sabadgyiiii or whatevahhhh

---

---

Greetings from Thailand! Kylla, lupasimme etta ensimmainen juttu taalla on blogin paivitys, eli tassa se nyt tulee:

Ja tarina jatkuu Huesta, Vietnamin sateisimmasta kaupungista. Hyvat uutiset kuitenkin olivat ne, etta meille sateiset paivat sattuivat vain matkustuspaiville. Jesssss! No aamu alkoi Huessa hotellin metsastyksella, ja koska eka paikka minne mentiin oli taysi, makso se hotelli meille taksin toiseen. Suhteellisen rentoa, ja hotelli oli paras ikina. Hue nyt oli aika pieni ja mitaansanomaton paikka, mutta loydettiin sielta sentaan supermarket ja kuinka moni voi sanoa kuunnelleensa leevi & the leavingsia vietnamilaisesa baarissa?
-Me.
Tavattiin nimittain kaksi suomalaista poikaa ja niilla sattui loytymaan kuuntelemisen arvoista musiikia, jota baarityontekijat suostuivat soittamaan.
Ja sitten alkoikin matka kohti Laosia!

Vietnam pahkinankuoressa:
-yhdella kadulla ei saateta myyda mitaan paitsi kirjekuoria
-riksakuskit myyvat mita vaan
-kaikki tykkaa kusettaa
-hanoi rocks, of course

Bussimatka Laosiin alkoi leppoisissa meiningeissa brittilaisen tyton kanssa. Maisemat oli oikeesti aivan uskomattoman kun ajeltiin pitkin Huen vuoristoa kohti Laosin rajaa. Ensi kosketus siihen niin kutsuttuun 'laosilaiseen rentouteen' tuli kun juteltiin tullimiesten kanssa. Ensimmaiset tullimiehet jotka heittivat lappaa ja kykenivat myos hymyilemaan! Ja sitten bussi vilistikin jo kohti Savannakhetia, tiella nakyi enemman vuohia ja possuja kun autoja ja bussissa kaikui paikallinen reggae. Iltapaivalla jo pimean laskeutuessa olikin sitten vuorossa guest housen metsastys, jonka teimme yhdessa brittilaisen jaban kanssa. Uusi kotimme oli suhteellisen karsea luukku, mutta mikas siella ollessa. Kapungissa (tai no "kaupungissa") oli herkullisia ruokapaikkoja, mukavia ihmisia ja maailman royhkeimmat elaimet: gekko joka tuli poydan valista juomaan poydalle laikkyneet bisset, gekko joka yritti salamatkustaa ellin rinkassa ja ystavamme Roi, koira joka mita ilmeisimmin halusi tartuttaa meille vesikauhun.

Kahden yon jalkeen lahdettiinkin sitten kohti Don Dhetia! Meilla ei oikeen ollut hajua minne menna ja mita tehda, joten hypittiin vaan bussista toiseen ja asemalta asemalle kunne meidan jatettiin keskelle ei mitaan. Selvittiin saikahdyksella kun venesatama olikin 5min kavelymatkan paassa. Ja pienella veneella sitten vaan saarelle chillaamaan. Uuh mille saarelle paadyttiinkin ja ihan sattumalta!
Jamahdettiin sinne kolmeksi viikoksi koska loydettiin vaan siistein paikka ikina, lahinna paratiisia mita ihminen voi kuvitella. Saarella on generaattoreita jotka pyorii iltakuuden ja iltakymmenen valilla ja sen jalkeen sahkosta ei ole mitaan merkkeja. Meidan bungalowissa ei ollu mitaan mukavuuksia, vaan hyttysverkko, sanky ja pari kynttilaa. Vessat oli tien toisella puolella ja pelkka reika lattiassa ja suihkun vesi tuli suoraan Mekongista. Parempaa on silti vaikea kuvitella.

Aloitetiin tutustuminen mestoihin makaamalla riippumatoissa, melkeenpa viikko ei tehty muuta kun levyteltiin terassilla ja kateltiin Mekongia joka virtasi myos meidan bungalowin alta. Kaannekohdaksi saarella osottautui hyvantekevaisyyskekkerit, jotka pari lankkaria jarjesti muutaman kusipaan tehtya paskat bungalowiensa pitajille (ei siita sen enempaa). Kemut oli kaannekohta siina mielessa etta tavattiin suomalainen jaba, jonka kautta sitten tutustuttiin koko porukkaan, jonka kanssa jaba oli liikkeella.

