Japanissa syksyllä 2015

---

Aivan kuin blogini toistaisi samaa aihetta kerta toisensa jälkeen mutta tämäkin käsittelee lomaani nousevan auringon maahan. Lentoni oli tällä kertaa KLM yhtiön eli Dublinista ensin Amsterdamiin josta sitten pitkä lento Osakaan. Olin Dublinin kentällä hyvissä ajoin aamun ensimmäisellä 16 bussilla joka maksoi kohtuulliset 2.60 eur. Olinkin ollut hereillä hyvissä ajoin koska tapani mukaan ainakin yritin hiukan sopeutua aikaeroon jetlagin minimoimiseksi. Ehdin syödä burgerin tähän kohteeni lounasaikaan ennen koneeseen astumista ja lento olikin tällä kertaa aivan aikataulussaan. Amsterdamiin on jopa yllättävän lyhyt matka joten olimme perillä alle puolentoista tunnin lennon kuluttua. Tosin tuttuun tapaan portille rullaaminen kesti pienen ikuisuuden. Tutussa Schipholin terminaalissa oli melkoinen kävelymatka seuraavan lennon lähtöportille mutta aikaa siihen oli aivan riittävästi. Otin koneessa ikkunapaikkani ja tämä Boeing 777 olikin aivan täynnä, enimmäkseen Japanilaisia matkustajia. Lentokonelounaan jälkeen nukuttikin sopivasti ja sain muutaman tunnin torkuttua. Valikoima elokuvia oli kohtalaisen laaja ja katselin yhden jota minulle oli suositellut eräs teistä blogini lukijoista, nimeltään Silver Linings Playbook ja se olikin todella hyvä. Katselin toisenkin elokuvan joka kertoi Lontoolaisesta psykiatrista joka lähtee maailmalle tutkimaan onnellisuutta (Hector and the Search for Happiness ). Sekin oli varsin hauska elokuva. KLM:n tarjoama lounas oli ollut aivan syötävän makuinen mutta aamiainen melko surkea esitys. Saavuimme perille Kansai international kentälle kuitenkin hiukan edellä aikataulua joten hyväksyttävä palvelun taso kokonaisuutena joskaan täysiä pisteitä en voi antaa. Jono passintarkastukseen oli lyhyt ja ainoa kysymys joka esitettiin, oli matkani tarkoituksesta joten leima tuli passiin nopeasti. Tullimies hämmästeli hiukan passissani ollutta suurta määrää leimoja mutta ei sen enempää menoani viivyttänyt. Vaihdoin sitten valuuttaa jälleen jeneiksi ja kurssi oli nyt 131.55 jeniä per euro joten ei paras mutta ei myöskään huonoin kokemani. Otin sitten Nankai junan Osakan Nambaan ja lipun hinta 930 jeniä ei ollut juurikaan kalliimpi kuin vuonna 2008 ensi vierailullani samasta junasta maksamani 920 jeniä.

Nambassa halusin syödä lounaan ennen kuin jatkaisin matkaa mutta vielä ei ollut aivan lounasaika joten etsin ensin pharmacyn josta ostin perinteistä mallia olevia partateriä koska moisia en voinut käsimatkatavarassani kuljettaa. Sitten kohdalleni jonkin aikaa kestäneen etsinnän lopuksi osui nettikahvila jossa vuokrasin businessmallin koneen joka oli myös eräänlaisessa kopissa joka oli niin ahdas että matkatavarani hädin tuskin mahtuivat sisään itseni kanssa. Sain kuitenkin tarkistettua juna-aikatauluja ja näkemäni Kintetsu railways yhtiön mainostetun rail passin ehdot. Sillä ei olisi päässyt Naraa ja Kiotoa pitemmälle joten se ei toimisi tarkoitukseeni matkustaa Iseen ja sieltä seuraavana päivänä Nagoyaan. Löysin tuon jälkeen sopivan lounaspaikan melko nopeasti ja se oli hyvinkin tavallinen sushipaikka jossa annoksia kiersi liukuhihnalla ja annosten hinnan pystyi päättelemään annoslautasten väreistä. Aterioituani ostin Kintetsu junaan lipun Iseen ja sen lähtöä ei tarvinnutkaan odottaa kauaa. Junanvaunu oli korkeahko näköalamalli ja Osakan lähiöiden vihdoin loputtua maisemissa oli hiukan matalahkoja vuoria tai kalliota josta seurauksena oli myös tunneleita reitillä. Yritin kovasti pysytellä hereillä mutta ensimmäisenä päivänä kohteessa jetlag oli melko voimakkaasti läsnä joten torkuin mutta onneksi heräsin ennen saapumista Iseen koska juna vielä jatkaisi matkaa sieltä eteenpäin. Perillä hain ensin kartan turisti-infosta ja sitten etsin hotelliani ensin väärältä puolelta rautatiekiskoja mutta huomasin sen onneksi melko nopeasti ja hotellini löytyi pian. Jetlag pakotti ottamaan parin tunnin unet kun olin huoneessani ja sain itseni ylös illallisaikaan. Kävelin jonkin aikaa ruokapaikkaa etsien mutta en sopivalta vaikuttavaa löytänyt. Otin sitten bussin kohti temppelialuetta jossa piti olla jonkinlainen perinnekatu jossa vanha Ise on luotu nykyihmisten ihmeteltäväksi. Valitettavasti kohteessa oli joka ravintola tai ylipäänsä mikään kaupallinen toimija pimeänä ja perinnekadulla vain muutama kirkas valo siellä täällä. Pienen kävelykierrokseni jälkeen aloin katsella bussia takaisin päin mutta huomasin tulleeni paikalle illan viimeisellä vuorolla joten vaikka kello ei ollut edes kahdeksaa vielä, oli bussi jo lopettanut kulkunsa päivältä. Taksejakaan ei näkynyt joten päätin siis kävellä takaisin ja matkaa oli kaiketi noin kahdeksan kilometriä. Matkalla oli onneksi juoma-automaatteja vähän väliä joten nestehukka ei päässyt iskemään. Perillä en jaksanut jatkaa ravintolan etsintää vaan ostin hotellini vierestä kaupasta vain jonkin sortin nakkisämpylän ja pari olutta mukaani. Yöuni tulikin sitten aivan ajallaan joka oli oikein lupaavaa jetlagista kohtalaisen pian eroon pääsemisen kannalta.

