Transylvanian matkalla...

---

Transilvian matka…

2.-9.7.
Lensimme Wizz Airin lennolla Budapestista Targu Muresiin (Marosvásárhely), Romaniaan. Tämän Transilvian osa on nimeltään Székely Föld ja siellä asuu pääasiassa unkarinkielisiä. Székelyt väittävät olevansa hunnien jälkeläisiä ja vaalivat perinteistä unkarilaista kulttuuria. Koko Transilvia oli osa Unkaria aina 1920 asti, jolloin Trianonin rauhansopimus pilkkoi mm. Unkarin siten, että se menetti 2/3 osan alueistaan. Transilviaan jäi valtava unkarilaisasutus ja Itäisessä osassa, Székelyföldissä on edelleenkin 85% väestöstä unkarilaisia ja unkarinkielisiä. Chauceskun aikaan he olivat erittäin ahtaalla, mutta ovat selvinneet ihan mukavasti onneksi!

Lentoliput olivat tosi halpoja, vain 60€ / hlö. Hotellia emme ottaneet valmiiksi, mutta meillä oli mukanamme kirja, jota olin ahkerasti lukenut etukäteen. Se majoitus, jota olimme aikoneet oli tietenkin täynnä, mutta sieltä neuvottiin lähellä oleva hotelli, joka vei meidät Chaucesku-tunnelmiin erittäin hyvin. Hotelli näytti lähinnä joltain virastolta: tunkkaiselta ja rähjäiseltä. Huoneemme oli kuitenkin ihan ”jees”. Huone oli pieni ja täyteen ahdettu oikeasti hienoja paikallisia huonekaluja, käsin kaiverrettuja massiivitammisia kaappeja, pöytiä ja lipastoja. Sänkykin oli todella iso ja jykevä. Sen sijaan liikkuminen oli hankalaa… piti pujotella huonekalujen ohi ja varoa kolhuja. Meillä oli myös parveke, josta näkymä suurelle aukiolle ja liikenneympyrälle, jossa liikenne vyöryi taukoamatta. kun nosti katseensa ylös tästä näkyivät upeat kukkulat ja rinteen hienostohuvilat. Yövyimme siellä vain ekan yön ja seuraavana päivänä tutustuimme kaupunkiin.
Marosvásárhelyn keskusta on hieno ”Art Neuveau” -tyylinen. Arkkitehdit olivat Gödöllön koulukunnasta ja samalta ajalta kuin meidän Eliel Saarinen kumppaneineen. Keskellä oli suuri puisto ja molemmissa päissä isot kirkot: kreikkalaiskatolinen, ortodoksi, roomalaiskatolinen sekä synagooga. Kaupungintalo on todella näkemisen arvoinen jugendkokonaisuus. Hienot seinäfreskot ja lasimaalaukset kertoivat Transilvian mytologiasta ja kansantaruista.
Zolle filmasi ja mina sönkötin kerrontaa… aikomuksenamme on tehdä matkasta filmi… ainakin omaksi iloksemme
Ihmiset puhuvat täällä unkaria ( 85% unkarin -kielisiä, loput romanialaisia ja romaaneja sekä saxoneja) ja kaikki olivat huomattavan ystävällisiä, auttavaisia ja joka puolella vallitsi suuri luottamuksen ilmapiiri. Tämä muuten jatkui kaikkialla unkarilaisten asuttamilla alueilla! Ovet pidettiin auki ja tuli sellainen tunne, että olisivat antaneet vaikka paitansa päältään, jotta vieraat viihtyisivät. Emme ole missään kokeneet vastaavaa. Ero romanialaisiin oli tyrmistyttävän suuri. Se kansa oli kaikkialla epäystävällistä, vihamielistä ja palvelusta ei ollut tietoakaan. Myös ne saxonit (saksalaista alkuperää oleva swaabi-kansa, joihin törmäsimme matkamme aikana) olivat todella ystävällisiä ja sydämellisiä!!!

3.7. Ajo Korondiin
Vuokrasimme pikkuisen Fordin hotellin vieressä olevalta vuokraamolta. Vuokra viikolta oli 200€ + 200€ takuu, jonka saimme takaisin lopuksi. Mitään km korvauksia ei ollut, vain bensat! Auto oli vain pari vuotta vanha ja erittäin siisti sekä näppärä!
Korond on Marosvásárhely´stä n. 40km länteen. Pikkuisia kiemuraisia teitä pitkin matka kesti tunnin. Tosin tiet olivat aika hyvässä kunnossa, mutta piti varoa hevosrattaita mustalaiskuormineen. Niitä näimme todella paljon ja tuntui aika kummalliselta, että sellaista vielä on olemassa.
Korond on kuuluisa keramiikastaan. Sitä näkee paljon myös Unkarissa. Punasavesta valmistetut vadit, kupit ja kannut ovat tyypillistä kansan käsityötä ja maalattu perinteisesti maaväreillä. Paljon on myös alun perin saxoneilta tullut tyyli maalata astia sinisellä ja valkoisella. Aiheet ovat kasveja, lintuja ja eläimiä.

