Vuoristoheimoja ja elefantteja

---

Chiang Maista siirryin siis Chiang Raihin perjantaina 26.3. Chiang Rai on paljon pienempi kaupunki kuin Chiang Mai, ja ainakin nyt ilma oli viileämpää. Kävin perjantaina Night Bazaarilla, joka oli joka ilta aivan lähellä hotelliamme, ja syömässä. Lauantaina kiertelin kaupungilla, ja kävin mm. museossa joka kertoo alueella asuvista vuoristoheimoista. Lauantai-iltana oli markkinat eli Saturday walking street, joka oli pienempi kuin Chiang Main markkinat. Kiertelin siellä hetken, ja menin sitten hotellille odottelemaan Sirjaa. Sirja tuli Lontoosta Dubain ja Bangkokin kautta Chiang Raihin, ja kävimme vain nopeasti Night Bazaarilla syömässä ja sitten nukkumaan.

Sunnuntaiaamuna Jermsak-opas yhdessä autokuskin kanssa haki meidät hotellilta. Haimme ensin nelihenkisen jenkkiperheen toisesta hotellista, ja lähdimme sitten ajamaan kohti Karen-heimon kylää, Ban Ruam Mitia ("white Karen" erotuksena pitkäkaulaheimosta). Heimolla on siellä elefanttileiri. Ihastelimme ensin elefantteja sekä ruokimme niitä banaaneilla. Sen jälkeen lähdimme reilun tunnin elefanttiratsastukselle, aina kaksi henkeä per elefantti + "kuljettaja" eli mahout. Matkustajia varten elefantin selässä oli paksujen taljojen päällä penkki, mahout taas istui elefantin niskassa. Menimme ensin joen rannalle, ja sieltä suoraan jokeen, jota pitkin tallustimme hetken aikaa. Sitten nousimme takaisin rannalle, ja kiertelimme peltojen laitoja ja kyläteitä, ylös ja alas kukkuloita. Matkan varrella oli myös koju josta sai ostaa banaaneja elefantille. Sitten mahout kysyi Sirjalta josko tämä haluaisi ratsastaa elefantin niskassa. Mahout hyppäsi kyydistä pois ja siirtyi jalkamieheksi ja Sirja siirtyi elefantin korvien taakse istumaan. Niin jatkettiin sitten loppumatka. Sirjalla oli banaanipussi kädessä ja elefantti nosti aina välillä kärsänsä Sirjan eteen kun halusi banaanin. Matkanteko oli keinuvaa, mutta kivaa. Annoimme oppaalle minun kameran, ja opas otti kuvia matkan alussa ja lopussa, mahout taas otti meistä kuvia Sirjan kameralla. Myös "talon" puolesta oli kuvaaja, joka nappasi kuvan kun tulimme ylös joesta. Kuva oli sitten myytävänä ratsastuksen lopussa elefantin lannasta tehdystä paperista valmistetussa kehyksessä. Pakkohan se oli ostaa. 😊

Kun elefantteja oli vielä hetken ihasteltu ja kuvattu, palasimme Karen-kylään, joka on melko suuri kylä. Karenit ovat ehdottomasti suurin vuoristoheimoista, alunperin peräisin Burmasta. Kylässä oli muutama käsityökoju auki, suurin osa oli kuitenkin kiinni ja kylässä muutenkin hiljaista, sillä oli sunnuntai, ja karenit ovat kristittyjä, eivätkä tee töitä sunnuntaisin. Hetken kiertelimme kylää ja teimme ostoksia, ja sitten jatkoimme autolla matkaa kohti Mae Salongia. Sinne vei kiemurainen vuoristotie jota pitkin nousimme noin 1300 - 1500 metrin korkeuteen. Maisemat olisivat olleet upeat, mutta näkyvyyttä haittasi savu, joka tulee Thaimaan, Myanmarin ja Laosin kulotuksista joka on osa paikallista maanviljelyskulttuuria. Määränpäänä meillä oli teeviljelmä. Mae Salongissa asuu paljon kiinalaissyntyisiä ja heidän jälkeläisiään, jotka ovat entisiä Kuomingtanin sotilaita ja tulleet Thaimaahan vuoden 1949 kiinalaisen vallankumouksen jälkeen. Kiinalaiset, kuten suurin osa muistakin vuoristoheimoista, viljelivät ennen oopiumia. Nyt kuitenkin oopiumi on vaihtunut teen viljelyyn, ja mekin vierailimme teeplantaasilla, jossa saimme maistella erilaisia Oolong-teevariaatioita. Teen maistelukin on oma rituaalinsa, melkein kuin viinin maistelu. Teen maistelun jälkeen ajoimme Mae Salongin kylään jossa söimme lounasta. Ruoka oli selkeästi kiinalaisvaikutteista sekä makunsa että valmistustapansa puolesta.

