aamupalaansa kaloille. Hanna oli onneksi edellisesta kerrasta viisastuneena valmistautunut mereen ottamalla pahoinvointilaakkeita etukateen, joten koko kahden tunnin matka meni meidan osaltamme ilman kommelluksia.
Paastyamme riutalle kavi onneksi ilmi, etta suurin osa laivamme matkustajista oli menossa riutalle useammaksi paivaksi ja he jaivat siis riutalla ankkurissa olleeseen suurempaan lauttaan. Taman jalkeen meita sukeltamaan lahtevia oli parisenkymmenta ja meistakin vain kolme oli luvallisia sukeltajia. Kaikki muut matkustajat olivat lahdossa ns. intro-sukellukselle, johon ei lupia tarvita vaan ohjaajat vievat pinnan alle muutaman metrin syvyyteen ja nain paasee hieman sukelluksen makuun - ja jarjestaja tietysti toivoo, etta mahdollisimman moni paattaa lahtea sukelluskurssille. Intro-sukeltajien suuri maara vain valitettavasti tarkoitti sita, etta heidan uittamiseensa meni niin paljon aikaa, ettei meille jaanyt aikaa kuin yhteen kunnon sukellukseen - ja toiseen noin kahdenkymmenen minuutin pituiseen pulahdukseen samassa paikassa, vaikka meille oli alunperin luvattu kaksi eri paikkaa ja sukellusta.
Itse sukeltaminen oli mukavaa, mutta valitettavasti vain talla riutalla ei muita elukoita nakynyt kuin kaloja sateenkaaren kaikissa vareissa. Ei siis mitaan sen suurempia meren "hirvioita" kuten kilppareita, valaita tai haita....ja mika mukavinta alkoi Hannakin jo mukavasti paasta sukeltamisen makuun reilun puolen tunnin mittaisilla sukelluksillaan. Tama tarkoittaa maallikkokielella sita, etta Hannan ei enaa tarvinnut keskittya hengittamiseen ja pinnan alle paasemiseen vaan uskalsi jopa valilla katsella ymparilleen ja etsia sukellusparinsa Hannun rinnalleen. Edelliskerroillahan ongelmana tuossa sukelluspari-jutussa on ollut, etta Hanna on painellut oppaan perassa ja Hannu on saanut sukeltaa perassa minka on ehtinyt...
Tasta ensimmaisesta reissusta jai Hannulla kuitenkin sen verran paljon hait ja valaat kummittelemaan uniin, etta pakkohan sita oli paasta sukeltamaan viela toisenkin kerran. Talla kertaa Hanna jatti reissun vapaaehtoisesti valiin, koska kuulemma reissut tuivertavassa tuulessa eivat kiinnosta. Talla kertaa Hannu lahti vapaaehtoisesti hieman kalliimman operaattorin matkaan ja eroa itse sukelluspaikassa oli kuin yolla ja paivalla verrattaessa ensimmaiseen (Suurella valliriutalla siis jokaisella operaattorilla on oma riuttansa, jolle he turisteja kuskaavat - tama on yksi tavoista suojella riuttaa). Useat viereiset koralliriutat olivat muodostunut korkeista seinamista, jotka olivat taynna varikasta korallien kasvillisuutta. Taman kasvillisuuden ymparilla pyori kymmenien ja satojen kalojen parvia: kaloja ylapuolella, kaloja alapuolella ja kaloja molemmilla sivuilla - aika veikea tunne! - Hauskimpia kaloista olivat kuitenkin suuret leipalapion muotoiset nelisenkymmenta senttia pitkat "perhoskalat", jotka suorastaan tanssivat ymparilla. Tulivat aivan kymmenen sentin paahan maskista, mutta yrittaessasi koskea niihin lahtivat nuolena pois vain tullakseen puolen minuutin kuluttua uudestaan pallistelemaan outoa naamaa maskin takana. Naiden lisaksi nakyi kilpikonnia uiskentelemassa rauhallisesti ympariinsa lahella hiekkaista pohjaa...jossa blue-spotted-stingray't makasivat lahes huomaamattomina taysin hiekan varisina - naiden "isoveljet" siis tappoivat crocodile-dundeen. Ehdottomasti hienoin ilmestys oli kuitenkin pohjassa asustanut suuri-Willy eli "Napoleon-Wrasse", joka painoi useampia satoja kiloja ja oli huomattavasti pienta sukeltajaa suurempi....suunnattoman iso ilmestys ! Olimme naiden sukellusten jalkeen iloisia, etta olimme investoineet merenelava-tunnistuskorttiin, jossa esitellaan paikalliset evakkaat ja nain sita tietaa paremmin kuka maskin toisella puolella katselee silmiin.
Kaikki hyva kuitenkin loppui aikanaan, joten seuraavaksi kohti punaista kivea.... 😊
Advertisement
Tot: 0.083s; Tpl: 0.012s; cc: 9; qc: 23; dbt: 0.0621s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1mb
visitor
non-member comment
pedantti, muttei insinööri
Ei Crocodile Dundee, vaan Crocodile Hunter Steve Irwin. Pedanttiuteni ei onneksi häiritse mukavasta matkakertomuksestanne nauttimista:)