Joulu palmujen katveessa Koh Taon rannoilla ja aaltojen alla


Advertisement
Thailand's flag
Asia » Thailand » South-West Thailand » Ko Tao
December 24th 2006
Published: January 6th 2007
Edit Blog Post

Tiedattehan tunteen: joulu alkaa painaa paalle ja tuntuu, etta kaikki jarjestelyt ovat viela kesken. Meille valkeni joulukuun 20. paivan tienoilla, etta Thaimaaseen on viela pitka matka ja Koh Taon saarelle viela pidempi ja olimme vihdoinkin paattaneet, etta kyseisen saaren allot saavat meidat vieraikseen jouluksi, joten matkaan piti laittaa vauhtia! Tiedamme kylla, etta ennen matkaa ainoa paatoksemme joulun suhteen oli, etta emme menisi ainakaan Thaimaaseen, mutta asioilla ja tilanteilla on tapana muuttua ja niinpa otimme ilolla vastaan tiedon, etta paikallisessa suomalaisessa sukelluskeskuksessa (Koh Tao divers) on viela tilaa ja bungaloweja riittaa. Ei siis muuta kuin junalla Aasiaa ristiin rastiin ja lauttaa odottamaan.

Mutta koska Philippiineilla oli ollut myrsky niin jalkimaininkien vuoksi yolautat pysyivat visusti mantereen ankkuripaikoilla! Taman vuoksi jouduimme tekemaan pienen sivuhypyn, mutta lopulta likaisina ja ei-ihan-hirvean-isolla-joulumielella saavuimme satamaan, josta saisimme katamaraanin unelmiemme joulusaarelle. Jos joskus olette joutuneet tilanteeseen, etta teilla ei ole tuntia aikaa ottaa matkapahoinvointilaaketta, niin voitte ehka nahda silmienne edessa seuraavan patkan matkaa. Aallot heittivat alustamme sinne tanne ja noin 280 hengesta kyydissa, noin 99% istui paa muovipussissa ja paivan elokuvan aanet hukkuivat tiedatte kylla mihin aaniin. Hanna ei halunnut olla erilainen ja seurasi hyvin nopeasti muiden esimerkkia...

Mutta perille paastiin ja mika ilo vellovalle vatsalle oli, kun edessa nakyi Suomenlippu ja salmiakin haistoin kaapin perukoilta jo ainakin puolen kilometrin paahan... 😊 Tarjolla olisi ollut myos Saludo-kahvia, hapankorppuja ja Kallen matitahnaa, mutta edelliseen viitaten niita ei uskaltanut nautiskella. Sukelluskeskukselta meidat vietiin viereiseen bungalow-kylaan, josta saimme iki-oman joulumokkimme. Tai iki-oman siina mielessa, etta jaomme sen isohkon hamahakin kanssa, jonka Hannu ystavallisesti liiskasi. Valitettavasti kaverin isoveli, joka ilmestyi kylpparin seinalle seuraavana paivana, oli noin viisi kertaa edellista suurempi ja naytti ihan silta, etta kosto tulisi olemaan suloinen ihmispoloille... Onneksi on rantasandaalit, eika hamahakit nayta pitavan kovin hyvin puoliaan niille...!

Olimme jo etukateen innoissamme ajatuksesta paasta sukeltamaan jouluna, kun Suomessa on pakkasta ja lunta (tai siis yleensa on...). Sukellukset osoittautuivat kuitenkin ohi pyyhkineen myrskyn jalkimainingeissa ongelmallisiksi, koska a) veneet pysyivat ensimmaiset paivat tiiviisti ankkurissa ja b) kun aaltoihin viimein paastiin niin nakyvyys oli pahimmillaan yhden kasivarren mittainen... Eli suomenkielella: ei toivoakaan nahda fisuja, saati sitten mitaan muuta. Lisaksi Hannalle noviisi-sukeltajana aiheutti ylimaaraista happipullon tyhjenemista huoli siita, etta sukelluskaverit menevat pimeassa plankton mossossa hukkaan, mutta onneksi pintaan paastiin samalla porukalla kuin mentiin alaskin. Sen verran huono nakyvyys kahden sukelluspaivan aikana jai harmittamaan, etta Koh Taolle voi olla pakko tulla uudestaankin; sen verran hienoiksi paikkoja on kehuttu.

Jouluaatoksi olimme jo
Sisalta veneestaSisalta veneestaSisalta veneesta

...rinkkojen kantaminen tassa korkeudessa kohti veneen peraosaa tarkoitti Hannalla rinkan vetamista perassa... :)
etukateen kayneet tiedustelemassa suomalaisomistuksessa olevasta Lotus-ravintolasta, etta mitahan apetta saisimme vatsaamme. Illan porkkana- ja perunalaatikot pilasi tuo samainen harmia muutekin tuonut myrsky kun ruokatoimistukset olivat poikki koko saarelle... Ja kuulema kun toimitukset alkoivat 24.12. niin jarjestys on bensa, viina ja tupakka ja sitten ehka ruokaa... Paikalliset elivat jo pelkalla riisilla ja kananmunilla monta paivaa ennen kuin pelastava armeijan alus saapui satamaan mukanaan hieman vaihtelua paivan ruokavalioon. Niin, mutta me nautimme aattoillan menuna paistettua lohta ja pihvin seka peruna- ja porkkanamuusia. Tai Hannu soi muuseja... Hanna unohti laktoosilaakkeet bungalowille ja suomalaiskokille tyypilliseen tapaan muuseissa oli seka maitoa, etta kermaa! Menivathan ne paistetut porkkanatkin... 😊

Loppuilta maattiin omalla bungalowilla riippumatossa ja mietittiin maailmanmenoa. Erilainen joulu, mutta ainakaan tana jouluna ei ollut hossotysta tai juoksemista; vain aaltojen aani rannalla ja sirkkojen siritys...






Additional photos below
Photos: 9, Displayed: 9


Advertisement

Reissussa rahjaantyy...Reissussa rahjaantyy...
Reissussa rahjaantyy...

...kolme paivaa ilman suihkua, viikko ilman parranajoa...ja viisi kuukautta ilman tukan leikkuuta... :)
BungalowBungalow
Bungalow

Tassa kelpasi viettaa joulunsa
Bungamme lemmikkielain...Bungamme lemmikkielain...
Bungamme lemmikkielain...

..joka valitettavasti kohtasi 46:n suihkuslabarin (PS. kuvassa nakyva ruuvi on 10 millinen)


6th January 2007

Hyvältä kuulostaa.
Joulunne kuulostaa olleen hyvä. Kun viimein pääsitte siihen rauhoittumaan. Hyvä niin. Hyvää matkan jatkoa, minne sitten ikinä suuntaattekin! Mun matkani suuntautuu maanantaina Suomea kohti. Ikimuistoiset 2,5 viikkoa ovat jälleen täällä olleet. Tapaninpäivän maanjäristyksen tulen varmasti muistamaan lopunikääni. 10. kerroksessa se tuntui aika hurjalta... 6,7 Richteriä olivat mitanneet sen voimakkuudeksi.

Tot: 0.041s; Tpl: 0.011s; cc: 7; qc: 24; dbt: 0.0232s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1; ; mem: 1mb