Viimeiset paivat Kiinassa ja ensimmainen Laosissa

---

Olemme nyt Laosin tropiikissa. Nyt alkaa tareta! Aurinko laskee kohta, mutta vielakin lampoa on varmasti yli 25 ja paivalla 30. Juttelimme asken ylhaalla temppelilla nuoren munkkipojan kanssa ja kylvin hiessa, kun aurinko paahtoi suoraan palmujen vehreista oksistoista huolimatta. Keskustelut olivat kuitenkin sen verran antoisat, etten olisi malttanut millaan lahteakaan. Maisemat olivat myos upeat! Taalla on juuri sadekausi ohitse ja kaikki hohtaa vihreyttaan, kukkii ja kukoistaa. Oli kylla hieno tilaisuus kysella munkilta hanen uskonnostaan! Emme ole koskaan aikaisemmin paasseet juttusille naiden buddhisti opiskelijoiden kanssa. Harmi vain, etta englantini on niin heikko! Sanoin koko ajan Kallelle, etta kysypa hanelta viela sita ja tata. Munkki osasi yllattavan hyvin englantia. Han sanoi opiskelevansa sita joka ilta tunnin verran.

Viime paivat olemme viettaneet Etela-Kiinan kaupungeissa Mojiangissa ja Menglassa. Mojiang oli ihana pikku kaupunki! Oli kaupungilla kokoa, mutta se tuntui pienelta rauhallisuutensa ansiosta. Sinne oli rakennettu uusi kaupunginosa 2000-luvun alussa. Kaikki leveat paakadut ja modernit kerrostalot oli laitettu kokoon muutamassa vuodessa. Kaupungin keskella oli moderni puisto siisteine istutuksineen ja suurine futuristisine veistoksineen. Kaikki uudessaosassa oli hyvin siistia, toimivaa ja toisaalta ihan nattia, mutta vahan tylsaa. Paljon kaupungin vanhoja ihania savitiilitaloja oli varmasti purettu, mutta onneksi loysimme niita viela kukkulanrinteilta.

Mojianiin saapumispaivanamme emme tehneet muuta kuin metsastimme ruokapaikkaa. Tormasimme illalla kuitenkin kansallispaivan kunniaksi jarjestettyyn kulkueeseen. Tasta marssijoukosta meita tuijotettiin vahintaan yhta kiinteasti kuin, mita muut, me mukaan lukijen, tuijottivat marssijoita. Sittemmin ravintolasta palattuamme huomasimme puistoaukiolla pippalot ja liityimme vahaksi ajaksi mukaan. Siella oli erittain riehakas tunnelma: musiikki soi, lapset luistelivat ympariinsa valkkyvapyoraisilla rullaluistimilla ja monet skeittilautojen tapaisilla, joissa oli vain kaksi pyoraa (varmasti ensikesan hittituote Suomessa), ilmapallokauppiaita pyori siella taalla, kokkoa kasattiin, erilaisia herkkuja myytiin, jotkut pikkuipanoista juoksivat lukuisten yoperhosten perassa, koirat hyorivat innoissaan ihmisten jaloissa ja muutamat lapset hyppivat ja tanssivat vauhdikkaasti lavalla, josta oli selvasti myohemmin tarkoitus pitaa puheita.

