Kuuman, kostean, minä tunnen Mombasan!!

---

18.10-1.11.2010 Nairobi, Milimani

No niin, taas on aika vierähtäny ja on aika kertoa meijän suunnitellusta viikon ”lomasta” rannikolle, joka sitten venyikin hieman, kahdeksi viikoksi!

Elikkäs matka alkoi siitä että varattiin liput River roadilta kohti Mombasaa. River road on keskustassa oleva katu, josta kaikki sanoo ettei sinne saa meikäläiset mennä. Mutta sieltä lähtee melkein kaikki (ainakin meijän budjetille sopivat) bussit, joten ei ollut vaihtoehtoja. Saatiin siis varattua liput lauantaina maanantaina lähtevään bussiin. Sunnuntai oli pakkauspäivä ja päädyttiin Lotan kanssa siihen että laitetaan molempien kamat yhteen rinkkaan ja jätetään toiseen rinkkaan kaikki ylimääränen ja jätetään se tänne Milimaniin lukkojen taakse. Maija ja 13.10. saapunut Maijan poikaystävä Joni tekivät samoin. Ja hyvin mahtu kaikki tarpeellinen mukaan...

Noh, sitten maanantaina lähdettiin kuuden aikaa taxilla kohti River roadia. Bussi lähti vasta klo 8 mutta maksut piti hoitaa klo 7 joten varattiin reilusti aikaa, jos vaikka Nairobin pikku aamuruuhkat pääsee yllättämään.. Päästiin hyvin matkaan ja oltiin n. 8 tunnin istumisen jälkeen Mombasan kuumuudessa. Otettiin saman tien Mombasaan päästyttyä taxi Tiwi beachille. Matka kesti, lauttamatka mukaan lukien (Mombasa on siis saari ja eteläpuolella ei ole siltaa, joten meri ylitetään lautalla) n. 45 minuuttia.

Jo Milimanissa kyseltiin meijän kokkipojalta, joka on kotoisin Mombasasta vähän majapaikkoja ja hän ehdotti Tiwi baechilla Twica Lodgea, jossa hän perheineen aina lomailee. Soitettiin sinne ja saatiin varattua kaksi huonetta. Kun saavuttiin pitkän bussimatkan ja järkyttävän kuumuuden keskellä Tiwi baechin asumukselle ei oltu uskoa silmiämme; lodge oli ihan meren rannalla, ihan uskomattomalla paikalla. Nähtiin, kuultiin ja haistettiin ihana turkoosi meri, nähtiin valkoinen hiekkaranta ja ne palmut!! En oo eläessäni nähny mitään yhtä hienoa... Kun oltiin saatu raahattua rinkat huoneisiin, juostiin heti rannalle. Aurinko oli just laskenu, joten oli sininen hetki. Niin kauniit värit ja kaikki... Oltiin niin innoissamme, ihan kuin ei oltain merta ennen nähty!!

Huoneet ei ollu mitään luksusta, mutta meille ne kelpasi hyvin. Suihkussa pysty käymään (siis tietenkään lämmintä vettä ei tullu, mutta siihenkin on jo niin tottunu ettei sitä edes enää huomaa), hyttysverkot löytyi, sängyt löytyi ja vessa toimi. Mitäs muuta sitä rantalomalla tarvii...
Seuraava päivä vietettiin rannalla maaten. Tiwi beach ei oo mikään turisti kohde, joten me oltiin ainoat ketkä oli rannalla. Siis koko valkoinen hiekkaranta monta kilometriä vain meidän käytössä!! Siellä ei myöskään ole mitään kahviloita tai ravintoloita yms. vaan rannalta pääsee suoraan ”viidakkoon”. Oli siis uskomattoman ihana vaan rentoutua ja tehdä just sitä mikä tuntuu hyvältä.. Pelattiin Lotan kanssa kookoksen kanssa palloa, uitiin ihanan lämpimässä Intian valtameressä, otettiin aurinkoa ja jos tuli liian kuuma siirryttiin palmun alle varjoon.. Siis ihan paratiisi meikäläiselle!!

