ReissuVihko

---

Mutkatonta eloa enkelten kaupungissa

Maanantaina laskeuduttiin turvallisesti amerikan maaperälle. Olo oli hiukan höntti, kun oltiin tosiaan sama aika jo kertaalleen eletty. Muutenkin tilanne aiheutti pohtimista epäaitoutensa takia. Tuskin olis osannu joskus aikasemmin sanoo lentävänsä Uudesta-Seelannista Losiin. Siinä vielä päästä pyörällä ollessa ruopastiin ittemme suhteellisen helposti turvatarkastuksista ja maahantuloselvittelyistä läpi. Jonot oli vaan sen verran pitkät, että toimitus oli pisin, mitä reitille on sattunu.

Bussia odotellessa saatiin juttuseuraa aasialaiselta eläkepäiviä viettävältä laulaja/ lauluntekijä Rainbowlta. Hän oli saattanu tyttärensä lentokentälle ja oli ny itte menossa bussilla kotiin. Rainbow kerto meille, mitä losissa kannattaa kattella, anto käyntikorttinsa ja kehotti ottaan yhteyttä ja pistäytyyn kupposella. Pahoteltiin meidän lyhyttä pistäytymistä kaupugissa ja repe ymmärsi yskän. Löydettiin muitta mutkitta Danielin luo, josta oltiin meidän yösija buukattu. Kämppä sijaitti aivan Mac arthur parkin vieressä, mistä ei tiedetty muuta kun Danielin tarinan jälkeen, että Sean Penn on ollu sielä viimeaikoina kuvaamassa uutta leffaansa. Danielilla oli hieno asunto viktoriaanisen tyylikauden (1900-luku) puutalosta. Meille oli varattu vanhasta joogasalista kunnostettu iso huone. Nähtiin kyllä sattumalta kunnon tervetulotoivotus, kun Danielin talon kadulle astuttiin. Teinipoika kurmuutti iäkkäämpää ukkoo sen verran kauan ja pahasti, että pappa jäi maahan makaan. Poika lähti kaahaan pyörällänsä pakoon, kun pappa oli nujerrettu. Pappa sai pian apua ja jäätiin vaan arvaileen, mistä hyvästä selkäsauna oli ansaittu.

Daniel ilmotti omaks ammatikseen tv –tuottaja. Kun vielä muistettiin aikasemmin ensimmäinen tapaamamme losilainen Rainbow, oltiin aika vakuuttuneita siitä, että moni tulee losiin viihdealan perässä. Danielin kaveri kirjottaa Conan O’brianin showta ja oli lähellä, että ei lippuja oltas showhun saatu. Kuvaukset ei ollu tällä viikolla vaan käynnissä niin meidän mahdollisuudet meni siinä. Ensviikolle oltais lippuja saatu, harmin harmi…

Päätettiin illalla kävellä keskustaan syömään ja kierteleen. Päämajalta oli vajaan puolen tunnin kävely ydinkeskustaan. Käytiin meksikolaisessa syömässä ja yllätyttiin kuinka meksikolainen kaupunki onkaan kyseessä. Kaupunki oli kokonaan kakskielinen ja valtaväestö oli kaikkee muuta kun kalkkilaivan kapteeneja. Koko Kalifornian osavaltio on aikanaan kuulunu Meksikolle ja jenkit sitten on vaan laajentanu reviirejään tännepäin.

Ei törmätty meidän hakuammunta reissulla mihinkään varsinaisiin nähtävyyksiin, mutta katteltavaa riitti. Tehtiin pikanen reissu apteekkiin hakeen piilarinestettä ja meidän yllätykseks amerikkalaiset tuntuu lääkittevän perinteisten reseptilääkkeiden ja muitten ohella itteensä sipseillä, alkoholilla ja makeisilla.. Keskusta ei sinänsä losissa kovin kummonen oo, vaan meininki ja nähtävyydet on jakautunu enemmän ’lähiöihin’, kuten Hollywood, Beverly Hills ja lukuisat ranta-alueet mm. Venice, Malibu ja Santa Monica. Pistäydyttiin sporttipubissa, jossa oli enemmän tv:tä näyttämässä urheilua kun oli asiakkaita ja asiakkaita oli kolmisenkymmentä. Joka paikalta piti nähdä koripalloo, pesäpalloo, amerikkalaista jalkapalloo ja tietysti myös eri pelejä riippuen siitä kuinka jännä matsi oli kyseessä. Baarissa oli mukava portsari. Jutteli joutavia ja toivotti mukavaa kotimatkaa.

