Ranskassa, Englannissa vai Sri Lankassa?

---

12.7. Bambeille ja lehmille pääsy sallittu

Joo, ei se illallinen mikään mindblowing ollut, mutta kyllä se ehdottomasti hyvää oli. Tuli kyllä syötyä taas ihan liikaa kun jo kylläisenä huomattiin pihalla oleva grilli, josta sai isoja katkarapuja ja jotain kalaa. Ei siis vain voinut jättää väliin...

Seuraavana aamuna meidät haettiin hotellista 6.30 ja vaihdettiin toiselle rannalle sukeltamaan. Oli aivan mielettömän kiva pieni hippityylinen majoituspaikka Trincon kaupungin lähellä lahden poukamassa. Lähdettin sukeltamaan ja onneksi oli toinen dive master tällä kertaa mukana. Ihan käsittämätön kohlaaja se tän alueen sukellusgurun poika, jota itseään ei homma selkeästi kiinnosta tippaakaan. Valitin rikkinäisestä vararegusta ennen sukellusta ja vastasi tyyliin "no worry". Onneksi toinenkin tyyppi oli mukana ja regu vaihdettiin. Tämä toimi kuin ihan oikea divemaster ja piti meistä hyvää huolta ja näytti jopa meren alta eri elukoita ja juttuja. Samalla tää toinen supersankari törmäilee meihin yhdellä räpylällään...

Toinen sukellus meni muuten hyvin, mutta Suvikin tankki käytännössä tipahti selästä kesken sukelluksen. Onneksi sai itse kiinni ennen kuin putos kokonaan ja sitten opas kiinnitti takaisin. Ihan tolkutonta kun ¾ sukelluksesta jokin paikka mättää. Ja aina tultiin liian aikaisin ylös, kun happea olis vielä ollut. Onneksi ei enää jatkettu niiden kanssa. Eka ja viimeinen kerta kun ollaan ei-länkkäriomisteisessa sukellusshopissa... Iltapv tavattiin 55-v irkkunainen, joka reissailee ympäri Intiaa jne ja kirjoittaa, aloitti tutustumisen "You've got the worst guidebook ever!" No ihan oikeassa on, mitä enemmän tätä lukee, niin sitä enemmän potuttaa. No joo, se oli kuitenkin myös sukeltanut samassa paikassa ja haukkui ne myös lyttyyn ja sanoi, ettei olisi maksanut täyttä hintaa. Soitettiin sit sen jälkeen sille sukellusgurulle ja selvitettiin mitä kaikkea on tapahtunut ja päädyttiin maksamaan vain puolesta sukelluksista. Ei olisi tullut mieleenkään reklamoida ilman irkun vuodatusta...

Sukellusten jälkeen käytiin 5 kilsan päässä Trincon keskustassa. Tämä Sri Lankan itäranta on pari vuotta sitten ollut täysin sotilaiden hallussa ja on oikeastaan vieläkin. Nytkin niitä pyöri joka paikassa ja vähän väliin oli hiekkasäkeistä koottuja tähtäyspisteitä tai check point, mutta ketään ei kyllä tunnuttu pysäyttelevän. Nilavelin rannalla hotellin vieressä oli parakkialue, jonka portissa luki no entry. Kun kysyttiin Bradiltä, mikä se on, vastas että siellä rakennetaan uutta hotellia. Aluks nieltiin selitys, mutta kyllä se taisi olla armeija-aluetta. Ei ainakaan kuulunut mitään rakentamisen ääniä. Sodasta on vielä niin vähän aikaa, eikä tilanne ole vieläkään lopullisesti ratkennut, vaikka tamilisissit on sotilaallisesti nujerrettu, niin Trincon alueen ihmiset eivät halua puhua siitä.

Meidän ylimakeileva tuktuk-kuski/jokapaikan höylä vei meidät kaupungin ympäri ja hassua kun lehmiä on joka puolella kadulla. Vieläkin kummallisempaa oli se, että kaupunki on täynnä valkohäntäpeuroja eli bambeja! Ihan levotonta kun ylittää katua, niin 3 bambia ja verkkainen lehmä hengailee vastaan. Se kuski oli sama, joka oli vonkaamassa meitä kyytiin silloin heti kun tultiin. Muisti koko tapahtuman ja hoki sen jälkeen Very funny early morning, very funny ja Laugh when I see you, very funny.