Toisena paivana lahdimme heti aamusta etsimaan markkinapaikkaa, jonka suuruuden ansiosta Mojian on kuuluisa. Olimme kylla olleet aikaisemminkin, esimerkiksi Thaimaassa yhta isoilla tai isommilla markkinoilla, mutta olihan tuokin aika loputon paikka. Yritin etsia t-paitaa, mutta se oli yllattavan haasteellista. Kaikissa paidoissa oli paljon rimpsuja ja variyhdistelmat olivat jotain hyvin jarkyttavaa. Ostin lopulta yhden siedettavan ja sain tinkailtua hintaa mukavasti alaspain. Silti kylla maksoin siita 3 euroa, mika saattoi olla puolet liikaa. Kiinassa vaatteet olivat hyvin halpoja! Ostimme myos torilta hedelmia silla perusteella, mitka nayttaisivat mahdollisimman oudoille. Yhdessa vaiheessa eksyimme kanakadulle. Siella oli kapean vaylan molemmin puolin kanoja punotuissa koreissa. Joka toinen vastaantulija roikotti kanaa jaloista. Kanoilla oli varmasti hieno elama kaupungissa, koska ne saivat kayskennella vapaina, kieriskella hiekassa ja nokkia kaikkea mahdollista, mutta elamansa ehtoopuoli on niille varmasti jarkytys. Ne ahdettiin pieniin hakkeihin ja lopulta suurin osa niista koki viime hetkensa roikkumalla paa alaspain skootterin selasta. Taman kanalan jalkeen juuri, kun olin ehtinyt huokasta helpotuksesta ja vetaa henkeen raikasta ilmaa, seurasi kalakatu. Siellakin hajumaailma oli erittain rikas ja kaloja uiskenteli lukuisia pienissa astioissa.

Ostettuamme hedelmia ja syotyamme, paatimme kiiveta kohti observatoriota. Mojiangissa oli Kravun kaantopiirille omistettu puisto, silla tama piiri kulkee kaupungin lapi. Siella ylhaalla kukkulalla oli myos pari observatoriota, lukuisia patsaita ja modernia kiinalaista puutarhataidetta parhaimmillaan. Tama puisto maksoi kolmisen euroa, mutta oli hintansa vaarti, varsinkin, kun paasimme sen jalkeen laskeutumaan takaisin pitkin pienia polkuja. Puistossa oli toteeminnakoisia patsaita, spirallinmallinen torni, vesialtaita ja suihkulahteita, joissa oli hyvin futurisrtista muotokielta. Taalla puistossa tormasimme myos ensimmaisiin palmuihin talla reissulla. Eraan vesialtaan aidankaiteisiin oli kiinnitetty lukuisia lukkoja sydankaiverruksin, kuten Venajalla. Kun olimme kiertaneet puiston, mietimme vahan aikaa, mista menisimme alas. Kalle hieman epaili paaseeko erasta hyvin pienta polkua myoten, mutta mina pidin pintani, silla olin nahnyt kuinka kaikkien pengermien valeissa mutkitteli puoleensavetavia polkuja. Paasin sitten nauttimaan maaseuduntunnelmasta, josta olin haaveillut! Itse kaupunki oli hyvin kaupunkimainen, vaikka liikenne olikin ihanan rauhallista, mutta hyvin pienen matkan paassa keskustasta olisi voinut kuvitella olevansa keskella maaseutua. Pengermien valissa laskeutuvia ja kiertelevia polkuja oli hyvin mielenkiintoista laskeutua! Kasvillisuus oli rehevaa, valilla oli palmunnakoista, valilla teepuskia, banaanipuita ja kaikenlaista pienta viljelmaa. Vahan valia vastaan tuli myos kasvillisuuden seasta pilkistavia alttareita. Naille alttareille oli tuotu kimaltelevasta paperista askarreltuja hieman meidan vappuhuiskija muistuttavia tottoroita. Oli helppo paatella, etta alttarit oli selvasti rakennettu takaamaan jumalten suosiollisuus, etta tulisi hyva sato. Mielellani olisin kuitenkin kuullut niista lisaa tarinoita.

Illalla loysimme hienon aidosti kiinalaistyylisen puutarhan. Moderneja puutarhoja olimme nahneet jo paljon, mutta nyt kohtasimme vanhanajan tyyliin tehdyn. Itse asiassa puutarha oli varmaan oikeastikin vanha, silla huvimajat olivat tunnelmallisesti hieman ransistyneet. Pikkuisia kiinalaiskattoisia majoja oli pienilla saarekkeilla siella taalla, valissa oli kaarevia siltoja ja joet ja lammet mutkittelivat hauskasti. Ihmiset olivat tehneet paikasta peliparatiisin, silla monet pelasivat korttia tai muita peleja. Paratiisilta paikka vaikutti muutenkin, hamyisen vehreana ja taynna linnun laulua. Pienia lintujenhakkeja oli ripustettu useille oksille.