Heräsin yhdeksältä paikallista aikaa joka myös oli oikein hyvä ja tarkistin hotellin check out ajan huoneessa olevasta oppaasta ja se olikin jo kymmeneltä eikä yhdeltätoista kuten olin kuvitellut. Valmistauduin siis ripeähkösti ja pakkasin kamani kasaan ja kirjauduin ulos. Ehdin tarkistaa emailini hotellin aulan koneella ja siellä odottikin tieto jota olisin kaivannut jo ennen matkaani tai sen jälkeen koska ostotarjoukseni asunnosta oli vihdoin hyväksytty. En tuossa voinut alkaa asioita sen enempää hoitamaan joten keskityin turisteilemaan ja ulkona vein reppuni rautatieaseman tavarasäilytyslokeroon joka maksoi tutut 300 jeniä. Nyt otin bussin uudelleen temppelialueelle ja nyt paikassa olikin huomattavasti enemmän eloa. Kiertelin aluetta muun ihmismassan mukana mutta saatoin missata pääasiallisen rakennuksen kokonaan alueen ollessa melko laaja. Kävelin tuon jälkeen perinnekatua katsellen jos olisin löytänyt sopivan lounaspaikan mutta en vaikuttanut ymmärtävän tarjonnasta aivan tarpeeksi joten otin bussin takaisin kaupungin keskustaan. Lounasaikaan ruokapaikkoja olikin paljon enemmän auki kuin illalla joten löysin nyt nopeasti paikan joka kelpasi. Lounassettini sisälsi friteerattua kalaa, riisiä ja miso keiton. Sightseeing Isessä tuntui tässä vaiheessa riittävän kun edelleenkin tuntui jonkinlainen akklimatisoituminen olevan meneillään joten poimin reppuni tavaralokerosta ja otin seuraavan junan Nagoyaan. Pysyin tällä kertaa hereillä koko matkan vaikka melkein vaivuinkin uneen ja Nagoyaan saavuin hiukan suunniteltua aikaisemmin. Otin kuitenkin metron samoin tein ystävieni asuntoa kohti. Tiesin olevani etuajassa ja ovikelloonkaan ei ollut kukaan paikalla reagoimassa. Ei se mitään, koska nyt oli mainio tilaisuus tarkistaa sähköpostini ja alkaa järjestellä asuntokauppaa mitä nyt puhelimen näytöllä saisin vain tehtyä kun olin ystävieni wifin ulottuvissa. Aika kului nopeasti ja pian ystäväni saapuikin kotosalle. Tein vielä hiukan asuntokaupan järjestelyä laptopilla kun sellainen löytyi ja sen jälkeen lähdimmekin illallista etsimään. Otimme bussin kaupungin keskustaan ja arvuuttelin matkalla onko moisesta start-stop moottoriautomatiikasta dieselillä kulkevassa bussissa oikeasti mitään kustannussäästöä, tai edes päästöjä vähentävää vaikutusta. Perille bussi kuitenkin vei ja arvoimme ruokapaikkaa hetken päätyen ennalta tuntemattomaan izakayaan jonka nimikyltti oli länsimaisilla aakkosilla ja luki: Baron - Free Style Izakaya. Ei muuta kuin ennakkoluulottomasti sisään ja tilaa oli paikassa hyvin. Tilasimme pikaisesti oluet ja sitten hiukan vilkaisimme ympärillemme tarkemmin. Paikka vaikutti olevan suunnattu ensisijaisesti teinitytöille, johon viittasivat muutamat pinkit sisustuselementit ja huonohko musiikki joka ei onneksi ollut kovalla kuitenkaan, ja oli siellä ruokailemassa jokunen yksilö edellä mainittua asiakastyyppiäkin. Menu myös sisälsi kaikenmoista miedon makuista ja helppoa syötävää. Ei paniikkia joten tilasimme ruokaakin ja kulho ranskalaisia perunoita oli totuttua suurempi. Tuskin tästä kuitenkaan vakiopaikkaa tulee. Aterioinnin jälkeen käväisimme ensin kulman takana olleessa baarissa joka mainosti yhden kolikon hintoja ja se pitikin paikkansa. Jatkoimme kuitenkin matkaa käydäksemme tutussa yhden kolikon baarissa jonka nimikin on tosiaan one coin bar ja palvelu oli jälleen ensiluokkaista. Sitten piti tietenkin päästä laulamaan hiukan karaokea ja tuttu karaokebaari oli muuttanut mutta emme tarkalleen tienneet minne. Kysyimme siis yhden kolikon baarin henkilökunnalta ja heistä yksi lähti tietenkin opastamaan meitä perille asti. Päädyimme kuitenkin samaan rakennukseen jossa kyseinen baari oli sijainnut ja vanha nimikylttikin oli paikoillaan. Ei muuta kuin sisään kyselemään minne edellinen baarinpitäjä oli muuttanut. Sisusta oli tässä baarissa hyvinkin ennallaan, lähinnä ainoastaan henkilökunta oli vaihtunut parrakkaasta herrasta kolmeen ei-parrakkaaseen naiseen. Arvelen että tuon seurauksena juomat olivat mahdollisesti muuttuneet kalliimmiksi. No nyt löytyi kuitenkin tietoa missä etsimämme baari sijaitsee ja taas meitä lähdettiin opastamaan. Nyt matka ei ollut pitkä vaan baari löytyi toiselta puolelta katua ja siellä tuttu baarimikko olikin paikalla. Lauleskelimme niin vanhoja tuttuja kuin uusiakin kappaleita melko tovin ja riittävän pitkän ajan jälkeen tuli aika painua nukkumaan.