Jäätiin safkalle yhteen paikalliseen buffaan. Hiukan näytti epäilyttävältä, mutta ei annettu haitata kun muutkin söivät ihan tunteella. Aamulla pakki hiukan muistutteli, mutta se ehkä johtui elämäni tähän asti ehkä tulisimmasta illallisesta hostellin raflassa. Pakkohan kaikki oli vetää vaikka välillä tuntui jo melko pahalta... Illalla suunniteltiin vielä matkan jatkoa, kunnes helkutin iso lehmä keskeytti kaiken tunkemalla pään puskan välistä suoraan meidän eteen. Bongasi ananaksen ja banaanien jämät roskapussista ja retuutteli niitä sit ympäri meidän hiekkaista etupihaa.

13.7. No norsu

Aamulla päästiin ilmastoidun minibussin kyytiin ja oli melkoinen luksusbussi paikallisen mittakaavan mukaan. 3h matka Habaranaan maksoi 1,6€. Samassa bussissa oli muutama saksalainen, jotka suosittelivat majoitusta Habaranassa. Paikallinen, Ranskassa opiskellut eläkeläissetä oli rakentannuttanut kotiinsa lisäsiiven ja tarjoaa kolmea huonetta netin kautta, ei ollut mitään kylttiä tien reunassa. Tosi tyylikäs ja viihtyisä paikka palmupuutarhan takana. Hintaa yölle kertyi 23e, jonka lisäksi nautittiin heidän kotiapulaisen tekemät ihan mahtavat illalliset neljällä eurolla per nuppi. Toistan, aivan mahtavat ruoat! Ei täällä kyllä köyhtymään pääse jos vähänkään valitsee mihin menee jne.
Päätettiin törsätä ja vuokrattiin auto+kuljettaja iltapäiväksi. Ajettiin ensin pankkiin vaihtamaan rahaa, joka oli yllättävän hidas operaatio. Vartin kesti hakata erinäisiä leimoja papereihin ennen kuin rahat oli kourassa, aseistetun äijän tuijottaessa meitä vierestä.

Jatkettiin Sigiriyan temppelivuorelle, joka oli yllättävän hieno mesta. Arvottiin pitkään, mihin kohteisiin mennään täällä Cultural Trianglessa, joka on Sri Lankan historian keskus. Monet sanoivat, että Sigiriya on hienoin ja päätettiin jättää muut väliin, kun ovat kuulemma aika raunioina ja on nähty niin paljon upeampia. Yks kunkku rakensi palatsinsa jotain 150 m korkealle Leijonavuorelle 400-luvulla. Lisäksi teki vuoren päälle ja alle järkyttävän laajalle alueelle vesipuutarhat. Yhdellä vuoren seinällä oli tosi hyvin säilyneet (tai sitten päälle väritetyt) maalaukset yläosattomista tanssijanaisista. Ennen palatsia vuoren onkaloissa ja luolissa oli munkkien asumuksia ja temppeleitä ja vieläkin näkyvissä vähän kalliomaalauksia. Jyrkät kallioseinämät oli täynnä apinoita ja huipulle kavutessa tuli aika Indiana Jones -fiilis. Tai no, ehkä vähän liioiteltua koska perässä ei vyöryneet kivet eikä kukaan yrittänyt ampua...Ja Indy ei varmaan kokenut samanlaista korkeanpaikanpelkoa kuin mä. Ei ole ihme kun kiipeää 100m korkeudella pieniä rappusia pitkin jyrkkää kallionseinämää kauheassa tuulessa. Pikkulapsetkin katselivat kun iso heppu rutistaa kaikin voimin rappusten kaiteesta ja hivuttautuu eteenpäin...

