Advertisement
Published: January 14th 2007
Edit Blog Post
Veneita Mekongilla
Veneiden keuloja koristavat silmat, jotka suojaavat pahoilta hengilta...tai joitain... :) Vietnamiin saapumista mietittiin ja sumplittiin pitkaan, silla alkuperainen suunnitelmamme menna Vietnamista viela Laosiin ja pohjois-Thaimaaseen, ei nykytiedon mukaan onnistunutkaan niin kuin olimme suunnitelleet. Kyyneleet (Hannulta lahinna) kuivaten paadyimme omistamaan loppumatkamme Vietnamin ihmeille ja nauttia rauhallisemmasta kulkutahdista viimeiset viikot.
Matka Kambodzean puolelta Vietnamin rajalle taittui suhteellisen mukavasti bussilla ja veneella. Paasimme nain maistamaan Mekong-joen uomien nahtavyyksia, joita riittikin silman kantamattomiin! Paalujen varaan joen paalle rakennettuja kalastajakylia, riisipeltoja ja kalastajia paateissaan. Bonuksena matkalippuihimme kuului hyvaa englantia puhuva matkaopas, jonka kertomuksista ja selostuksesta saimme paljon uutta tietoa.
Vietimme ensimmaisen yon pienessa rajakaupungissa nimelta Chau Doc ja kavelimme sita ympariinsa kameran kanssa. Heti alusta tiesimme, etta kameran muistikortit tulisivat olemaan Vietnamissa kovalla kaytolla, koska kaansipa paansa minne tahansa, naytti siella olevan jotain mielenkiintoista kuvattavaa: valkoisiin, perinteisiin, kimono-tyyppisiin asuihin pukeutuneita koulutyttoja, leikkivia lapsia tai tayteen lastattuja mopoja. Pidamme Vietnamista jo nyt!
Saigon, eli Ho Chi Minh City, oli ensimmainen varsinainen pysahdyspaikkamme. Silmat ymmyrkaisina katselimme bussin ikkunasta kun iltahamarissa saavuimme majoitusalueelle (lue: turistialueelle). Sita liikennetta, mista meita oli opaskirjan avulla peloteltu, ei nakynyt juuri lainkaan, tai sitten olemme jo niin parkkiintuneita matkailijoita, etta yksi pikku ruuhka ei meita enaa hatkayta. Taskut melkein umpeen ommeltuina (meita oli peloteltu myos kaupungin tahmasormista...) kavelimme etsimaan majapaikkaa ja
loysimme rauhallisen pikku kujan, jonne oli keskittynyt iso osa reppureissaajille tarkoitetuista hotelleista, ravintoloista ja matkamuistomyymaloista. Sielta loysimme itsellemme taas uuden kodin, johon hattumme laskea. Kirjaimellisesti tuo hatun laskeminen ei enaa onnistu, koska olemme hukanneet uskomattoman maaran lakkeja ja hattuja! 😊
Vietnamissa nakee sen siirtomaa-ajan vaikutukset katukuvassa joka puolella. Paikallisten kielitaito on ihanteellinen, ranskaa ja englantia puhuu lahes jokainen vastaantulija! Talot ovat hyvakuntoisia ja esimerkiksi suihkut ja wc:t lansimaisia. Koskahan viimeksi olemme edes joutuneet kayttamaan pelkkaa reikaa lattiassa? Nama ovat taas naita matkailijan pienia iloja... Neonvalot palavat jokaisen liikkeen edessa ja vastaan tulee niin lansimaisia kuin vietnamilaisia ravintoloita. Ravintoloissa, samoin kuin kadulla, tulee vastaan "supertyttoja", jotka kantavat lantioluunsa paalla parhaimmillaan 35 kg (!) kirjoja sidottuna kuminauhoilla korkeaksi torniksi. Kirjat eivat ole laadultaan kummoisia ja lisaksi jokaisella myyjalla on lahes tulkoon sama kirjavalikoima, mutta kalliiksi kirjoja ei voi moittia jos jaksaa tinkia lahtohintaa hieman jarkevammaksi. Romaaneja saa itselleen 2,5 eurolla, mika ei tunnu kukkarossa, mutta alkaa kohta tuntua siina Hannun kantamassa, ainoassa, mukana olevassa rinkassamme... Lisaksi kaupan on kaikkea purkasta aurinkolaseihin ja riippumattoihin. Naita myyvien lasten kanssa on enemmankin hauska rupatella kuin tehda kauppaa, silla periaatteessa olemme sita mielta, etta mieluummin lapset kouluun kuin ansaitsemaan perheen leipaa. Sitten on tietenkin se
toinen puoli, etta ruokaa ei saa poytaan ilman jonkun tuloja...
