Advertisement
Published: March 8th 2009
Edit Blog Post
Kun elaman tahti Laosissa ylipaataan on verkkaisempaa kuin lansimaissa, niin etelassa se hidastuu entisestaan. Ravintolaan kannattaa menna ennen kuin nalka on kova, koska ruokaa voi joutua odottelemaan toista tuntia. Vaan eipa siina lammossa todellakaan tee mieli juosta meikalaisenkaan. Polkupyoraily on sen sijaan ihan harrastettava urheilulaji, ja niinpa pyorailtiinkin viikon sisaan enemman kuin muun reissun aikana yhteensa.
Paksesta paahdettiin paikallisbussilla ja livuttiin lautalla Champasakiin, joka on kuuluisa suuresta ja valtavan vanhasta temppelipalapelista (temppelin eri osat rakennettu eri vuosisadoilla). Koska se temppeli ei sijainnut keskella kylaa, vaan 10 km paassa vuoren rinteella me vuokrattiin pyorat. Herattiin hurjan aikaisin nuudelikeitolle ja lahdettiin viela "viilean" aikaan polkemaan (polvet suussa, koska satuloita ei kertakaikkiaan saa riittavan korkealle taalla pain maailmaa). Ehti tulla "ihan" lammin, ennen kun saavutettiin kukkulan juuri. Ja aina vaan lampeni lisaa siina kiivetessa, vaikka hurmaava kukkakuja varjostikin vanhoja jyrkkia kiviportaita. Ylhaalla asianmukaisesti ihmeteltiin uhripaikkoja ja kiveen veistettya norsua. Sitten lipesin asiasta ja jatin Annan yksin kiertelemaan buddhan jalan jalkea ja temppelin raunioita. Kukkulan laella kasvoi tiheasti puita ja kuumuudessa ja kuivuudessa ne varisti hurjasti lehtia. Loysin ihanan varpuluudan ja aloin lakaista temppelin portaita ja pihaa. Se oli rentouttavaa ja sain suloiselta temppelinvartijapapalta kovasti kannustusta.
Viimeinen pysahdyspaikkamme Laosissa oli Si Phan Don-saaristo.
Viehattava Mekongin saaristo aivan etelassa, juuri ennen Kambodzan rajaa. Laosilaiset itse sanovat saaria olevan 4000, mutta siihen on kylla laskettu mukaan jokainen pieni hiekkasarkkakin. Valitsimme tukikohdaksemme Don Khonin, jota suloinen vanhempi saksalaispariskunta kehui rauhalliseksi ja kauniiksi. Siella me sitten joenrantaterassilla loikoillen rentouduttiin aivan rennoiksi. Valilla ryhdistaydyttiinkin ja pyoraltiin saaren kaikki tiet lapi. Tosin useimmiten polku kuvasi paremmin niita kulkuvaylia, Suomessa en valttamatta keksisi lahtea sellaisiin maastoihin pyoralla. Kuultiin saaren toisessa paassa olevasta "ihan kivasta" vesiputouksesta, joita paatettiin lahtea katsomaan. Ja siella kuohui upeissa kalliomaisemissa suuret vesimassat, vesiputouksia melkein vieri vieressa…Kiva yllatys 😊 Saaren biitsilla kaytiin myos, mutta ihana kimalteleva hiekka poltti niin, etta tyydyttiin ihailemaan sita puiden varjosta. Eraana reippaana iltana keksittiin lahtea kiertamaan saari. Meilla oli oikein kivaa, kunnes aurinko rupesi laskemaan ja meilla viela matka pahasti kesken. Eteen sattui asumaton tienpatka, jossa "hiekka" oli vahan suurta (lue : nyrkinkokoisia kivenmurikoita) ja vauhdin yllapito haastavaa. Kylkia lammitti viela tien molemmin puolin etenevat matalat liekkimeret, kulottivat maastoa (vaikka ketaan ei nakynytkaan). Aurinko laski ja me poljettiin minka kintuista lahti, koska ei oikein tiedetty kuinka kaukana ollaan (ja ollaanko varmasti menossa oikeaan suuntaan). Yo pimeassa metsassa ei houkuttanut, varsinkin kun oltiin jo tehty tuttavuutta joidenkin hamahakkien ja liskojen kanssa. Mutta varmaan
arvaattekin… Seikkailu loppui ennen kuin alkoikaan, ja ehdittiin onnellisesti "kotiin" juuri niihin aikoihin, kun sahkot illalla alkoivat hurista. Saatiin huoneeseemme sahkoa iltaisin klo 18-22, mutta harvoin ehdittiin nauttia tuulettimesta siihen aikaan. Nukkumaan koitettiin ehtia ennen 22, koska pimeessa askartelu on vahan tylsaa. Saaristossa olisi varmasti rentoutunut pidempaankin, mutta jostain syttyi Kambodza-kipina, seurasi tulta hannan alla ja oli mentava…
Advertisement
Tot: 0.067s; Tpl: 0.011s; cc: 9; qc: 46; dbt: 0.0404s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.1mb
Hupakko
non-member comment
houkuttelee himaan
No niin, ihan selvästi olet lomaillut tarpeeksi :) Tulisit seuraavaksi tänne siivoamaan, joohan! Annalle jo nauroin, että kai sä hoksasit teettää lasikengätkin, koska siinä lakaisukuvassa näytit ihan Tuhkimolta :D Kaappaa mulle yksi musta possu jostain Balilta vaikka, mä kasvattaisin sitä huolella ja dissekoisin sitten marraskuussa, sä saisit iliopsoaksen korvaukseksi!