Lauantaina heräsin lähempänä keskipäivää mutta onneksi ei aivan toivottoman myöhään. Halusin käydä shoppailemassa t-paitaa koska en ollut yhtään sellaista ottanut mukaani ja uuden hienon löytyminenkään ei haittaisi. Matkan varrella pysähdys tutussa tuoksukaupassa mutta mietin enimmäkseen mahtuisiko läpinäkyvään muovipussiini mitään lisää paluumatkalle. Paria mielenkiintoista tuoksua tuli kuitenkin testattua. T-paitakauppakin löytyi ja valikoima oli ihan asiallinen. Mitään aivan ylivoimaisen hyvää designia ei osunut silmiini mutta pari kohtalaisen kiinnostavaa kuitenkin. Valintani osui vain toiseen niistä, ei niinkään siihen painetun kuvan kuin itse paidan värin tähden joka oli sininen ja sivuun jättämässäni valkoinen. Nyt oli sopiva aika etsiä lounasta ja kohdalle osui kebab paikka. Paikassa tarjoilija sattuikin olemaan edellisillalta tuttu, nimittäin ensimmäisen yhden kolikon baarin baarimikko joka oli tienaamassa rahaa harrastuksensa ylläpitoon. Paikan isäntä taas oli Turkkilainen joten ruokakin oli varsin kelvollista. Paikka sijaitsi Osu nimisellä katetulla ostosalueella ja olimme ulkopöydässä. Jo kaukaa kuului kuinka jokin kulkue lähestyi ja siinä kulki suuren määrän soittajia, aurinkovarjon pitelijöitä ynnä muita ihmisiä kanssa kolme Geishaa. Kulkueen ohi mennessä oli melko ahdasta mutta sen ohi mentyä oli jälleen paremmin tilaa. Nyt ei varsinaisesti ollut muuta shoppailtavaa mielessämme joten etsimme lähistöltä pienen puiston ja ostimme mukaan pari olutta mukaan mennessämme puiston menoa ihmettelemään. Nyt oli pitkä viikonloppu paikallisessa kalenterissa maanantain ollessa yleinen vapaapäivä joten lauantainakin oli kaikenmoista tapahtumaa kaupungilla. Tarkkailimme puistossa ollutta myyntikojua ja kojun henkilökunnasta paistoi silmiimme vaatetuksessa olleet pari kirjoitusmerkkiä. Ystäväni jonkin verran ymmärsi tuota kirjoitusta mutta ei ymmärtänyt sen merkitystä aivan täysin joten päättelimme sen olevan paikan nimi ja kojun myyvän juuri sen paikan kenties kuuluisiakin makeisia. En olisi tosiaankaan noin paljon hahmottanut itsekseni joten ystäväni Japanin kielen tuntemus ratkaisi tässäkin. Jatkoimme puistossa istumisen jälkeen matkaa Hub ketjun pubiin muutamalle juomalle ja parin juoman jälkeen päivällisille ja kohdallemme osui satunnainen izakaya jonka ruoka oli aivan kelvollista. Aterioinnin jälkeen alkoikin olla myöhä joten vetäydyimme nukkumaan.

Sunnuntaina lähdin liikkeelle melko ajoissa eli aamulla yhdeksältä samaa matkaa ystävieni kanssa kohti Tokiota koska he olivat menossa sukulaisiaan tapaamaan. Nagoyan asemalla lunastin ensin junapassini kahdeksi viikoksi lähes rajatonta junamatkailua pitkin maata. Heillä oli liput Kodama junaan joten otin itsekin poikkeuksellisesti sen vaikka se pysähtelisi joka asemalla eli matka-aika olisi pitempi kuin Hikari Shinkansenilla mutta ei minulla mikään kiire ollutkaan. Japanilaiset matkustajat sulloutuivat varattujen istumapaikkojen osastolle kuin sillit suolaan itse ottaessani oman istumapaikkani viereisestä varaamattomien paikkojen vaunusta jossa oli peräti yksi matkustaja lisäkseni joten tilaa oli varsin ruhtinaallisesti. Nyt olikin sopiva hetki kirjoittaa blogiani edes hiukan lähemmäs tuolloista hetkeä. Perillä Tokiossa hyvästelin ystäväni ja jatkoin omaa reittiäni kohti hotelliani Ginzassa. Otin siis Yamanote linjan parin pysäkin päähän Shimbashin asemalle. Perillä aloin etsimään hotelliani vaikka check-in aika ei aivan vielä ollutkaan. Kävelin otaksumaani suuntaan mutta en vain nähnyt oikeata kylttiä. Aloin siis etsimään joko ilmaista wifia tai nettikahvilaa jotta voisin sijainnin tarkistaa joka olikin helpommin sanottu kuin tehty. Aikani kierreltyäni kohdalle vihdoinkin osui jotain jonka tunnistin, Kinko's ketjun business nettikahvila joka ei ole aivan edullisimmasta päästä mutta businessta tässä oli hoidettavaksikin. Lähettelin lisää emaileja asuntokaupan tekoon liittyen ja siirsin lisää käsirahaa nettipankin kautta koska päivittäinen raja tilisiirrolle netin kautta oli 5000 euroa. Nyt olin myös varmistanut hotellini sijainnin ja sitten olikin urakkana löytää takaisin kulmille joilta olin juuri kävellyt. Paikka löytyi melko suoraviivaisesti ja huomasin käyneeni aivan hotellin lähellä juuri siellä missä arvelinkin sen olevan mutta en vain ollut pienempää englanninkielistä tekstiä suurten Japanilaisten merkkien alta silmiini saanut osumaan. Nyt olikin jo check-in aika joten kirjauduin sisään ja aikani mietin ohjelmaa seuraavalle päivälle kunnes tulikin jo ilta ja lähdin etsimään päivällistä. Selvisin siis iltaan asti nukkumatta joten jetlag vaikutti voitetulta. Lähietäisyydeltä löytyi Watami ketjun izakaya joten kävin siellä syömässä jonka jälkeen kävelin etsien sopivaa baaria parille oluelle ja ennen pitkää vastaani tuli katutasossa oleva Brick niminen paikka jonne näki sisään ja pitkä baaritiski näytti juuri sopivalta. Olut ei ollut erityisen edullinen joskaan ei ryöstökalliskaan joten ei valittamista ja sain jälleen blogikirjoitustani etenemään. Oikein viihtyisä pubi.