Olemme huomanneet, etta paivina jolloin lahdemme oikein urakalla katselemaan matkailunahtavyyksia, kulutamme ison maaran kaloreita pelkastaan kavelemalla paikasta toiseen, mutta emme myoskaan saa uusia kaloreita mistaan, koska unohdamme joka kerta menna syomaan! Aseistautuneena vain vesipullolla kuumuutta vastaan, saatamme (kuten kavi myos Saigonissa) huomata iltapaivalla klo viisi, etta jalat eivat suostu enaa yhteistyohon ennen kuin maha saa jotain muutakin kuin lahdevetta sisaansa. Itse asiassa taalla Aasiassa lahdevetta ei enaa ole tarjolla, vaan sen sijaan jokainen pullo todistaa olevansa "ylivertaisen amerikkalaisen kaanteis-osmoosistieteen lapikaynytta vetta tiesmista". Ja vesissa on eroja, sen voimme me todistaa... Gangesin veden kaanteis-osmoosis ei ollut yhtaan niin hyvaa kuin esim. vietnamilainen veljensa.
Saigonissa paasee tutustumaan, jopa ehka pieneen kyllastymiseen saakka, amerikkalaisten pahuuteen. Ja tama ei ollut meidan keksimamme sanonta. Vietnamilaiset "dokumentit" aiheesta ovat ihmeellisen yksipuolisia ja kuvareportaasit sotamuseossa jarkyttavia, mutta ehkeivat ihan puolueettomia. Olemme todenneet yksimielisesti, etta naissa sota-asioissa miehilla, vai pitaisiko sanoa korrektisti armeijan kayneilla, on asioihin paljon konkreettisempi nakokulma, kuin ei-armeijaan-tutustuneilla: sodassa tapahtuu julmuuksia. Siviileihin kohdistuvia tarkoituksellisia julmuuksia taas ei voi selittaa millaan sotilaallisilla taktiikoilla. Kuvat kemiallisen sodan seurauksista eivat olleet kaunista katsottavaa kenellekaan ja agentti-oranssin seuraukset nakyvat kaduilla viela tana paivanakin.
Kiersimme siis kiltisti
Armeijan lisäbisnes...
...myydään turisteille kotipolttoista.... sotamuseon, itsenaisyyden palatsin ja markkinat hotellimme lahelta. Hannun innostamina lahdimme pitkasta aikaa oikein jarjastetylle reissulle noin 100 km paahan Saigonista katsomaan Chu Cin gorillasissien maanalaisia, lyomattomia tunneleita seka samalla rahalla Cao Dai-nimisen uskontokunnan temppelin. Temppelin jasenet ovat mielenkiintoista sakkia: he yhdistavat uskonnossaan kristillisyytta, budhalaisuutta, islamilaisuutta, kungfutselaisuutta, hindulaisuutta ja taolaisuutta. Lisaksi heidan palvomiinsa pyhimyksiin kuuluu mm. kiinalaisia poliitikkoja ja ranskalainen filosofi! Temppeli itse oli iloisen sateenkaaren varinen ja hartauteen paasi kurkistamaan sisalle katsomalla toimitusta ylaparvelta, mika oli positiivista, mutta ei ehka mieltamullistavaa. Kukaan ryhmastamme ei jaanyt temppeliin kun minibussimme kaasutti pois parkkipaikalta...
Tunneleista voimme lyhyesti todeta sen, etta Hannu ryomi ainoana ryhmastamme 100 metria maan alla ja Hanna luuli hanen jaaneen jumiin johonkin pieneen tunnelin patkaan ja juoksi paa kolmantena jalkana varauloskayntien valeja kun muu ryhma jo iloisena matkasi piknik-alueelle, jossa saimme noin 3 minuutin ajan tapiokaa ja teeta. Hannukin onneksi paasi nauttimaan savisissa polvissaan herkuista.
Loppumatkamme aina Hanoihin saakka taittuu nyt bussiyhtion hellassa huomassa, kun ostimme itsellemme taalla suositun "open tour bussin" liput. Saamme pysahdella tietyissa kaupungeissa silloin kun haluamme ja niin pitkaksi aikaa kuin haluamme ja varaamme seuraavan patkan liput vain aina paivaa ennen lahtoa. Toivotaan, etta kaytanto osoittautuu yhta helpoksi kuin teoria...
Advertisement
Tot: 0.124s; Tpl: 0.012s; cc: 12; qc: 71; dbt: 0.0893s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 2;
; mem: 1.2mb
Irma-äiti
non-member comment
onneksi tunnelin päässä näkyi valoa
Ihmiskunnan historian alkuajoista asti on jatkunut taistelu hyvän ja pahan välillä ja te kaksi nuorta olette saaneet siihen matkallanne todellista lähituntumaa.On ollut sykähdyttävää lukea kokemuksianne ! Blogianne luettuani koin sisäisen halun nähdä Saigon ja Vietnam. Saapa nähdä tuleeko tunne jatkumaan täyttymykseensä asti. Hannun tunnelikokemus on ollut aika erikoinen vaihe, mutta onneksi tunnelista löytyi myös ulostuloaukko. Mukavia, turvallisia loppumatkan kokemuksia teille! Toivoo:Irma-äiti