Koko kylä on yhtä markkinakojua. Siellä on yksi pääkatu, joka on muutaman km pitkä. Kojuissa näkee koritöitä, keramiikkaa ja kansan käsitöitä (liinoja ja vaatteita). Osuimme heti kylän alkupäässä oikealla olevaan kojuun, jossa rouva halusi näyttää meille, kuinka hän maalaa. Zolle innostui filmaamaan häntä ja laittoi hänelle mikrofonin rintapieleen, jotta hän kertoisi työstään. Siitäkös naapurikojun herra innostui ja halusi, että hänestäkin tehdään filmi!!! Hän oli sienitaituri. muutaman kerran viikossa heppu lähtee metsään keräämään tammen ”kääpiä” ja laittaa ne sitten veteen likoamaan muutamaksi tunniksi. Sitten hän alkaa vuolla käyrällä puukolla kuorta niin, että siitä tulee lastuja. Lastu kerrallaan hän venyttää kääpää polvellaan ja, kas kummaa, siitä tulee säämiskän tuntuinen pala, josta hän tekee liinoja, hattuja laukkuja yms. En ole ikinä nähnyt moista! Tosi hauskaa ja mielenkiintoista! Kääpämies halusi ehdottomasti lahjoittaa minulle tekemänsä liinan, jossa oli käävästä tehtyjä lehtiä ja kukkia… liina on kolmiulotteinen ja näyttää ihan säämiskältä, mutta tuoksuu sieneltä. Myös keramiikka-täti lahjoitti meille maalaamansa pálinkamukit!
Kääpämiehen filmistä tuli liian pimeä, joten päätimme yöpyä Korondissa ja tehdä uudet filmit seuraavana päivänä. Keramiikka-täti halusi viedä meidät pajaansa kylän laidalle ja sienimies kertoi, että hänestä muutama vuosi sitten tehty filmi voitti 3. palkinnon Romanian televisiossa.
Yövyimme Vizimalon- nimisessä majatalossa (vesimylly), jossa edelleenkin oli toimiva mylly. Aivan suloinen paikka ja ”luhtiaitastamme” näkymät vuorille. Linnut lauloivat ja lehmänkellot kilkattivat läheisillä rinteillä… Idylli oli täydellinen! Ihmiset sydämellisiä ja avoimia! Suosittelemme lämpimästi
Seuraavana aamuna tehtiin filmi kääpämiehestä, joka innokkaasti selosti työtään. Sitten ajoimme keramiikkatädin kanssa hänen kotiinsa, jossa hän sekä miehensä esittivät koko prosessin saven työstämisestä dreijauskuntoon, dreijaamisen, polttamisen ja lopuksi koristelemisen.

4.7. Szováta
Tosi mielenkiintoiset dokumentit mukanamme jatkoimme sitten matkaamme läheiseen kylään nimeltään Szováta. Sieltä löysimme ihan oikean Juliska -nénin, jonka kotiin pääsimme seuraavaksi yöksi. olo oli kuin lapsuuden mummolassa. Koti oli siisti, lakanat tuoksuivat vasta silitetyilta ja mummeli lämmitti meille illalla pesuvettä, antoi lehmänmaitoa ja vastamunittuja munia  hänellä oli tietysti pihalla kanat, koira ja kissa, kuinkas muuten…
Szovátan on järvi nimeltään Medve-tó (Karhujärvi). Järvi on syntynyt siten, että suolakaivoksen katto romahti joskus 100 vuotta sitten ja paikalle syntyi suolajärvi. Se on ollut kuuluisa terveyskylpylä siitä asti. Vesi on yhtä suolaista kuin Israelin Kuollutmeri. Siinä oli helppo kellua ja samalla olisi vaikka voinut ottaa nokoset uppoamatta.
Paikalle oli rakennettu kylpylä, jonka tyyli oli aika kommari, mutta sitä oli paranneltu myöhemmin. Puinen terassi reunusti järveä yhdeltä sivulta ja rappuset veivät veteen. Helppo oli siis laskeutua uimaan. Paikka kuhisi ihmisiä ja terdellä sai olla melkein naapurin varpaat suussa.
Iltapäivällä nousi ihan mieletön ukkosmyrsky päälle. Jyrinä oli korvia huumaava ja sade kuin kraanasta. Paikka tyhjennettiin torvet soiden ja ihmiset juoksivat hädissään ulos rakennuksesta. Aluksi aioimme jäädä katsomaan tätä upeaa luonnonnäytelmää, mutta sitten oli meidänkin lähdettävä, sillä portit pantiin kiinni.
Järvi on auki aamupäivällä 9-12 ja iltapäivällä 15-18. Väliaikana vesi saa rauhoittua, sillä pohjalla on kylmää makeaa ja pinnan 2m sitä suolaista vettä. Uimisemme kesti vain pari tuntia, mutta kokemus oli kyllä sen arvoinen!

