Yhdet synttärit ja yhdet nimpparit Tarasconessa

---

Perjantaina 19.7. syötiin vähän aamupalaa taas terassilla. Jotenkin aamu taas venyi ja päästiin lähtemään Nîmes’iin vasta yhdentoista aikaan. Jaakko ajoi suoraan 100-luvulla Rooman valtakunnan ajalla, muutama vuosi Rooman Colosseumin jälkeen, rakennetun amfiteatterin (areenan) takapihalle ja päätettiin ensimmäiseksi vierailla siellä. Ei taaskaan hirveän tarkasti jaksettu kuunnella audioguideja eikä muutenkaan vierailtu ihan joka sopessa, kun siellä ei päässyt kärryillä liikkumaan, mutta ihan tarpeeksi siihen tutustuttiin. Tämäkin oli taas parhaiten säilynyt kyseisen aikakauden rakennus laatuaan, niin kuin myös Maison Carrée eli roomalainen temppeli, jossa käytiin lounaan jälkeen. Jotenkin ei silti ollut erityisen vaikuttava vaan on nähty hienompiakin, ainakin Syyriassa. Yhdessä kerroksessa oli ihan hauskasti esitelty eri gladiaattorityypit.



Lounaspaikaksi löydettiin tosi kiva italialaistyyppinen ravintola, jossa saatiin tosi lapsiystävällistä palvelua. Oli unohdettu Lilianin ruuat autoon, joten tilattiin lastenannos, joka oli mediumiksi paistettu jauhelihapihvi ja tuoretta tagliatellea. Yritettiin hienontaa niitä viimeisen päälle, mutta ei se silti hirveän hyvin uponnut... No, oli 13-kk-synttäripäivän arvoinen ateria joka tapauksessa! Itse otettiin päivän annos tagliatellea ja kampasimpukkaa, joka oli tosi hyvä ja ihan tervetullutta vaihtelua.



Autoparkissa oli aikaa vain 15.30 asti, joten meillä oli lounaan jälkeen vajaa tunti aikaa kiertää vanhaa kaupunkia. Osa siitä meni vielä viinikaupassa ja lastenvaateliikkeessä. Vanha kaupunki oli tosi viihtyisän ja rauhallisen oloinen: kävelykatuja ja mukavan näköisiä liikkeitä ja kahviloita ja aukioita. Maison carrée oli iso pettymys, koska sisään olis joutunut jonottamaan eikä siellä ollut muuta kuin ihan moderni leffateatteri. Ei mitään järkeä maksaa sisäänpääsyä, joka oli ostettu jo areenalta. Hieno sekin oli ulkoapäin ja tosi häröä, että yhtäkkiä keskellä vilkasta kaupunkia nököttää roomalainen temppeli pylväikköineen.



Ajettiin Tarasconeen taas Beaucairen Carrefourin kautta, jossa meinasin saada itkupaniikkikohtauksen, kun se on niin valtava eikä sieltä löydä mitään. Illalla Lilian pääsi pikkualtaaseensa terassille ja leikki siellä leluilla innoissaan. Me syötiin kalkkunasalaattia sekä bleu d’avergnea, brie de meaux’ta ja vuohenjuustoa sisältänyt yhteensä kuuden euron juustolautanen, jonka olin sentään paniikeissani saanut kaupasta kasaan. Viiniostoksissakin olin onnistunut eli ei se niin katastrofaalinen kauppareissu ollutkaan... Erillisiä juustokauppoja ei oo muuten koko matkalla osunut tielle yhtäkään, paitsi Pariisissa, ja mietittiin, ovatkohan ne pienemmistä paikoista kuolleet, mikä on tosi sääli. Tarasconessakin on kyllä boucherie, mutta se taitaa olla kesälomalla.



