Advertisement
Published: October 17th 2010
Puerto Colombia ranta
Aurinko laski pilven taakse ja kaunis sininen hämärä laskeutui maisemaanMatka jatkuu Caracasista
Auton vuokraaminen Caracasissa ei ole ehkä helpoin mahdollinen tehtävä. Auto on kuitenkin helpoin konsti liikkua joten muu ei auttanut kuin hankkiutua lentokentälle jossa autovuokraamot olivat. Vain muutama toimisto tarjosi mahdollisuutta vuokrata auto Caracasista ja palauttaa se Maracaiboon joka olisi lähin suuri kaupunki lähellä Kolumbian rajaa. Pitkän tinkimisen ja etsimisen jälkeen vihdoin onnistuimme ja koska auton vuokraaminen viikoksi oli halvempaa kuin 5 pv niin viikkoon sitten päädyimme. Ja kummallista jälleen oli tietenkin se, että maksu tapahtui käteisellä jota edelsi taalojen vaihto paikallisella kurssilla.
Yleensä autolla matkailua suuresti helpottaa kartta. Kyseinen hyödyke tuntuu olevan täällä päin maailmaa mitä turhin - yhtään mistään ei löytynyt tiekarttaa joten eikun pienen matkailukartan avulla matkaan sitten vaan suunnistelemaan seuraavaan kohteeseemme joka oli Henri Pittierin kansallispuisto ja pieni Puerto Colombian rantakylä jota ei kyseisellä kartalla ollut oikein edes mainittuna.
Ajaminen liikennesääntöjen mukaan on yleensä muualla maailmalla aika tavallista - täällä selvästi huomaa, että mokomat säännöt ovat selkeästi yliarvostettuja. Ihan vaan perstuntumalla ja ankaralla töötin käytöllä selviää kyllä ihan yhtä hyvin. Se, että tästä touhusta syntyy jonkin sortin kaaos - ainakin näin länsimaiseen liikennekulttuuriin tottuneen mielestä - ei kyllä sitten täkäläisiä tunnu haittaavan lainkaan. Jos ei nyt ihan joka kerta liikennevalojenkaan
Puerto Colombia pääkatu
Kadun varren kahviloita ja pieniä ravintoloita merkitys satu muistumaan mieleen niin asia on helposti hoidettavissa muutenkin eli se jolla on suurin auto menee ensin ja seuraavaksi yleensä se, jonka kulkuneuvo on valmiiksi joko täysin hajoamispisteessä tai muuten lommolla. Risteykset ovat välillä täysin jumissa kun kaikki yrittävät yhtä aikaa eri suuntiin ja mikään ei sitten liiku oikein minnekään mutta jotenkin kummasti niistäkin sitten lopulta päästään liikkeelle. Pikkusen vaatii siis toisenlaista keskittymistä jotta hommasta yleensä selviää. No, perille on kuitenkin päästy hyvin ja pian taas jatketaan ajoharjoituksia. Paikallisten mielestä osoittaa tosin suurenmoista rohkeutta ajella täällä kun ei ole tottunut tähän liikenteeseen. No mitäs sitten ajelevat kuin hullut?
Ilman karttaa on siis melko hankala suunnistaa. Ensimmäinen reittivalinta rannalta vuorten yli kariutui siihen, että tietöitä tekevä joukko miehiä kertoi, että jossain matkan päässä on tielle kaatunut jotain - ymmärsimme että ilmeisesti joku sähkötolppa ja tie on poikki. No tämähän on tietenkin ymmärrettävää mutta hieman ihmetytti se, että herrojen mukaan tilanne oli ollut tällainen jo 5 kuukautta. Vai niin. Ei siis auttanut kuin kääntyä ja valita uusi reitti. Manuaalinavigaattorin eli suuntavaiston mukaan ajettaessa seuraavaksi tuli valittua reitti joka kulki Caracasin läpi - muita vaihtoehtoja ei näyttänyt olevan. Jouduimme siis palaamaan tielle jota olimme yrittäneet vältellä aikaisemmin. Lopulta kuitenkin paljastui, että
kyseinen tienpätkä on Pan American Highwayn alkukohta ja varsin mielenkiintoinen. Tie todella kulki läpi Caracasin jossa näimme nyt sitten ihan läheltä kaupungin valtavan laajuuden ja sen miten erikoisesti täällä nämä barriot rakentuvat - hökkelikylätkin kasvavat ylöspäin sekä vuorten rinteitä että toistensa päälle. Välillä näytti todella siltä, että alkuun paikalla oli ollut vain yksi talo jonka päälle oli sitten rakennettu uusi ja taas uusi. Useimmat olivat siis ’kerros-hökkeleitä’. Ja täällä rakennelmat ovat suurelta osin tiiltä ja betonia joten mistään ihan pienistä rakennelmista ei ole kysymys.
