Advertisement
Published: August 28th 2008
Edit Blog Post
Tulen muistamaan taman paivan paivana, jolloin etsimme internettia ja ajelimme metrolla.
En oikein tieda mista aloittaisin, silla tama paiva oli taynna kokemuksia ja oikeastaan minulla on viela kirjoittamatta Pietari-tapahtumistakin. Yritan siis olla lyhytsanainen, mika harvoin minulta onnistuu.
Nyt olemme moninaisten kommahdysten ja selkkausten jalkeen isantamme Igorin luona. Hanella on hieno, selvasti juuri remontoitu kamppa. Lattiat ovat parkettia ja yleiskuva hyvin siisti, ei haallistunutta kokolattiamattoa, repeilleita tapetteja,ihmeellisia tahroja seinissa tai hometta kylpyhuoneen katossa, kuten yleensa venalaisen asunnonkalustukseen tuntuu kuuluvan.
Pietarista viela sen verran, etta kavimme toisena paivana katsastaan Eremitaasin ja Iisakin kirkon. Eremitaasin parasta antia olivat Gauguinin ja Matissen tyot. Oli upeaa nahda aitona luonnossa esimerkiksi Matissen Tanssi tai monet Gauguinen Tahiti-tyot, joiden varileikkia ja yksinkertaisesta muotokielesta kumpuavaa voimaa olen aina ihaillut.
Tulimme aamulla 10 aikoihin junalla tanne Moskovaan, joka otti meidat vastaan aurinkoisesti. Oli lammin ja hyva keli koko paivan, lukuunottamatta pienia sadekuuroja iltapaivalla. Pietarissakin toinen paiva oli ollut taysin poutainen, mutta hyvin viilea, siksi oli ihanaa huomata taalla tarkenevan topilla. Saavuimme tanne platski-vaunussa, jossa oli hyvin viihtyisa ja kodikas tunnelma. Tormasimme heti aiti-hahmoon, joka opasti meita hymy korvissa, kun me aloimme tekemaan sankyjamme. Hyvin opastavaisella ja topakalla, mutta kuitenkin ystavallisella aanensavylla (minusta on kehittynyt taalla aanensavyasiantuntija,
mistaan muusta ei voi tietaa, mita ihmiset tarkoittavat), han selitti kuinka sangyn mekanismi toimii, mista saada petivaatteet ja jopa kuinka tyynyliina laitetaan tyynyn paalle. Ainoana huonona puolena matkasta sanoisin kovan sangyn. Thaimaan ja Vietnaminkaan hard-sleeperit eivat aivan noin kovia olleet. Ennen nukuin kylla makoisasti sanomalehtien paalla lattiallakin, mutta nyt selka kipeytyy tallaisesta entisestaan.
Tarkoitus oli asemalla jattaa laukut sailytykseen ja lahtea katsastaan kaupunkia. Laukkojonossa oli kuitenkin hyvin paljon porukkaa ja hinnoista ei saanut mitaan selvaa, joten paatimme menna ensin nettiin. Loysimme asemalta ainoastaan yhden netin, jossa hinta oli huimaava 3 e tunnilta. Sitten olimme kahden vaiheilla jaadako sinne vai lahtea kohti lahioita. Pietarissa lahioalueellamme oli lukuisia nettikahviloita ja ravintoloita. Paatimme lahtea sinne pain hengaileen ja odottamaan Igorin yhteydenottoa. Tama kuullosti taydelliselta suunnitelmalta. Osasimme metrolla kohtalaisen helposti Pervomaiskajan maisemiin, vaikka taas tuntui kyrillisia tavatessa kuin olisi uudestaan lukemaan opettelemassa. Joskus jotain saattoi olla paa-asemalla jopa englanniksi, mutta heti vahan kaemmaksi siirryttaessa englanti loppui samantien. Sita paitsi englanninkielisessa opastuksessa ei ollut mitaan johdonmukaisuutta. Vessoista saatettiin ilmoittaa ensin lansimaalaisittain wc, mutta vessaa lahestyttaessa opas kyltit muuttuivat akkiseltaan pelkastaan kyrillisiksi merkeiksi, jotka kylla muistuttivat sanaa "toilet". Myoskaan metrokarttojen sijoittelua ei ole tehnyt kukaan ruudinkeksija, silla ne ovat vain maanpinnalla kokonaan ja maanalla juuri
kun niita tarvitsisi, ne ovat tyystin kadonneet, jattaneet jalkeensa vain asemista ilmoittavat kyltit.
