Advertisement
Published: September 13th 2008
Edit Blog Post
*Puistatuksia*. Vahan on taas yllattaen kylma. Paiva oli hyvin kuuma, varmaan yli 25. Tahan ei ole viela tottunut, etta illaksi lampotila laskee vaudikaasti. Jotenkin outoa, etta tunnin sisalla ilma kylmenee hellelukemista reiluun 10 asteeseen.
Hyva kuitenkaan, kun ei tarvitse lahtea enaa tuonne piku hiljaa pimenevaan iltaan. Taman hotellimme ainoita hyvia puolia on, etta tahan kuuluu ilmainen internetti. Muuten tama on ylihinnoilteltu, itsestaan likaa luuleva (muutamia proystailevia yksityiskohtia, kuten muhkeita nahkaisia huonekaluja ja kiltava respan lattia) laava, jossa palvellaan nihkeasti.
Nyt on luvassa monipolveileva ja luultavasti poukkoileva selitys, kuinka saavuimme Tsetserlegiin. Olen huomannut, etta kaytan aivan likaa ''sitten'' sanaa, joten yritan valttaa sita. No niin tassa se tulee:
Loysimme aamulla Ulanbatorissa hyvin paikallisbussipysakin, josta bussit menivat Dragonin asemalle. Juuri sopivasti, kun olimme saavuttaneet pysakin, bussi jo ampaisi paikalle. Kyytiin mahtui onneksi mukavasti. Tilaa jai jopa sen verran, etta pystyimme kysymaan lipunmyyja tytolta, voisiko han ilmoittaa, kun saavumme asemalle. Tytto lupasi ja talla kertaa han jopa muisti sanoa, toisin kuin muori lastenkoti matkallamme. Olisimme kylla itsekin tunnistaneet aseman. Siita ei olisi voinut erehtya, silla se oli taynna pikkubusseja, isompia busseja ja henkiloautoja. Seuraavaksi suunistimme kyselemaan, mika bussi menisi Tsetserlegiin. Jossain vaiheessa Kalle sanoi minun kaulapussini olevan auki, mutta samaan hengenvetoon
totesi sen pysyvan hyvin rinkkani remmien puristuksessa. Aluksi kavi niin, etta ihmiset puistelivat paataan, mutta pian tarkoitusperamme ymmarrettiin ja lopuksi kuskit tappelivat meista. Oli aika hammentavaa, kun yksi otti hihasta kinni ja repi toisaalle ja toinen selitti kiihkeasti omaa myyntipuhettaan. Yritimme taas sanoa, etta otamme bussin. Bussi alkoi kuitenkin olla hyvin taynna ja se olisi ollut kalliimpi kuin henkiloauto. Yhdessa vaiheessa ymparillamme oli jopa viisi eri kuskia, kaikki he esittivat tarjouksiaan. Siina sitten piirreltiin auton takaikkunoihin summia ja tingittiin. Yhdella kuskilla oli puhevika ja han kuullosti melkein pelottavalta, kun han ei osanut kuin kovaaanisesti tiuskaista oo tai ee ja ohkien kehottaa meita seuraamaan itseaan. Paadyimme sitten henkiloautoon, kun han suostui 17 000 summaan yhdelta eli noin 13 euroon. Pian laitettuani rinkan takakonttiin ja istuttuani autoon, Kalle huomasi kaulapussini olevan taysin auki. Siita oli havinnyt 5-10 euron edesta rahaa! En voi kasittaa missa valissa ne oli joku pitkakynsi vienyt! Aika taitava varas oli ollut, kun en huomannut mitaan. Yksi mahdollisuus oli myos, etta ne olivat tippuneet, kun olin ottanut rinkan pois. Toisaalta taksi/autokuskien kiihkea vaittely oli vienyt huomioni taysin, joten ei se mahdottomuus ole, etta joku tuolloin kaytti tilaisuutta hyvakseen. Kavin katsomassa auton takaakin, etta jos rahat olisivat sinne tippuneet, mutta ei nakynyt. Toisaalta ne olisi varmasti joku ehtinyt maasta silla valin poimiakin. No, onneksi kyse oli pienesta summasta. Ehka jonkun lapset saivat silla rahalla sina iltana ruokaa poytaan.