Lauantaina 20.7. lähdettiin taas Sts Maries de la Meriin, jossa oli tarkoitus olla tosi aikaisin, mutta lopulta oltiin vasta pikkaisen ennen kymmentä. Autossa matkalla Lilian alkoi yhtäkkiä taputtaa, vaikka ei ole sitä mitenkään erityisesti harjoiteltu tai opetettu. Ensin mentiin samalle rannalle kuin viimeksi, mutta siellä oli yksi koira, vaikka rannalla oli kieltomerkki, eikä Lilian pysynyt meidän leirissä hetkeäkään vaan lähti päättäväisesti konttaamaan tulikuuman hiekan yli kohti koiraa heti kun se vähänkin äännähti. Välillä pysähtyi osoittamaan sormella koiran suuntaan ja tohisi ”ha-hha” ja jatkoi matkaa... Lilian ei tällä kertaa oikein viihtynyt vedessäkään vaan tuntui vähän pelkäävän aaltoja. Kun Jaakko oli käynyt uimassa, siirrettiin leiri naapurirannalle, joka oli kapeampi hiekkakaistale kivilohkareiden ja peilityynen meren välissä. Siellä Lilian konttasikin suoraan suuhun asti veteen ja hihkui ja kiljui riemusta, kun häntä hypytettiin siellä noin miljoonalla eri tavalla ja loiskittiin ja roiskittiin. Vesi taisi olla myös vähän lämpimämpää. Rannalla oli paljon lapsia ja heidän kanssaan Lilian olisi tosi mielellään leikkinyt, mutta kun ei oikein vielä osaa muuta kuin viedä toisten tavarat.



Kun mäkin olin uinut tarpeeksi, lähdettiin lounaalle 30 kilsan päähän Aigues-Mortes’iin, josta oli nähty hieno kuva Michelinin oppaassa, mutta muuta ei siitä tiedetty. Kaupunki olikin kivan näköinen, erityisesti vaikuttava oli ihan eheä kaupunginmuuri, jossa oli kaikki tornit ja portitkin tallella. No, tämä kuitenkin tarkoitti sitä, että paikka oli ihan turrela, mikä on hämmästyttävää, kun se on aika kaukana kaikesta eikä mekään oltu ikinä kuultu siitä mitään. Ravintolat eivät olleet mitenkään houkuttelevia juuri tästä syystä ja oltiin jo luovuttamassa, kun yhdeltä sivukadulta löytyi osteribaari Chez Papy Moïse. Tarjoilijat olivat tosi ystävällisiä ja hyväntuulisia, toisin kuin yhdessä paikassa, josta jo lähdettiin pois, kun eivät antaneet yhtään tilaa Lilianille, koska ”hän ei syö mitään”. Otettiin päivän menu: Jaakolle ostereita, paistetut sardiinit ja jälkkäriksi tuorejuustoa hunajalla, mulle kalaliemi, mustekalaa perunasalaatilla ja pannacotta hillolla. Kaikki oli tosi hyvää, kuten myös gris eli paikallinen rosé, melkein valkoviini, joka tarjoilijan mukaan ruskettaa hyvin...



Enempää ei ehditty kaupunkia kiertää, kun autosta loppui taas parkkiaika, mutta itse asiassa taidettiin nähdä sitä laajemmin kuin moni muu, sillä kaikki turret näyttivät pakkautuneen kahdelle kadulle ja yhdelle aukiolle ja muualla oli ihan autiota. Kaupunki muistutti tosi paljon Espanjaa, ja Barcelonaan siitä olisi motaria pitkin päässytkin, mitä Jaakko tietysti ehdottikin...



Loppupäivä vietettiin taas terassilla. Täällä lentää älyttömästi pääskysiä ja välillä pulukin vierailee katolla, ja terassilla ollessa Lilian osoittelee koko ajan taivaalle ja huutaa ti-ti-ttä, kun on opetettu, että linnut sanoo titityy. Taputtamista harjoiteltiin tietenkin vielä lisää ja oltiin ihan innoissaan, kun onnistui. Seisaaltaan taputtamistakin yritettiin, mutta se onnistui sitten vasta seuraavana päivänä. Taputtaessaan Lilian ei kiinnitä niin paljon huomiota ilman tukea seisomiseen ja seisoo paljon kauemmin kuin muuten.