Sigiriyan jälkeen kuskin piti viedä meidät katsomaan villejä elefantteja tien varteen, mutta niitä ei nyt näkynyt. Meille oli sanottu, että ne liikkuvat viiden aikaan, mutta kuski sanoi että kahden aikaan. Harmi juttu! Matkalla Sigiriyaan kuski bongasi sentään kingfisherin eli paikallisen lintuharvinaisuuden. Luonnonpuistoon olis voinut mennä norsusafarille, mutta kun ei olla varmoja, miten täällä hoitavat safarit, eli menevätkö liian lähelle eläimiä jne, niin ei haluttu. Majoitusmies kovasti yritti saada meidät tunnin luontopolulle norsun selkään, mutta jotenkin sekään ei tuntunut meille sopivalta aktiviteetilta. Oli myös ihan ihmeissään, kun oltiin vain yksi yö eikä käyty rauniokaupungeista kuin Sigiriya... No, ei tuntenut meidän ADHD-matkustustapaa. Se varmaan kuitenkin auttoi, että puhuttiin ranskaa hänen kanssaan.

14.7. Poya daynä temppelistä teevuorille

Aamupalan jälkeen matkattiin julkisella bussilla 22 km Dambullan luolatemppelille. Olis muuten varmaan ollut aika nopea matka, mutta kun pysähdyttiin puolivälissä 20 minsan lounastauolle. Kaikki on haukkuneet julkisia busseja ihan kauheiksi, mutta ihan samaa tasoa ne on kuin esim. Filippiineillä tai Hondurasissa. Ihme kitinää! Mutta voihan HELKUTTI, se "luola" oli taas vuoren huipulla, kun kuviteltiin, että luolaan olis lähinnä menty alaspäin. Alkaa olla pohkeet aika irroitettavassa kunnossa jo... Onneksi sentään tuuli jonkin verran eikä ihan täysin hyytynyt sinne mäkeen. Läjä buddha-patsaita ja onkaloissa, joissa katot täynnä kauniita maalauksia. Hieno ja vaikuttava paikka, vaikka vähän liian Disney mun makuuni. Ja toinen juttu mikä alkoi tänään hämmentää on, että miksi niitä buddha-patsaita pitää aina olla ihan hullun paljon ahdettuna samaan paikkaan. Mitä? Hä? Ehkä tää on kerrottu sillä lukion uskonnontunnilla, jolta lintsasin...

Sattui olemaan täydenkuun juhla eli poya day, buddhalaisten pyhäpäivä ja temppelillä oli tavallista enemmän porukkaa. Kun saavuttiin, valkoisiin pukeutunutta porukkaa oli joka puolella pihalla syömässä riisiä ja currya maassa istuen. Jätettiin rinkat säilöön temppelin kanttiiniin, joka oli ihan täynnä munkkeja. Siis henkisiä munkkeja, mutta tiskissä oli kyllä niitä fyysisiäkin myytävänä. Lähtiessä ostettiin muutama currypulla ja toisia deep fried muna/peruna/kasvis nyyttejä. Jatkettin julkisella bussilla Kandyyn, jossa oli tarkoitus olla yötä. Päädyttiin Kandyn bussiasemalle, kun kuski ei ymmärtänyt sanoja "STOP, HERE,NOW" meidän hotlan kohdalla. No bussiasemalla säädettiin hetki ja yritettiin kysellä seuraavan päivän aikatauluja Nuwara Eliyan kaupunkiin. Alkoi tosiaan jo hyytyä, mutta sitten kuultiin yhden bussikuskin huutelevan Nuwara Eliyaa ja päätettiinkin hypätä kyytiin heti ja jatkaa vielä samana päivänä vuorille ja teeplantaaseja ihmettelemään. Tuli siis lopulta aika pitkä matkapäivä, vaikkei ollut tarkoitus. Tämä oli privabussi, mutta tosi paljon huonompi kuin se, jolla oli tultu edellisenä päivänä Habaranaan. Loppumatka tultiin vesisateessa ja pimeällä pitkin serpentiiniteitä. Oli hieno fiilis kun kuski vetää jokaiseen mutkaan väärällä kaistalla ja äkkijarrutuksia tuli ihan riittämiin. Mutta nähtiin jo matkalla upeita kukkulamaisemia teepuskineen.