Seuraavaksi menimme Akha-heimon kylään. Auto jätti meidät kylän laidalle, josta jatkoimme kävelten eteenpäin. Heti kylän laidalla oli pieni kioski, josta Jermsak meni ostamaan kylän lapsille pientä syötävää. Ei aikaakaan kun Jermsakin ympärillä oli toistakymmentä lasta. Kiltisti he kaikki asettuivat jonoon odottamaan vuoroaan. Vuoristoheimot ovat tulleet alunperin muualta Thaimaahan, akhat aikoinaan Tiibetistä. Akhoja on kaiken kaikkiaan vähän alta 70 000, ja Thaimaan lisäksi heitä on Laosissa, Myanmarissa ja Kiinan Yunnanissa. He viljelevät lähinnä riisiä, maissia ja papuja. Akha-talot oli rakennettu puisten matalien pylväiden päälle, pihoilla juoksivat kanatTal. Kylän naiset ovat tunnettuja myös käsitöistään, lähinnä kirjontatöistä. Tässä kylässä olikin siellä täällä kojuja joissa naiset myivät käsitöitään. Tämä kylä oli myös perustanut pienen guest housen, sillä he järjestivät turisteille vaelluksia lähikyliin. Me kuitenkin olimme ainoat länsimaalaiset tällä kertaa kylässä. Akha-naisten perinteinen asu on komea, ja yhdellä naisella oli se päällään kun hän myi käsitöitään.

Akha-kylästä jatkoimme Lisu-kylään. Kylät ovat melko lähellä toisiaan, noin 5 km päässä, mutta aina tähän päivään asti heimot ovat pysyneet melko erillään toisistaan. Nyt kuitenkin heimojen nuoremmat sukupolvet käyvät samoja kouluja, ja kommunikoivat keskenään thai-kielellä. Myös lisut ovat alunperin Tiibetistä, ja nykyään heitä on lähinnä Thaimaassa ja Yunnanissa. Riisin ja maissin viljelyn lisäksi he kasvattavat karjaa. Lisu-talot oli rakennettu maan päälle, ei pylväiden varaan. Myös lisunaiset myivät käsitöitään, näin he yrittävät kerätä rahaa jotta pystyvät pitämään lapsensa koulussa. Heillä ei ollut pysyviä kojuja vaan kun saavuimme kylään, joka puolelta tuli naisia korit kädessään. Korista otetettiin pieni pressun pala joka levitettiin maahan, ja siihen kauppatavarat. "Hello Lisu"-kehotusten saattelemana he sitten esittelivät tuotteitaan.

Viimeisenä vuorossa oli Yao-kylä. Yaolaiset ovat alunperin kotoisin Kiinasta. Naisten perinteiset vaatteet ovat musta jakku, jossa kirjailuja sekä turkiskaulus. Tässä kylässä törmäsimme ensimmäisen kerran myös muihin länsimaalaisiin, jenkkipariskuntaan. Näissä heimokylissä vierailu herättää vähän ristiriitaisia tunteita; tuntuu tungettelevalta kierrellä katsomassa miten he asuvat ja elävät. Toisaalta kylät joissa kävimme ovat aitoja, eläviä kyliä, eivätkä mitään turisteja varten rakennettuja näyttämöitä, kuten valitettavasti on pitkäkaulaisten karenien Thaimaassa olevat kylät. Ostimme joka kylästä käsitöitä, jotta kyliin jäisi vierailustamme ainakin jotain rahallistakin hyötyä. Yao-kylästä ajoimme takaisin Chiang Raihin ja hotellille. Hetken elvyttyämme pitkästä päivästä kävimme syömässä ja sitten nukkumaan.

Maanantaina Jermsak ja kuljettaja noutivat meidät taas hotellilta ja kun olimme hakeneet jenkkiperheen, lähdimme kohti pohjoista ja Myanmarin rajaa. Ennen rajaa pysähdyimme "apinaluolalla". Tai no, luolien alapuolella. Eli apinat asuivat vuoren rinteellä mutta olivat tottuneet siihen että yhden temppelin pihalla niitä ruokitaan banaaneilla ja pähkinöillä. Saimme tarkat ohjeet Jermsakilta miten apinoiden kanssa pitää käyttäytyä ettei meitä purra tms, villejä apinoita kun ovat, vaikka sen verran kesyyntyneet että tulevat kädestä ottamaan banaanin. Ei saanut ottaa katsekontaktia, ja jos ruokaa oli kädessä, se piti sitten myös antaa. Niitä tuli vuorilta paljon, isoja ja pieniä. Välillä ne riitelivät kun hierarkian alempana oleva oli ehtinyt napata banaanin ennen ylempänä olevaa.