Meijän lodgessa oli oma ravintola, mistä sai ostettua ruokaa ja juomaa. Ruoka oli ihan ok ja suhteellisen edullista. Esim. pasta maksoi 3,5 €. Ja bisse 1€ (joka on täällä kyllä hieman tyyristä :D) Melkein voi kuitenkin sanoa että paras hetki koettiin ekana aamuna kun herättiin ja mentiin aamupalalle. Lodge kun sijaitsee ihan meren rannassa, juotiin aamukahvit ja syötiin aamupala ehkä hiennoimmassa paikassa ikinä!! Pienellä pöydällä, missä on palmunoksista tehty katto ja aivan uskomaton merinäköala auringon nousuineen!! Siinä sielu lepäsi!! Juotiin siinä kenialaista (joka on muuten todella hyvää) aamukahvia katseltiin auringon nousua ja vuoroveden liikkumista taas kohti rantaa!! Uh, se oli kyllä hetki jota ei ihan hevillä unohda!!!

Tiwi beahilla rentoutumisen jälkeen päätettiin hankkia vähän actionia elämään ja lähdetttiin Diani beachille, joka on rantakeskus ja turistipaikka. Siellä on siis baareja, ravintoloita, hienoja hotelleja ja turisteja. Otettiin taxi Tiwi beahilta ja paineltiin halvimpaa hostelliin mikä meijän Kenia kirjasta löytyi. Siellä ei kuitenkaan ollut vapaita huoneita (koska viikonloppuna oli alkamassa Diani Music Festivaalit), mutta hostellin ystävälliset työntekijät soitteli meille sitten paikan toisesta samaa hintaluokkaa olevasta hostellista, josta löytyi meille sopiva neljän hengen huone. Diani Campsite oli hostellin nimi ja se ei sijainnu ihan rannalla, mutta siitä käveli kahdessa minuutissa rannalle. Campsite oli meijän mittapuulla hyvä paikka ja vaikka hinta oli hieman yläkanttiin meijän budjetissa (10€/hlö) päätettiin jäädä siihen.

Sitten olikin aika tutustua Diani beachin tarjontaan. Maija oli lukenu meijän Kenia kirjasta että pienen kävelymatkan päässä on suosittu rantabaari, Forty Thieves, joten päätettiin mennä katsomaan mikä paikka se oikeen oli. Sinne käveli rantaa pitkin noin 10 minuuttia. Paikka osottautuikin oikein hyväksi ja se oli muutenkin koko rannan ”keskus” paikka missä kaikki hengaili. Porukkaa ei onneksi koko aikana ollut ihan hirveästi rannalla kuin baareissakaan, koska season ei vielä ollut kunnolla alkanut. Otettiin siis välillä aurinkoa taas yhtä ihanalla rannalla ja käytiin välillä juomassa hieman virvokkeita!

Siinä rannalla maatessa nähtiin kun porukkaa tuli sukeltamasta ja ne paineli Diane Marine nimiseen hotelliin. Innostuttiin Jonin kanssa älyttömästi ja päätettiin lähteä ottamaan selvää oisko meillä mahdollisuutta/varaa kokeilla sukeltamista. Paineltiin Diane marinen porteista sisään ja siellä meille ystävällinen herra kertoikin kaiken mahdollisen sukeltamisesta. Koska kukaan meistä ei ollut ennen sukeltaut, pieni sukelluskurssi oli pakollinen (mutta ilmainen), joten päätettiin että seuraavana päivänä lähdetään koittamaan miltä se tuntuu.

Seuraavana päivänä sitten aamusella päästiin uima-altaaseen koittamaan sukeltamista. Meijän sukkelusopettajana toimi 22-vuotias Calvin, joka oli käytännössä sukeltanut koko ikänsä. Calvin oli ihan loistotyyppi. Altaassa opeteltiin kaikki ihan alusta lähtien: esim. miten hengität pelkästään suun kautta. Sitten opeteltiin muutama taito, esim. jos jostain syystä se osa mistä hengitetään lähtee vedenalla pois suusta (ja siis pintaahan ei sitä pääse vedestä tyhjentämään) niin mitä teet tai mitä teet jos sukelluslasien sisään menee vettä. Näitä siinä sitten opeteltiin ja seuraavana päivänä lähdettäisiin kohti avomerta koralliriutoille...