Sunnuntaina 21.7. ei jaksettu lähteä mihinkään. S haki aamulla croissantit leipomosta ja vähän myöhemmin J kävi ruokakaupassa ja raportoi, että ulkona on aivaan sairaan kuuma, ilma ei liiku. Aurinkovarjon ansiosta meidän terassilla ei tietenkään ollut niin kuuma J joten viritettiin Lilianin amme sinne ja hän sai nakupelleillä ympäri terassia. Tehtiin itse ruokaa kaikille kolmelle (!). Lilianille maistui tosi hyvin kotiruoka kaiken valmisruuan jälkeen ja J:n ratatouille oli sikahyvää. Vasta Lilianin päivällisen jälkeen (jälleen itse tehtyä!) uskaltauduttiin ulos ja käveltiin vähän kaupungilla sekä mentiin leikkipuistoon, jossa Lilian pääsi keinumaan ja kiljui ja meinasi haljeta ilosta.



Maanantaina 22.7. oli päätetty lähteä Les Baux de Provenceen, koska ajateltiin, että siellä saattais olla vähemmän väkeä. Parkissa olikin viime torstaihin verrattuna vähän autoja ja kaupunki oli yllättävän kiva. Heti alkuun poikettiin vähän pahimmalta turrekadulta ja mentiin pienelle, rauhalliselle aukiolle ihailemaan Les Alpilles-kukkuloille avautuvaa näkymää sekä 1100-luvulla rakennettua kirkkoa, joka oli tosi hämärä ja tunnelmallinen. Palattiin turrekadulle ja mentiin kukkulan laelle linnalle, joka on rakennettu suoraan kallioon, ja sitä ympäröivän vanhan kaupungin raunioille. Paikalla on jälkiä asutuksesta aina 100-luvulta alkaen ja joissakin luolissa asuttiin vielä 1800-luvulla. Luolien seinissä näkyi vieläkin koloja, jotka olivat toimineet säilytysastioina. 1000-1200 –luvuilla rakennetusta linnasta ja sitä ympäröivistä taloista ei ollut paljon jäljellä, mutta piirrostaulut ja audioguide auttoivat kuvittelemaan, millaista paikalla oli ollut. Siinä paahteessa tosin ei paljon mikään taas enää päässä liikkunut eikä oikein jaksanut keskittyä kuuntelemaan. Klo 11 mentiin katsomaan katapultin laukaisia, joka osoittautuikin hyvällä huumorilla tehdyksi kolmen miehen pienoisteatteriesitykseksi. Keskiaikaisiin asuihin pukeutuneet miehet laukaisivat yliesön avustuksella neljä erilaista katapulttia ja tekivät siitä niin lapsiin kuin aikuisiinkin uponneen shown. Linnan pihalla oli esillä vielä viideskin katapultti sekä muurinmurtaja. Alueella ei todellakaan ollut helppo liikkua rattailla ja oltiin kuumuudesta ja puskemisesta aivan puhki kierroksen jälkeen.



Koko nykyinenkin kaupunki oli rakennettu enemmän tai vähemmän suoraan kallioon ja yhdessä ”luolassa” käytiin maistelemassa Eyguières’in kylässä valmistettua oliiviöljyä ja ostettin yksi puteli mukaan. Toiseen luolaan rakennetussa ravintolassa käytiin lounaalla. J:n lammasannos oli tosi pieni ja S:n härkä oli vähän mautonta lihaa.



Lähdettiin vielä metsästämään lisää oliiviöljyä, jonka pitäisi olla parasta juuri Les Alpillesin laaksossa. Ajettiin Maussanen läpi (ihan kivannäköinen kylä, jossa näkyi jopa juustokauppa), tankattiin siellä bensa-asemalla, jonka omistajat ilmeisesti asuivat yläkerrassa ja pihalla oli aitauksessa pari kanaa ja kukko. Mourièssa käytiin alueen yhteisessä oliiviöljypuristamossa, josta ostettiin yhtä laatua öljyä ja pieni purkki pistou-tahnaa. Ajettiin vielä Aureillen ja Eyguières’in (tositosi kivan näköinen vanha pikkukylä) läpi ja samaa reittiä takaisin Tarasconeen. Hain patonkia illaksi naapuriboulangeriesta ja kysyin koska se on tehty. Myyjä sanoi, että tunti sitten ja oli sen näköinen, että onhan se jo aika vanhaa...Mulle tunnin sisällä tehty leipä on kyllä tuore vaikka täällä onkin asian suhteen vähän vakavampi suhtautuminen.



