Advertisement
Published: January 13th 2010
Siem Reap
Where the streets have no nameKrung Thep Mahanakhon Amon Rattanakosin Mahinthara Ayuthaya Mahadilok Phop Noppharat Ratchathani Burirom Udomratchaniwet Mahasathan Amon Piman Awatan Sathit Sakkathattiya Witsanukam Prasit:ista eli lyhyemmin Krung Thep:istä, tutummin Bangkokista bussilla rajan yli Siem Reapiin.
Ei suostuttu maksamaan ”bussioppaalle” ylimääräistä viisumien hankkimisesta, kun oli tiedossa et ne sais rajalta hankittua ihan itsekin. Bussiopas kuumensi meidän viiden kurittoman matkailijan ryhmää pysäyttämällä bussin 9km ennen rajaa. Täällä odotellaan seuraavat 1,5 tuntia, se tokas. No puolen tunnin odottelun jälkeen se tajus, ettei me ilmeisesti todellakaan haluta maksaa sen palveluksista ja ilmoitti, et meille on kyyti rajalle, ja se poimii meidät bussiin rajan toiselta puolelta. Ja todellakin, rajalla saatiin viisumit ihan itse 5 minuutissa vaivattomasti ilman lisäkuluja. Emme edes jääneet rajalle yksin, vaikka espanjalainen pariskunta sitä jakso hermoilla. Opas piti lupauksensa ja noukki meidät tienposkesta ja ohjas meidät uuteen bussiin, jossa meidät otti avosylin vastaan kambodialaiset nuoret miehet: ” Welcooom! Happi Nyy Jear!” ne toivotti kaikki tervetulleiksi, esitteli ikkunasta maataan ja kertoili vitsejä. Pian selvis, että nämä miehet on vajaa puol vuotta sitten perustanu tuk-tuk firman. Ja hakemalla meidät maksutta rajalta ja viemällä haluamaamme majapaikkaan ne toivoi, että voimme käyttää niiden firman tuk-tukeja lähipäivinä. Hyväntuulisuus toimi, ja koska hinnatkin oli kohdallaan sovittiin heti seuraavan päivän ohjelmasta. Illaks
tuli vielä iso kasa bilevinkkejä, ja ennakkokuvitelmistamme poiketen Siem Reapissa oli mainio uuden vuoden tunnelma. Musiikki soi ja kadut oli täynnä ihmisiä. Muuten tosi railakas tunnelma, mut pysyteltiin sivussa, kun ympärillä viuhu tosi hasardit paikalliset roomalaiset kynttilät.
Seuraavat päivät meni Angkorin temppeleitä ihastellen. Temppelit oli tosi vaikuttava kokemus. Ihmeteltiin miten ihmeessä Angkor ei oo maailman seitsemän ihmeen joukossa. Angkor Wat:n luona nähtiin lauma apinoita, jotka uteliaina lähestyivät meitä askel askeleelta. Siistii, nyt tulee hieno kuva apinoista temppelien edustalla… No, sitä kuvaa ei koskaan ehditty ottaan, kun yks apina heittäytyi vähän liian tuttavalliseks hyppäämällä Samin reppariin. Sami pyöri ympyrää ja apina roikku käsien varassa mukana vielä pari kierrosta ennenku se päätti jäädä pois hyörivästä ja huutavasta kyydistä.
Matka jatkui Phnom Penh:iin. Letkeästi retkotettiin rautaisen jokipaatin kannella ja katseltiin jokivarressa leikkiviä lapsia, bongailtiin veneenraatoja ja vilkutettiin kalastajille. Hikistä hommaa, aurinko tiristi pilvettömältä taivaalta ja lämpömittari näytti 38 celsiusta. Phnom Penh oli ihan ok. Ei juuri mitään erikoista. Kaikki kulki mopojen päällä: kanahäkit, kukkakauppa, aurinkolasimyymälä, pino vaahtomuovipatjoja jne. Khmeeriläinen ruoka oli erinomaista.
Käytiin Tuol Slengin museossa. Se oli entinen koulu, jonka Punaiset Khmeerit muutti kidutuslaitokseksi 70-luvulla. Siellä kidutettiin ja tapettiin parin vuoden aikana 17 000 ihmistä. Koko kansanmurhassa kuoli vajaa
Angkor Wat moat
Lotus flowers were source of inspiration for Angkor Temples pari miljoonaa ihmistä 4 vuoden aikana. Eipä siitä sen enempää.
Loput päivät Phnom Penh:ssä vietettiin kierrellen kaupunkia ja miettien että mihinköhän sitä seuraavaks…
Advertisement
Tot: 0.043s; Tpl: 0.013s; cc: 9; qc: 23; dbt: 0.021s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1mb