Nyt tosiaan täällä ja voisi näin jälkiviisaana suositella itselle:"LUE NIITÄ SÄÄTIEDOTUKSIA". Kylä on käsittämättömän upeita teeviljelmiä täynnä ja ollaan yhden nyppylän huipulla kivassa brittityylisessä majatalossa (täynnä ranskalaisia) palelemassa. Paikka on 1900 m korkeudessa ja päivällä 15-20c, mutta illalla varmaan 10c. Aluetta sanotaan Little Englandiksi ja se pitää kyllä paikkansa kylmyyden, kosteuden, sumuisuuden ja osittain kulttuurinkin suhteen. Nyt pää ja hanuri jäässä ja pitäisi mennä nukkumaan. Mulla lämpimimmät vaatteet on yhdet farkut ja yksi pitkähihainen pellavapaita eli ei varmaan ihan huikeita retkiä täältä tehdä. Huomenna nukutaan (taas) pitkään ja sit iltapäivällä lähdetään tutustumaan teetehtaaseen ja viljelmään. Aika orpo olo kun netti ei toimi juuri missään, pankkiautomaatteja ei ole ja rahanvaihtokaan ei ole ihan nopeinta touhua. Adapteri (pitäisi toimia kaikkialla) on ihan vitsi ja akut loppu kännyistä ja kamerasta koko ajan. Nyt taskussa euroja ja vain 3€ edestä paikallista rahaa. Toivottavasti aamupäivällä löytyisi pankkiautomaatti tai vähintään rahanvaihtajia.

15.7. Tea time, dear

Aamupäivällä käytiin tutustumassa Nuwara Eliyan keskustaan. Pieniä, törkyisiä markettikujia risteilee ympäriinsä, laidalla seisoo kaksi 1800-luvun brittityylistä hotellia ja pnatiilestä rakennettu postitoimisto. Kaupungin keskellä on myös pubi, mutta se oli ihan täynnä paikallisia deekuja ja brittityyli oli tipotiessään. Täällä on muuten käsittämättömän paljon viinakioskeja ja deekuja! Muualla ei ole näkynyt kumpiakaan yhtään. Kai se sitten on niin, että kun lämpötila laskee, niin deekujen lukumäärä nousee. Täällä on myös aika paljon kerjäläisiä, joita muualla ei ole ollut juuri yhtää, ja ylipäätään köyhemmän näköistä muutenkin. Deekut neuvoivat J:lle paikan, josta saa kotipolttoista kookosviiniä ja tämähän tietysti meni ostamaan. Opas neuvoi, ettei kannata juoda kovin paljon, koska muuten maha paisuu ja tulee kovasti asiaa vessaan...(J: korkkasin pullon ja olihan se sellaista kookoskiljua, jonka hiivat lillui pullon pohjalla.Oikeasti ihan hyvää kun maistoi noin 2cl. 0,75l pullo maksoi 80 rupiaa eli noin 50senttia, joten loput kaadoin ihan hyvillä mielin lavuaariin enkä riskeeraa huomista junamatkaa...)

Täällä on myös golfkenttä, joka mutkittelee keskustassa. Kentän laidalla on ne hienot hotellit, joista toinen on yksityisklubi, joka on alkanut vasta ottaa myös naisjäseniä ja -vieraita. Absurdia, kun täällä seisoo yhtäkkiä Jane Austen -tyylinen linna, jonka etupihalla on ruusupenkkejä ja tasaiseksi nuoltu nurmikenttä. Käytiin sisällä ihailemassa baaria, kirjastoa ja biljardihuonetta. Asiakaskunta on siirtomaa-ajoista hieman muuttunut: sisään oli juuri kirjautumassa kahden miehen ja täysin hunnutetun naisen arabiseurue.
Iltapäivällä lähdettiin kuskin ja oppaan kanssa teetehtaalle. Matkalla pysähdeltiin katselemaan mielettömiä maisemia: tee- ja vihannesviljelmiä kukkuloiden rinteillä, vesiputouksia ja kaiken takana sumuiset huiput. Serpenttiinitien varrella värikkäitä vihannes- ja hedelmäkioskeja. Muutamassa kohtaa naiset olivat poimimassa lehtiä. Opas kertoi, että poimivat 8 h päivässä, klo 12 lounastauko ja jopa 30-40 kiloa päivässä. Opaskirjan mukaan on pakko poimia vähintään 20 kiloa päivässä, palkka on alle puolet paikallisesta minimipalkasta enkä oikein usko, että mitään lounastaukoja hirveästi pitävät. Käyvät tyhjentämässä säkkinsä yleensä kolme kertaa päivässä. Kaikki poimijat ovat tamilinaisia eli vähemmistöä. Miehetkin kuulemma tekevät hommia plantaaseilla, mutta eivät poimintaa, kun naiset ovat siinä kätevämpiä, ja vain 5 h päivässä.