Seuraava viikko kuluikin sitten poikien kanssa pyoriessa. Kahdeksan jaban porukka oulusta/kuortaneelta sai meidat nousemaan riippumatoista ja osallistumaan hyvin epailyttaville paivaretkille. Ensimmainen niista oli pyoraretki naapurisaarelle uimaan, syomaan ja katsomaan vesiputouksia. Huonoksi onneksi ruokaa odotellessa ilta pimeni ja paadyimme tilanteeseen, jossa kymmenen ihmisen piti pyorailla parinkymmenen minuutin matka valoina ainoastaan kolme taskulamppua. Noora hyvin pyorailykammoisena oli peloissaan koko matkan ja muutama pieni onnettomuus koettiin, mutta tilanne osoittautui muuten pelkastaan hauskaksi. Daniel, joka muutenkin osasi kertoa paljon asioita luonnosta, osasi onneksi myos suunnista tahtia katsoen. Dani, kiitollisuus elaa sydamissamme. Tasta seuraavana paivana saimme uusia naapureita, brittilaiset Amyn ja Chrisin ja australialaisen Ryanin, ja sen paivan retkemme suuntautuikin sitten saaren kuumaan menomestaan Reggae baariin koko seurueen voimin. Vaikka seuraavana paivana heikotti vakavasta viskidiilauksesta johtuen, halusivat pojat JALLEEN retkelle reippailemaan. Talla kertaa suuntasimme autiolle saarelle myos Ryan mukanamme. Kiitos grillauksen, joessa lillumisen ja kylman Beerlaon lahdimme uuteen nousuun. Poikien hyvaksi on sanottava, etta tekemisen puutetta ei ollut havaittavissa (infonurkkaus: pullo Lion viskia 0,85e). Oli ihana tavata pojat, vaikka heita voikin pitaa syyllisina suureen rappioitumiseemme ja avaimemmekin hukkui rantahiekkaan yon pimeina tunteina (lahinna Ellin omaa syyta). Ensi kesan Kuortaneen Kuhinoita odotellessa. Saarella saimme uskomattoman paljon uusia ihania ystavia, joista nimelta viela mainittava saksalainen Tobi ja kanadalainen Emmanuelle. Reissun jalkeen taytynee tehda paljon uusia reissuja heita moikkaamaan.

Kaikki "travellerit" Dondetilla eivat kuitenkaan olleet sita miellyttavinta scenea. Ymparilla porisi suht paljon suomalaisia, joista kaikki eivat olleet ihan samalla aaltopituudella. Tapasimme mm. nortin ja hipin seka AamuPaskan (A.P.) Koska olimme suomalaisia halusivat he tehda kanssamme tuttavuutta jatkuvasti, ja pienella sarella heita pakoileminen oli mahdottomuus. Niimpa saimme valilla kuulla mita mielenkiintoisimpia tarinoita heilta, mutta onneksemme heidan tarinansa myos nostivat meidan vitsimme aivan uusille taajuuksille.. Kuten rivien valista voi lukea, olemme olleet toistemme seurassa niin paljon, etta jutut alkavat jo kayda pelottaviksi:D

Kolmen viikon aikana meista ehti jo tulla kunnon dondetlaisia, ja lahdon hetki oli tunteellinen. Meidan oli hyvasteltava bungalowiemme pitajat "tytto" ja "mummo" kuten heita kutsuimme,ja melkein tuli tippa linssiin kun saimme heilta onnennauhat. Mutta kuten Kaija Koo asian ilmaisisi "edessa vapaaehtoisen pakon, selvittamaan miksi mentava on" ja meidan oli mentava silla shoppailu Bangkokissa alkoi kuulostaa vastustamattomalta. That's why we're here. Lupaamme tulla laittamaan kuvia viimeisen kuukauden ajalta hyvin pian.

Dosentti Mattsson ja Tohtori Partanen kuittaavat, koptsai lailai!

---

Comments

[Öörnie]

Susikoira-Roi on pitkän elämänsä aikana asunut monessa maassa ja tassuistaan näppäränä koirana toiminut monenlaisissa tehtävissä. Niinpä hän Kiinassa ollessaan toimi erään koulun terveydenhoitajana. Valitettavasti länsimaiset kauneusihanteet saapuivat suurinpiirtein samoinhin aikoihin myös kaukaiseen Aasiaan ja susikoirallamme oli puuhaa selvittäessään vaikeita Anorexia Nervosa -tapauksia. Roi itsekkin piti hieman rehevimmistä nartuista, olihan hän tunnetusti melkoisen härski koira. Eräänä aamuna Roin työhuoneeseen tuli kaukopuhelu Suomesta. Susikoira-Roin maine esimerkillisenä terveydenhuoltoalan ammattilaisena oli kantautunut aina kaukaiseen Kainuuseen saakka ja Puolangan kunnanjohtaja aneli puhelimessa susikoiraamme tulemaan töihin kuntaansa, jossa nuoria tyttöja kuoli aliravitsemukseen harva se päivä. Mukava mies tarjosi jopa ilmaista tonttia ja kiinalaiseen sapuskaan kyllästynyt Roi päätti ilomielin vaihtaa maisemaa. Roin pakkaillessa kalastusvälineitaan muuttoa varten, sisäänn ryntäsi tuttu saattue. Roin vanhaa tuttua, koulupinnari Mei Kuota, sielta taas taluteltiin terveydenhoitajan puheille, silla tyttö ei suostunut syömään, saati vaa'alle, ja oli jo melko sairaalloisen näköinen. Uudesta elämäntilanteestaan innostunut susikoira ei aikaillut, vaan nappasi kassistaan haavin, johon tytönhupakko napattiin ennen kuin kukaan ehti tajuta mitään. Tytto sätki, mutta periksiantamaton Roi laski hanet vaa'alle ja totesi isällisesti: "Selvasti alimittainen vonkale!" Tilannetta sivusta seurannut terveyssisar Lee päivitteli ihmeissään: "Harva Kuo-langan puntaroi, niin kuin Puolangan kunta -Roi!".