5.-6.7. Gyilkos-tó ja Tusnádfürdö

Hyvin nukutun yön ja Juliska-nénin mainioiden aamupalojen jälkeen matka taas jatkui! Vilkutimme Nénille hyvästit ja pakkasimme automme ja hurautimme eteenpäin.
Ajoimme koilliseen halki huimien vuoristomaisemien ja hienojen solien. Seuraava kohteemme oli Gyergyószentmiklós -kaupunkin läpi kohti järveä, joka oli syntynyt 1837, kun valtava kallionjärkäle romahti rankkasateiden jälkeen jokeen haudaten alleen lammaslauman paimenineen, jokivarren metsän suurine kuusineen ja padoten joen. Veden erityisen koostumuksen ansiosta puiden torsot ovat edelleenkin näkyvillä pinnalla vaikka aikaa draamasta on jo kulunut pitkälle toistasataa vuotta.
Kävimme soutelemassa ja filmaamassa upeita maisemia. Täälläkin turisteja oli paljon ja diskometeli harmillisesti pilasi muuten niin hienoja fiiliksiä.

Matkalla järvelle serpentiinitien varrella ajoimme mustalaiskuorman ohi ja pysähdyimme filmaamaan näytelmää: Porukka ajoi kaksilla hevoskärryillä, pukeutuneina värikkäisiin heimoasuihin. Kuormassa oli paljon lapsia ja naisia ja kaikki huutelivat meille kirosanoja ja törkeyksiä unkariksi. Zolle sai koko kohtauksen filmille 
Tien varressa oli mustalaisia myös myymässä metsämansikoita ja herkkutatteja. Pysähdyimme ostamaan ja filmaamaan heidänkin touhujaan. Taustalla hevoset söivät heinää kärryistä! Melkoinen menneen ajan näytelmä tämäkin!
Kürtöskalacs on eräänlainen munkki, jota paistetaan putken päällä avotulella ja lopuksi pyöritetään sokerissa. Se on alun perin Székely´den keksintö, mutta sitä voi ostaa myös kaikkialta Unkarista. Meidän diettiimme tuo herkku ei tällä kertaa kuitenkaan kuulu! (Dieetti jatkuu menestyksekkäästi ja olo on loistava!)

Seuraava kohteemme oli Csikszerdan kaupunki. Jätimme auton kaupungin torille ja lähdimme kävellen etsimään opaskirjassa mainittua Csikszerdan linnaa sekä Székely kapuk = korkeita portteja, joista koko Székely maa on kuuluisa… näimme niitä matkamme varrella tietysti joka kylässä, varsinkin Korondissa kuvasimme useita. Täällä oli kuitenkin ikivanhoja portteja peräti 12 kpl linnan takana olevassa museokylässä.
Linna löytyi kysymällä melko pian… pieni paikka kun on. Se on rakennettu alun perin 1400-luvulla ja kokenut kaikenlaisia muutoksia matkan varrella. Tyylikäs 2-kerroksinen rakennus, jossa on linnanpiha. Nykyään se on museona, jossa on esillä Csikien (alueen heimon) kansantaidetta ja historiaa. Linnan pihalla olivat ne kuuluisat portitkin sekä muutama tyhjä museaalinen mökki vähän Seurasaaren tyyliin.