Metsätiellä
Kaupungin jälkeen tie kulki suurelta osin ensin suurten metsien läpi ja lopulta maisema muuttui lähinnä pamapasta muistuttavaksi mäkiseksi maastoksi. Tuskin missään on koskaan tullut ajettua tietä joka kulkee niin vehreissä ja upeissa maastoissa. Samanlaisia puita olemme aikaisemmin nähneet sademetsissä ja suurten jokien varsilla - nyt ne siis reunustivat tietä. Rantaan asti emme ensimmäisellä etapilla ehtisi joten päätimme jäädä Maracayn kaupunkiin joka on lähin suuri keskittymä matkalla Hernri Pittieriin. Kaupunki sinänsä oli siisti muttei mitenkään erityisen mielenkiintoinen.
Vuoristotiellä
Aamulla lähdimme suunnistamaan kohden rannalla olevaa Choronia ja Puerto Colombiaa. Hotellista saimme hieman tarkemman paikalliskartan ja suunnistus onnistui tällä kertaa hieman paremmin. Matkaa kartan mukaan päätepisteeseen oli 50 km eli matka ei vaikuttanut
Kotikatu
Pto Colombian katu jossa majatalomme sijaitsi - keltainen rakennus kadun kulmassa kovin pitkältä. Aikaa siihen kului kuitenkin huomattavasti enemmän kuin normaalisti mokoman matkan ajamiseen.
Matkalla noustiin ensin ensimmäisen vuorijonon ylitse, laskeuduttiin alas vehreään laaksoon ja hetken kuluttua jälleen ylös ja taas alas. Alkuun tie kulki kuivassa ja kohtuullisen karussa maastossa jossa ilmestyi ensimmäiset suuret jakarandat ja isoja kaktuksia. Mitä ylemmäs pääsimme sitä vehreämmäksi ympäristö muuttui. Ylimpänä oli pilvisademetsää ja sen mukaisesti aivan valtavia puita, bambua, banaaneja ja liaaneja. Päästäkseen sademetsään on aikaisemmin aina ollut tarpeen matkata pitkiä taipaleita jokiveneillä ja patikoida perille - nyt ihan ihka ensimmäistä kertaa voimme itse ajaa aivan samanlaisen metsän läpi ja vielä todella jylhissä vuoristomaisemissa. Enpä olisi uskonut tätäkään näkeväni.
Seuraavan vuorijonon ylityksessä ilmasto ja maastovyöhykkeet menivät sitten jälleen päinvastaisessa järjestyksessä kunnes lopulta saavuimme Choroniin ja Puerto Colombian kyliin. 50 km:n matka kesti kaikkiaan yli 2 tuntia - tie oli paikoitellen niin kapea, että kerrallaan mahtui menemään vain yksi auto ja toisaalta taas maisemat olivat sellaiset, ettei suuremmin huvittanut kiirehtiä vaan pysähdyimme us
eille vesiputouksille ja näköalapaikoille. Solassa kulkeva joki kerää vuorilta sadevedet ja osittain myös lähteistä tulevat vedet ja välillä joki ylittää tien varsin vuolaana. Täällä ei näytä olevan suuremmin tarvetta rakennella siltoja vaan joet surutta ylittävät tien ja siitä sitten autolla suhautetaan
Tie vuorille
Henri Piettier luonnonpuiston läpi kulkee tie rantaan. Matka alkaa kuivassa maastossa. joen poikki. Välillä vettä on tietenkin vähän enemmän ja silloin tietenkin hieman ihmetyttää, että miten normaalilla henkilöautolla nämä joet ylitetään. Ehkä se sitten vaan tarkoittaa, että ollaan jonkin aikaa jumissa kun vettä on liikaa.
Takaisin rannalle
Choroni ja Pto Colombia ovat pieniä kyliä peräkkäin aivan rannan tuntumassa. Kumpikin on varsin vanha, yli 350 v. ja kummassakin on vielä jäljellä kolonialismin aikaisia rakennuksia jotka tyyliltään ovat hyvin espanjalaisvaikutteisia. Pto Colombia on ollut aikanaan suurempi satamakaupunki joka on myös puolustanut maitaan merirosvoja ja hyökkääjiä vastaan ja niistä jäänteinä kaupungin rannassa ovat vielä jäljellä pahoin ruostuneet tykit. Rantaan on myös kasaantunut vilkas satama, jossa sekä kalastajat että "vene-taksit" kokoontuvat. Koska rannassa olevien kylien välillä ei kulje teitä on vene ainoa mahdollinen kulkuväline. Ja niitähän sitten riittää joka lähtöön. Puerto Colombiassa sijaitseva kookospalmujen reunustama Playa Grande on alueen suurin yhtenäinen ranta johon tullaan pidemmältäkin viettämään rantaelämää.
Satamasta tehdään retkiä etäämmällä oleville rannoille sekä läheiseen pieneen Choaon kylään jossa kasvatetaan kaakota - ja sinnehän meidän on päästävä!
Advertisement
Tot: 0.161s; Tpl: 0.013s; cc: 11; qc: 56; dbt: 0.0721s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.2mb