Samana päivänä vielä muutettiin vähän kauemmas Diani Bechaletsiin, joka oli vähän halvempi vaihtoehto.

Sitten huonosti nukutun yön jälkeen meitä tultiin hakemaan hostellilta kohti Diani Marinea mistä oli sitten tarkoitus lähteä sukeltelemaan... Alussa käytiin vielä läpi muutama turvallisuusseikka ja vähän paikkoja missä sukellettaisiin. Porukkaa oli lähdössä mukaan 10 henkilöä plus sukellusopettajat ja veneen miehistö. Kaikki muut oli sukeltaneet jo aijemmin joten me oltiin ainoita keltanokkia. Siinä sitten vaan kamat kantoon, märkäpuvut päälle ja menoksi.
Maija oli päättänyt jo uima-altaassa tulleen paniikkikohtauksen jälkeen jättää suosiolla sukelluksn väliin ja keskittyä pelkkään venereissuun.
Veneellä alkoi sitten jännittää ihan pirusti. Calvin onneksi kertoi hyvin tarkkaan ja rauhassa mitä tulisi tapahtumaan ja miten päästäisiin veteen ja että se voisi jopa pitää mua kädestä kiinni koko sukelluksen. Sitten koitti se hetki kun oli aika laittaa kamat päälle ja hypätä (selkä edellä) veneestä mereen. Kun oltiin menossa ja istuttiin veneen laidalla kamat paalla, varakapteeni tuli siihen vaan, eika paljon kyselly, otti vaan jaloista kiinni ja keikautti laidan yli... Kun meijän ryhmä eli Lotta, Joni, minä ja Calvin olivat vedessä uitiin veneen keulaan mistä lähti köysi kohti riuttaa. Calvin rauhotteli koko ajan mua ja sanoi että mä voin mennä sen kanssa edeltä ja se pitää musta koko ajan kiinni. Noh, päästiin yhdessä ehkä kaksi metriä pinnan alle, kun se jätti mut roikkumaan siihen köyteen ja meni auttamaan muita pinnan alle (kun pinnan alle mennään täytyy poistaa ilmat sukellus”repusta” ). Siinä vaiheessa kun jäin yksi tuijottamaan kohti pimeyttä ja tajusin että ympärillä on helvetisti vaan vettä, iski paniikki. Nousin äkkiä pintaan ja haukoin siinä henkeä ehkä viisi minuuttia. En vain yksinkertasesti voinu tehdä sitä. Uin sitten takasin veneelle ja voin sanoa etten ehkä ikinä oo ollu niin pettyny itseeni. Harmitti ihan sairaasti, mutta samalla tiesin että en ois voinu siinä tilnateessa tehdä muutakaan..
Lotta ja Joni kuitenkin pääsivät riutalle ja kun ne tuli takaisin pinnalle kumpikin oli ihan milettömän innoissaan. Onneksi oli vielä toinen mahdollisuus Baobob-riutalla. Siinä sitten odotellessa kaikille meille (lotalle, maijalle ja mulle) paitsi Jonille iski ihan hirveä merisairaus. Lotta oksensi yli laidan ja mä olin ihan kuollut. Ajattelin vaan että voihan paska tässä meni sitten se seuraavakin yritys. Sitten kuitenkin kun taas ankkuroitiin seuraavaan paikkaa olo oli vähän parempi. Kaikki veneessä yritti kannustaa mua koittamaan vielä uudelleen ja ihanan tsemppauksen saattalemana sitten uskaltauduin