Maanantai oli Japanissa yleinen lomapäivä joten aamulla kun otin junan kohti Shinjukua se ei ollut tupaten täynnä salarimaneja mutta melko paljon vapaalla olevia matkustajia kuitenkin. Tavoitteeni oli käydä kurkkaamassa Shinjuku Gyoen puistoa kun se on aiemmilla kerroilla jäänyt välistä ja sekavalta Shinjukun asemalta olikin taas haasteellista päästä oikeasta kohdasta ulos. Ulos päästyäni olin onneksi kartalla ja tosiaan olin aivan väärässä päässä mutta kiersin ulkokautta oikeaan suuntaan. Nyt puiston portilla oli huomattavasti väljempää kuin kirsikan kukinnan aikana keväällä ollut ryysis. Maksoin sisäänpääsymaksun ja lähdin kiertämään. Puisto olikin erittäin hieno, joskaan ei valtavan suuri. Pilvenpiirtäjät puiston ympärillä muistuttivat miten urbaanilla alueella sitä oltiinkaan. Yhdessä kulmassa puistoa oli ruusutarha ja lähes kaikki lajikkeet olivat kukassa joskin kukinnan loppupuolella ja räpsin tarpeekseni makrokuvia. Tuli aika etsiä lounasta ja kuten tavallista vaikeutena oli enimmäkseen runsaudenpula paikoista. Palatessani Shinjukun asemalle aloin vihdoin ties kuinka monennella yrityksellä hiukan hahmottaa mistä pääsee mihinkin. Riippuu äärettömän paljon kummasta päästä kolmesataametristä asemalaituria poistuu kohti uloskäyntejä. Päätin ottaa Yamanote junan Shinjukusta Akihabaraan, joka taas on elektroniikkalaitteiden kauppoja täynnä mutta muuten vähemmän upscale alue joten ruokalatkin ovat edullisimpia. Kohdalleni osuikin pian jonkinlainen saksalaistyyppinen oluttupa ja halusin maistaa sen yhden ainoan tarjolla olleen Japanilaisen pienpanimo-oluen joten ruokailin siinä samalla sitten hiukan makkaroita. Otin ruokatuokion jälkeen junan kohti hotelliani ja matkalla viereen istui vanhemmanpuoleinen pukua käyttävä herra joka jostakin syystä kantoi mukanaan suurta nippua sateenvarjoja aurinkoisena päivänä. Hän kysyi mistä olen ja kun vastasin olevani Suomesta, aloitti hän sanomalla kiitos, päivää ja näkemiin ja jatkoi sitten luettelemalla paikannimiä Suomessa joissa oli käynyt. Niitä oli paljon enemmän ja laajemmin mitä itse olen tähän mennessä kotimaatani kierrellyt. Hän kertoi käyneensä Suomessa ensi kertaa vuonna 1973 ja monta monta kertaa sen jälkeen. Keskustelimme sitten lentoyhtiöistä joista minulla oli kenties hiukan laajempi kokemus ja olimme yhtä mieltä siitä että Indonesian Garuda ei kenties kuulu kaikkein turvallisimpiin valintoihin. Käväisin Ginzassa vielä Uniqlo vaatekaupan lippulaivamyymälässä vilkaisemassa T-paitoja mutta yhtään niin iskevää designia ei taaskaan ollut tarjolla toisin kuin vuonna 2008 ensi vierailullani ettei kauppoja tullut. Perillä hotellillani vaihdoin lähinnä kengät ja liikahdin kohti illan ohjelmaani Yokohamassa.



Melkein myöhästyin suunnittelemastani junasta mutta se onneksi sattui olemaan ratkaisevan minuutin myöhässä joten parin juoksuaskeleen kera ehdin siihen. Juna meni suoraan Yokohaman asemalle pysähtyen matkalla vain pari kertaa. Vaihdoin Yokohamassa vielä toiseen junaan yhden pysäkin päähän Sakuragichon asemalle joka oli melko pitkä asemien väli jonka olen joskus kävellytkin mutta nyt ei moiseen ollut aikaa. Asemalta kävelin sitten kohti rantaa ja Akarenga nimistä laituria kohti joka onneksi oli merkitty opaskarttoihinkin. Matkan varrella Yokohaman Oktoberfest juhlat olivat täydessä vauhdissa mutta se ei ollut nyt kohteeni. Olin laiturin luona melko tarkkaan kirjallisten ohjeiden mukaisessa 15 minuutin ajassa joka ottaen huomioon vauhtini olikin melko optimistinen tavoite mutta onneksi olin tähän varautunut ja olin juuri sopivasti paikalla. Kyseessä oli pieni risteily laivalla ja paikalla olikin jo Japanilaisia matkustajia jonon täydeltä. Liityin jonon perään ja näytin tulostamaani lippua tälle teollisuusalueristeilylle kun sitä tultiin kysymään. Kauaa ei tarvinnut odotella kun astuimme laivaan ja se oli sen verran suuri että sain istumapaikan yläkannelta taivasalta. Auringon laskiessa lähdimme kohti Kawasakin kaupungin teollisuusalueita ja Yokohamasta sai matkalla pari oikein hyvää kuvaa mereltä käsin. Tehdaskomplekseja sitten alkoikin tulla vastaan myöhemmin auringon laskeuduttua kokonaan ja monet olivat oikein hienosti valaistuja. Kamerani rajoitukset tulivat tuossa valaistuksessa nopeasti vastaan kun keinuva laivakaan ei anna mahdollisuutta tuelta kuvaamiseen. Isompi sensori ja parempi linssin valovoima olisivat olleet tarpeen mutta sain pari kohtalaista otosta kierroksen mittaan kuitenkin. Laiva palasi puolentoista tunnin liikkeellä olon jälkeen laituriin Yokohamaan ja kävelin sitten takaisin Sakuragichon asemalle. Samaan tapaan otin junan yhden pysäkinvälin Yokohaman asemalle ja siellä joutui hetken odottelemaan mutta nyt otin Shonan-Shinjuku linjan junan Shinjukuun. Olin ainakin yrittänyt sopia tiettyä tapaamista Shinjukun Studio Alta kuvaruudun alle mutta etsimiäni ihmisiä ei näkynyt vaikka olin tarkalleen ennakkoarvioni mukaan paikalla klo 20:45. Kohdalla oli kuitenkin onneksi ilmainen wifi joten sain emailattua uudelleen ja kävi ilmi ettei edellinen mailini vain ollut mennyt perille. Syy oli hyvin ymmärrettävä ja sovimme uuden tapaamisen tiistaille lounasaikaan. Otin jonkin Yamanotea suoremman junan Shimbashin asemalle ja ehdin vielä käydä illallisella Tengu ketjun izakayassa.