Täällä saimme kokea erityistä ystävällisyyttä: pikkukameramme oli täynnä eikä meillä ollut mukanamme siirtokaapelia, joten Zolle kysyi museon kassatytöltä mahdollisuutta muistikortin tyhjentämiseen. Tyttö soitti paikalle museon valokuvaaja-rouvan, joka heti vei meidät työhuoneeseensa ottaen selvää mahdollisuuksista. Kävi ilmi, että hänen koneessaan ei ollut niin pientä muistikortin paikkaa, kun olisimme tarvinneet, mutta hän soitti eräälle miehelle, joka ehkä voisi auttaa asiassa. Sillä välin hän antoi museon ison järjestelmäkameran minulle, jotta voisin ottaa haluamani kuvat, jotka hän sitten polttaisi CD:lle.
ATK-mies tuli pian paikalle ja totesi, että hänkään ei pysty auttamaan meitä. Rouva kuitenkin poltti levylle ottamani kuvat sekä lisäksi kaikki hänen kamerassaan olevat kuvat, joita olikin yli 300. Nyt meillä on siis erittäin hienoja kuvia tämän linnamuseon kokoelmista!!! Käsittämättömän ystävällistä ja auttavaista sekä luottavaista porukkaa! Mitään maksua eivät suostuneet ottamaan, vaan tapaus tuntui olevan täysin luonnollista kaikille! Totesimme yhdessä jälkeenpäin, että täältä on kyllä ”kaukana kavala maailma” vielä! Voi kun säilyisivät tällaisina!

Csíksómlyókin kylä oli vain 6km Csikszerdan kaupungista. Siellä on ihmeitätekevä kolmella kultakruunulla varustettu Madonna. Kirja mainitsi sen, joten päätimme käydä katsomassa, tekisikö hän meillekin jonkin sopivan ihmeen. Sattumalta kuitenkin kuulimme museosta, että juuri tänään paikan lähellä on Csikien kansanfestivaali. Siis sinne!!! Kirkon ympärillä oli paljon väkeä kansallispuvuissaan osa upeasti koristelluissa hevosvankkureissa, joita veti 4-6 valkoista ratsua. Lähdimme seuraamaan porukkaa ja kiipesimme aika moisen matkan ylös vuorelle, jossa oli lava tanssijoille. Tilaisuus oli hyvin kansallishenkinen. Mukana koko perheet, markkinakojut ja tietysti mustalaisetkin, kuinkas ollakaan… mitään ei voi tapahtua, etteivätkö ole mukana kerjäämässä… Juuri sellaisia parkoja kuin Helsingin kaduillakin on näkynyt.
Kansallisliput liehuivat ja näimme hienoja tanssiesityksiä sekä kauniita kansallispukuja.
Zolle otti paljon filmiä tapahtumasta ja minä kuvasin sen kuin kerkesin.

Lopuksi pistäydyimme myös kirkkoon, mutta siellä oli menossa messu. Niinpä vaan kurkkasimme sisään ja lausuimme nopeasti Madonnalle pyyntömme… toivottavasti Hän kuuli ne, vaikka olimmekin ihan oven pielessä ja Hän kaukana alttarin päällä… 

Autosta näimme muuten useita mustalaiskyliä. Aivan surkeita talonröttelöitä todennäköisesti vailla mitään kunnallistekniikkaa. Ihmeellinen kansa!! Kaikkialla Itä Euroopassa heitä inhotaan suuresti. Yleisesti on sellainen käsitys, että he eivät tee mitään duunia, vaan elättävät itsensä lisääntymällä. Valtio maksaa jokaisesta lapsesta jonkun tietyn summan, joka luonnollisesti johtaa siihen, että lapsia syntyy joka vuosi lisää. Sama on muuten Unkarissakin. Valtaväestö on melkoisen harmistunut tilanteeseen, mutta kukaan ei keksi siihen kunnollista ratkaisua. Itse romaanit ovat valtaosaltaan kouluttamattomia ja täyttävät vaan vankiloita rötöksillään.

Tyytyväisinä ajoimme illaksi Tusnádfürdö nimiseen paikkaan. Maisemat muuttuivat taas jylhiksi, kun vuoret kohosivat tien molemmin puolin aina 1000m. Yösijaksi löysimme ”Villa Dánielin”, siistin pikku talon, jota piti Kati-rouva. Hänen alakerrassaan meillä oli mainio sviitti, josta lasiovet suoraan puutarhaan. Valitettavasti ilma oli aika kylmä ja hiukan taisi sataakin, joten puutarhassa olo jäi vähäiseksi… Oli sitä paitsi jo myöhäistäkin, joten menimme vain lämpimään suihkuun ja peiton alle!
Kylä oli paitsi nimensä mukaisesti kylpyläpaikka, myös sekä talviurheilu- että kesäisin vaelluskohde.
Itse keisari Ferenz József oli vieraillut 1800-luvulla siellä ja jopa vaivautunut kiipeämään ylös vuorelle. Näkymästään innostuneena hän oli antanut käskyn rakentaa vastikään palannut kylpylä uudelleen. Tämä seisoi edelleenkin paikallaan pikku järven rannalla.