Apinoita tarpeeksi ihmeteltyämme jatkoimme matkaa Myanmarin rajalle. Rajakaupunki on Thaimaan puolella Mae Sai. Auto ja kuski jäivät Thaimaan puolelle, ja me lähdimme kävelten ylittämään rajaa. Thaimaan puolella passista napattiin pois maastapoistumiskortti, ja Myanmarin puolella passi jätettiin viranomaisille, ja tilalle sai väliaikaisen henkilötodistuksen. Sitten siirryimme Myanmarin puolelle. Heti rajan takana on markkinat, ja ensimmäisenä vastassa tupakkakauppiaita. Me kuitenkin kiipesimme tuk-tukiin, vähän isompaan johon kaikki mahduimme ja ajoimme ensin lyhyen matkan paikalliselle "fresh marketille" eli markkinoille jossa myydään lähinnä ruokaa. "Tuore" ei tosin ollut ihan sana joka myynnissä olevasta lihasta tuli mieleen. Siellä ne lihanpalat makasivat tiskillä ilman mitään jäähdytystä, sankka kärpäsparvi päällä. Tuoreempaa lihaa oli tarjolla elävänä, mm. "bamboo rat" joka odotteli ostajaansa bamburungon sisällä sekä pöllö. Burmalaiset naiset levittävät kasvoilleen keltaista, thanaka-puusta tehtyä puuteria, joka kuulemma suojaa ihoa ja pitää sen nuorena. Miltei kaikilla naisilla sekä lapsilla näkyi kasvoilla tuota puuteria, ja markkinoilla myytiin palasia thanaka-puusta jotta saa valmistaa oman puuterinsa. Kävimme markkinoiden lähellä temppelissä, jossa oli paljon nuoria poikia munkkeina. Luostarissa he saavat koulutuksen.

Markkinoilta jatkoimme matkaa tuk-tukilla vähän kauempana olevaan buddhalaiseen temppeliin, jota oltiin rakentamassa uudelleen; jossain vaiheessa se oli valtion toimesta tuhottu. Temppelin pihalla joukko miehiä valmisti kynttilöitä naisten katsoessa ympärillä; naiset eivät saaneet valmistaa temppelissä käytettäviä kynttilöitä. Temppeliltä jatkoimme matkaa taas tuk-tukilla burmalaiseen kylään. Oli kuin olisi siirtynyt ajassa vuosikymmeniä taaksepäin. Talot oli rakennettu pääasiassa pylväiden päälle, ja suurimmassa osassa oli olkikatto. Pihalla oli pinoissa polttopuita sekä olkilyhteitä. Kanoja, kukkoja ja ja ankkoja juoksi pihoilla. Talot ja pihat olivat erotettu hiekkaisesta kylätiestä keveillä puuaidoilla. Yhden talon pihalla nainen jauhoi riisijauhoja käsikivillä. Nuoria munkkipoikia käveli kylätiellä. Miehet pelasivat korttia erään talon edessä. Kävelimme ympäri kylää, kunnes jatkoimme taas matkaa tuk-tukilla. Alkoi vähän ripotella vettä, mutta ajoimme vielä joen rannalle, joka olikin niin kaukana kuin saimme ilman viisumia mennä. Joen rannalla oli ravintola, jossa ruoka nautittiin joen päälle rakennetuissa majoissa. Kun ajoimme takaisin kohti rajaa alkoi satamaan niin kovin, että kuski pysähtyi laskemaan tuk tukin sivuille pressut jotta emme kokonaan kastu. Kun pääsimme rajamarkkinoille, hetken näytti kirkastuvan. Opas lähti vaihtamaan pienempää rahaa tuk tuk kuskia varten, ja me kävelimme markkinoilla, ja sitten taivas repesi. Vettä tuli aivan kaatamalla. Yritimme etsiä kojua joka myisi sateenvarjoja tai sadeviittaa. Lopulta löysimmekin sateenvarjokojun - jonka edessä tietysti oli valtava lätäkkö - ja samalla Jermsak ilmestyi paikalle mukanaan sylillinen sateenvarjoja. Jätimme ostosten teon sikseen ja lähdimme kohti rajaa. Myanmarin puolella saimme passimme takaisin, ja Thaimaan puolella uuden viisumin. Kun pääsimme Thaimaan puolelle, sade taas loppui. Kävimme syömässä rajajoen varrella olevassa ravintolassa ja jatkoimme matkaa kohti kultaista kolmiota.

Mutta siitä ja loppupäivästä lisää seuraavalla kerralla.

---

Comments

[Jarna]

Terkut kummipojalta Sirjalle
Hei Sirja & Maija, Vertti haluaa katsoa Norsu-kuvia kerta toisensa jälkeen ;) Ja muissa kuvissa kysyy "Missä Sirja on"... Verttikin haluaa "kesään"! Upeaa aikaa Maija Sinulla varmaan, vaikken vielä ehtinyt vanhoja postauksia katsoa. Ja terkut siis viikon reissukaverillesi täältä meiltä. Jarna & Vertti