Tiistaina 23.7. oli taas Tarascon/Beaucaire –päivä. Tarasconissa oli markkinapäivä ja mentiin heti aamusta viereiseen bio boulangeriehin aamupalalle. Ja voi että mikä pettymys. Fougasset kuivia, croissantit mauttomia ja kahvi laihaa. Ja Suvikin mehu jotain saksalaista vetistä appelsiinimehua. Lilianilla oli tosin hauskaa keinua paikan keinuhevosella. Kierreltiin markkinoita ja käytiin ostamassa juustot, lihat ja kasvikset myöhempiä aikoja varten. Käveltiin myös vaatekojujen läpi, mutta niissä oli lähinnä tarjolla halpaa ja huonosti tehtyä feikkia. Lounalle mentiin kämpille ja tein taas ratatouillea, joka meni ihan hyvin rosé-lasillisen kanssa.



Lounaan jälkeen lähdettiin autolla Beaucairen puolelle ja toiseen itsepalvelupesulaan, jonka olimme huomanneet kaupungin läpi ajaessamme. Mentiin sisään ja tapahtui taas jotain ranskalaisen absurdia. Sisällä oli joku mies, joka oli siellä pesemässä pyykkejä muiden puolesta. Oli laittamassa kaikkia yhteen koneeseen kun selitin, että ne pitää jakaa. No siihen totesi, että kyllä ne mahtuu yhteen koneeseen. No sitten selitin, että värilliset ja valkoiset sekä osa 40c ja osa 60c. Siihen sitten edelleen, että kyllä ne mahtuu yhteen koneeseen. Ja samalla jokin ihme häsäys jatkuvasti päällä. Ei se ainakaan asiakkaita tuolla tyylillä saa... Otettiin pyykkipussi ja vietiin samaan paikkaan, jossa aiemminkin oltiin käyty.



Käveltiin pesuaika 45min ympäri Beaucairen pikkukujia ja katuja ja yritettiin saada Lilian nukkumaan. Nukahtikin sitten juuri kun pyykit olivatkin valmiita eli napattiin pyykkipussi ja suunnattiin terdelle jätskille odottamaan heräilyä. Oli unohdettu ruoka kotiin, joten oli pakko mennä kotiin syömään, eikä ehdittykään Tarasconen linnaan niin kuin oli ollut tarkoitus. Rento päivä siis, mutta kuumuus vie hyvin mehut ja illalla on väsynyt vaikkei paljon ole tehnytkään. Illalla yritin vielä löytää jotain toimintoja mun kännystä, jonka ostin Carrefourista. Wikon Lubi2 on mun puhelin ja se oli halpa mutta vastaavasti paska (mun Galaxysta meni näyttö pimeäksi Beaunessa). Ei löytynyt lisätoimintoja puhumisen ja tekstiviestin lisäksi.... Eli periaatteessa palasin ajassa vuoteen 1997, jolloin mun Ericssonissa oli nuo samat saatavilla, joskin isommassa paketissa.



Keskiviikkona 24.7. lähdettiin taas rannalle. Oltiin siinä matalammalla rannalla ja Lilian oli ihan sekopäisenä onnesta kun J hypytti ja uitti häntä. Konttasi myös itse veteen kauhealla tohinalla ja sai siinä pariin otteeseen vettä vähän keuhkoihinkin, mutta sekään ei menoa hidastanut. Toisten lasten leikkeihinkin oli kova tunku. Jonkin aikaa jaksoi kiinnostaa 9kk vanha Lila, joka istui rantavedessä isoäidin sylissä, ja jopa hiekkaleluilla leikittiin vähän aikaa. Me käytiin vuorotellen pari kertaa uimassa ja puoliltapäivin taas suihkuun. Oltiin aika pitkiä pätkiä vedessä ja jossain kohtaa alkoi jo auringon polte tuntumaan eli oli aika lähteä. Rannalle muuten tuuli jonkin verran ja jostain syystä meidän varjo oli ainoa, joka lähti irti hiekasta tuulessa! Kolmannen kerran jälkeen tein reilun kuopan ja tuuppasin hiekkavallit siihen varjona alaosaan ettei sitten enää lähtenyt. Ikävän näköistä olla uimassa ja katsoa rannalle kun oma varjo pyörii rannalta suoraan veteen ja melkein taklaten naapurivarjoja mennessään. Jälleen kerran Lilian herätti ihastusta niin rannalla kuin suihkussa rantakadun varrella.



