Advertisement
Published: October 24th 2006
Edit Blog Post
Uluru ilta-auringossa
Se viimeinen auringonlasku... Katselimme lentokoneessa aasialaismiehen kuvien nappailya koneen siivista kun aloimme laskeutua Ayers Rockille ja mietimme, etta miehen loma-albumi on kylla maailman tylsin: joka kuvasta puolet oli lentokoneen siipea! Mutta ehka olimme vain kateellisia ikkunapuolelle paasseille, jotka saivat varastettua nakyman maailmankuulusta punaisesta kivesta keskella ei mitaan paljon ennen meita.
Lampotila koneesta noustuamme oli kaataa meidat niille sijoilleen. Olemme jo tottuneet matkallamme siihen, etta sadepilvet raahautuvat viimeistaan koneemme perassa sinne minne matkaamme, mutta keski-Australiassa olikin helle ja raahauduimme ilmastoidun hallin suojiin vajaan 40 asteen kuumuudesta. Kaikkialla ymparilla nakyi punaista hiekkaa ja vain punaista hiekkaa. Siella taalla saattoi kasvaa viela pari ruohotuppoa, mutta yleisilme oli yksimielisesti raudan punainen.
Olimme tajunneet eraan monumentaalisen virheen jo Cairnsissa tutkiessamme majapaikkoja Ayers Rockilla (tai Ulurulla kuten aboriginaalit paikkaa alunperin kutsuivat). Olimme lentolippuja tilatessamme varanneet paikkakunnalle ruhtinaalliset kolme paivaa ja ajatelleet, etta toki paikka tarjoaa paljon tekemista halukkaille matkaajille. No, ei ihan. Paikkakunnan reppureissaajien kukkarolle sopivat palvelut rajoittuivat tasan kahteen: yhteen hostelliin, josta maksoimme kaksi kertaa enemman kuin missaan muualla (20-hengen huoneessa....) seka autonvuokrausfirman avustuksella ilmaisille kavelyille paasemiseen. Jos osaatte kuvitella vajaan kymmenen hotellin ja muutaman ravintolan kompleksin keskella eramaata (kaikki saman omistajan!) niin osaatte varmasti myos arvata, ettei paikan omistajalla ollut hinkua huokeisiin hintoihin. Kauhulla kaivoimme viimeisetkin
Hannu ja iso punainen kivi
Insinoori nakoalapisteella majapaikkamme vieressa. koit kukkarostamme ja elimme ranskalaisilla ja BBQ-kastikkeella. Auton vuokrauskin meinasi tyssata heti alkuunsa kun kansainvalisen vuokraamon tytto selitti, ettei suomalainen ajokortti kay juuri tassa kyseisessa laanissa, koska han ei ymmarra mita ajokortissa lukee... Nimi, syntyma-aika ja viimeinen voimassaoloaika voi tietysti olla hammentavaa... Onneksi paikallisessa liikkeessa ei oltu yhta turhan tarkkoja ja pyorat saatiin alle viimeiseksi paivaksi ja Hanna paasi elamansa ensimmaista kertaa kokeilemaan vaaralla puolella tieta ajamista. Kaikki meni hyvin myos sina paivana kun Hannu halusi pitaa rannekelloa kadessa vieden nain naiselta logiikan ajaa silla puolella missa kello on. Onneksi kengurut pysyivat poissa asfaltilta...
Jo lentokentta bussissa kuljettaja varoitteli, etta tama kyla ei ole sandaalien pitopaikka vaan kenkien tulisi kestaa parit maata pitkin ryomivat kaverit - Australiassa kun elaa kahdeksen maailman kymmenesta myrkyllisimmasta kaarmeesta (nyt alkaa paremmin valaistumaan mieleen myos se, miksi tama manner kelpasi aikoinaan vankilaksi...). Jos ei tama ole omiaan aiheuttamaan paniikkia, niin emme tieda mika sitten! Kuuliaisesti Hanna katseli joka askeleella kaikkiin ilmansuuntiin maata myoten ja valilla puihinkin, ettei joudu yllatyshyokkayksen uhriksi. Pahimmaksi kiusaksi nayttivat kuitenkin paatyvan arhakat karpaset, jotka tunkivat vaatteiden alle, silmiin, nenaan, korviin ja suuhun joka mahdollisuuden tullen. Testausryhmamme ei suosittele 40 asteen helteessa karpasista suojautumiseen kuitenkaan fleecen kietomista paan ymparille kahden tunnin
Kalliomaalauksia...
Uluruan onkaloissa. kavelyn ajaksi... Aiheuttaa pienia hallusinaatioita ja matkakaverin arsytysta haparoivilla askelilla jyrkanteen reunalla...saronki toimi huomattavasti paremmin.
