Advertisement
Published: August 28th 2007
Edit Blog Post
Aikainen aamuherätys. Molemmat lähdimme tahoiltamme klo 5:n busseilla lentokentälle. Matka meni mukavasti hirsiä vedellen. Tapasimme Helsinki-Vantaan kentällä klo 9 aikaan. Kaikki tapahtui kuin unessa. ”Itse en oikeastaan tajunnut lähteväni minnekään. Olin odottanut suurta lähtöshokkia, viime hetken romahdusta, mutta sitä ei tullutkaan. Lähtemiseen tottuu ja tehtyäni lähtöä melkein kuuden kuukauden ajan, oli oloni rauhallinen - olin valmis kohtaamaan uusia haasteita.” (Laura) ”Myös minä olin tehnyt lähtöä pitkään. Tunsin luopumisen tuskaa hyvästellessäni ystäviä ja työkavereita ja pakatessani kodikasta asuntoani pahvilaatikoihin. Olin taas hyppäämässä tutusta ja turvallisesta ympäristöstä vieraaseen. Samalla odotin innolla uuden seikkailun alkamista. Kotisuomi odottaisi minua kyllä. Rehellisesti sanoen, itku painoi silmää, mutta hymy odotteli jo vuoroaan.” (Tiina)
Lähtösää Helsingissä oli uskomaton. Vettä tuli kuin aisaa ja salamat vilkkuivat silmissämme, kun pieni Lufthansan kone pyyhälsi läpi pilvien. Jälkeenpäin kuulimme, että Helsingissä oli ollut vuosikymmenen ukkosmyrsky. Pasilan TV-tornikin oli saanut neljä osumaa. Matka Helsingistä Frankfurtiin (am Main) kesti noin 2,5 tuntia. Kone oli pienin koskaan näkemäni. Koneen nähdessämme totesimme vanhaan tapaamme: ”Nyt tiedämme miksi ne liput oli niin halvat”. : )
Frankfurtin kentällä meillä oli kolme tuntia aikaa palloilla, niinpä otimme rennosti ja leiriydyimme Lyonin koneen lähtöporttien tuntumaan. Ja mitä muuta ajanvietettä olisimmekaan keksineet kuin syömisen ja nukkumisen. ” La vie
est belle, hein?”
Lento Frankfurtista Lyoniin kesti 55 minuuttia. Saavuimme Lyoniin noin kello puoli kuusi paikallista aikaa. Edessämme oli vielä muutama tuskainen minuutti matkalaukkua odotellen. Olivatkohan ylipainoiset laukkumme saapuneet koskaan perille? Uskoamme horjutti edessämme vellova matkalaukkuvuori, jonka laukkuja ei tuntunut kukaan haluavan.
Onneksi lopulta räjähdyspisteessä olevat laukkumme lipuivat luoksemme liukuhihnaa pitkin. Huojentuneina jatkoimme matkaamme kohti ulosmenoportteja. Mahtoikohan kukaan olla meitä vastassa?....KYLLÄ! Heti ulosmenoporttien jälkeen meidät otti hymyillen vastaan Nicolas!
Ahdoimme matkatavaramme hänen pieneen Renault Twingoonsa ja matka kohti uutta kotikaupunkiamme alkoi.
Päivä oli ollut pitkä. Lyonissa aurinko paistoi. Ajaessaan Nicolas osoitti kohti valtavia pilviä vuorten yllä ja naurahti Grenoblen olevan sielläpäin. Totta tosiaan, Grenoblessa oli pilvisen harmaata. Talot olivat harmaita, ensivaikutelma oli harmaa, vaikkakin vuorten rinteillä viheriöivät metsät.
Ensivaikutelmaamme vaikutti paljon myös se, että olimme heränneet klo 4 aikaan aamulla. Katselimme maailmaa erittäin negatiivisten silmälasien läpi. Nicolas halusi näyttää meille heti kaupunginosan, josta hän vanhempineen oli varannut meille asunnon. Niinpä niin…saavuimme kortteliimme tietenkin erään graffittien peittämän lähiön läpi, joka kuulemma on aika pahamaineinen, eikä meidän pitäisi mennä sinne. Kauhu alkoi nostaa päätään. Tällaisessako ympäristössä aikoisimme viettää ainakin seuraavat kymmenen kuukautta?
Pikkuhiljaa aloimme tuntea kultalusikan suussamme. Millaisesta lintukodosta olimmekaan lähteneet - ja vielä vapaaehtoisesti? Emme
päässeet katsastamaan asuntoa sisältä, koska saisimme avaimet vasta seuraavana päivänä. Uskaltaisimmeko allekirjoittaa vuokrapaperit ilman varmuutta alueen turvallisuudesta? Ei auttanut muu kuin laittaa sormet ristiin ja toivoa…
Aioimme viettää pari ensimmäistä yötä Nicolasin äidin luona. Nielaisimme kaksi kertaa kun näimme teiden risteyksessä olevan viitan….
Jees, kyseessä oli siis kuuluisa ”Village Olympique”. Kummatkin muistimme otteen koulusta saamastamme oppaasta. Siellä tosiaan mainittiin tämä kyseinen alue…
“Résidence Universitaire Olympique: - as its name suggests, this residence was purpose
built for the 1968 winter Olympics which were held in Grenoble. The Résidence Universitaire Olympique is not considered to be in a safe area of Grenoble and in the opinion of the integration team, it is not suitable for female students.”
Eli lyhyesti, kyseessä oli Olympia-kylä, joka oli rakennettu vuoden 1968 Grenoblen Olympialaisia varten. Tuolloin paikka oli varmasti upea, mutta näin melkein 30 vuotta myöhemmin rakennukset ovat aika huonossa kunnossa ja niitä käytetään valtion vuokrataloina, jotka täälläpäin tunnetaan nimellä HLM. Koulumme oli varta vasten kieltänyt asumasta tällä alueella, koska varsinkaan iltaisin varsinkaan naisten ei ole turvallista kulkea ulkona.
Alue tosiaan on maineensa veroinen. Saatuamme matkalaukut autosta ulos viereemme ajoi pieni Golf, jonka sisällä kaksi alueen asukasta. Ikkunasta kuului huutoa ja kädet
viuhtoivat. He hyppäsivät ulos autosta ja alkoivat tehdä tuttavuutta. Luulimme matkamme päättyvän Olympiakylän parkkipaikalle. Kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin. He halusivat auttaa matkalaukkujemme kanssa. Hetken mietittyämme ja herrojen hauista mittailtuamme totesimme, että aikamoiset voimat tarvittaisiin ,jotta he pääsisivät pakenemaan matkatavaramme kainalossaan. Fysiikan lait olisivat heitä vastaan. Jotain hyötyä ylipainosta tällä kertaa. : )
Ihmettelimme kummaa savun hajua, joka leijui ilmassa. Viereinen talo oli kuulemma poltettu juuri alkuviikosta. Katku ei ollut vielä hälvennyt… Muutama kauhunsekainen puhelu kotisuomeen ja nukkumaan ehkä seuraava aamu olisi aurinkoinen….
Advertisement
Tot: 0.108s; Tpl: 0.01s; cc: 10; qc: 53; dbt: 0.0802s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.2mb