ReissuVihko


Advertisement
New Zealand's flag
Oceania » New Zealand » North Island » Whitianga
March 13th 2012
Published: March 13th 2012
Edit Blog Post

Kiwilästä

Lähtö ausseista ei sujunu parhaalla tavalla. Eka vollotettiin, että joudutaan lähteen, mutta sitten käsimatkataroitten läpivalasussa parku vaste ratkes, kun oltiin huolimattomuuksissamme jätetty kynsisakset, parturisakset ja liikanesteitä reppuun. Parturisakset oli halvat markettiversiot eikä tuottanut kyyneleitä. Fiskarssin kynsisakset, jotka isältä pojalle hengessä kulkenut tiäs kuinka kauan matkassa (mun matkaan ne tarttu kotoo muutettaessa, mutta ne oli kotona ollu niin kauan, kun muistan). No nyt ne jatko tarinaansa happaman näkösen virkailijan näppeihin. Toivottavasti joku saa ne lentokentän pikkujouluarvonnoista vielä käyttöönsä. Lindan kasvosaippua jäi kans arvontapalkinnoks. Kaikki nää merkit näytti siltä, ettei meidän haluttu poistuvan australiasta.

Linda otti kolmen tunnin nokoset koneessa ja ite kattelin leffan. Löydettiin hyvin Aucklandin keskustaan, jossa meidän isäntämajotus oli. Majotuttiin täks yöks televisiotoimittaja Josen ja teatterituottaja Bronwynin vierashuoneeseen. Kämppä oli siisti ja tyylikkäästi sisustettu tilava kerrostalokolmio. Bronwyn oli työmatkalla ja Jose toimi meille hyvänä houstina. Keskustan kiertelyn lisäks Jose neuvo meitä meneen keikalle, joka oli yhessä kaupungin puistossa.

Keskusta oli yllättävän pieni eikä sillä ollu suuremmin meille annettavaa. Pääkadun varressa oli putiikkeja ja katu päätty satamaan, missä loikoiltiin tovi. Käytiin syömässä italialaisessa ja suunnattiin puistoon. Matkalla nähtiin yliopistoo ja muuta vähän rauhallisempaa kaupunkia. Keikkapaikka yllätti meijät täysin. Se oli sellasessa talvipuutarhassa (Winter Garden). Sisäpiha oli eristetty vanhahtavin tiilimuurein ja kummassakin päässä oli kasvihuoneet, jossa lämpötila ja kosteus oli ulkoilmaa korkeemmat. Bändi soitti toisessa päässä sisäpihaa ja meidän yllätykseks paikalla oli vanhuksia, lapsia, nuoria ja keski-ikäsiä tanssimassa sikin sokin. Ihmiset oli tullu sunnuntaipiknikeille viltteineen ja viineineen ja nyt ne joraili menee kuka missäkin nurkassa ja toiset soittajien lähettyvillä. Musiikki oli hyvin maalailevaa, taianomaista ja lumoavaa. Huuli pyöreenä siinä sitten katteltiin, että miten on mahdollista saada kaikki ihmiset iästä ja muista statuksista riipumatta joraileen keskenään sunnuntaina klo 19. Ilmapiiri oli todella hyvä ja meille oli ilo kattella sitä kokonaisuutta, vaikka itte musiikki ei niin kovin kummosta ollu. Auckland näytti meille parhaan puolensa.

Maanantaina matkattiin Whitiangaan, johon oli neljän tunnin matka. Alkumatka tehtiin isossa perusbussissa, josta vaihdettin minibussiin, joka pysty sitten kurvaileen pienemmillä teillä ja korkeessa vuoristossa. Matka ei siis ollu niin pitkä, mutta tiet kiemurteli vuoristossa ja muutenkin ajonopeudet oli pienemmät. Maisemat oli kohdillaan. Kaikk näytti tosi siistiltä. Pääosin kukkuloitten ruohikko osuuksilla oli lehmiä tai lampaita ja niitä siiten reunusti erilaiset mettäosuudet. Havupuut ja palmut sopi oleen täälä ilmastossa vierekkäin ja siinä riitti aluks kummasteltavaa. Bussikuski oli niin ystävällinen, että se ajo meijät hostellin pihaan, vaikka vikapysäkki oli Whitiangan keskustassa. Käytiin illalla ravintolassa syömässä ja päätettiin alottaa meidän loma matkan sisällä.