Auto vaikutti hieman epailyttavalta, silla kaikkialta paitsi kuskinovesta oli poistettu sisakahvat. Ovia ei siis saanut sisalta pain auki. Huokasin kuitenkin helpotuksesta, kun kyytiin tuli viela eras paikallinen tytto. Eivat he hanta olisi ottaneet matkaan jos olisi ollut tarkoitus ryostaa meidat. Ensin ajelimme eraan kerrostalolahion pihaan. Tuli taas mieleen, etta mitahan me taalla. Mongoliassa ja Venajalla on kylla saanut tuntea itsensa kielen puitteissa niin vajaavaiseksi. Yleensa pystyy aina kysymaan jos jokin ihmetyttaa, mutta ei naissa maisemissa. Pitaa vain tyytya katseleen mita tapahtuu ja tekemaan paatelmia!(ymmarsin paljon Kunfu panda leffastakin, vaika se oli mongoliaksi, kun vain paattelin tapahtumia) Pian lahioissa rallaamiseen syy kuitenkin selvisi, haimme viela eraan pojan kyytiin. Nyt meita oli nelja takapenkilla ja hartiat olivat aika lytyssa. Onneksi olimme kaikki pienia ihmisia.
Aluksi tie oli loistavaa asvalttitieta, vastatehtya ja tasaista. Puolen tunnin paasta kuitenkin sukelsimme tielta aroille. Siella risteili pienia karrypolkuja sinne tanne. Ohituskaistoja oli ainakin tarpeeksi! Monesti nelja pienta polkumaista tieta kulki vierekkain ja usein ne menivat ristiin rastiin. Valilla tiet katosivat! Yhdessa vaiheessa kuski alkoi naureskelemaan, josta paattelimme, etta nyt han ei ole taysin varma, missa olemme. Kaukana meni kuitenkin bussi, jonka polyvanan perusteella oli helppo loytaa takaisin tielle. Hyvin sita naytti pystyvan aroillakin ajamaan, hieman vain auto tarisi. Kuskilla oli kuitenkin selvasti liian suuri usko autonsa kykyihin. Heti, kun paasimme takaisin asvalttitielle, auton rengas puhkesi. Se vaihdettiin vaudikkaasti ja matka paasi reilun viiden minuutin kuluttua jatkumaan. Taas ajettiin jokin reilu pari tuntia hyvaa asvalttitieta ja pahoinvoinnin tunne, joka minulle oli arohyppyytyksessa tullut vaistyi. Pystyimme jopa lueskelemaan. Sittemmin, kun olimme taas ajaneet hiekkatieta tietoiden kiertamiseksi, mita varsinaisella tiella tehtin, rengas puhkesi toistamiseen. Nyt ei ollut enaa vararengasta, joten kuskin piti hillita kaasujalkaansa ja korryytella varovasti seuraavaan taajamaan. Taalla rengas korjattiin jonkinlaisella ihme harvelilla, joka hajusta paatellen sulatti kumia. Siina siten syotiin samalla ja mina ja Kalle yritimme loytaa varjoisaa paikaa odottelun, koska aurinko oli poltava. Lapset olivat taas hyvin kiinnostuneita meista ja meille hymyiltiin ujosti.
Loppumatka ajeltiin taas aikalailla hiekkateita. Yhdessa vaiheessa tytto heitettiin eraaseen kylaan ja kylassakin kuski ajeli vain peltoja myoten valittamatta tiesta, ojien kohdalla auto poukkoili kivasti. Kuski ei kylla yhtaan saastellyt autoaan vaan otti siita kaiken irti! Taten ei mikaan ihme, etta loppumatkalla auto ei meinannut lahtea kayntiin, vaan se piti tyontaa liikkeelle ja viime metreilla vaihdelaatikossakin alkoi olla vikaa. Vaidelaatikolle he eivat kuitenkaan tehneet mitaan, kurkistelivat vain auton alle ja nyokytelivat paataan. Auto oli tavallinen japanilainen Hyundai, joten se ei varmasti ollut tehty sellaiseen tarkoitukseen, mita kuski oletti. Kai siina ehka neliveto oli kuitenkin, silla uskomattomasti se veti kukuloiden huipulle ja erinaisten hiekkakasojen ylitse.
