Boddhipuun alla ja kriketin peluuta

---

Huomenna lahdemme taalta taas junailemaan jonnekin pohjoiseen pain, mutta tarkkaa paikkaa emme viela tieda. Kalle katselee juuri terailakko sivuilta olisivatko tiesulut Nepalissa auenneet ja nyt nayttaa jo lupaavalle. Huomiselle ei ole merkitty terai bandhia! Sita vastoin ylihuomisele oli merkitty jokin muu lakko, joten juhliin ei ole viela paljon syyta. Voi olla myos, ettei sivustoa ole paivitetty. Nyt pitaisi selvittaa,mille alueelle seuraava lakko vaikuttaa ja vaikuttaako se mitenkaan liikenteeseen. Huomenna aamusta pitaa myos tulla kurkkaan, etta jatkuuko teraikin kuitenkin. Mista naista tietaa! No, kun minnekaan ei ole kiire, ei ole mitaan hataa. Ei se nyt aivan maailmaani kaada, vaikken Katmandua nakisikaan. Paa asia on, etta suuntamme on joka tapauksesa kohti pohjoista!

Mitenhan huomenna mahdumme junaan? Tanne tullessa meilla kavi tosi hyva tuuri! Ensin yritimme ahtautua second classiin ja olimmekin jo sisalla junassa. Kalle oli saanut tunkeuduttua eteisesta peremalle junaan ja nostanut jo rinkankin hyllylle. Mina olin kuitenkin jaanyt jumiin vessanurkkaukseen. Huhuilin Kallelle olisko vaunussa yhtaan pientakaan penkin patkaa tai tavarahyllya, jonne mahtuisimme. Itse olin asettunut vessan eteen ja harkitsin mahdollisuutta leiriytya siihen. Kun Kalle totesi, ettei muualle junaan mahdu, hankin tuli haisevaan ja torakoita vilisevaan vessaneteiseen. Meidan ei siina kuitenkaan kauaa tarvinnut oleskella, todettuamme, etta happi ei taida riittaa. Olemme ennenkin matkailleet siina eteisessa, mutta se on ollut taysin eri tilanne viileammalla. Nurkkauksessa ei ole mitaan ikkunan tapaista ja ihmiset tukkivat ovesta tulevat happivaylat. Emme pida itseamme kovinkaan mukavuudenhaluisina tai vaativina reissaajina, mutta tuo ylitti jo meidankin sietokykymme. Niimpa paatimme menna sleeper luokkaan, joka on lahes kolme kertaa kalliimpi. Yleensa lipun tarkastaja tulee tuossa luokassa(alimmassa luokassa lippuja ei koskaan tarkasteta) valittomasti junan lahdettya liikkeelle. Nyt han oli kuitenkin nahtavasti paattanyt pitaa vapaa paivan, eika hanta nakynyt koko matkalla. Paasimme siis matkustamaan halvoilla lipuilla kalliimmassa luokassa!

Bodgaijan kuvailua:

Tassa kaupungissa buddha valaistui, joten tama on kaikille buddhalaisille hyvin tarkea paikka. Taalla nakyy hienosti edustettuna eri maiden "buddhalaislahetystot". Kaikki buddhalaiset maat, kuten Japani, Bhutan, Kambodza, Thaimaa, Burma, Vietnam, Tiibet (pitaisi olla oma maa) ja Kiina, ovat rakennuttaneet alueelle omat temppelinsa ja jotkut luostarinkin. Eilen kavimme kiertelemassa muutamia naista temppeleista ja oli kiehtovaa kuinka erillaista arkkitehtuuria niissa kaikissa oli. Japanilainen temppeli oli hyvin pelkistetty verrattuna vaikkapa thai-temppelin nouseviin kullattuihin koukeroisiin raystaisiin. Tiibetilainen taas oli oma suosikkini uskomattomine maalauksineen, jotka olivat taynna yksityiskohtia. Tiibetilainen mytologia (kaikki demonit) kuvissa on jotenkin hyvin vaikuttavaa, ja se muotokieli milla kaikki koukerokuviot punoutuvat yhten.

