Rondanen kansallispuiston hyvät haltiat

---

Ottassa vietetyn leirintäalueyön jälkeen lähdimme ylös vuorille, Rondanen kansallispuistoon. Rondane on Norjan ensimmäinen kansallispuisto ja siellä elää tuhatpäinen joukko suojeltuja villiporoja. Jaksaa edelleen hämmästyttää miten uskomattoman erilaista maastoa Norjasta löytyy näin lyhyiden välimatkojen sisältä, niin kuin nytkin, Rondane poikkesi hyvin selkeästi Jotunheimenista ja Jostedalsbreesta. Maisema ylhäällä oli Lappimaista puutonta maastoa höystettynä paritonnisilla kivijärkäleillä.

Ottasta lähtevä tie on yksi helpoimpia kulkureittejä Rondanen kansallispuistoon, ylhäältä olevalta parkkipaikalta aloitettiin reilun tunnin mittainen kävely hyvää hiekkatietä pitkin Rondvassbuun, josta löytyi samanmoinen miehitetty turistimaja kuin Gjendesheimistä. Varusteet mietitytti taas alkuunsa, sillä hieman kauempana näkyviä vuoria peitti aamupäivästä raskaanoloiset pilvet, eikä minulla ollut sateenpitävää asua, saati hattua, eikä Tuomolla edelleenkään niitä vaelluskenkiä. Jälkiviisaana pakkailuista voi vaan todeta, että ensi kertaa varten pakataan hieman toisin ja tehdään hankintoja. Täällä Norjassa ajatukset kunnon vaellusvarusteista ovat vain vahvistuneet. Vuorilla rankkasade, rakeet, räntä, ukkonen, sumu, mikä vaan voi yllättää, hetkenä minä hyvänsä. No, tällä kertaa oli kuitenkin sovellettava ja matkaan lähdettiin varustuksella Tuomolle pärräbootsit ja minulle sateen varalle mp-kokovartalosadehaalari… :D.

Käveltyämme muutama kilometri parkkipaikalta eteenpäin Norjan hyvät haltiat yllättivät jälleen: Tuomo bongasi tien poskessa olevan kiven päältä hylätyn ehjän naisten villapipon! Olin enemmän kuin iloinen saadessani itselleni myssyn välillä puhaltavaan viimaan. Viimeistään siinä vaiheessa, kun kilometrin lisää kuljettuamme löytyi miesten pipo, alkoivat suupielet kääntyä hymyyn. Muita hylättyjä vaatekappaleita ei matkan varrelta löytynyt. Olen alkanut tulla siihen tulokseen, että meitä on seurannut oiva joukko Norjan hyviä haltioita koko reissun ajan.

Ensimmäinen ajatus oli jo ennen vuorelle tuloa, että valloittaisimme yhden turistimajalta lähtevän reitin päässä olevista huipuista. Lähdimme majalta ylös ja käveltyämme kaksi tuntia yläviistoon, alkoi maasto muuttua todella louhikkoiseksi ja samaa louhikkoa jatkui silminkantamattomiin. En ole eläissäni nähnyt niin isoa kivikasaa mitä vuoret olivat, käytännössä iso vuorijono oli vain hajonnut kivenlohkareiksi. Homma alkoi tuntua suorittamiselta. Pähkäilyn jälkeen päätimme ilman kädenvääntöä kääntyä takaisin ja vaihtaa suuntaa vihreille kumpuileville poluille. Alhaalla maasto oli yksinkertaisesti kauniimpaa. Löysimme rauhallisia maastoja ilman muita ihmisiä, lammaspolkuja ja villinä virtaavan joen, jonka myös ylitimme. Maisema oli kuin suoraan hobittien maasta. Matkaa takaisin parkkipaikalle kertyi monta tuntia, toki evästelimme ja ihmettelimme maisemaa kivillä istuen. Matkan varrelta löytyi myös poromiesten entisiä kivimajojen jäänteitä sekä vanhoja ansakuoppia. Päästyämme takaisin parkkipaikalle pilvet alkoivat näyttää taivaanrannassa ukkosenmerkkejä. Matka ylhäältä alas ajettiin piiskaavassa sateessa.

Tultiin nukkumaan toinen yö samaan leirintäalueeseen missä meni viime yö. Kuuma suihku ja sen jälkeen kaupasta löytynyt riisipuuro lämmitti sisältä ja ulkoa. Hieno päätös onnistuneelle seikkailulle Norjan puolella! Huomenna aletaan valumaan kohti Ruotsia, laiva Suomeen lähtee torstaina.

---

Photos

Innosta piukeana matkaan!

Ensimmäinen pipo

Toinen pipo