Tiistaina päätettiin tehä kävely hostellin rannalta näkyville kukkuloille joille oli lauttayhteys, ja tarkastella luontoo tarkemmin. Ensimmäinen kukkula/ niemi muistutti paljon meidän saaristopyöräilymaastoja, mutta hyönteisten viserrykset oli paljon kovempia ja sielä täällä jäkälän ja havupuiden välissä oli vähän koivuista eroovia lehtipuita. Toisena niemennokkana oli Shakespeare cliff, mikä on todella lähellä sitä paikkaa, mistä ensin aikanaan Ensimmäinen Maori (Kupe) ja Kapteeni Cook sitten myöhemmin rantautu Uuteen- Seelantiin. Tältä Shakespeare Cliffiltä jatkettiinkin sitten matkaa Cooks Beachille. Huilattin biitsillä hetki ja syötiin omenat. Kun meitä alko huikoon oikeen kunnolla niin päätettiin lähtee takaspäin aikasemmin bongattuun ravinteliin. Keittiö ei ollut auki vielä viideltä niin jouduttiin turvautuu piirakoihin ja juustokakkuun. Nam!

Kun lähetttin käveleen vatsat pinkeinä kohti lauttaa Linda astu epähuomiossa vähän sivuun ja nyrjäytti nilkansa. Saman mikä oli aikasemmin syksyllä nyrjäyttäny.. Ystävällinen paikallinen poika pysähty pakullansa ja heitti meijät lautalle. Kiitettiin syvästi ja ihmeteltiin pojan auttavaisuutta.

Keskiviikko oli sateinen ja oltiin vähän varailtu sitä loikoiluun ja nilkan paranteluun. Tehtiin kevyt rantakävely ja jatkettiin tepastelua keskustaan, jossa käytiin kahvittelemassa. Kirjoteltiin samalla postikortteja ja lueskeltiin paikallisia uutisia. Käytiin marketissa ja mentiin kokkaileen ja kattoon sadepäiväleffaa hostellille.

Tortaina tuli kans sadekuuroja. Oltiin tiedusteltu, että hostellilta saa lainaan surffilautoja ja niin niitä piti käydä testaan, vaikka ranta olikin aika kreisinä. Ranta ei oo mikään surffiranta yleensäkään ja nyt oli poikkeuksellisen kova tuuli, joka teki vähän huonosti hajoovia tynnyriaaltoja. Pari kertaa aallon sai hyvin alle, mutta tynnyriaalto tavallaan heitti harjalta nenälleen tasaselle. Aallot ei siis ollu amatöörille eikä kellekään muillekaan parhaita. Harjotusta ja kokemusta tosin tuli taas lisää. Lindan nilkka oli jo kuntounu niin hyvin, että Linda pääsi hölkkäileen rantahiekalla. Meillä oli siis urheilullinen päivä, josta suunnattiin laudan palautuksen jälkeen hakeen kiinalaista safkaa.

Hostellilla katteltiin vielä italialaisten huonenaapureitten kanssa leffa. Maistettiin samalla italialaisten tekemää pastaa. Hyvästeltiin italot, jotka oli huomena lähdössä australian Perthiin ajaan kuorma-autoo kaivoksille.

Perjantaina oli aurinkoinen päivä jo aamusta ja mekin herättiin suht aikasin. Siivoustiimi pääsi imuroimaan meidän huoneen, kun oltiin ennen kymmentä aamupalalla. Oltiin päätetty vuokrata pyörät ja suunnata Cathedral coven kautta Hot water beachille. Pituutta reissulle oli 40 kilometriä. Lähettiin taas samasella lautalla liikkeelle. Pyöräilymaastot toi kans vähän saariston mieleen pienillä mausteilla. Lehmiä ja lampaita oli aavassa maastossa paljon nousujen ja laskujen lisäks. Cathedral covelle jouduttiin kiipeen aikalailla ja päätettiiin jättää pyörät vuoren alta löytyvän putiikkikeskittymän lähelle. Ylhäältä oli komeet näkymät: vuorisaaria, korkeella olevaa rantaviivaa ja turkoosia vettä.