Sittemmin menimme selvittelemaan kyytejamme seuraavaan kohteeseen eli Menglaan. Bussiasemalle ei ollut pitka matka, silla meidan hotellimme oli aivan sen vieressa. Olimme saaneet tingittya luksushuoneen vain 7 eurolla. He eivat osanneet paikassa yhtaan englantia ja saimme esittaa kunnon pantomini leikin, etta olisimme ymmartaneet toisiamme pantinmaksun suhteen. Emme oikein aluksi kasittaneet, miksi he velottivat meilta 100, vaikka sopimus oli 70, mutta pitkan kasilla elehtimisen jalkeen meille valkeni, etta taas oli kyse pantista. Suurempi performanssi meidan taytyi kuitenkin esittaa bussiasemalla. Kavimme ensin vain kysymassa lippuja Menglaan, mutta he eivat tunteneet koko paikkaa. Sitten paatimme etsia netin ja tarkastaa kartasta muistimmeko nimen oikein. Nettia ei kuitenkaan loytynyt, vaikka eras tietokonepaikan mies yritti innokkaasti laittaa yhteyksia kuntoon. Hankaan ei tiennyt Menglasta mitaan. Seuraavaksi etsimme kirjakauppaa, josta voisimme ostaa kartan, mutta sitakaan ei loytynyt. Kaupungissa oli vain lukuisia skootteri-,puhelin- ja vaatekauppoja. Palasimme sitten bussiasemalle selvittelemaan tilannetta, kun aitini oli vahvistanut viestilla, etta kylla Mengla pitaisi olla todellinen paikka, eika vain mielikuvituksemme tuotetta. Seurasimme sitten Kallen kanssa vahan aikaa bussiasemalla kiinaksi pyorivia paikan nimia taululta ja katselimme seinalla olevaa kiinalaista karttaa. Puhuimme tyyliin ''yritetaan loytaa merkki joka nayttaa seisovalta muurahaiselta ja sitten olisi televisio vaarinpain''. Kiinalaisia merkkeja oli pakko yrittaa hahmottaa tahan tapaan. Yritimme talla tavoin sijoittaa itseamme kartalle. Kalle sitten piirsi vihkoomme kiinan kartan ja laosin kartan ja nimesi siihen muutamia kiinalaisia kaupunkeja. Sita osoittelemalla ja piirtamalla ruksi Laosin rajan tuntumaan, paasimme viimein yhteisymmarrykseen paikasta. Porukkaa oli keraartynyt paljon ymparillemme ja kaikki kurkkivat karttaamme. Yhtakkia eras huudahti kysyvasti ''Monglaa". Mistas me olisimme tienneet, onko kyseessa varmasti sama paikka? Kiinassa on paljon lahes samankuuloisia paikkoja! Sanoimme ''maybe''. Sitten joku alypaa keksi tuoda paikalle oikean kartan ja asiat alkoivat selviamaan. Heti ei kaynyt ilmi paasemmeko suoraan Menglaan, mutta pienten neuvottelujen ja kartan osoittelun jalkeen, kavi ilmi, etta ensin on mentava Simaoon. Paikka tunnetaan myos Pu'erina.