Rannalta ajettiin Arles’iin, jossa ollaan molemmat oltu aikaisemminkin, mutta ei muistettu, että se on niin kiva kaupunki. Jätettiin auto parkkiin ihan keskustaan ja mentiin Boulevard des Lices’llä ensimmäiseen vastaantulleeseen bar/brasseriehen. Seurasi huvittava pöytäepisodi. Tällä kertaa luulimme olevamme fiksuja ja menimme ihan itsenäisesti istumaan terassille yhteen kahden hengen pöytään, kun usein meidät on häädetty neljän hengen pöydästä pienempään. No nyt meille tultiin sanomaan, että siihen pöytään ei tarjoilla ruokaa vaan ainoastaan sandwicheja jne. Tarjoilija huusi kollegaa laittamaan meille jonkun pöydän ruokapuolelta. Kollega tuli sitten siirtämään meidän pöytäämme puolitoista metriä, jotta olimme ruokapuolella. Kun olimme jo syöneet (J jotain häröjä, pitkiä pitkulaisia simpukoita ja minä kalaa aïolilla) jonkun verran ja syöttäneet Lilianin, alkuperäinen tarjoilija kysyi, haluaisimmeko siirtyä varjoon, kun siihen paistoi vähän aurinko. Sitten pöytää ruokineen ja juomineen sekä Liliania syöttötuolissa siirrettiin taas metrin verran eli noin puoli metriä siitä alkuperäisestä paikasta... Oh-la-la-la-la-la-la quel bordel! Ruokailu meni ihan hyvin, kun Lilian esiintyi naapuripöydän rouvalle. ”Jälkkäriksi” ollaan annettu Lilianille melkein päivittäin pieni pala patonkia ja se on suurta herkkua ja sitä hän sitten järsii, kunnes murusia on kädet, naama ja vaatteet täynnä. Tarjoilija tuli näyttämään kuvaa 3-vuotiaasta pojastaan, jolla oli myös vaaleat hiukset ja siniset silmät (toisin kuin tällä itsellään) ja hänen mielestään ihan Lilianin näköinen. Molemmat kehuivat Liliania kauniiksi, kuten myös pikkutyttö vaihtaessamme vaippaa vessassa.



Ravintolasta kävelimme Hôtel de Villen aukiolle, jolla oli myös hieno Saint Trophimen kirkon ovi ja olisi ollut myös ainutlaatuinen kolmikerroksinen cloitre (?), mutta sinne ei päässyt rattailla, niin jäi väliin. Jatkettiin pitkin idyllisiä kävelykatuja ja –kujia Thermes de Constantinille, jonne ei sitten myöskään menty sisään, kun olisi ollut vaikeaa rattailla ja kun J:lle selvis, että ne on vain rauniot (ei siis kokonaisena 400-luvulta säilynyt), ei häntä enää kiinnostanutkaan... No ei siinä kuumuudessa kiinnostanut enää muakaan. Kylpylältä käveltiin kohti amfiteatteria ja matkalla pysähdyttiin pienessä leipomo-kahvilassa, jonka myyjä oli ihan sekopäisen hyväntuulinen ja vitsaili koko ajan ja kaikesta. Syötiin siinä kipeän hyvät leivokset ja otettiin mukaan pienet provencelaiset erikoisuudet (salmiakinmalliset sokerikuorrutetut), joita on myyty ihan joka paikassa ja jotka osoittautuivat pahoiksi, että onneksi ei oo ostettu mitään laatikollista niitä.