Meidän yllätykseks Cathedral Covelle oli vielä kolmen vartin kävelymatka. Nousua ja laskua oli edessä, mutta kuitenkin aikas mukavalla luontopolulla. Itse cove oli sitten aikas jännä kallioon muokkautunu tunneli. (Narnia -leffoista Prinssi Caspiania on kuvattu täälä) Ranta oli jakautunu kummallekin puollelle tunnelia ja niillä oli jättimäisiä veden hiomia kivimöhkäleitä. Myös rantahiekan takaa nousi beigee kiviainesta olevat kallioseinämät. Sitä luonnon muovaamaa kompleksia kattellessa silmä lepäs. Turkoosin meriveden ja vaaleen beigen kiven välille muodostu mukava kontrasti. Aallot löi vielä kallioo vasten niin, että siihen oli hioutunu kaunis ränni vedelle. Syötiin banaanit, otettiin valokuvia ja ihmeteltiin äiti maan luomuksia.

Oltiin jätetty pyörät putiikkien tykö Hahei -nimisen kylän keskustaan. Käytiin sielä kevyellä lounaalla ja herkullisella vaahteratoffee-pähkinä jäätelöllä. Täytettiin juomapullot ja koettiin omaavamme sen verran paukkuja et polkasu Hot water beachille ei tuntunu mahdottomalta. Nähtiin matkalla lehmien ja lampaiden lisäks muutama aasi ja viinitila. Oltiin beachilla pari tuntia laskuveden jälkeen ja pelättiin, että löhöily ei enää onnistu, mutta vielä ei ollu aallot rikkomassa hiekka-altaita ja päästiin kylpeen kuuman kiven lämmittämässä pohjavedessä. Laava on muuttunu kiveks ja tää kivi säteilee maan pintaan lämpöö. Vesi saattaa lämmitä jopa 60 –asteiseks. (Uuden-seelannin saaret on muodostunu aikanaan tulivuoren purkauksesta.) Nyt päästiin nauttiin vähän erilaisesta luomukylvystä. Pötköteltiinkin niin kauan, kunnes nousuvesi tuli ja haalensi kylpyveden. Päästiin hyödyntään muiden kaivamia kuoppia, niin kaivamiseen ei sinänsä menny aikaa. Beachi oli mukavan näkönen pitkä surffibiitsi, jossa muutamia surffaajia olikin. Swelli eli tuulen nopeus ja suunta oli vaan vielä täälläkin niin kova, että aallot oli isoja ja arvaamattomia.

Takasin pyöräily meni yllättävän vaivattomasti. Tuntu, että alamäkee olis ollu enemmän. Lauttaan mennessä törmättiin sattumalta poikaan, joka oli meidät aikasemmin lautalle heittäny, kun Lindan nilkka oli nyrjähtäny. Nyt nilkka voi hyvin ja kiitettiin vaan toveria avusta. Hostellille päästyä ja palautettua pyörät alko huomaan, että punaneniä ja –niskoja oli taas lähettyvillä (jopa peilissä!). Aurinko oli tehny tehtävänsä, vaikka ei sen kykyihin oikeen uskottu. Illalla naapuriin asettu saksalaispariskunta, jonka kanssa vaihdettiin kuulumisia. Kuorsaus alko pian sakemannien hyvästelyn jälkeen.



Lauantaina nukuttiin pitkään niin kun tavallisesti. Samalla nuoltiin vähän palohaavoja ja paranneltiin satulasta kuluneita pakaroita. Perjantainen urheilu verotti sen verran lauantain panoksia, että ei ollut suunniteltu mitään kummallista tekemistä. Käytiin hostelllin eessä olevalla rannalla kävelemässä ja tähystämässä pääseekö aallokon läpi kajakilla. Meri mylvi viä yhtä vahvana ja hasardina, kun aikasemminkin ja pian alko sateleenkin. Ehdittiin käveleen keskustan kautta kauppaan ja takas kämpille ennen pahempia kuuroja. Nestehukkakin tais painaa vielä pyöräilystä, kun meidän tarvi pysähtyä kaupassa käynnin jälkeen juomaan läheiselle piknikkipöydälle. Keskityttiin iltapäivä vaan lukemiseen ja tutustuun uuteen saksalaiseen naapuriin. Päätettiin lähtee illastaan keskustan humuun. Oltiin aiemmin katottu tapaspaikka, mikä vaikutti mukavalta illanviettoo ajatellen. Simpukkahöysteiset tapakset suli suuhun ja sen jälkeen suunnattiin ääntä kohti. Coveribändi soitteli yhdessä rannalla olevassa pubissa, jossa oli paikallisia rugbynseuraajia, yks hippinainen ja yks maorimies pukeutuneena mekkoon. Bändi soitti lepposen reggaeversion ’nocking on heavens doorista. Alkuperäskansalainen basisti hurmas naisia korkeella miesäänellä. Lähdettiin viimesten kulausten jälkeen kämpille skypetteleen ja pöyhiin tyynyä.