Tiistaina sitten kirjauduin ulos hotellista ja otin junan Ikebukoroon ja perillä etsin nettikahvilan. Sain taas hoidettua asuntokauppaa eteenpäin ja emailitse sovittua lounasajan tapaamisen toisen tuotteliaan maailmanmatkaajablogistin kanssa joka ei edellisiltana sattuneesta syystä toteutunut. Tapasimme sitten sovittuun aikaan aseman sisäänkäynnin luona. Emme olleet koskaan aikaisemmin henkilökohtaisesti tavanneetkaan vaan vaihtaneet lähinnä emaileja matkailukuulumisistamme mutta toinen länsimainen ihminen oli Ikebukoron kaltaisessa paikassa helppo löytää. Lounastimme sitten superedullisessa Matsuya ketjun ruokalassa riisiä päällystettynä kimchilla ja porsaanlihalla. Aterian kera nautimme oluet ja hinta mukilliselle oli vain 150 jeniä ja vaikka lasi olikin ehkä vain reilut pari desilitraa, oli se lähes edullisempaa kuin joka kulmassa olevista kioskeista ostettu tölkkiolut. Aterioituamme päätimme säätilan ollessa komean aurinkoinen mennä johonkin puistoon palaveeraamaan matkustelusta. Lähin looginen ratkaisu oli mennä suureen Yoyogi puistoon joten otimme Yamanote linjan junan sinne. Kioskilla juomaostoksilla käytyämme olimme menossa sisään mutta porttivahti yllättävää kyllä ei päästänyt meitä eväidemme kera sisään joka yllätti koska olin saman vuoden keväällä mennyt samasta kohtaa sisään aivan samasta portista samanlaisen evästyksen kanssa. Kävelimme sitten tovin toisen pään sisäänkäynnille ja sieltä sisään puistoon täysin ongelmitta. Nyt tosin oli urakkana kävellä puiston sisällä aivan toisessa päässä olevalle nurmialueelle aivan lähelle ensimmäisen yrittämän porttia mutta se ei haitannut koska molemmille maailmanmatkaajille maistui kävely oikein hyvin. Aurinkoisella säällä olikin sitten oikein hauskaa istuskella parin oluen kera nurmikolla ja tarinoida matkoistamme ynnä muusta koska molemmilla juttu luisti suorastaan erinomaisesti. Olimme molemmat moninkertaisia Japanin matkaajia sekä monissa muissakin paikoissa reissaajia joten tarinaa riitti loistavasti. Auringon alkaessa painua kohti horisonttia otimme jälleen Yamanoten Ikebukuroon ja käväisimme parilla edullisella happy hour drinkillä Hub ketjun pubissa. Näiden ystävieni jäädessä niille kulmille jatkoin itse Tokion asemalle ja otin nopean junan Niigataan josta minulla oli hotelli varattu seuraavaksi yöksi. Olin sitten perillä Niigatassa hiukan ennen yhdeksää illalla ja hotellini melkein näkyi aseman edustalta ja oli lyhyen kävelymatkan päässä. Kirjauduin sisään Comfort Hotels ketjun paikkaan ja lähdin saman tien etsimään illallista. Aivan lähellä oli osa Watami Izakaya ketjua, nyt Watamin-chi joten menin sinne ja ruokailin tutuilla artikkeleilla oluen kera. Ravintolaa vastapäätä oli Liffey Tavern niminen irkkupubi joten kävin vielä siellä yhdellä juomalla ja kirjoittelin blogia eteenpäin. Sitten olikin aika mennä nukkumaan ja olinkin hotellille päästyäni nopeasti unessa.

Comfort hotellilla aamiainen kuului huoneen hintaan ja olikin jopa odottamattoman hyvä ja muutenkin kyseinen ketju tarjoaa mainion hinta-laatu suhteen joten tälle hotellille voin antaa täydet pisteet. En jäänyt sen pitemmäksi aikaa Niigataan vaan otin saman tien aamulla luotijunan kohti Naganoa. Matka sisälsi yhden vaihdon Takasakin asemalla. Junan vaihdossa oli sopivasti aikaa syödä lounasta ja nyt virkaa sai toimittaa inspiraation uuden ja erilaisen kokeiluun puuttuessa Subway ketjun leipä. Perillä Naganossa vein reppuni säilytyslokeroon ja menin turisti-infoon kyselemään miten päästä M-Wave luisteluareenalle. Bussin numero ja lähtöpaikka selvisi ja sitten odottelinkin hetken ennen kuin seuraava bussi lähti. Rakennus oli sen verran suuri että se näkyi jo kaukaa bussistakin joten oikeassa kohtaa oli helppo jäädä pois. Löysin sitten sisäänkäynnin rakennukseen ja vastassani oli ensin museo Naganon vuoden 1998 talviolympialaisista. Kävelin sen läpi ja reitti johti areenan katsomoon. Reittiä jään reunalle ei ollut avoinna joten ihmettelin hiukan missä luistinvuokraamo mahtaisi olla. Radalla kuitenkin oli jokunen luistelija, joskin vaikuttivat harjoittelevalta pikaluistelujoukkueelta. Kävelin reitin takaisin museoon ja vaikka tullessani oli siellä pari ihmistä näkynyt, ei paikalla ollut nyt ristin sielua. Menin ulos ja kiersin koko areenan ulkopuolelta etsien mahdollista toista sisäänkäyntiä sellaista kuitenkaan löytämättä vaikka muutamia ovia kokeilinkin avata mutta turhaan. Kävelin takaisin sisään museoon mutta vieläkään ei paikalla ollut ihmisiä. Löysin sitten yhden pimeän käytävän jonka suunta vaikutti olevan luisteluradan reunalle mutta kummitustalofiiliksistä huolimatta tämäkin reitti vain loppui lukittujen ovien luo ja kävelin vain takaisin uloskäynnille näkemättä vieläkään ristin sielua. Ei siis auttanut kuin ottaa bussi takaisin ja seuraavaa joutui odottelemaan melko kauan joten kävelin pari pysäkinväliä kun oli aikaa. Matkalla oli autoliikkeitä joiden pihat olivat täynnä pieniä laatikkomaisia autoja. Odotuspysäkkini oli pienen käytettyjen autojen liikkeen pihan edessä ja katselin kun Kuruma-Kan (nimikyltin mukaan) yritti myydä paikalle Jaguaarilla (tosin vain X-type) saapuneelle herralle mitäs muutakaan kuin - laatikkomaista pikkuautoa (kauppakassiksi vaimolle). Kauppoja ei näyttänyt syntyneen ja pian bussini saapuikin pysäkille. Noudin sitten reppuni tavaralokerosta ja kävelin asemalta lyhyehkön matkan hotellilleni ja kirjauduin sisään.