Tiistai päätettiin alottaa hollywoodista ja walk of famelta. Aika alkupäässä kävelyä törmättiin tekeillä olevaan tähteen. Malcolm Mcdowellin tähden julkistamistilaisuus oli nyt perjantaina ja leffateattereissa pyöris näytöksiä häneen liittyen mm. Kellopeliappelsiini. Meitä vastaan tuli monen monta hollywoodkiertoajelun tarjoojaa ja päädyttiin sitten ottaa sellanen, kun saatiin vahingossa tingattua hintaa 35 dollarista 20 dollariin per nuppi. Nähtiin paljon kaikkia kuvauspaikkoja leffoista ja ajajaopas selosti kaiuttimien kauttta kokoajan stooria ympäristöstä ja leffatähdistä. Kierros kaarsi mullholland driven kautta beverly hillsiin. Mullholland drivellä nähtiin monia julkkisten talojen aitoja, portteja ja katteltiin hollywoodkylttiä, joka on aikoinaan kuulemma ollu halpa mainoskyltti. Justin Timberlaken, Britney Spearsin, J Lo:n ja Sacha Baron Cohenin portit tuli nähdyks tällä tiellä. Tietysti siellä oli vielä monia muita, mutta enää ei kaikkia muista. Kukkulalta, johon tie kiipes näky studiokeskittymä, jossa vierekkäin oli kaikki suuret tuotantoyhtiöt universalista warner brossiin, disneyyn ja joihinkin pienempiin.

Beverly Hillsissä nähtiin kummisetäleffoista tuttu portti ja paljon muuta. Silmään osu Rodeo drivellä Bugatti Veiron, joka kuulemma on maailman nopein ja kallein maantiekiitäjä. Meidän lompakoilla ei ollu paljoo käyttöö Beverly Hillsissä. Käppäiltiin pikkukierros siinä Beverlyn kylillä ja suunnattiin sitten takas hollywoodiin. Meidän kuljettaja bongas matkalla jonkun 50-luvun jenkkilaulajan (Pat Boon?), lähti perään ja jututti sitä liikennevaloissa. Katteltiin vielä Al Pacinon ja Ringo Starrin kämppien portteja ennen baarikujan alkamista missä oli legendaarisia keikka- ja livenauhotuspaikkoja, kuten roxy, whiskey and the gogo, viper room, house of blues jne. Kiertoajelu päätty kiinalaisen teatterin ja kodak-teatterin jälkeen walk of famen varteen. Ystävällistä ja julkkistietoo omaavaa opasta kehotettiin tippaan kympistä eteenpäin. Siitä sitten havahduttiinkin vasta koko tätä tippauskulttuuria kohtaan. Eilisen kuppilan portsarinkin vilpitön ystävällisyys kyseenalaistu, kun meidän eteen lyötiin ohje tippauksesta.

Jatkettiin kävelyä kohti näitä teattereita, Kiinalaisen teatterin edessä oli alkamassa ensi-ilta ja siinä oli tekeillä paljon kaikkee turvajärjestelyistä punasten mattojen levittelyyn. Turisteja oli paljon ja paljon oli kaikkia onnensa koittajia stunttitemppuineen ja spidermanpukuineen. Monet koitti saada turisteja kuvaan rahaa vastaan. Kodak-teatterilla oli mukava tiedostaa, että kaks viikkoo sitten siellä oli tallustellu kaverit joita näkee vaan elokuvista. Oltiin nyt sielä kaivelemassa nenää ja ottamassa valokuvia satojen aasialaisturistien kanssa. Otettiin hatkat walk of famelta, kun ihmisähky ja muu hälinä alko häiritteen ja suunnattiin kohti farmers markettia ja ruokaa.

Päästiin marketeille meidän julkisen liikenteen päivälipuilla ja saatiin muruja rinnan molemmille puolille. Poukkoiltiin tovi kojujen välissä, josta luonnollisena jatkumona tähystettiin läheinen ostoskatu. Käytiin kyllä vaan kirjakaupassa, joten kummallakaan ei suurempaa draivia ostostelun suhteen ollu. Ecuador –opaskirja kuitenkin löysi tiensä meidän völjyyn.

Meidän oli tavotteena ehtiä vielä rannalle kattoon auringon laskua, mutta bussimatka veny lähemmäks toista tuntia ja myöhästyttiin pahasti. Katsastettiin kuitenkin Santa Monican laiturit, kummasteltiin merimaisemia ja nähtiin cirque de soleilinn telttakompleksi aivan Santa monican rannassa. Suunnattiin iltakävely kohti Venice beachiä, mutta tultiin useen kilometrin kävelyn jälkeen siihen tulokseen, että Venice saa jäädä huomiselle. Käveltiin rannasta keskemmälle, jossa kadun varressa oli monia ravintoloita ja kahviloita. Käytiin kaffella ja sitruunakakulla lämmitetyllä terassilla. Ei muuten jätetty tippiä, jotenkin se oli taas unohtunu meiltä.

Otettiin bussi keskustaan ja keskustasta metro kämpille. Matka kesti kokonaisuudessaan noin kaks tuntia. Rannalta bussi ajo puoltoista tuntia suoraa tietä metroasemalle. Oltiin imetty meidän voimille kaikki mahdollinen irti yhessä päivässä niin, että lampaiden lasku suju ongelmitta vaan ensimmäiseen neljään asti. zz zz z..