Sunnuntai lupaili aamulla vielä hyvää, kun tehtiin tunnustelevaa rantakävelyä kajakkien suhteen. Tuuli oli edelleen kova, mutta meidän silmään aallot ei näyttänyt niin hasardeilta. Pian alko kuitenkin sateleen ja päätettiin, että mennään paistaan piirakat tässä välissä ja suunnataan sitten merelle. Haukattiin piirakat ja pistettiin uimakäyttöön kelpaavaa vaatetta niskaan. Respan täti oli kuitenkin toista mieltä siitä, että aallot ei ollu kelvollisia. Ei saatu kajakkia eikä edes surffilautaa lainaan. Toki ulkona sateli eikä muutenkaan ollu ideaali keli merihommiin ja myönnettiin se, mutta oltas kuitenkin kovasti haluttu tehä viä jotain viimesenä päivänä täälä kiwilässä. Kelille ei voinu mitään ja niin otettiin rentoiluvaihde silmään loppupäiväks. Se oli kyllä vaikeeta, kun olis halunnu nähä luontoo ja sitä, mitä uudella-seelannilla on tarjota, mutta nyt se oli vaan meille vaikeeta. Meidän menemisiä tietysti rajotti autottomuus ja julkisen liikenteen heikko taso. Lomailu matkan keskellä siis sai arvosensa päätöksen, kun pötköteltiin, lueskeltiin, katottiin leffaa ja haettiin myöhemmin ruokaa keskustasta.

Uudella-seelannilla olis ollu vielä paljon annettavaa –eteläsaari on kuulemma vielä kauniimpi luontonsa puolesta. Meille ei kuitenkaan jääny sellasta kutinaa, että pakko päästä tänne takasin. Kelit oli kohtuullisen huonot, auringosta saatiin nauttia vaan kahtena päivänä ja meininki oli ehkä enemmän lomamainen, voit nauttia luonnosta ja niistä paikoista kerran kaks, mutta ei sielä oo pakko asua sen takia. Loma oli onnistunu siinä mielessä, että jatketaan taas tarmokkaana matkaa, mutta vähän jäi vielä kalvamaan se, että Kiwi ei näyttäny meille vielä kaikkeensa. Oltiin siis liian lyhyt aika maassa, mutta meidän matkasuunnitelmassa tää loma oli toimiva. Takasin ei jääny hinkua, mutta eihän sitä tiedä, jos tilaisuuden tullen tänne jotenkin vielä päätyy. Sillon luultavasti vuokra-autolla ja vähintään kuukaudeks. Nyt aletaan jo jännittää usaan pääsyä ja miettiin, mikä pullo ja mikä rasti on väärässä paikassa. Pisin lento ja kunnon aikamatkailua edessä. Lähetään ilta yhdeltätoista uudesta-seelannista ja ollaan samana päivänä kolmelta päivällä Losissa. Kahessatoista tunnissa ehtii kattoon noin kuus leffaa…

Me noustaan ny alamaailmasta toivon ja kunnian kukkuloille!!!

Hyvää kevättä Suomeen!!

p.s. kattokaa youtubesta air new zealandin turvallisuusvideo 😉


Additional photos below
Photos: 29, Displayed: 29


Advertisement



14th March 2012
Tiptoppi on muuttanu ausseihin!

Kiitos kirjoituksista ja kuvista! Ihmettelemme Lindan runsasta ja edustavaa vaatevarastoa. Jokaisessa valokuvassa on toinen toistaan kauniimpi mekko päällä. Hyviä vointeja Teille molemmille ja jaksamista Karkonkujan mummulasta.

Tot: 3.202s; Tpl: 0.08s; cc: 11; qc: 49; dbt: 0.0569s; 3; m:saturn w:www (104.131.125.221); sld: 2; ; mem: 1.4mb