yrittämään uudelleen ja nyt päätin että vaikka kuinka iskee paniikki, mähän menen sinne pohjaan, jumalauta!! Lotta oli niin kipeä ettei se pystyny enää lähtemään mukaan eli lähdettiin sitten kolmestaan, minä, Joni ja Calvin. Lähdettiin laskeutumaan Calvinin kanssa pohjaan siten että se huolehti kaikesta muusta, ja mä huolehdin vaan hengityksestä. Se otti mut jalkojensa väliin ja teki koko ajan hengitysliikettä käsillään, siten etten ala hengittämään liian nopeasti tai pidättämään hengitystä (joka on jo vaarallista). Mun pää oli ehkä kymmenen sentin päässä koko ajan sen päästä ja katsoin sitä koko ajan silmiin. Ja lopulta kaikki tuntuikin jo helpolta, kun tajusin ettö saan ihan hyvin henkeä ja että Calvin on koko ajan ihan siinä lähellä. Keskityin vaan hengittämiseen ja siellä kun kuulee pelkästään oman hengityksensä, se on oikeastaan aika rauhoittavaa. Kun sitten päästiin pohjaan en voinu uskoa silmiäni!!! Siis niin kaunista!!! En oo ikinä nähny mitään niin kaunista!! Unohdin saman tien koko paniikkitunteen, enkä enää edes muistanut että oli 12 metriä pinnan alla... Siellä oli ihan oma maailma, kaikki ne värit, ne kuviot, toistaan värikkäämmät ja hienommat kalat ja korallit. Siis niin mieletöntä ettei sitä voi edes sanoin kuvailla!!! Pidin ekat metrit koko ajan tiukasti Calvinia kädestä ja se ohjaili mua ja näytti mulle kaikkia ihmeellisyyksi mitä meren pohjassa on. Sain pitää merisiiliä ja meritähteä kädessä, kosketin jotain ihmekasvia joka tarttui käsiin kiinni ja nähtiin ainakin viisi isoa merikilpikonnaa, yksi ehkä 20 sentin päästä. Ne on aika vaikuttavia otuksia...Näin myös niin hienja kaloja etten ois koskaan kuvitellukkaan että joskun näkisin jotain sellasta ihan livenä. Siellä oli myös meijän akvaariosta karanneita lehtikaloja, ne oli tosin kasvanu hiukan 😊
Kun sain vähän varmuutta niitten räpylöitten kanssa uskalsin jo irrottaa otteen Calvinista ja oli ihanaa painella menemään, hitto vie, 12 metrissä pinnan alla Intian valtameressä ihan itekseen!!
Aika meni kun siivillä meren pohjassa ja se yli puolituntia mikä siellä oltiin tuntui ihan viideltä minuutilta!! Kun päästiin takaisin pintaan en voinu muuta kun huutaa riemusta. Olin ensinnäkin niin innoissani kaikesta mitä olin nähnyt ja myös siitä että pystyin keräämään itteni ja pääsemään sinne pohjaan asti. En voinu muuta kun nauraa vaan koko ajan!! Oli niin hieno tunne! Kun pääsin takaisin veneeseen veneen kapteenikin tuli onnittelemaan mua!! 😊 Olin niin innoissani etten enää muistanu koko pahaaoloa mikä mulla oli ennemmin ollu!! En varmaan kyllä ole koskaan tehnyt mitään noin hienoa!! Täytyy ehdottomasti kokeilla joskus uudestaan!!!

