Vietnam 6.1.-22.1.2010

---

Alun perin oli tarkoitus lähteä Phnom Penhistä suoraa tietä Vietnamin puolelle Ho Chi Minh City:yn, mut kuultiin, että pari Samin sukulaista oli eksynyt Phu Quoc:in saarelle. Eipä siinä muuta kuin bussi, toinen bussi, tuktuk, mopo, jalat, toinen mopo, taas jalat, kolmas mopo, kolmas bussi ja neljäs bussi alle, niin oltiin jo näppärästi Vietnamin puolella Rach Gia:ssa. Muutaman sadan kilsan matkaan sai huikeiden kokemusten jälkeen kuluttettua 13 tuntia.

Rajanylitys sujui varsin leppoisissa merkeissä. Jouduttiin ite herättelemään nukkuvat Vietnamin Immigration-heput, että saatiin leimat passeihin. ”Voitelurahaakin” maksettiin kokonainen 1 USD, jotta päästiin "terveinä" rajan yli. Ei siinä, etteikö oltais oltu terveitä, mutta tapa on tapa.

Dösä Vietnamin puolella hajos pariin otteeseen. Ekan vaihdelaatikko-ongelman rahastaja fiksas kondikseen tottuneesti, mut tokan jälkeen se ei enää siihen kyenny. Ei muuta kuin jonkun paikallisbussin kyytiin ja ”päättärille”. Jossain kaupungissa meidät vaan lempattiin ulos. Ei karttaa eikä mitään muutakaan nerokasta. Kukaan ei puhunu englantia. ”Hotelleista” kun kyseltiin karttaa, niin vastaus oli: looka looka! veri kut ruum. Lopulta uskottiin, että oltiin todella Rach Gia:ssa.

Jokusen kylmän oluen ja hyvin nukutun yön jälkeen löydettiin lauttarantaan. Lautalla Phu Quoc:lle, ja oltiin valmiit sluibailemaan.

Vaikka vietettiin Phu Quoc:lla vaan kolme yötä, niin tehtiin sitä, mitä lomalla kuuluukin tehdä. Snorklailtiin, löhöiltiin ja mopoiltiin. Eri nastaa.

Parin dösän ja parin lautan kanssa piti Phu Quoc:lta matkata, että päästiin Saigoniin. Siellä tsekattiin pakolliset Cu Chi:n tunnelit ja sotamuseo. Hyörittiin kaduilla ja toreilla, ja väisteltiin mopoja.

Kliseisesti sanotaan, että merta ja tulta jaksaa tuijottaa loputtomiin. Listaan voi käsi syrämmellä lisätä helposti Vietnamin liikenteen, ja erityisesti miljoonat mopot. Risteys kun risteys, liikennevaloilla tai ilman, niin joka suunnasta puski jalkakäytäville asti levittäytyneinä tuhansia mopoja. Näyttää pahalta kaaokselta, mutta jollain ihmeen konstilla kaikki luovivat hallitusti eteenpäin. Liikenteen tarkkailuun jää koukkuun.

Ho Chi Minh City:stä jatkettiin Da Nang:in kautta Hoi An:iin. Pitkästä aikaa taas yöjunalla. Sänky oli Samille vähän liian lyhyt, mutta muuten juna oli ok. Pientä närästystä toki aiheutti alapuolella nukkunut iäkkäämpi vietnamilainen herra. Juna lähti 19:00, ja jo 19:02 kyseinen herra rupes kuorsaamaan. Eikä mitenkään hiljaa. Sit joskus kymmenen jälkeen, kun yritettiin itekin alkaa nukkumaan, se rupes pissavikaisena hyppäämään kusella puolen tunnin välein. Ja joka kerta se jätti hytin oven auki. Puol kolmen aikaan yöllä herra herätteli vaimonsa. Jotain riisipitoista ne sitten yhdessä raksutteli rapisevasta paperipussista aamupalaks tunnin verran, ennen kuin jäivät pois kyydistä. Aamuyöstä nukuttikin sit melko hyvin. Liian lyhyestä sängystä huolimatta.

Hoi An oli kaunis paikka. Joella ja merellä lipui vanhoja puulaivoja, joiden jokaisen keulaan oli maalattu silmäpari. Pikkukaupungin kaduilla oli rauhallinen tunnelma. Kapeita kujia ja pieniä putiikkeja. Joka korttelista kuului vanhojen Singereiden nakutusta, kun halpaa silkkiä ommeltiin turisteille vaatteiksi. Vaikka turismi oli selvästi löytänyt Hoi An:iin, ei se ainakaan vielä ollut onnistunut turmelemaan vanhan kaupungin tunnelmaa.

Mitä pohjoisemmaksi Vietnamia matkattiin, sitä sydämellisemmiksi ja iloisemmiksi ihmiset muuttuivat. Tai siltä ainakin tuntui. Suuresta koostaan huolimatta, Hanoi oli todella sympaattinen kaupunki.
Me oltiin molemmat ihan myytyjä tarinalle Vietnamin hallitsija Le Loi:sta. Legendan mukaan Le Loi voitti jumalilta saamansa taikamiekan avulla taistelussa kiinalaiset, ja voiton jälkeen joukkoineen souti Hanoin Hoan Kiem järvelle. Vedestä nousi kultainen jättikilpikonna, joka pyysi miekan takaisin ja sukelsi sen kanssa syvyyksiin... Kyseisen kilpparin kunniaksi on rakennettu järvelle oma kilpikonna-torni, ja sen jälkeläisiä asustelee samassa järvessä edelleenkin.

Hanoissa kun oltiin saatu meidän ”punainen kolmio” päätökseen, siis suuret sedät V.I. Lenin, Mao Zedong ja Ho Chi Minh tuli nähtyä, niin ruvettiin miettimään jo paluuta kotiin, mut kuultiin että Suomessa on hel**tin kylmä.

Lämmitellään vielä tovi siis.

Jossain…

---

Photos

Getting closer to Vietnam..
Is there really border crossing somewhere?

Near Tri Ton
On the bus with 36 locals and their children, luggage and rice sacs