Kakkua ja jäätelöä Svenin luona Geirangerissa

---

Jostedalsbreen jälkeen poikkesimme hieman omasta reitistämme, sillä tavattiin Ilkka ja Kirsti, jotka olivat pyöräilemässä Norjassa samaan aikaan. Matka jatkui kuulumisten vaihdon jälkeen kohti pohjoisempia vuonoja.

Saavuimme jälleen yhden hienon ajon jälkeen Geirangerin kylään, jonka edestä avautuu näkymä Unescon maailmanperintäluetteloon kuuluvaan Geirangervuonoon. Kaunishan se on kuin mikä ja sitä mieltä ovat tietysti muutkin. Sadat risteilijät saapuvat tänne yhden kesän aikana tehden pienestä kylästä suositun ja tunnetun turistikohteen. Kylässä asuu vain parisataa henkeä.

Pysähdyimme Geirangerissa lähinnä haukkaamaan purtavaa ja kokeilemaan nettiyhteyttä alhaalla kylässä olevan leirintäalueen pihalla. Hinnat olivat jo niin hirveitä mökeille ja kaikki varattuja, että päätimme suosiolla lähteä ajamaan eteenpäin. Noin 15 km kylästä eteenpäin (mielenkiintoista serpentiinitietäkin nousten) löytyi tien vierestä kyltti joka kertoi vapaista majapaikoista. Mökeissä ovet olivat auki ja ovissa laput, joista kävi ilmi maksun hoituessa omistajan tullessa käymään paikanpäällä joskus illan aikana. Asettua sai vapaaseen auki olevaan mökkiin milloin vain. Pihalla ihmeteltyämme löysimme isomman mökin takaa pienemmän mökin, ei juurikaan leikkimökkiä suuremman. Tässä mökissä ei ollut kuitenkaan hintaa. Meillä oli käteisenä ainoastaan Ruotsin kruunuja, mietimme jatkaisimmeko eteenpäin paikkaan jossa varmasti kävisi kortti. Jäimme kuitenkin vielä miettimään asiaa, sillä kello alkoi olla jo liikaa eikä eteenpäin ajaminenkaan enää houkuttanut. Melkein olimme jo tekemässä lähtöä, kunnes vastaan käveli mies joka myöhemmän tutustumisen jälkeen esiteli itsensä Sveniksi. Pieni mökki kuului isompaan mökkiin, mutta hinnasta Sven oli sitä mieltä että siitä voitaisiin kyllä neuvotella. Hieno onni jatkui jälleen, sillä Sven itse asui Ruotsissa, siispä Ruotsin raha kelpasi. Saimme mökin hyvin halvalla, käytössämme oli vielä isomman mökin keittiö ja suihku, jossa Sven itse majaili.

Geirangerista eteenpäin ajo oli siis todella hyvä veto. Sen lisäksi että Sven tarjosi meille kakkua ja jäätelöä omassa mökisään, keskustelimme Geirangerin historiasta ja monesta muusta asiasta illan aikana. Sven ei suinkaan ollut rahan tarpeessa oleva matkalainen, vaikka jonkin aikaa näinkin mielessä kävi. Svenin äiti perusti tämän saman majapaikan 50 vuotta sitten ja siitä asti ovet tänne ovat olleet samalla periaatteella aina auki. Sven tulee joka kesä Ruotsista muutamaksi viikoksi Geirangeriin, vaellus vuorilla on hänen intohimonsa. Joka kerta kun hän lähtee vaeltamaan vuorille, hänen pelko korkeita paikkoja kohtaan laittaa vannomaan, ettei koskaan enää. Parin päivän päästä hän unohtaa asian. Vaelluksemme Beseggenille herätti kunnioitusta.

Svenin äiti on juuri tekemässä kirjaa lapsuudestaan Geirangerissa, miten paljon asiat ovat täällä muuttuneet turismin myötä. Ennen ei ollut busseja, ei isoja valtameriristeilijöitä. Ei ollut teitä, oli vain polkuja ja vuono ylitettiin soutamalla. Nyt tyhjillään olevat maatilat vuorenrinteillä olivat ennen täynnä elämää. Joka kevät lumet tulevat vuorilta kirjaimellisesti tilojen yli, kun niissä oli vielä asutusta, kovan tärinän ja jyrinän alkaessa ihmiset juoksivat sisälle turvaan. Elämisen kannalta maasto on ollut vaikeaa talvisin.

Norjassa vallitsee erikoinen luottamuksen ilmapiiri. Kuinkahan Suomessa toimisi sellainen, että tyhjistä auki olevista mökeistä ei häviäisi mitään ja maksu hoidettaisiin yksinkertaisesti laatikkoon tai sinne jätetään osoitetiedot laskua varten. Näin täällä. Maassa jolla on paljon vaurautta tämä varmasti toimiikin. Sven kertoi, ettei 50 vuoden aikana yksikään tavara ole hävinnyt mökeistä paikoiltaan eikä mitään ole rikottu. Tämä on aika käsittämätöntä.

Ainiin, yksi illan ihmetyksen aihe oli myös se kuinka järvissä, jotka sijaitsevat 1000 m korkeudessa ja siitä yli, voi olla kaloja. Lentokalojako? Olemme nähneet jo monta kertaa tyyppejä kalastamassa vuoristossa, tosin emme ole koskaan nähneet kenenkään saavan yhtään kalaa. Kuitenkin kaloja on kuulemma vuorijärvissä todella paljon. Tästäkin päätellen illan aikana kävimme siis hyvin henkeviä keskusteluja.

Seuraavana aamuna hyvästelimme Svenin ja lähdimme kohti peikkotietä sekä sen mutkikasta serpentiiniä, joka on täällä suosittu nähtävyys sekin. Itse olin hieman pettynyt, sillä olin luullut osuutta jotenkin hurjemmaksi. Tie on niin mutkainen ja kapea, ettei kaksi bussia sovi ohittamaan toisiaan. Kuitenkaan niin montaa mutkaa ei matkassa ole ja liikenteen paljous (onneksi vältyimme pahimmilta päivän ruuhkilta) teki matkasta hidasta. Maisemat ennen Trollstigeniä olivat kokonaisuudessaan paljon enemmän ihmetystä herättävät. Moottoripyörällä serpenttiinit oli tietysti helpompaa, jos nyt ei lukuun oteta kuskin pientä heikotusta, kyydissä on helppo huudella. Jotkut motoristit olivat kyllä tiestä niinkin innoissaan, että ajoivat alhaalle päästyään tietä uudestaan ylöspäin ja taas alaspäin..

Tältä erää pyörä pysähtyi Ottaan.

---

Photos

Geiranger

Leikkimökki!

Lautalla vuonon yli

Vaelluspolkuja matkan varrelta

Trollstigen