Kavimme tanaan kurkkaan paatemppelin, jossa kasvaa boddhipuu, jonka sanotaan olevan laheista sukua juuri sille nimenomaiselle puulle, jonka alla buddha ymmarsi koko maailmankaikkeuden ytimen ja ihmisen aseman siina. Puisto oli hyvin viihtyisa! Paasimme onneksi livahtamaan tuolle temppelialueelle ilman pahemmanlaatuista hyderabad ihmista. Tuo poika on seuranut meita alusta asti ja valilla auttanut oikeastikin, kuten etsimaan hotellia ja kyydittanyt meita mopollaan. Han kuitenkin olisi halunut valttamatta oppaaksemme temppelile maksua vastaan ja siihen emme tietenkaan suostuneet. Piti sitten vahan kuin varkain lahtea temppelile, silla poika on ollut kuitenkin niin aidostikin mukava, ettemme kehdaneet suoraan kieltaytya. Sanoimme menevamme syomaan, kun han taas heti ulos astuttuame ilmaantui eteemme ja tiedusteli "minne menette?". Jossain vaiheessa han pilailikin meille, kun olimme tormanneet haneen saman paivan aikana viitisen kertaa "Mina olen kaikkialla." Se kuullosti hieman pelottavale! Varsinkin kun se on myohemmin osoittautunut todeksi.Aina han ilmaantuu jostain skoottereineen vierellemme tai istuskelee hotellimme edessa.

Saimme kavella aika reippaasti temppelialueella ja varsinkin mina naytin hypellessani sinne tanne ulkopuolisen silmin varmaan aika huvittavalle. Kyse oli siita, etta marmorilaatat puistossa olivat hyvin polttavan kuumat. Alueelle piti kuitenkin riisua kengat. Tassakaan asiaa ei ollut intialaisittain mietitty oikein loppuun asti. Kenkien suojukset olisi ehka ollut parempi idea. Punaisia mattoja oli kylla siella taalla polkuna, mutta ne olivat lahes yhta kuumia. Mieleeni tuli ikaan kuin lapsena leikitty "maahan ei saa koskea" leikki, kun koikkelehdin varjoalueilta toisille. Kalle oli jo Sri Lankalla polttanut jalkapohjansa pahasti ja ehkapa siksi kesti poltetta hieman paremmin,mut kylla hankin vahan tuskissaan oli. Onneksi alueella oli paljon puita varjostamassa ja niiden kohdalla maa ei ollut kuuma, joten nain kiertelemalla paasi hyvin etenemaan.

Kosketin paallani kohtaa, joka oli eraanlainen laatta aidassa puun kyljessa. Se oli laitettu tarkemmaksi merkiksi siita, milla kohtaa buddha oli istunut. Toivoin siita irtoavan jotain viisautta myos minun paahani. Kaikki paikallisetkin osoittivat suurta kunnioitusta puulle koskettamalla aitaa tai laatikoita, joissa olivat sisalla buddhan jalanjaljet ja veivat sitten kaden otsalleen. Aika vahan paikassa oli ihmisia. Oli mahtavan rauhallista ja hiljaista!

Hyderabad kaverimme halusi vieda meidat vierailulle orpokotiin. Paatimme suostua siihen, silla paikka kiinnosti oikeastikin ja myos siksi, etta han jattaisi sitten meidat rauhaan. Paikan paalla lapset lauloivat meille pari laulua, koulua esiteltiin ja sitten pelasime krikettia. Pelailu oli tosi hauskaa! Vihdoin nainkin pitkan Intiassa oleskelun jalkeen paasin vihkiytymaan tuon pelin saloihin. Ei se vielakaan taysin auennut, mutta jotain sentaan ymmarsin tarkoituksesta ja nain taas kerran kuinka suurta inostusta peli herattaa. Kun ehdotimme, etta pelaisimme nahtyamme mailat nurkassa, kaikki lapset alkoivat huutaa kuorossa ihastuksissaan ja myontymisen merkiksi. Osuin yllattavan hyvin palloon ja pari kertaa juoksin pallon perassa. Pelin jalkeen menimme pieneen toimistoon, jossa meille kerrottiin orpokodin toiminasta ja naytettiin valokuvia. Sitten lahjoitimme pienen summan rahaa ja skootteripojat kyyditsivat meidat takaisin hotellilemme. Meilla on nyt eri hotelli ja siina vain puoli-ilmastoiniksi sanottu laatikko, joka lahina vain kosteuttaa.

Nyt taytyy lahtea syomaan, kun Kale alkaa jo olla karsimaton...

---