Amfiteatterilta jatkettiin viereiselle roomalaiselle teatterille, josta ei paljon ollut jäljellä. Opaskirjan mukaan sekäareenan että teatterin kiviä käytettiin jo joku tuhat vuotta sitten talojen ja kirkkojen rakentamiseen, että ei ihme. Ei menty kumpaankaan niistäkään sisään (S oli edellisellä kerralla katsomassa härkätaistelua areenalla), mutta oli kiva vain kävellä katuja ja katsella kaupunkia ja nähtävyyksien lisäksi kaikkia muita hienoja rakennuksia katujen varsilla. Lopuksi mentiin vielä ihan parkkitalon viereen puistoon, johon oli kartaan merkitty myös lastenpuisto, mutta ei sielläkään ollut Lilianille sopivia laitteita. Jäätiin lastenpuiston ulkopuolelle nurtsille, jossa syötettiin Lilian ja sen jälkeen hän pääsi konttaamaan. Nurmikko ei kauaa kiehtonut, kun ei löytynyt kuin yksi apilakaan, joten hiekkatielle vei taaperon tie. Lilian keräsi yleisöä karhukävellessään ja harjoitellessaan seisoen taputtamista. Varsinainen pölypilvi syntyi, kun puiston läpi tuli koira, jonka perään piti heti lähteä. Lopulta reilun neljän tunnin kaupunkiseikkailun jälkeen lähdettiin takaisin 15km päähän Tarasconiin ja suoraan Super U –ruokakauppaan ostamaan vettä ja pullo viiniä. Kaupassa Liliania jahtasi parivuotias poika, joka kävi antamassa suukon poskelle parikin kertaa. Pojan isä oli vähän nolona ja totesi, että poika menee aina sekaisin kun näkee vauvoja.



Illalla kämpillä harjoiteltiin pallonheittoa ja se oli hauskaa! Pallona toimi tulomatkalla koneesta saatu pieni pyöreä tipipehmo ja isin avustuksella Lilian otti kiinni äidin heittoja. Suuri riemu repesi, kun hän sai pallon käsiensä väliin ja heitti sen takaisin.



Myöhemmin katettiin aika levoton ”iltapala”. Hyvä punkkupullo oli saanut kavereikseen foie gras’ta, härkämakkaraa, auvergnen makkaraa,chorizoa, munakoisotapenadea, oliivitapenadea, viikunoita ja 9 erilaista juustoa: 36kk comté, tuhkakuorrutettua vuohenjuustoa, jotain toista vuohenjuustoa(kovempaa), tomme de brebistä, cantalia, munsteria, brie de meaux’ta, roquefortia ja.....en muista enää yhdeksättä,mutta kaikki olivat erinomaisia! Aika vähän niitä meni silmämääräisesti, mikä ei ole ihme kun niitä tuollainen läjä pöydässä oli. Ja sitten vielä päälle aivan tolkuttoman hyvää Venezuelalaista Diplomatico rommia sekä Cohiba Robusto...



Torstaina 25.7. heräsin klo 7 aikaan kun Lilian kömpi päälle ja viereen. Ei normaalisti tee tällaista herätystä, mutta ehkä alitajunnassa tiesi tänään olevan isän nimpparit 8) Oli kiva heräillä siihen touhuamiseen ja loputtomaan hymyilyyn.



Syötiin aamupalat parvekkeella, lampaanmaidosta tehtyä jogurttia sekä hedelmiä. Sen jälkeen vielä roudasin lajittelupisteelle hirveän läjän muovisia vesipulloja jne, mutta lopulta kierrätys osoittautui olevan vain paperille sekä lasille. No normiroskiinhan ne sitten meni. Lähdettiin Avignoniin 9.30 aikaan eli perillä oltiin klo 10 aikaan. Saatiin auto ihan keskustan parkkihalliin muurien sisäpuolelle, josta oli taas näppärä lähteä kiertelemään kaupunkia. Otettiin turreinfosta kartta ja kyselin vähän lisää, jonka jälkeen ranskisinfoilija kysyi multa näiden max kolmen lauseen jälkeen, että olenko belgialainen. Jotkut voisi ottaa tuon kuittailuna, mutta mä olin ihan sankarina!