Jottei olisi liian vähän vielä jännitystä elämässä, päätettiin ostaa liput illalla alkaviin Diani Music-festareille. Käytiin vaihtamassa kämpillä vaatteet ja lähdettiin paikan päälle. Fastarit järjestettiin rannalla ihan Forty Thievesin vieressä. Oli ihanaa kun aurinko laski ja tuli ihan pimeää mutta oli silti kuuma tanssia hyvän afrikkailaisen musiikin tahdissa. Festareille oli paljon porukkaa ja ne oli kuulema isoimmat festarit koskaan järjestetty Diani beachilla. Pöyrittiin uusien sukelluskavereitten kanssa ja törmättiin siellä myös vanhaan tuttuun Milimanista, Usalaiseen Whit:n. Tutustuttiin paremmin ranskan Canadalaiseen Kimiin, joka oli ollu meijän kanssa sukeltamassa. Se oli hauska veikko... Tarjolla oli juomaa ja ruokaa ja hyvää musiikkia, siis ihan loistava päätös jo ihan mielettömälle päivälle!

Sitten olikin aika taas jatkaa matkaa. Suunnitelmiin kuului että oltaisiin lähdettyä takaisin Nairobiin, mutta saatiinkin loistoajatus lähteä Lamun saarelle. Kaikki siellä käyneet oli kehunut saarta ihan maasta taivaisiin ja ajateltiin kun nyt oltiin suht lähellä, miksei mekin käytäis kattomassa mistä kaikki vouhottaa.

Yksi ystävällinen taxikuski hommasi meille liput bussiin Mombasasta Lamulle ja lähdettiin aamusella kohti ”bussiasemaa” (täällä keniassa ei ole varsinaista bussiasemaa vaan kaikilla sadalla bussiyhtiöllä on oma office mistä ostetaan liput ja minkä edestä bussi lähtee). Meijän tuurilla aamuruuhkien lisäksi Mombasaan menevällä lautalla oli sattunu onnettomuus, joku oli ilmeisesti pudonnu auton kanssa lautalta mereen, joten meni ihan hipa tirrille että kerettiin bussiin. Bussi oli aika rämä ja tien Lamulle vielä rämempi. Hirveetä perunapeltoa koko matka, helvetin kuuma ja ahdasta ja penkit niin huonot että varmasti tunsi joka ikisen töyssyn. Matka kesti 8 tuntia ja sehän mentiin Kenialaiseen tyyliin ilman pysähdyksiä. Kun päästiin perille oli edessä vielä puuvenematka itse saarelle. Vene ahdattiin ihan täyteen ihmisiä ja tavaroita. Venematka kesti n. 30 min. Kun päästiin saarelle meitä oltiin laiturilla vastassa (???) ja meijät vietiin meijän varaamaan hostelliin. Se oli lähellä (niin kuin kaikki pikku saarelle) mutta sisällä meitä odotti ylläri. Huone oli aivan KAMALA!! Huone oli likainen, haisi pahalle, verhot ihan riekaleina, sängyt haisi homeelle ja koska ties viimeksi vaihdettu lakanat, hyttysverkkot oli reikäsiä ja kaikille niitä ei edes ollut. Ja sitten se vessa, HYI ETTÄ!!! Vessa ei vetänyt, se oli likanen (joku oli paskonu koko pöntön, myös ulkopuolen), siellä oli torakoita... Oltiin tosi väsyneitä ja likasia itekkin sen 9tunnin matkustamisen jälkeen, mutta suihkua ei voinu edes ajatella... Ollaan aika vähään oltu tyytyväisiä tällä reissulla, mutta toi oli pohja noteeraus. Päätettiin kuitenkin olla siinä yksi yö ja ettiä seuraavana päivänä uusi majapaikka jostain. Nukuttiin kaikki todella huonosti ja herättiin jo aikasin ettimään uutta hotellia. Löydettiin kiva hotelli ihan rannasta, kohtuu hinnalla mutta niillä ei ollu yhtään huonetta meille. Etittiin ja käytiin katsomassa montaa huoneistoa, kunnes löydettiin ihana hotelli!! Se oli hinnalta ihan yli meijän budjetin mutta päätettiin kuitekin edes yksi viettää vähän luksusta ja otettiin huoneet. Ekana oli pakko päästä suihkuun (kahden päivän hikoilut oli saatava pois) ja suihkusta tulikin LÄMMINTÄ vettä!!! Ai että, se oli just mitä tarvitsi siinä mielentilassa!!! Hotellissa oli myös ihana uima-allas, missä vietettiin PALJON aikaa, hyvät sängyt, toimiva, puhdas vessa ja hintaan kuului aamupala!! Siinä huomasi taas että rahalla saa ja hevosella pääsee. Edellinen shithole maksoi 3€/yö ja hieno hotelli 34€/yö! Mutta täytyy sanoa ettei kaduta yhtään että tuhlattiin niinkin paljon asumiseen, oli se sen arvoista!!