Aamulla lähdimme reippaana keisarin jalanjäljille. Polku oli tosi jyrkkä ja kipusimme osittain nelinkontin rinnettä ylös. Matka huipulle kesti noin 1,5 tuntia, mutta näkymä todella palkitsi vaivan! Sinne oli pystytetty suuri krusifixikin. Alas lähtiessämme huomasimme, että oikea polku kiemurtelee serpentiinimäisesti pitkin rinnettä. Tullessamme emme olleet vaan huomanneet sitä ja olimme valinneet oman ”short cut”-reittimme, joka kieltämättä oli haasteellinen, varsinkin Zollelle, joka roudasi kameralaukkuaan (40x25x40) olallaan 😉
Siunasimme muuten sitä, että olimme ostaneet Budapestista CROXit!!! Sen jälkeen ei ole ollut mitään ongelmia jalkojen suhteen. Transilvaniassa kukaan ei ollut nähnytkään moisia ilmestyksiä ja useasti huomasimme, kuinka ihmiset tuijottivat jalkoihimme, varsinkin minun oranssin liikennemerkinväriset herättivät kummastusta 




6.-7.7. Draculan linna Branissa

Matka Tusnádfürdööstä ensin Brassoon (suuri kaupunki Etelä-Transilvaaniassa) ja sieltä suoraan Braniin oli aika pitkä, joten iltapäivä kuluikin ratissa.

Brasson jälkeen alkoivat varsinaiset Karpaatit. Vuoristo kohosi tien molemmin puolin lähes 2500m ja lumihuiput kimmelsivät auringossa. Vähitellen tiekin muuttui serpentiiniksi ja mietimme monessa kurvassa, miten mahtavat talvisin pärjätä. Täällä talvet ovat nimittäin kovia ja lumisia.

Lähestyessämme Brania myös meidän fiilikset nousivat Drakulatunnelmiin kun muistelimme kertomusta kreivi Vladista. Hän eli seudulla 1400-luvulla ollen Transilvaanian hallitsija Unkarin kuningas Mátyáksen alaisuudessa. Transilvaania oli jo tuolloin Unkarin takamaita. Kreivi taisteli joukkoineen Tataareja vastaan ja tuli kuuluisaksi siitä, että seivästeli elävältä sotavankejaan… sillai seiväs takapuolesta sisään -tyylillä. Menetelmä kehitettiin huippuunsa siten, että uhri ei kuollut ihan samana päivänä, vaan sai ilahduttaa isäntiä pitempään. Hauskinta kreivin mielestä oli, kun seipäitä oli useita rivissä ja uhrit ääntelivät sopivasti kansan tuijottaessa alapuolella.
Tähän asti kuningaskin oli ihan tyytyväinen kun tataarit pysyttelivät kunnioittavalla etäisyydellä hänen maistaan, mutta sitten ”heppa karkasi” kreivin kädestä” ja seipäisiin pujotettiin myös tottelemattomia omia miehiä. Tästä Mátyás harmistui, sillä huhut moisesta menosta kiirivät pian Esztergomiin asti tahraten pahasti kuninkaan kultturellin renessanssihovin mainetta. Kreivi Vlad vangittiin ja hän virui vuosia tyrmässä. Dragula-maine syntyi siitä, että kreivi katosi mystisesti jättämättä mitään jälkiä, kunnes Branissa alkoi tapahtua kummia: Nuoria neitoja kuolla kupsahteli kaulallaan jokin purema, jonka pian havaittiin kuuluvan linnassa kummittelevalle Vampyyrille. Öisin linnan kryptassa oleva ruumiskirstu avautui ja kauhistuttava Vampyyri, joka muistutti ilmiselvästi kreivi Vladia, nousi ylös etsimään kauniita uhrejaan. Hän vietteli neitoset ja sopivassa tilanteessa iski terävät kulmahampaansa uhrin kaulalle imien hänestä veret. Uhri kuoli, mutta yöllä hänestäkin tuli vampyyri, joka jatkoi tätä hirveää tapaa, nyt miehille… Vampyyrit saivat voimansa ihmisverestä! Näin on jatkunut niistä päivistä lähtien, kunnes Roman Polansky professori ”Minkäniminensenytolikaan” kanssa saapui paikalle joskus kultaisella 70-luvulla, tappamaan lopullisesti Kreivin ja hänen mukanaan muutkin hirviöt. … Vai miten se nyt menikään… eivätkö he onnistuneetkaan…. ???? Toivottavasti me kuitenkin selviydyimme reissusta, joten teillä ei varmaankaan ole aihetta huoleen sitten, kun tulemme takaisin Suomeen…