En voi sanoa pitavani Venajasta matkailumaana. Taalla on huomattavasti haasteellisempi matkustaa kuin missaan Aasian-maissa! Ennen kaikkea nettien saatavuus on haitannut huomattavasti reissaamisemme sujuvuutta, silla olemme tottuneet hankkimaan kaiken tietomme sielta. Emme ole niita reissaajia, jotka kulkettavat laukullista opaskirjoja mukana. En voi kasittaa, miten tassa koko lahioalueellamme, joka kattaa vahintaan 10 neliokilometria, ei ole yhtaan nettikahvilaa! No, nama ovat naita Venajan varjopuolia. Tama ei siis ole helppo maa, mutta toisaalta emme ole mitaan helppoa taalta tulleet hakemaankaan. Tiettyynrajaan asti vaikeudet ovat ihania, silla ei ole upeampaa tunnetta kuin huomata selviytyneensa niista. Eilen oli esimerkiksi upea huojennuksen tunne, kun sain suostuteltua junan konduktoorin avaamaan vessan lukitun oven. Paasin viimein vessaan ja tiesin paasevani heti sen jalkeen kompimaan peiton alle nukkumaan seka lepuuttamaan Eremitaasissa karsimia jalkojani. Tanaan taas oli kaiken metroajelun jalkeen ihanaa selviytya tanne Igorin kotiin ja huomata huoneessamme olevan siedettavan pehmean sangyn.
Tama kirjoitukseni ei taaskaan etene oikein kronologisesti ja hypin aiheesta toiseen. Pitaisikohan joskus kirjoittaa vahan virkeampana? Mihin jainkaan tapahtumaselostuksessa ennen kuin taas eksyin sivuraiteille? Niin, meilla oli siis taydellinen suunnitelma tulla tanne Pervomaiskajaan (hieman jarkyttava nimi alueella) viettamaan paivaa. Sittemmin taalla Kalle huomasi kuitenkin hukanneensa lapun, johon oli kirjoittanut Igorin numeron ja osoitteen. Hanella oli kylla yksi puhelinnumero, mutta siita ei vastattu ja han muisti Igorin viestissa olleen kaksi numeroa. Kavelimme siis lahes koko paivan taalla lahioalueilla etsiskelemassa nettia! Valilla hengailimme pitkaan elokuvateatterissa. Siella lueskelimme ja pelailimme ilmakiekkopelia. Siella olisi ollut kaikenlaisia huvituksia, kuten pingiksen peluuta, mutta kaikki oli torkean kallista, joten jatimme valiin. Elokuvapaikassa olisi ollut taydelliset sohvat nukkua, mutta kun yritin alkaa torkkumaan, vartija tuli heti komentamaan minua ja kaskemaan nousta ylos. Kauppoja ja ravintoloita taalla oli sentaan paljon, joten emme nahneet nalkaa. Ravintolassa valitsimme summassa listasta yllatysateriat! Ensin yritin lappujeni perusteella kysella, mita ruuissa on, mutta venajankielisissa lapuissani oli vain niin vahan ruokia, ettei siita mitaan tullut. Kalle sai sitten jonkin kasviskeiton, josta myohemmin paljastui pohjalta pari lihapalaa ja mina ranskalaiset.