Pienten päivänokosten jälkeen olikin aika etsiä illallista ja kun lähdin liikkeelle, tarkistin ensin lähellä hotellia olevan kadunkulman taakse ja siellä olikin tuttu Bar 599 kuten otaksuin. Ensin kuitenkin oli ruokailun aika. Kohdalle osui erään izakaya ketjun logo ja tämä Murasaki oli yksi Tokio passi kirjan esittelemistä ketjuista mutta en ollutkaan siinä aikaisemmin vieraillut. Kokeilemaan siis ja kuten kirja oli kuvannut, oli tämä paikka lajityypissään hyvin perinteinen. Listalla oli tuttuja elementtejä joten tilasin hiukan kanaa, edamame soijapapuja, perunoita ja tietenkin olutta. Ruoan tullessa pöytään mukana oli yksi yllätyslautanen enemmän ja porsaanlihaa ja kaalia siinä oli joten toimi myös. Aterioinnin jälkeen vuorossa olikin Bar 599, aikaisemmalta käynniltäni tuttu ultratyylikäs baari. Leffajuliste baarin takana oli vaihtunut ollen tällä kertaa Breakfast at Tiffany's joka myös sopi paikan tyyliin ja teemaan jopa paremmin kuin aikaisempi 007. Olut oli aivan yhtä kallista kuin ennenkin pienen kolpakon maksaessa 800 jeniä mutta ei se näin tyylikkäässä paikassa liikaa ollut. Baarimikko ei ensin meinannut muistaa minua mutta mainitsin aiemminkin käyneeni ja muistihan hän sittenkin. Rupattelimme niitä näitä parin juoman ajan mutta sitten tulikin aika etsiä edullisempaa juotavaa. Lähes vastapäätä kadun toisella puolen mainostettiin lupaavasti kirjaimilla ja kielellä jotka ymmärsin edullista olutta joten menin sisään. Paikka oli hämärä ja jopa yllättävän suuri ja baaritiskiä jolla istua ei valitettavasti ollut ja pöytäseurueetkin olivat omissa oloissaan verhojen takana olevissa pöydissään mutta sopiva istumapaikka löytyi ja sisustus sekä musiikki toimivat ihan hyvin. Nyt myös olut oli todellakin sopivamman hintaista kun iso tuopillinen maksoi vain hiukan yli 500 jeniä eli alle neljä euroa. Euroopassa tämäntyylistä kutsuttaisiin ehkä hipsteribaariksi mutta toimii minulle sellainenkin niin kauan kuin ei ole tupaten täynnä. Jatkoin blogikirjoituksen tuottamista mukillisten merkeissä ja hyvän taustamusiikin soidessa. Sain juotua tarpeekseni olutta räjäyttämättä matkabudjettia joten suunnistin hotellille kulman taa nukkumaan.

Torstaina heräsin melko ajoissa mutta en saanut aikaiseksi liikkeelle lähtöä aivan saman tien. Ehdin kuitenkin Naganon asemalla haukata aamiaista leipomo-kahvilassa ja vielä ehtiä hakemaan lipputiskiltä paikkalipun kohta lähtevään Shinkansen Kayagi luotijunaan kohti Tokiota koska tässä kaikki paikat olisivat varattuja. Kyseinen juna sitten ei pysähtynytkään kiitäessään kolmeasataa ennen kuin Omiyan asemalla jossa vaihdoin junaa pohjoisempaan suuntaan. Tämäkään osuus ei ollut pitkä seuraavan vaihdon ollessa Utsunomiyan asemalla. Tosin perille ei saavuttu aikataulussa vaan pysähdyimme koska ilmeisesti radalla edessä oli jonkinlaista hässäkkää radalla. Etenimme seuraavalle pienemmälle asemalle odottamaan koska paikalla oli enemmänkin raiteita kun toinen takana tullut juna ajoi viereiselle raiteelle myös odottamaan. 20 minuutin kuluttua matka jatkui ja olin alkuperäisesti suunnittelemani vaihdon missannut ja jatkoyhteyden kulkiessa tunnin välein, oli minulla aikaa löytää lounasta aseman yhteydessä hyvin tyypilliseen tapaan olleesta ostoskeskuksesta ja hyvin tavallisen porsaanliha, riisi, misokeitto, ja sekalaiset vihannekset sisältävän setin söin. Sitten ei enää tarvinnut kauaa odottaa local line junan lähtöä kohti Nikkoa. Vaunusta löytyi istumapaikka kaikille matkustajille ja nyt ei ollutkaan ruuhka-aika. Hotellini ohjeistus itse kohteessa oli melko selkeä. Bussi tietylle pysäkille ja kaksi eri linjaa menisi sinne. Ihmettelin aseman edessä hiukan missä olisi lähtöpysäkki ja en sellaista hahmottanut joten kävelin hiukan ylämäkeen saapuen Tobu linjan juna-aseman luo. Sen edessä sitten olikin bussilaitureita jotka oli merkattu kulkusuuntien mukaan joten nyt löysin pysäkkini helposti. Hahmotin myös kuulutuksista koska jäädä kyydistä. Sitten ohjeistus kehotti kulkemaan joen viertä vastavirtaa kohti ja sekin löytyi helposti. Hotelli tuli vastaan aivan ohjeistuksen mukaan joten kirjauduin sisään odotettuani hetken kun joukkio amerikkalaisturisteja tenttasi respan ukolta yhtä sun toista. Sain vuoroni tultua itsekin kysymättä hyödyllistä informaatiota kartan muodossa ja tiedon että kävelyetäisyydellä on tarkalleen kaksi ravintolaa joista valita illallispaikka. Nukuin tunnin päivätorkut ja sitten olikin jo illallisen aika. Kävelin katsastamaan neuvotut paikat ja valitsin melko sattumanvaraisesti toisen joka oli kiinalainen ravintola. Tilaamani annos oli kanaa ja riisiä kera sekalaisten vihanneksen tietenkin jonkinlaisessa kastikkeessa ja ihan syötävän makuinen joskin olisi voinut olla mausteisempi mutta Japanissa ei juuri tulisia ruokia harrasteta. Lähitietämältä oli turha edes yrittää etsiä baaria joten suunnistin nukkumaan aterioituani ja haettuani ensin hiukan aamiaistarpeita convenience storesta lähistöllä.

Perjantaina keli oli harmittavan sateinen mutta kirjauduin aamulla ulos jättäen reppuni hotellille säilytykseen. Ulkona totesin ettei tuota nyt oikein sateeksi voinut kutsua mutta kyseessä oli Irlannin olosuhteissa hyvinkin tyypillinen hienoakin hienompi vesisumu joten Gore-Tex takkini oli kyllä tarpeen. Kävelin ensin lähimmälle temppelille ja yllätyksekseni paikalla olikin peltihalli jonka seinässä oli vain kuva temppelistä. Ostin kuitenkin lipun sisään ja menin kiertämään paikan. Hallin sisällä oli käynnissä mittava temppelin jälleenrakennusprojekti. Joitakin elementtejä oli oikeilla paikoillaan joskin yksi kolmesta suuresta buddha patsaasta joka ehkä olisi ollut mielenkiintoisin oli myös toisaalla restauroitavana. Peltihallissa pääsi portaita pitkin aivan sen katon rajassa kiertävään käytävään mutta ikävä kyllä siinä olleet muoviset ikkunat eivät juuri antaneet valokuvausmahdollisuutta maisemista. Seuraavana olisi ollut vuorossa toinen kuuluisa temppeli mutta minut karkottivat pois massiiviset laumat koululaisia sen portilla menossa sisään. Lähistöllä oli onneksi jotain muutakin nähtävää jossa ei ollut ihmispaljoutta, nimittäin tyylikäs silta joka kaiketi oli jollain tapaa pyhä. Sen alla virtaava joki, jonka vartta olin jo edellisenäkin päivänä kävellyt, näytti myös oikein hyvältä tarjoten hiukan syksyn värejä rannoillaan. Temppeleitä olisi ollut nähtäväksi vaikka miten mutta ihmispaljous ei houkuttanut joten sain tarpeekseni ja otin bussin Nikkon asemalle. Paikallisjuna ei ollut lähdössä aivan heti joten ehdin hyvin lounastaa kun bongasin läheltä Intialaisen ravintolan. Tilaamassani chilikana-curryssa oli jo jonkin verran potkua mutta ei vieläkään erityisen paljoa. Valkosipuli naan leipä oli oikein hyvää joten olin lounaaseeni kuitenkin varsin tyytyväinen. Nikko jäi sitten taakse hiukan suunniteltua aikaisemmin kun kolistelin paikallisjunan kyydissä Utsunomiyan asemalle ja vaihdoin Shinkanseniin kohti Tokiota.







