Advertisement
26.6. Kohti etelää
Perjantaina Tupu tuurasi Juhan uimahallivuoron Laren kanssa. Nyt kun on taas elämä hiukan tasaantunut, Juha ja Lare ovat käyneet lämminvesipäivänä perjantaisin uimassa lähi uimahallissa. Kun Laren näki "pulimoimassa" (hänen ilmaisunsa), sehän sujui kellukeilla jo hienosti. Enää ei naamalle tulevat pärskeet häiritse! Larelle koko homman kohokohta oli päästä kertomaan äidille, miten homma toimii, ja miten isin kanssa nämä asiat on tehty.
Uimisen jälkeen lähdettiin reissuun autolla. Pojat takapenkillä hoilasivat, söivät eväitä, leikkivät erityyppisiä taisteluita, halasivat, lätkivät toisiaan, valittivat kun toinen löi, puhalsivat toisiaan paikkoihin jotka sattui, ja Lare PUHUI. Pariin otteeseen osui raju ukkoskuuro. Tiet muuttuivat joiksi ja näkyvyys häipyi. "Ohhoh", kommentoi Henkka.
Erilaisten Alb-seutujen kautta ajeltiin Allgäuhun, katsomaan niitä lehmiä, jotka kaupan kuin kaupan maitotiskillä käyvät tutuiksi (täällä on Allgäuer jugurttia ja juustoa ja vaikka mitä). Siellä ne niityillään märehtivät, ja me etenimme kohti etelää Laren kysellessä vartin välein "joko nyt ollaan Itävallassa?".
Päädyttiin Grainauhun, Garmischin naapuriin, paikkaan josta saatiin edullinen huoneisto yöksi. Sepä oli siisti ja mukava, JA siellä oli iso nurmikkopiha, jonne meidän terassiltamme pääsi. Siellä oli myös - kuten Lare sanoisi - vieläpä hiemasen potkuautoja. Pojat viettivät loppuillan potkuautojen parissa. Vanhemmat istuivat terassilla ja katselivat poikia ja vuoria, kuuntelivat lintujen laulua.
Lare esitti mitä hurjempia kiepautuskaatumisia, Henkka autoista lumoutuneina lähinnä istui autollaan, tyyttäili ja pärisi.
27.6. Innsbruckiin
Aamulla oltiin ajateltu antaa poikien ottaa vielä ilo irti isosta pihasta, mutta herättiin sateen ropinaan. Sitä tuli tasaisesti ja paljon, kuin isosta suihkusta. Syötiin ja jatkettiin matkaa, kohti etelää Seefeldin kautta. Oltiin kaavailtu jotain köysirataretkeä tälle päivälle, mutta alhaalla roikkuvat pilvet eivät oikein näyttäneet lupaavilta. Sade loppui aika pian ja Innsbruckiin päästessä raskaat pilvet peittivät yhä rinteitä vuorilla, mutta ilma sinänsä oli ihan mukava. Inn-joessa virtasi paljon vettä hurjaa vauhtia.
Ajeltiin Ambrasin linnalle. Siellä kohteena oli pääasiassa Habsburgien muotokuvagalleria. Ennen sitä oli Larelle huikeat määrät haarniskoja, ritareille ja hevosille. Sitten oli kaikenmaailman kummallisuuksia 1500-luvun malliin, Lare oli eniten otettu täytetyistä haikaloista. Itse muotokuvia oli vaikka kuinka paljon. Ensin joitakin 1400-luvun puolivälistä eteenpäin - keisari Maksimilian ja lähisukulaisensa. Sitten huuurjan paljon kuvia keisari Ferdinand I:n lapsista, ja lapsenlapsista, eri sukuhaaroista. Varsinkin naisista oli paljon kuvia, kaipa ne olivat avioliittomarkkinamainoksia. Punottavia poskia, pulleita poskia, varautuneen näköisiä ilmeitä, ylpeitä hymyjä.
Muotokuvat olivat hienoja, museon vahdit eivät. Ne seurasivat meitä kuin hyeenat, tuijottivat silmää räpäyttämättä kokoajan. Jos lapsiperhe on joku uhka, niin sanoisivat hyvänen aika. Oikeasti Tupu taatusti oli enemmän huolissaan Habsburgien kuvien säilymisestä
kuin perässämme tulleet sateenvarjoja heilutelleet eläkeläiset. Niin paljon kyyläys harmitti, että lähetimme maanantaina sähköpostin ja valitimme. Saatiin heti vastaus, olivat pahoillaan ja lupasivat kertoa henkilökunnalleen palautteen. No, me varmaan menemme jokatapauksessa toisenkin kerran, sitten hiukan isompien poikien kanssa.
Oltiin varattu huone Innin sillan vierestä, samasta hotellista, jonka muutama vuosi sitten olimme hyväksi sijainniltaan havainneet. Silloin huone oli kovin komeromainen (mutta emme valittaneet, oli edullinen ja lähellä keskustaa), mutta nythän saimme ison huoneen ja näkymän erkkerillä suoraan joelle ja vanhaan keskustaan. Todettiin, että ei tainnut olla ihan se, jonka pihiyksissämme varasimme, mutta emme malttaneet luopua vaan otimme ilon irti näkymästä. Aamulla sitten suostuivat pistämään puoliksi huonehintojen eron.
Kävelimme keskustaan ihailemaan taas kerran ympäristöä, tunnelmaa ja toisia turisteja. Syötiin pizzaa ja pojatkin olivat aika mallikelpoisia hepuliheppuja. Piirsivät, päristelivät ja söivät pizzan paloja. Iltakävelyllä joen rantaa pitkin oli hassuja naurulokkeja, lensivät porukalla ylävirtaan, laskivat yhdessä joessa kellummalla pätkän, ja taas lensivät tekemään saman uudestaan.
28.6. Sunnuntai Alpeilla
Sunnuntaiaamuna käytiin kävelykeskustassa hakemassa Laurille uutta fleese-takkia. Kun hyvä malli löydettiin, viisivuotiaidenkin koko oli tyköistuva ja piti ottaa "koululaisten koko". Kyllä Lare oli pollea.
Sitten jatkettiin matkaa Reutten ja Fernpassin kautta kotiinpäin. Pysähdyttiin ihailemaan Zugspitzeä Itävallan puolelta. Huippu oli pilvessä edelleen.
Eli ei vieläkään köysirataretkeä. Jaloiteltiin metsäkävelyllä. Pojat tuijotteli erilaisia ötököitä polun varressa. Vanhemmat katselivat maisemia. Retkievääksi löytyi ahomansikoita! Maistuivat lapsuudelta, yksille muistojen ja toisille nykyhetken takia.
Saksaan päästyä pysähdyttiin Breitenbergin köysiradalle. Se olikin hieno. Pienessä vaunussa nousimme ylös vuoren rinnettä. Lare, muumijuttujen inspiroimana, leikki että me olemme saippuakuplassa. Maisemat olivat komeat. Käveltiin ylhäällä ihailemassa toiseen suuntaan näkymää laaksoon, ja toiseen suuntaan vuoria. Lauri löysi nurmikolta jonkun eläimen kolon. Isi otti kolosta kuvan, ja siellä se oli - maapallon viimeinen lohikäärme! Tai ainakin sisiliskon poikanen. Hieno paikka. Kaupan päälle alppi-ilma väsytti pojat niin, että kotimatkalla molemmat nukkuivat pitkän aikaa.
Advertisement
Tot: 0.081s; Tpl: 0.015s; cc: 6; qc: 44; dbt: 0.0457s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.1mb