Yön olimme budjettiimme nähden aika kalliissa hotellissa, ”Hotel Vila Bran” (40€/2 henkeä), jossa oli useita alppityylisiä taloja pitkin vuorenrinnettä. Otimme sieltä ”Pent House”-sviitin, josta näköala yli laakson vastapäisille lumihuipuille ja auringonlaskuun. Yhdestä ikkunasta näkyi linnakin! Illan vietimme kuumassa kylvyssä kuohuviiniä nautiskellen  Zollella kun on tuota romanssin tajua siunaantunut…

Seuraavana päivänä menimme kameroinemme linnaan, joka ulkopuolelta toi kyllä mieleen kaikki drakulajutut. Linnan alapuolella kaupungissa oli tosi tyhmä markkinatori täynnä mautonta vappukrääsää. Hinnatkin aivan muusta maailmasta… Zolle aikoi ostaa Transilvaanian kansanmusaa yhdestä musakojusta. Hän löysikin laadukkaan, hyvän bändin tuotoksen, mutta myyjä-ukkeli pyysi cd-levystä 30€, joka mielestämme oli täysin kohtuuton. Hänellä oli jopa 60€ levyjä, joita ylpeänä esitteli. Syy tähän kiskuruuteen oli varmaankin se, että paikka kuhisi erityisesti jenkki-turisteja, jotka tulivat tänne eräänlaiselle pyhiinvaellusmatkalle… Hollywoodin Dracula-filmien innoittamina.

Kaikesta huolimatta tänne kannattaa tulla, jos liikkuu näillä kulmilla. Linna on auki 12-18 joka päivä. Sinne on jonkin verran kiipeämistä, mutta paikka on yllättävä!
Sisältä se on tosi kodikas pikku pihoineen ja kapeine mataline käytävineen ja rappusineen. Kreivin jälkeen se on kuulunut usealle omistajalle, mm. 1800-luvulla Brassovin kaupungille. Kaupunki lahjoitti linnan I Maailmansodan jälkeen Romanian kuningashuoneelle ja siitä tuli erityisesti Kuningatar Márian lemppari kesälinna. Kuningattarella oli tosi hyvä maku ja hän sisusti linnan transilvaanialaisilla huonekaluilla, kaakeliuuneilla ja tekstiileillä. Linna onkin kaunis ja tyylikäs ”talonpoikainen” kokonaisuus. Maailmanhistorian melskeissä linna ajautui nykyisille Habsburgien jälkeläisille, mutta parhaillaan he käyvät neuvotteluja sen myymisestä Romanian valtiolle.

Iltapäivällä matka taas jatkui. Olimme päättäneet nähdä Karpaatit ihan kunnolla, kun kerran olimme niin lähellä. Tästä nimittäin alkavat varsinaiset Karpaatit. Tie kääntyi länteen ja muuttui huonoksi kiemurrellen pikkukylien läpi. Toisinaan kuopat olivat niin suuria ja syviä, että meille tuli epäilys matkan jatkamisesta eteenpäin. Ajoimme kuitenkin toiveikkaina ja pian maisemat olivat jo niin huimat, että totesimme reissun kannattavan. Kirjamme kertoi jostakin järvestä, jossa ajattelimme yöpyä, mutta kun saavuimme sinne, totesimme, että se oli Chauceskun teettämä patojärvi. Padolla oli järkyttävä tornirakennelma, jonka päällä seisoi 10m teräsmies pidellen jotain salaman näköistä vehjettä päänsä päällä. Tie muuttui taas hyväksi, sillä paikka oli romanialaisten suosima nähtävyys.
Täällä huomasimme kuinka suuri ero ihmisten käyttäytymisessä oli verrattuna Székely-kansaan. pysähdyimme kysymään huonetta järven rannalla olevasta kommariaikaisesta hotellista. Paikka oli jo nähnyt parhaimmat päivänsä vähintään 15 vuotta sitten ja henkilökunta, jota oli runsaanlaisesti verrattuna vieraisiin (olimme ainoat), oli vähintäänkin välinpitämätön meistä. Huoneet olivat kalliita (40-60€/huone) eikä joka puolella leijuva rasvan hajukaan houkutellut jäämään. Lähtiessämme pois, tuli autollemme kaksi suurta koiraa hampaat irvessä ja pää kenossa muristen. Zolle, joka yleensä aina ystävystyy koirien kanssa kehotti minua pian hyppäämään autoon, sillä noin käyttäytyvä koira haluaa hyökätä! Löin kiireessä pääni auton oven pieleen ja vedin oven kiinni vauhdissa. Koirat jäivät haukkumaan peräämme. Aika moinen hotelli…. ”Tervetuloa vaan kaikki!!”