Olin onneksi kuitenkin keksinyt itselleni ohjelmaa Tokioon vähäksi aikaa ennen kuin jälleen ottaisin junan Nagoyaan viikonlopuksi. Jäin siis pois Uenon asemalla ennen päätepysäkkiä ja aseman vieressä oli kohteeni joka olikin varsin erityisesti Japanilainen konsepti, eli tässä tapauksessa kissakahvila. Löysin Nekomaru kahvilan helposti ja otin hissin kahdeksanteen kerrokseen jossa se sijaitsi. Sisään mennessä kengät otettiin pois ja seurasi käsien desinfiointi. Sitten sain lappusen jossa oli saapumisaikani joten siitä tarkistettaisiin aikaperusteinen hinta oleskelulleni. Suurin osa kissoista veti sikeää joten tunnelma oli varsin unelias. Fiksailin itselleni kupillisen teetä ja pikku hiljaa muutama yksilö alkoi aktiivisemmaksi. Paikalla oli toki muitakin asiakkaita, ja vaikka kissoja olikin näkösällä kymmenkunta, suuri osa edelleen nukkui. Valveilla olevien huomiotakaan ei ollut helppo kiinnittää koska huomiota he todellakin saavat vaikka miten paljon kun asiakkaita tulee ja menee. Yksikään katti ei kuitenkaan pelännyt minua, toisin kuin Nagoyan ystävieni kissa Toto, joten sain selville ettei kyseessä ole mikään Japanilaisten kissojen yleinen pelko minua kohtaan. Vajaan tunnin oleskelu kustansi noin kymmenen euroa joten aivan kilpailukykyinen hinta verrattua olutmukien tyhjentämiseen kapakassa. Sitten otin ensin tavallisen junan Tokion asemalle ja systeemi oli minulle viimeistään nyt niin tuttu etten turhaan ottanut Yamanotea vaan vähemmän pysähtelevän junan joka ei ennen Tokiota pysähtynytkään. Ei minulla varsinaisesti edelleenkään ollut kiire mutta otin seuraavan luotijunan kohti Nagoyaa. Nagoyassa otin jälleen metron ystävieni asunnolle.







Pariskunnan herralla oli kyseisenä perjantai-iltana työpaikkavelvollisuuksia varsin myöhään joten pariskunnan rouva vei minut alkuillasta pimeän tultua vilkaisemaan läheistä temppeliä jossa oli meneillään melkoinen juhlatunnelma. Tapahtuma liittyi ilmeisesti syyspäivän tasaukseen ja siitä johtuen myös Nikko oli ollut niin tukossa. Myös nyt paikalla oli paljon ihmisiä. Ruokakojuja oli paikalla vaikka miten paljon ja maistelimme muutaman tarjontaa. Hiukan myöhemmin otin bussin kaupungin keskustaan tapaamaan pariskunnan herraa. Hän ei työvelvollisuuksistaan johtuen ehtinyt kovinkaan ajoissa paikalle joten sovimme että etsin jonkin pubin tms. ja ilmoitan sitten missä odottelen. Olin bussista pois jäädessäni suhteellisen hyvin kartalla mutta vakiopubien sijainnista siihen nähden ei minulla ollut juuri mitään tietoa koska olen aina vain kulkenut niihin ystäväni perässä. Kävelin siis vain lupaavannäköisen neonvalokaaoksen suuntaan mutta aika monta korttelia kiersin ennen kuin näin yhtään tuttua paikkaa. Nyt se oli edellisviikkoinen teinityttö-izakaya joten toisen ja uudemman yhden kolikon baareista pitäisi olla hyvin lähellä. Uskomatonta kyllä kävelin risteyksestä luullakseni kaikki kadunpätkät edes takaisin mutta paikkaa vain ei näkynyt. Kiersin yhden korttelin uudelleen sitten tullessani takaisin sain vihdoin etsimäni paikan näkyviin. En ollut kuitenkaan mitenkään myöhässä tapaamista joten pikku kävely ei lainkaan haitannut varsinkin kun vihdoin sain itseäni edes hiukan paremmin kartalle Nagoyassa. Ystäväni saapui jonkin ajan päästä paikalle ja parien oluiden jälkeen haukkasimme hiukan iltapalaa ja palasimme residenssille nukkumaan.

Lauantaina vuorossa oli pari tiettyä suunnittelemaani aktiviteettia. Ensimmäinen oli vierailu Mandoliini Musiikki Museossa jonka olin kerran ohi kulkiessani lähellä löytänyt. Englanninkielinen lehtileike ikkunassa oli paikallaan josta paikan olemassaolon olin aikaisemmin havainnut. Menimme sisään museoon ja sisällä ei ollut muita asiakkaita mutta paikan isäntä, vanhahko herra laittoi virallisen badgen kaulaansa ja maksoimme liput hänen lyödessään pääsymaksujen summat kassakoneeseen. Saimme nipun esitteitä ja kierros alkoi DVDn katselulla. Televisio oli mallia vanha perinteinen kuvaputki ja minulta löytyi moiselle ymmärrystä koska turha toimivaa laitetta olisi poiskaan heittää. Television seurana oli kokoelma hifi-stereo laitteita eri ikä- ja hintaluokissa. Esitys sisälsi konserttitaltiointeja Italiasta joissa itse Maestro, museon isäntä johti Japanilaista mandoliiniorkesteria. Esitykset olivat oikein hyviä ja mielenkiintoisia ja niitä katsoessa kuluikin tovi rattoisasti. DVD tuokion jälkeen tutkin seinillä lasikaapeissa olevaa melko suurta eri mandoliinien kokoelmaa. Joukosta löytyi yksi 12-kielinenkin yksilö, jollainen minulla itsellänikin on. Tämä tosin oli eri valmistajan ja mahdollisesti hiukan uudempi mutta muuten spekseiltään kuin omani. Saimme laajan katselmuksen jälkeen vielä lisää brosyyreitä kouraamme ja kiitimme Maestroa esittelystä hyvästellen museon.