Seuraavana paivana matka sujui nopeasti, silla tiet olivat moottoriteita. Tosin eivat ne varsinaisilta moottoriteilta vaikuttaneet sikali, etta tiet mutkittelivat ja liikennetta oli vain harvakseltaan. Maisemat olivat taas hienot! Nyt alkoi nayttaa sellaisilta kiinalaisilta postikorttimaisemilta, joissa on aina sumuisia vuoria. Upeaa valkoista usvaa nousi vuorien valista solista. Pengerviljelmat olivat kauniita ja niita jatkui silminkantamattomiin. Kaikki vahankin jyrkemmat nousevat rinteet tien vieressa oli suojattu kivimuurein, tasantein ja vesikouruin maanvyorymien valttamiseksi. Loppumatkasta bussimme ilmastointi alkoi vuotaa. Vetta tippui kivasti ja sita sai pyyhkia jatkuvasti paperilla. Kalle repi penkin suojuksen irti ja suojautui sen taakse. Saimme vaihdettua bussia sujuvasti Simaossa ja olimme perilla Menglassa jo viiden aikoihin. Se oli aika jarkyttava kaupunki! Emme sita tosin paljon jaksaneet katsella, kavelimme vain sen verran, etta loysimme ruokapaikan. Tie oli hyvin vilkkaasti liikennointy, meluinen ja polyinen. Syrjemmassa tietty olisi voinut olla viihtyisampaakin, mutta toisaalta viehattavan nakoisia vanhoja taloja purettiin kovaa kyytia kukkulan rinteelta. Se oli just sen nakoinen paikka, etta kaikki vanha ja hieno oli jyratty uuden ja mielenkiinnottoman alta pois. Kaiken lisaksi uusi oli rakennettu niin nopeasti, etta oli paassyt jo rapistumaan, eika ollut niin hienoa kuin vaikkapa Mojiangin varikkaat uudet kivitalot. Mojiangissa hienoa oli myos se, etta vanhaa oli sailynyt aika mukavasti: pikku kujat mutkittelivat hutongmaisesti rinteilla ja talot olivat ihanaa punertavaa hiekkakivea.

Tanaan tulimme rajan yli Laosin puolelle Oudomxaihin. Kiinan puoli oli viela tosi hyvaa tieta. Tosin tunneleita oli viela enemman kuin siihen asti. Oli hieman vaikeaa keskittya lukemaan, kun koko ajan tuli tunneleita ja, kun olimme taivasalla, maisemat vetivat huomion puoleensa. Yllattavan nopeasti maisemat muuttuivat tropiikkimaiseksi! Oikeastaan Mengla oli jo isoine palmuineen hyvin trooppinen kaupunki. Saimme rajalta helposti viisumin, vaikka vasyneena oli hieman rasittava taas taytella lukuisia papereita. Kiinan puolella oli taas paljon kurinalaisessa rivissa istutuksia ja upouusia taloja. Outoa oli, etta rajalla oli niin paljon asuintaloja! Laosin puolella talot muuttuivat nateiksi pikkumokeiksi jalkojen paalla ja tiet hiekkaisiksi. Valilla nakyi tulvan jalkia. Tiet olivat selvasti olleet poikki lukuisista kohdin, silla maanvyorymien jalkia oli jatkuvasti! Yhdessa vaiheessa keskella tieta oli isoja hiekkaksoja. Onneksi traktori oli myos paikalla ja jyrasi ne pois alta, etta paasimme jatkamaan matkaa. Jatkuvasti saimme hieman kierrella hiekkalajia, joilla oli tarkoitus paikkailla tieta. Meilla oli myos lastia k-aasialaiseen tapaan kyydissa katolla, joten hieman pelkasin kestaisiko auto. Jossain vaiheessa kuski pysahtyi ja kavi potkimassa rengasta, mutta onneksi se ei ollut puhki. Tulvat olivat kuitenkin jo niin hyvin kuivuneet, etta vain parissa kohden tie oli pehmeaa mutavellia. Paljolti tie oli myos asvalttia. Luulen, etta se on ollut kohtalaisen hyva asvalttitie, mutta tulvat ovat kuluttaneet sita ja vieneet osin mennessaan, silla pahiten tie oli aina kuopilla laaksojen kohdalla. Kylat olivat hyvin idyllisen oloisia! Alastomat pikkulapset juoksentelivat pihoilla ja kylpivat joessa, naiset kyykkivat pikkuviljelmilla, miehet punoivat koreja, pojat kavelivat tiella kalaverkkoineen puolialastomina yms. Ajattelin Mojianissa, etta haluaisin asua jossain pengerviljelmien taloista, mutta ehka sittenkin muuttaisin mielummin pohjois-laosilaiseen kylaan. Kaikki naytti niin ihanan harmoniselle! Roskiakaan ei nakynyt juuri missaan, toisin kuin Mongolian maaseudulla.

Pitaa viela myohemmin tehda yhteenvetoa Kiinasta. Nyt taytyy lahtea nukkumaan, silla aamulla on jalleen jatkettava matkaa. Onneksi sitten saamme olla paikoillaan kolme paivaa Luambrabangissa.

---