Saimme nauttia kolmesta auringonlaskusta ja yhdesta auringonnoususta (illan virkku, aamun torkku...) vierailumme aikana ja viimeisella auringonlaskullamme paasimme nakemaan Uluruan koko variloistossaan kunnes aurinko imi viimeisetkin punaiset hiukkaset ja jatti valtavan maamerkin odottamaan mustana rohkaleena seuraavaa aamua. Uluruahan on paikallisten aboriginaalien pyhakivi, jossa heidan esi-isansa pitivat seremonioita ja joka pitaa sisallaan monia tarinoita lohkareista, onkaloista ja eri pinnanmuodoista kivella. Anangut (aboriginaalien heimo) toivovat tasta syysta ettei kivelle kiiveta, mutta mikapa turistia estaisi... Naimme aamusta iltaan " muurahaisten" joukon kiipeamassa laelle tai tulevan alas. Hannu hillitsi itsensa Hannan iloksi kiipeilyinnostaan ja nautimme kiipeamisen tilalle tarjotusta ilmaisesta kavelysta kiven juurella, mika osoittautui huomattavasti paremmaksi vaihtoehdoksi. Oppaamme oli nimittain Luke, ensimmainen aboriginaali, jonka tapasimme koko Autraliassa olomme aikana! Tama tuntuu ihmeelliselta siina mielessa, etta muissa maissa alkuperaiskansat ovat olleet elavina esimerkkeina joka puolella missa olemme matkustaneet, mutta Australiassa heidat on asutettu reservaatteihin ja esim. Ayers Rockin lomakylaan tai sen palveluihin heilla ei ollut asiaa. Kuulimme joka puolella heidan ongelmistaan (valkoisten aussien kertomana) kuten bensiinin haistelustaan, alkoholi- ja ylipaino-ongelmista, mutta missaan emme heita nahneet. Kovasti heidan kulttuuriaan yritetaan joka puolella kuitenkin tuoda esiin. Esimerkiksi paikkojen nimia on muutettu englanninkielisista
Kavelylla Katatjutalla
Ulurua melkein kalpenee luonnonpuiston toisen geologisen ihmeen, Katatjutan, rinnalla. Kuvitelkaa kavely naihin maisemiin... alkuperaiskielille ja bumerangeja, "kasinmaalattuja" kankaita ja muita turisteille kuin kuumille kiville kayvaa tavaraa loytyy joka toisesta liikkeesta.
Mielenkiintoista Anangujen elamassa oli mm. heidan rituaalinsa: on olemassa vain naisille ja vain miehille tarkoitettuja pyhia paikkoja ja taideluolia. He edelleen myos lapikayvat rituaalit, joissa pojista tehdaan miehia ja tytoista naisia. Pienena pointtina, etta miesten seremonia voi tapahtua jopa vasta 40-vuoden iassa... Jos "poikaa" ei ole saatu ennen sita kiinni seremoniaa varten nimittain, koska ilmeisesti heidan taytyy viettaa kolme kuukautta aavikolla yksin ja yhteydessa tuona aikana saa olla vain suvun muiden miesten, ei kuitenkaan oman isan, kanssa. Naisten seremoniasta Luke ei valitettavasti osannut kertoa, koska kuten pyhat paikat, se ei ole miesten silmille. Isovanhempien rooli kylissa oli tarkea, silla heidan vastuullaan on vanhojen taitojen, kuten jaljittamisen ja metsastyksen tai siementen keraamisen, opettaminen nuorille. Paikallisessa museossa saimme lukea traditiosta, jossa kuolleen ihmisen kuvat ja nimi eivat saa olla nakyvilla tietyn aikaa poismenon jalkeen ja taman takia museossakin monia kuvia oli peitetty mustilla laatoilla.
Tama blogi ei olisi taydellinen ellemme kertoisi teille lomakylaan iltojemme iloksi palkatusta virallisesta esiintyjasta! kolme iltaa saimme nauttia paikallisen Mal Clarkin setista, joka joka ilta oli ilahduttavan samanlainen aina laulettua seuraavan paivan saatiedotusta myoten! Jossain toisen illan tienoilla aloimme
aavistella, ettei miehen soittama setti ehka vaihtelekaan kovin usein... Muille matkalaisille oli varalla toinenkin eksoottinen kokemus nimeltaan Combo-BBQ: emu-makkaroita, krokoa ja kengua samalla lautasella ja saat viela itse paistaa lihat grillissa (meille 24 dollaria, eli noin 15 euroa, oli liikaa iltaruoasta)! Sinansa ihan kateva tapa keksia bussiryhmille tekemista ja saastaa tyovoimakuluissa...
Veimme kivelta muistoksi monia punaisia unikuvia ja hienoja aamu- ja iltahetkia. Ja jatimme tilalle enamman kuin tarpeeksi dollareita. Monet ovat kokeneet, etta vastineeksi rahoille taytyy saada jotain konkreettisempaa ja ovat tunkeneet Ulurualta otettuja kivia taskuunsa. Paikallisessa museossa on oma kansionsa ihmisten kirjeita ympari maailman, jotka ovat lahettaneet maanaytteensa takaisin ilmeisesti pahojen maagisten seurausten jalkeen... Liekko tuo vaimon lahteminen kuitenkaan ihan taysin yhden kiven vaikutusta, mutta yllattavan moni oli kokenut, etta maanayte ei kuulunut oikeutetusti heille. Tarua vai totta...? Me emme paatyneet geologisten naytteiden kantamiseen ympari Aasiaa; rinkka painaa harteilla jo muutenkin ihan tarpeeksi.
Advertisement
Tot: 0.137s; Tpl: 0.015s; cc: 15; qc: 71; dbt: 0.0931s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.2mb