Aurinko oli jo aika matalalla ja kellokin lähenteli 18, mutta ei auttanut kuin ajaa eteenpäin! Vuoret vaan kasvoivat ja näkymät tulivat aina huimemmiksi. Lumisia huippuja näkyi joka puolella ja pian olimmekin niin korkealla, että hyppäsimme autosta ulos koskettamaan ihan oikeaa lunta!!! (Hmmm… tuli vähän kotoinen olo, paitsi, että maisemat olivat hiukan muuta kuin Suomessa.) Täällä oli erittäin hieno tie ja pitkiä tunneleita. Tie kiemurteli vuorenrinteitä pitkin hauskana serpentiininauhana. Lammaslaumoja paimenineen ilmestyi tielle ja useasti jouduimme pysähtymään ja odottamaan kulkuväylää. Kiva oli myös nähdä paimenkoirat työssään. Koirat odottivat tiellä katsoen tien suuntaan, kun lammasjonot kipusivat maantielle ja siitä taas ylös toiselle penkalle. Kellot kilisivät ja paimenet huhuilivat!
Pysähdyimme toiseenkin majapaikkaan kyselemään yösijaa, mutta jälleen, vaikka talo oli kivan alppityylinen, henkilökunta oli epäystävällistä, ei puhunut muuta kuin romaniaa ja hintapyyntö oli huima!
Ajoimme edelleen ylöspäin ja hihkuimme vaan toisillemme kaiken upeutta! Välillä pysähdyimme ja juoksimme ulos kuvaamaan vuoria, lampaita, pitkäkarvaisia ”Milka”-lehmiä ja kasvillisuutta. Täällä kasvoi mm. kotoista vuorimäntyä tiheinä mattoina. Tienvarren paimenet myivät juustoaan ja Edelweisseja. Ostimme muuten juustoa, joka oli pakattu jonkinlaiseen puunkuorihylsyyn ja ommeltu kiinni molemmista päistä kaarnasta tehdyllä narulla. Kertoivat, että se säilyy ainakin 5 päivää ilman jääkaappia. Varmaan jotain paimenten evästä..?

Alastulo vuorilta oli yhtä huima kuin nousukin. Tässä kohtaa Karpaatit loppuvat yhtäkkiä ja alhaalla olevan tasaisen maan saattaa nähdä horisonttiin asti. Lähin kaupunki laaksossa oli meistä vasemmalle itään Fogaras, jota kirjamme väitti yhdeksi rumimmista kaupungeista koko Transilvaaniassa. Chaucesku oli harjoittanut siellä omaa rationalisointipolitiikkaansa menestyksekkäästi ja onnistunut tuhoamaan lähes koko historiallisen keskustankin. Päätimme lähteä länteen kohti Csíkszeredaa.
Aurinko oli kuitenkin jo laskenut ja pimeys yllätti meidät juuri sopivasti, että pääsimme melkein alas laaksoon. Zolle kävi kyselemässä muutamasta majatalosta yösijaa, mutta ”hampaattomat mustalaisakat” ymmärsivät vain romaniaa (vai ymmärsivätkö sitäkään…), talot olivat epämääräisen näköisiä ja luotaantyöntäviä ja ehdimmekin jo ajatella, että nukumme autossa tämän yön. Pysähdyimme kuitenkin yhden motellin näköisen talon pihaan. Se oli sellainen mitäänsanomaton laatikkotalo ja tyhmä parkkipaikkapiha, muutama olutmainospäivänvarjo muovipöytien ja tuolien päällä. Paikan omistikin saxon-perhe, jotka puhuivat kaunista saksaa ja olivat sydämeenkäyvän ystävällisiä. Huone oli siisti, kylppärissä asiallinen suihku ja kraanasta tuli paineella lämmintä vettäkin! Huoneessa oli parveke takapihalle, jossa solisi suloinen vuoripuro! Vastapäisessä rinteessä kasvoi kaunista metsää ja takana siinsivät lumihuippuiset Karpaatit! Isäntä paistoi meille ne herkkutatit, jotka olimme ostaneet mustalaisilta Gyilkostólla ja laittoi lisäksi omistaan sipulia, valkosipulia sekä voita. Sitten herkku uuniin ja päälle se paimenten juusto-eväs. Osan juustosta söimme alkupaloiksi sellaisenaan! Se oli vähän samantyylistä kuin Feta, mutta kuivempaa eikä niin suolaista! Erittäin ihanaa! … ja sienet olivat ehkä paras ateria koko matkamme aikana  Mitään maksua meiltä ei otettu tästä ateriasta, sillä isäntä oli sitä mieltä, että kun aineet olivat kerran omiamme, niin hän vaan mielellään valmisti ruoan meille 