Sitten muutama sana Lamun saaresta. Lamu on siis pienen pieni saari lähellä Somalian rajaa. Se on UNESCO:n suojelukohde. Siellä on vain yksi auto koko saarella (ambulanssi) ja välimatkat mennään aaseilla. Aaseja on jokapaikassa. Useammat niistä käyskeltelee vapaana kujilla. Lamun kaupungista tulee mieleen Rooman ajan kaupunki, kadut on kapeita n. metrin leveitä kujia ja kujien viereen on kaivettu ojia joka ajaa viemäröinnin asemaa. Talot on sisältä ahtaita ja sokkeloisia ja huoneistot on ohuita ja moni kerroksisia. Rantakadulla sijaitsee ravintoloita ja nyt siinä oli tekeillä rantakadun kunnostamistyöt. Veneitä oli aivan älyttömästi, jotkun hienompia ja jotkun kunnon vanhanajan puuveneitä. Tosissaan kun katuja pitkin käveli tutui kuin ois siityny ajassa taakseppäin. Ja vielä kun kaiken päälle lisää sen että Lamulla uskontona on Islam, eli kaikilla naisilla on huivit päässä ja miehille pelkkä kaapu ei voinu uskoa että eletään vuotta 2010!!

Pakko mainita tahan valiin, etta soin elamani parasta kalaa Lamulla. Ensin barracudaa ja sitten tonnikalaa!! Suoraan tuoretta kalaa meresta ja SAIRAAN hyvaa!!
Vietettiin Lamun viehettävällä saarella kolme päivää, ja oli aika palata ”kotiin” Milimaniin, Nairobiin. Tällä kertaa saatiin bussimatka Mombasaan yli puolet halvemmalla kun tulomatka, mutta bussikin oli vähän huonompi tai ainakin ahtaampi. Porukkaa ilmesty taas kun tyhjästä bussiin ja taas mentiin polvet suussa, hirveessä kuumuudessa vuoristorata ja törmäilyautosekotusta 8 tunnin matka Mombasaan. Ensin oli suunnitelmissa olla yötä Mombasassa, mutta kun saavuttiin jo pimeän aikaan sinnen päätettiin mennä samoilla hikoiluilla Nairobiin asti. Ystävällinen bussifirman työntekijä vei meidän ”läheiseen” ravintolaa syömään ja sanoi ettei ravitolasta saanut lähteä ennenkuin taroilija oli pysäyttäny meille tuktuk:n kadulta. Työntekijä sanoi mulle että ”tämä ero” ja näytti omaa ja mun kättä on täällä Mombasassa ongelma, varsinkin pimeällä.. Noh, otettiin siitä sitten kiltisti tuktuk-kyyti (mitä sitäkään ei valkoinen sais tehdä pimeässä Mombasassa) bussille ja lähdettiin yöbussilla kohti Nairobia. Täytyy kyllä sanoa että oli aluksi vähän jännäkakka housussa kun tietää miten paljon yöbusseja juuri tällä matkalla ryötetään, mutta siinä vaiheessa oli perse ja selkä niin kipeät edellisestä rallibussista että ei yöbussin vaarallisuutta sen enempää ajatellu. Halusi vaan mahd. kivuttomasti takaisin Nairobiin. Matka kesti 8 tuntia ja nyt jopa pysähdyttiin kerran nopealle vessatauolle. Oli kyllä kiva päästä tutuille kaduille ja pimeä Nairobi ei pelottanut yhtään. Otettiin siitä sitten vaan taxi Milimaniin ja nukuttiin TV-huoneessa aamupala-aikaan asti! Saatiin vielä Lotan kanssa sama huone jossa oltiin oltu tähänkin asti, joten tunne oli ihan kuin olisi kotiin tullu. Vielä kunnon halaukset työntekijöiltä ja tervetuloa takaisin- toivotukset kruunasi Milimaniin paluun!!

Nyt sitten vietetään viikko Nairobissa, pestään pyykkiä (ja rinkka, joka sai vähän kolhuja Lamun perunapeltotiellä), relataan ja valmistaudutaan maanantaina alkavaa, taas yhtä hiostavaan, bussimatkaan ensin Arushaan, Tanzaniaan, sieltä safarille ja sitten viimeiseen etappiin Zanzibaariin!!!

---