Valoa pimeässä : )

---

Aamu oli aurinkoinen. Päätimme suhtautua matkaamme elämänkouluna. Kotona kaikki on helppoa. Jos Suomesta ei koskaan lähde pois, ei välttämättä näe miten hyvin asiat siellä on. Toisaalta, saapuessamme Grenobleen kohtasimme suurta vieraanvaraisuutta. Nicolasin äiti, Marie-Pierre antoi oman huoneensa käyttöömme ja piti meitä kuin omina tyttärinään. Hänellä on suuri sydän. Omasta pienestä palkastaan huolimatta hän tekee vapaaehtoistyötä ja auttaa Afganistanin naisia. Hänen vaatimattomuutensa teki meihin vaikutuksen.

Loppujen lopuksi asiamme ovat tosi hyvin täällä. Harvalla tänne saapuvalla opiskelijalla on perhe valmiina odottamassa. Ja meidän perheemme oli hankkinut meille jopa vuokra-asunnon. Grenobleen tulee vuosittain suuri määrä opiskelijoita ja täällä on hirveä pula opiskelija-asunnoista. Oli onni, että Nicolas perheineen löysi meille asunnon ja kohtuuhintaan.

Nicolas oli sopinut meille torstaiaamuksi tapaamisen Crédit Acrigole’iin. Oli aika avata pankkitili. Yritimme taistella tilin avaamista vastaan, mutta lopulta annoimme periksi. Tarvitsimme asunnonvälittäjän mukaan ranskalaisen tilin vuokranmaksua varten. Ihmettelimme, miksi emme voisi maksaa Solossa maksua suoraan vuokranvälittäjän ranskalaiselle tilille. Ei kuulemma käy, kun maksu on tehtävä euroissa. Valaistuamme vuokranvälittäjää Suomen kuulumisesta euroalueeseen, hän totesi, että maksu on suoritettava ranskalaisilla euroilla?????! Huokasimme syvään ja päätimme taipua. Okei, maassa maan tavalla…

Pankissa meitä odotti reipas miesvirkailija. Saimme kulumaan kaksi tuntia tilinavaamisessa. Hän printtasi meille molemmille noin 2kg paperia ja laitoimme nimemme ainakin kymmeneen eri paperiin. Ranska tosiaan on byrokratian kehto ja tekemämme markkinatutkimuksen mukaan tänne on turha odottaa paperitonta toimistoa vielä sataan vuoteen. Täällä on varmasti kysyntää A4-kokoiselle printtipaperille. Pankkivirkailija Monsieur Ludovic kuulemma printtaa vähintään yhden riisin paperia päivässä. Itse asiassa hän hauskutti meitä printtaamalla dokumentteja ja toteamalla: ”Celui-ci, ca sert à rien”. Toisin sanoen printataan, kun on käsketty mutta en tosiaan tiedä miksi.

Kahden tunnin aikana kuulimme herra Ludovicin elämäntarinankin. Hän on noin meidän ikäinen kahden lapsen isä. Koulutukseltaan talouden Bac+2 (vastaa meidän vajaata tradenomin tutkintoa, suorittaa kohta valmiiksi). Siis olimme pankissa kaksi tuntia ja saimme n. kaksi kiloa sytykettä takkaamme, jota meillä valitettavasti ei ole. Ja mikä parasta, herra unohti antaa Lauralle tilinumeron, jota varten itse asiassa pankkiin menimme. Siinä paperisodassa sekoaa tarkempikin talousmies. : )

Vielä ennen vuokrasopimuksen allekirjoittamista, kävimme katsastamassa asuintalomme ulkoapäin. Auringossa ja virkeänä kaikki näytti paremmalta. Pihalla kasvoi ruusuja ja ihmiset olivat leppoisia. Viereisessä puistossa vanhat ranskalaisherrat pelasivat petanque’ia ja leipomosta leijaili tuoreen leivän tuoksu. Kyllä, tämä olisi kotimme ainakin seuraavat 10 kuukautta.

Iltapäivällä allekirjoitimme vuokrasopimuksen ja laitoimme puumerkkimme noin 20 paperiin. Lisäksi saimme taas lisää takansytykettä. Paperia ei ainakaan meidän taloudestamme puutu. Ai niin, taisimme unohtaa mainita, että saimme molemmat noin 2 kilon niput avaimia. Onneksi meillä on noin vuosi aikaa kokeilla mihin ne kaikki erikokoiset avaimet sopivat. Meillä on jo karmea aavistus kellarista, johon valtava pronssiavain sopii. Sillä voisi avata vaikka Frankenstainin linnan portit.


Pääsimme vihdoin sisälle asuntoon. Mikä on helpommin sanottu kuin tehty - ovessamme on kolme lukkoa. Sisällä meitä odotti iloinen yllätys. Asunto on upea. Se on remontoitu edellisen vuokralaisen muutettua pois viime tammikuussa. Pääsimme sopuun huonejaosta ja sovimme tarkistavamme tilanteen 5 kuukauden päästä, jos mahdollisia vaihtotarpeita esiintyy. Tiina sai näkymän sisäpihalle ja upean parvekkeen, johon paistaa aamuaurinko. Laura sai valoisan huoneen, jossa on upea näkymä vuorille (Vercors). Asunnossa on hyvä henki ja se tuntui puulattioineen heti kodilta. Ihanaa, kohta pääsisimme siivoamaan ja sisustamaan. : ) Enää yksi yö Olympiakylässä.

Illalla kävimme illallisella Nicolasin isän luona Fontainessa, joka on kuulemma myös pahamaineinen lähiö. Emmekä voi väittää vastaan. Kuitenkin ihmisen sietokyky alkaa parantua, emmekä enää taida hätkähtää niin helposti. Kiitokset Francoiselle, Brunolle, Tristanille ja Nicolasille ihanasta illallisesta ja hyvästä seurasta.

---