Teelehdet kasvavat viikossa (!), naiset vaihtavat paikkaa parin päivän välein ja aina jossain kohtaa viljelmiä voi poimia, ympäri vuoden. Pensaat elävät monta vuotta, mutta parin vuoden välein niistä leikataan kaikki lehdet pois, ja muutaman kuukauden jälkeen ne ovat kasvaneet takaisin ja taas voi poimia. Pensaista poimitaan vain ylimmät, vaaleanvihreät lehdet niin, että mukaan tulee vain kolme lehteä ja ylin nuppu. Nuppu on arvokkain osa, seuraava on kakkoslaatua, kolmas kolmosta. Teen arvoon vaikuttaa myös se, kuinka korkealla lehdet ovat kasvaneet, eli ylimpänä kasvaneiden pensaiden lehdet ovat arvokkainta teetä.
Tehtaan kahvilassa maisteltiin kannullinen heidän teetä suklaakakun kanssa. Sitten meidät vietiin lyhyelle kierrokselle tehtaaseen. Koko prosessi lehtien poiminnasta teen pakkaamiseen säkkeihin kestää 24 tuntia! Ensin lehdistä kuivataan 50 prosenttia vedestä verkkojen päällä ja sen jälkeen vielä 25 prosenttia manuaalisesti. Sitten lehdet rullataan ja niitä fermentoidaan eli pidetään kaakelilaattojen päällä tuuletetussa huoneessa 60 minuuttia. Silloin lehdet muuttuvat ruskeiksi. Sitten lehdet leikataan, paitsi jos tehdään hienompia teelaatuja, kolmeen kertaan ja puhdistetaan. Valmis teepuru pakataan säkkeihin ja kerran viikossa kuljetetaan Colomboon huutokauppaan, jossa ostajat maistelevat ja vertailevat eri laatuja.

Sri Lanka on suurin teen viejä, vie 95 prosenttia tuotannosta ulkomaille, lähinnä arabimaihin ja Lähi-itään, 22 prosenttia maailman teestä tulee täältä. Ei kuitenkaan ole suurin teen tuottaja, vaan ainakin Kiina menee edelle. Ennen kuin hollantilaiset tulivat tänne, viljelivät kahvia, mutta kun sen hinta romahti, niin siirtyivät teehen, ja länkkärit (Thomas Lipton etunenässä) teollistivat homman. Nyt valtio omistaa viljelmät, mutta ainakin tällä alueella tehtaita hoitaa länkkäreiden ja paikallisten yhteisesti omistamat yksityiset yritykset. Tämä firma oli Mackwoods ja viljelmät nimeltään Labookelle.

Takastulomatkalla käytiin parilla vesiputouksella, jotka oli ihan kivoja, mutta ei nyt mitään pysyvää vaikutusta tehneet. Yhdessä oli paljon porukkaa kylpemässä, kuulemma Colombosta tai pohjoisesta tulleet täyden kuun pyhää varten ja peseytyivät ennen kuin menevät temppeliin.
Iltaa onkin sitten vietetty suomalaisseurassa, kun kaikkien ranskalaisten keskelle tänne on eksynyt myös kaksi käpyläläistä...

---