Tämä eteläinen Transilvaania on ollut saksalaisaluetta, swaabeja, jotka tulivat seudulle 1300-luvulla, kun entinen väestö oli jossain sodassa tapettu tai pötkinyt käpälämäkeen. Silloinen kuningas, Unkarin László, houkutteli etelä-saksalaisia ammatinharjoittajia lupauksella verovapaudesta. Ihmiset innostuivatkin lähtemään, ja on se ollut varmaankin näky, kun pitkät hevosvankkurijonot ovat vaeltaneet niin kaukaa tänne sen ajan Jumalan selän taakse!
Kun Saksat yhdistyivät 1990, niin antoi Saksan valtio kaikille mahdollisuuden kaksoiskansalaisuuteen täysillä kansalaisoikeuksilla niille, joilla kerran sukuhistorian aikana on ollut saksan kansalaisuus. Täkäläisillä swaabeilla on kirjattu henkilöhistoria aina noilta kaukaisilta ajoilta asti, joten kaikki ottivat kansalaisuuden vastaan ja suurin osa lähtikin Saksaan kokonaan. Nykyisin swaabeja ei enää ole kovinkaan paljon. Jääneillä on kuitenkin hyvät taloudelliset olosuhteet verrattuna muuhun väestöön! Tälläkin perheellä oli pihalla uusi Mersu Saksan rekkareissa.

8.-9.7. Marosvásárhely ja kotimatka

Munakas-pekoni -aamiaisen jälkeen ajoimme suoraan takaisin Marosvásárhelyin. Hotelli löytyi pienen hakemisen jälkeen keskikaupungilta. Aivan uusi pensionaatti, jossa ylellinen ranskalaisittain sisustettu huone. Merkillepantavaa tässä oli se, että meillä oli ”Hierova suihku” ja suuri tamminen parisänky. Lattiaa peitti kookas pehmeä ja tyylikäs vaalea matto, johon jalka sopivasti upposi. Tämän paikan isäntä oli saanut 2 kk sitten aivoverenvuodon ja oli nyt toipumassa siitä. Luulin aluksi pihaan ajaessamme, että olimme tulleet johonkin hoitolaitokseen, kun isäntä istui portailla vähän ”poissaolevan näköisenä”. Hotellin nimi oli muuten ”Noroc”, joka tarkoitta rakkautta, eikä sillä ole mitään tekemistä Noro-viruksen kanssa… heh heh 

Aamulla ajoimme kentälle ja luovutimme automme, saimme takaisin takuut ja kaikki oli hyvin… Tapasimme odottaessamme jenkki pariskunnan, joka oli kierrellyt Länsi Transilvaaniassa, mutta käynyt samana päivänä Branissa kuin mekin. Juttelimme kaikenlaista ja kävi ilmi, ettei heillä ollut majapaikkaa Budapestissä, sillä heidän oli ensin tarkoitus lentää Lontooseen ja sieltä kotiin Californiaan. Lentoja ei kuitenkaan mennyt sopivasti, joten he joutuivat yöpymään Budapestissa. Sovittiin, että perillä Zolle soittaa Erkelin juristi Gyulalle ja yrittää saada meille kaikille huoneet sieltä. Tämä onnistuikin ja vietimme vielä illan Budapestissä tämän hauskan pariskunnan. kanssa.

---

Photos

Draculan linna
Paivanvalossa tama linnanayttaa aika kiltilta,mutta yolla!!!! HUH!!!

Zolle poseeraa Branin linnassa
Meilla on hienot vauhtilippikset, joista oli paljon hyotya kun ajettiin ikkunat auki...

Jaana
.. lippikseen sopiva asu...

kaakeliuuni Transylviaanilaiseen tyyliin
Maria laitatti tallaisia linnaansa. Korondin keramiikkalaattoja...

linnan pihaa
Branissa. Tosi suloinen linna... minakin voisin asua varsinkin kesalla...

Jaana poseeraa...
Edelleenkin BRANIN LINNASSA.

Karpaattit alkaa tasta
Zolle tuulettaa innoissaan!

Milka-lehmat
Aika kiva ruokailupaikka nailla suklaalehmilla...

Terasmies padolla
VAU! Taa kannatti nahda:)

Fogarasi Havasok eli Karpaatit
Jos tarkkaan katsoo, voi nahda lampaat jonossa kiipeamassa rinteilla...

Lammasjono ylittaa tien
Aika exoottinen kokemus...

Jaatikko
Piti ihan kokeilla, onko jaa samanlaista kuin kotona...

Siis molemmat...
...juu... kjylla se ihan kylmaa oli:)

Sienipataa ja paimenten evasta
Nam!!! Paras ateria matkalla!!!

Budapestissa
Tama jenkki pariskunta vietiin Zollen kantakapakkaan kiflille!