Keskiviikko alotettiin käymällä Danielin suosittelemassa lähiravintolassa, joka on perinteinen 60-vuotias jenkkirafla Langers. Niiden pastramileipä oli valittu jollekin maailman herkullisimmat ruuat listalle ja päätettiin mennä koittaan sellasta aamupalaks. Kyllähän se herkullinen oli, mutta tosi tuhti. Yhdestä ateriasta olis hyvin syöny kaks. Koko ei päällepäin näyttäny valtavalta, mutta ilmeisesti se turpos niin mahassa, että pöydästä ylöspääseminen oli vaikeeta. Tarjoilija oli taas superystävällinen ja täytti meidän kahvikupposet kertaalleen. Ihmeteltiin kuitenkin käytäntöö maksamisesta, kun rahastus oli erikseen kassalla eikä pöytään jätetty mitään. Ei sitten jätetty tippiäkään, kun kuviteltiin että se annetaan maksun yhteydessä. Ilmeisesti se oli pitäny kuitenkin jättää tarjoilijalle pöytään..

Tehtiin pikku sulattelukävely viereisessä mac arthurs parkissa ja suunnattiin sen jälkeen metrolla kummasteleen walt disneyn konserttihallia. Esa-pekka Salonen näytti olevan sielä kiinnitettynä kapelimestarina ja vierailevina soittajina oli joitakin suomalaisia. Konserttisali ei ollu ihan yhtä vaikuttava sydneyn oopperataloon verrattuna, mutta aika järjettömän olonen sokkelo se julkisivultaan kuitenkin oli. Konserttisalilta lähdettiin kohti muoti kaupungin-osaa (Fashion district). Muutamat kujat oli tuupattu täyteen kaikkee perusmekoista hääpukuihin, kenkiin ja mitä nyt ikinä päälle keksiikään laittaa. Linda löysi kahdet kengät ja paljon muuta, mutta sai kuitenkin pidettyä ittensä aisoissa ajattelemalla, että ei jaksa vielä kantaa sitä kaikkee tavaraa mukanaan. Hinnat oli erikoisesti näkyvissä verottomina. Shoppailun ja kävelyn uuvutettua meidät päätettiin hypätä bussiin ja mennä Venice beachille. Tänään haluttiin olla hyvissä ajoin paikalla, jotta ei missata auringon laskua. Rantakujalla oli monenmoista matkustajaa, taidetta myyviä taiteilijoita, pummeja, turisti- ja skeittikauppoja. Venicen skeittiparkki oli huolella suunniteltu kokonaisuus ja skeittaustakin oli ilo kattella hetki.

Rantakävelyn aikana törmättiin ncis-sarjan kuvausryhmään. Niillä oli kuvaukset käynnissä ihan rannan tuntumassa ja päästiin tavallaan ihmetteleväks yleisöks rikospaikalle. Ei meistä varmaan filmitähtiä tuu, mutta kohtaus kyllä jäi ainutlaatusuutensa puolesta meidän losipätkän yhdeks kohokohdaks. Linda tunnisti useita näyttelijöitä ja ilmassa oli oikeeta hollywoodin meininkiä. Katteltiin auringonlasku koripallokentän katsomosta ja pian sen jälkeen lähettiin katteleen ruokapaikkaa. Pitkän samoilun jälkeen huomattiin, että mehän ollaan oltu täälä eilen. Oltiin siis kävelty Malibuun asti. Nyt käytiin syömässä herkullinen ateria, jossa taas kerran oli ystävällinen tarjoilija, joka jopa innostu kehuun mun paitaa ja siinä vaiheessa tuli vähän tipit mieleen. Totta kai halusin uskoo, että tarjoilija oikeesti tykkäs paidasta. No nyt maksukäytäntö oli perinteinen pöytämeininki ja jätettiinkin ihan etiketin mukanen tippi. Noustiin bussiin samalta pysäkiltä kun eilenkin ja alettiin jo keskittyyn lähtövalmisteluihin ja pakkaamisiin.

Oltiin tilattu ryhmätaksi kymmentä vaille neljäks yöllä Danielin tykö, joten ehdittiin nukkuun muutama tunti pakkaamisten ja hyvästelyjen jälkeen. Ryhmätaksin odottaminen ei ehtiny tuottaan harmaita hiuksia ja päästiin mutkitta lentokentälle. Tipattiin tyylikkäästi ja hyvästeltiin losi.

Viikon olis maksimissaan voinu tuola kylillä viettää, mutta saatiin kuitenki ihan hyvä raapasu kaupungista eikä mitään hinkua palaamisesta jääny. Yllättävintä oli se, että koko meidän reissulla täälä tunsi olonsa turvattomimmaks. Suurten unelmien kaupunki, joka kätkee paljon pettymysten tuomaa rappioo itteensä. Rantakohteiden elämä on varmaan kesäaikaan värikästä, mutta niin muuallakin. Oli kiva käydä tunnustelemassa enkelten kaupungin ilmapiiriä, mutta kipinää pikaseen paluuseen ei jääny. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo… ehkä meidät bongataan ncis lavasteitten takaa suuremmille estradeille.

---