Lahetin pikkuveljelleni Aapelille viestin ja han katsoi netista Igorin puhelinnumeron ja osoitteen. Igor ei vain vastannut mihinkaan viesteihin! 18 asti odottelimme hanen viestiaan. Sitten paatimme lahtea kolkuttelemaan hanen ovelleen, koska arvelimme puhelinnumeron olevan vaara. Pihassa kysyimme tarkemmin eraalta naiselta, mita asuntoa puhelimessani ollut numerosarja tarkoittaa. Yllattaen asunto oli naisen naapurissa! Nainen sitten opasti meidat sisalle, aukaisi valiovia ja viimein soitti Igorin ovikelloakin puolestamme. Kukaan ei kuitenkaan ollut kotona! Olimme sitten siina aika hukassa, kuinka toimia. Voisimme odotella jonkin aikaa, mutta emme kovin myohaan, silla pimealla ei olisi mukava lahtea etsimaan guesthousia. (vahan villimpi meininki taalla on kuin Pietarissa, enemman olemme tormanneet sekaisin oleviin ihmisiin) Pohdimme siina sitten, mihin suuntaisimme viela odottelemaan, kun nainen alkoi viittoa kotiinsa pain. Ymmarsimme, etta han kutsuu meidat vieraakseen. Kun epavarmasti lahystyin ovea, viela miettien pitaisko menna, han jo otti minulta rinkkaa selasta ja nosti sen olohuoneen sohvalle. Naisella oli sopo pikku tytto, jonka kanssa sitten leikimme. Ensin nainenkin yritti keskustella kanssamme. Han sanoi "kjgjhfhtdsa" ja me hymyiltiin ja puisteltiin paata. Sitten han taas sanoi 'tdykj;lkpouj'. Eli keskustelu ei paljon edennyt, kun emme saaneet mitaan selvaa, mita han tarkoittaa. Kalle pystyi selittamaan, etta oli soittanut Igorille, kun nosti ikaan kuin luurin korvalleen. Elekielella ja "spasibaa" sanoilla siis teimme tuttavuutta. Pian nainen kuitenkin vetaytyi keittioon ja me jaimme tyton ja hanen pehmolelujensa kanssa polyiseen ja hyvin sekalaista tavaraa sisaltavaan olohuoneeseen. Sanoin siina sitten jossain vaiheessa, etta onneksi han ei sentaan tarjonnut meille mitaan, kun siina menisi jo venalainenkin vieraanvaraisuus ylitse. Kohta han kuitenkin kutsui meidat syomaankin. Poydassa keskustelimme lapsen kautta. Ihailimme kaikkea mita han teki. Kalle sai sanottua meidan olevan Suomesta. Sitten lapsi naytti meille jotain kuvia Ukrainan hienoista maisemista ja siina sitten olikin koko meidan kommunikointimme.
Lahtiessamme kylapaikasta nainen tuli saattamaan meita alas ulko-ovelle saakka. Han naytti meille oman ovikoodinsa ja sanoi, etta voisimme tulla takaisin jos emme loytaisi muuta majapaikkaa. Han siis tarjoutui majottamaan meidat ventovieraat pieneen asuntoonsa! Lahdimme siis taas lahes tunnin metrolla ajomatkan paahan kohti aseman nettia, etta voisimme katsoa sielta guesthousien osoitteita. Menimme ensin vaaraan asemarakennukseen ja kiertelimme siella hyvin kauan. Sitten loysimme oikean rakennuksen ja jopa netin, mutta koneille oli hirveat jonot. Siina vaiheessa olin valmis heittaytyyn jonkun taksin armoille. Kalle paatti kuitenkin viela viimeisen kerran soittaa Igorille. Yllattaen han vastasi. Ei kun sitten vaan taas takaisin: metrojen vaihtoja, raitiovaunukyyti ja kavely Igorin talolle. Nyt sitten olemme taalla ja nyt nukkumaan! Pitaa herata aikaisin, kun Igor lahtee toihin ja hanella ei ole kahta avainta. Kampasta ei nahtavasti paase pois ilman avainta...
Advertisement
Tot: 0.155s; Tpl: 0.018s; cc: 9; qc: 45; dbt: 0.0927s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.1mb