Kuskilla oli jokin kasittamaton tarve ajaa pienia hiekateita! Ehka han kuvitteli olevansa rallikuski. Miksihan Mongoliassa ei ajeta rallia? Tama maa olisi kuin luotu siihen. No, en kylla yleisesti kannata autourheilua. Loppumatkasta vieressamme kulki hyva levea soratie, mutta silti kuski kaarsi aina valilla arolle, jossa han joutui kiertelemaan kuoppia ja vahan valia jarruttelemaan erinaisten moykkyjen kohdalla.
Olin yhdessa vaiheessa varma, ettei auto voi kestaa perille asti. Kylaan kuitenkin saavuimme ja vielapa ennen pimeaa. Aloimme sitten kierrella eri hotelleja ja taas oli kiven alla saada haluamaamme majapaikkaa. Kaiki olivat liian kallita. Omituista oli, etta kylan ainoa guesthousi oli kalliimmasta paasta. Tassa hotellissa, minne paadyimme, tingimme pitkaan. Taalla oli huijaushinnat ja muutenkin nihkea palvelu. Tytto ei meinannut suostua mihinkaan neuvotteluihin ja ei han monta sanaa osannut englantiakaan. Taalla piti maksaa sangyista, ei huoneesta, kuten yleensa Aasiassa. Kaiken lisaksi halvoissa huoneissa oli kome sankya. Miksi maksaisimme kolmesta pedista, kun meita on kaksi? Emme kuitenkaan saaneet tyttoa ymmartamaan, vaikka kuinka yritimme. Paadyimme siten ottamaan huoneen, jossa on yksi sanky ja, jonka hinta olisi yhdelta 12 000. Jouduimme silti maksamaan 15 000. Mielestani tamakin oli huijausta, silla jos ahtaudumme yhteen sankyyn niin tottakai hinta pitaisi olla yhden sangyn hinta.
Tana aamuna, kun katselimme paikkoja, loysimme tietenkin taas monia hotelleja, joita emme eilen huomanneet. Koskaan saapuessamme, emme loyda mieleista paikkaa! Yhdessa oli edullinen hintataso eli 10 000, eli juri sen 7 euroa, mihin aina pyrimmekin. Toinen oli paljon vihtyisampi paikka kuin nykyinen laavamme ja siella hinta oli 14 000. Menemme siis huomenna jompaan kumpaan noista. Ruoka taalla on ihanan halpaa. Jos on valmis ottamaan yllatysaterian eli valitsee vain kyrillisten kirjainten jonosta, ja niiden muodostamasta kasittamattomasta listasta jonkin hauskan kuuloisen, saa eurolla mahan tayteen. Eraassa ravintolassa oli jopa kuvat nimien alla, joten valitseminen ei mennyt taysin arpapeliksi.
Olemme taalla suuria julkkisia. Lapset huutelevat koko ajan Hello ja aikuiset tuijottavat. Taalla ei paljon muita lankkareita nay, ainoastaan kourallinen. Oli hyva, kun vasta menimme yhteen ravintolaan, jossa oli paljon porukkaa. Puheensorina taukosi samantien, kun astuimme sisaan ja kaikki kaantyivat katsomaan. Myohemmin syodessani pikkupoika lahestyi meita. Aiti kuitenkin kiskoi hanet kadesta kauemmaksi. Poika pyrki silti yha meita kohden ja aiti sai lahes ilmassa raahata hanet ulos. Nain mielenkiintoisia olemme!
Advertisement
Tot: 0.155s; Tpl: 0.01s; cc: 8; qc: 47; dbt: 0.0923s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 2;
; mem: 1.1mb