Ollaan molemmat oltu Avignonissa aiemmin, joten käveltiin enemmän syrjäkatuja. Siellä oli menossa jotkut teatterifestivaalit ja mainoksia/mainostajia oli liikkeellä joka kulmassa - kirjaimellisesti! Meni vähän fiilistä kun tarkoitus oli ihailla vanhoja taloja ja kujia. Ja lämpöä oli taas yli 35c eli aika hikistä hommaa työntää rattaita mukulakivikaduilla. Käytiin tsekkaamassa kuitenkin kuuluisa Palais du Papen aukio, jossa kolme kiinalaista meni ihan sekaisin Lilianista, joka kurkki hattunsa alta. Ottivat sitten sarjan kuvia itsestään Lilianin kanssa ja loistivat hymyä tämän jälkeen. Lilian oli enemmänkin hämillään saamastaan huomiosta, koska oli aika väsynytkin. Jatkettiin matkaa vielä puolikkaalle sillalle, jossa kävin heittämässä kylmän kiven Rhôneen. Johtuuko teatterifestareista vai ei, niin Avignon on nyt huomattavasti turremman oloinen kuin 5v sitten, jolloin täällä viimeksi olin. Krääsää oli myynnissä ihan prkln paljon.



Lähdettiin takaisin autolle ja puikkelehdittiin läpi pienten, kivojen kujien läpi. Tarvittiin jotain lounasta ja otettiin Cesar-salaatit yhdellä terdellä. No se ei ollut sinne päinkään vaan ihan täyttä skeidaa. Molemmilla jäi osa lautaselle kun oltiin valmiit. Kaiken kukkuraksi Liliania syöttäessä tiputin vähän purkkiruokaa mun rosé lasilliseen. Kun yritin noukkia sen sieltä pois, niin onnistuin sekoittamaan sen kokonaan mun viiniin. No paskaa se viinikin oli, joten sopi ruoan kanssa mainiosti. Käveltiin parkkihallille parin lastenvaatekaupan, Fnacin (ostettiin 4 cd:tä – taitaa olla jo melko vanhanaikaista) sekä Nicolas’n viinikaupassa hakemassa juustoviini illaksi lopuille juustoille. Sieltä sain myös nimpparilahjaksi (ja kotiin kannettavaksi) loistavat Diplomatico- ja Arcane-rommit. On ollut ilo huomata, että Ranskassa on todella upea valikoima rommeja ympäri maailmaa, erityisesti ranskankielisistä maista eikä pelkästään niitä tuttuja nimiä espanjankielisiltä alueilta.



Ajeltiin kotiin se puoli tuntia, mutta Lilian nukahti autoon vasta kun saavuttiin Tarasconiin. Jatkettiin ajelua läheiseen Fourvieillen kaupunkiin, jossa oli Alphonse Daudet’n tuulimylly ja taisi olla olla myös abbaye de Montmajour. Ulos autosta ei lähdetty eli nähtiin nämä ja koko kylä vain ikkunasta käsin. Tosi idyllisen näköinen paikka sekin oli. Alunperin piti mennä vielä iltapäivällä Tarasconin linnaan, mutta peruttiin se idea siinä kohtaa kun tultiin Avignonissa parkkihalliin hakemaan autoa. Hallissa tuntui viileämmältä kuin ulkona ja sisällä mittari näytti 37,5c. Ei siis vain nähty mahdolliseksi kantaa Liliania ympäri linnaa tällaisella kelillä. Kämpillä täytettiin vielä kerran Lilin uima-allas, heiteltiin palloa ja alettiin pakkailla huomista lähtöä varten kohti Nizzaa. Vähän on selailtu karttaa ja huomenna varmaan vedetään suurin osa moottoritietä pitkin, mutta puoliltapäivin poiketaan lounaalle johonkin pienempään kylään.



Paraikaa taustalla raikaa taas tämän viikon kesäjuhlat ja musa on selkeästi kovemmalla kuin viikko sitten. Nyt 21.30 aletaan syödä illallista, johon on koottu jääkaapista jämät kaikkia herkkuja.

---