Toinen ohjelmanumero oli auttaa ystävääni soittimen ostossa. Jatkoimme kävellen erääseen kauppaan joka enimmäkseen myi jonkin sortin luksustavaraa kuten kelloja, koruja ja kalliita viinaputeleita ulosheittohinnoin. Myynnissä oli myös jokunen kitara jotka olivat käytettyjä mutta eivät kovin paljoa. Kenties aloittelevat muusikot olivat luovuttaneet alkuunsa ja palauttaneet soittimet ostopaikkaan josta ne taas olivat päätyneet tähän ulosheittohintamyymälään. Kokeilin kaikkia kolmea sähkökitarayksilöä ja yksi näistä oli Floyd Rose lisenssitallalla joka on itseni suosikki mutta muuten kepin tuntuma ei vakuuttanut ja kielten vaihto moiseen on aloittelijalle melkoinen urakka. Jäljelle jäi siis kaksi Stratocaster mallia joista edullisemmassa oli selvästi parempi tuntuma joten annoin suosituksen ystävälleni ja hän teki kaupat 1900 jenin eli noin 15 euron hintaan. Mukana tuli myös kantopussi joten kokonaisuus irtosi pelkän pussin hinnalla. Shoppailun jälkeen kävimme sushilounaalla ja paikan lähellä oli käynnissä samurai show jossa kolme esiintyjää tanssahteli haarniskoineen ja miekkoineen lavalla näyttävästi. Sen jälkeen oli vuorossa erään Japanilaisen ystävän tapaaminen joten menimme TV-tornin puistoon ja hän saapuikin pian paikalle. Käväisimme porukalla vilkaisemassa olisiko vakio karaokebaarimme auki mutta olimme liian aikaisessa. Valinta osui seuraavaksi toiseen tuttuun baariin jonka omistaja on myös tuttu. Hyvässä seurassa oli mukava nauttia muutama juoma ja söimme samassa paikassa illallistakin spagetti bolognesen muodossa. Maku oli kohtalaisen erilainen omaan tekemääni bologneseen verrattuna, varsin mieto kuten lähes kaikki Japanilaiset maut mutta tekstuuri oli erinomainen eikä makukaan hullumpi. Japanilaisen ystävämme piti ottaa juna kotipaikalleen kohtalaisen ajoissa joten olimme itsekin unten mailla pian ilta kymmenen jälkeen.

Sunnuntaina ystäväpariskunta lähti muutamaksi tunniksi sukulaisiaan tapaamaan aamupäivästä joten minulla oli hyvin aikaa säätää ystäväni kitara paremmin soitettavaan kuntoon. Se kaipasi mielestäni selvästi paksumpia kieliä joten katselin internetistä ison soitinkaupan sijainnin ja lähdin metrolla sitä etsimään. Perillä Nagoyan Sakae nimisen alueen metroaseman yhteydessä olevalla valtavalla maanalaisella ostosalueella söin ensin lounasta varsin geneerisessä Ginza Lion ketjun ravintolassa mutta porsaanleike riisin kera löysi kyllä paikkansa. Sitten aloin etsiä soitinkauppaa joka osoittautuikin olevan tutussa ostosrakennuksessa käytetyn tavaran Book Off myymälän yläpuolella. Liike tosiaan oli suuri ja kieliä löytyi hyvä valikoima joten löysin haluamani laiset helposti. Ostin samasta rakennuksesta löytyneestä suuresta sadan jenin kaupasta varmuudeksi pienet sivuleikkurit kielten asennusta varten, tosiaan sadalla jenillä eli reilulla 80 eurocentillä. Sitten metroilin takaisin tukikohtaan ja suoritin kielien vaihdon ja soittotuntuma muuttuikin heti paljon paremmaksi.







Ystäväni palasivat pian tuon jälkeen reissultaan ja pienen teetuokion jälkeen pakkasin kamani ja liikahdimme vielä aikaisille päivällisille eli aivan muutamaa minuuttia yli viiden se kun on tyypillinen izakaya ravintolapubien aukeamisaika. Kävimme tietyssä Za-Watami ketjun paikassa tarkistamassa josko listalla olisi ollut edellismatkani suosikkilautasellista porsaanlihan siivuja jonkin kaalin tms. vihannesten kera. Sitä ei nyt ollut tarjolla joten taisi olla vuodenaikariippuvainen mutta soimme ihan hyvin kaikkea muuta perussettiä kuten kanakepakoita ja friteerattua kanaa. Sitten otin Nagoyan asemalta Shinkansen junan seuraavalle legille matkaani ja reilussa kahdessa tunnissa olin kaupungissa nimeltä Okayama. Kirjauduin perillä hotellilleni, ja koska päivällinenkin oli hoidettu, kävin vain läheisestä Family Mart ketjun 24h auki olevasta pikkukaupasta noutamassa hiukan aamiaistarpeita ja pääsin jälleen ajoissa nukkumaan.

Maanantaina aamiaisnakkisämpylän hotellilla nautittuani vein aamulla reppuni aseman 300 jenin tavaralokeroon reppuni säilöön ja hain turisti-infosta kartan. Kaupungin vetonaula oli yksi kolmesta kuuluisasta japanilaisesta maisemapuutarhasta joista yhdessä muussa (Kenrokuen) olinkin aiemmin käynyt ja nyt oli vuorossa Korakuen. Se oli kävelymatkan päässä asemalta ja ostin portilta lipun joka oli kohtuulliset 600 jeniä. Puutarhaa oli ihmettelemässä muita nähdäkseni enimmäkseen Japanilaisia ihmisiä jonkin verran mutta suurta tungosta ei onneksi ollut. Räpsin hiukan kuvia ja ilmeisesti kaupungin palkkalistoilla oleva puutarhassa päivystänyt turistiopas tarjoutui ottamaan minusta kuvan ja halusi vastineeksi tietää vain mistä olen. Opaskin kehui lähiaikoina käyneensä Helsingissä, Suomi kun tuntuu maassa kohtalaisen suosittu matkakohde olevan. Säätila oli taas kerran aurinkoinen ja suorastaan kuuma ja ostin jäätelön puutarhassa sijainneesta kahvilasta. Kiersin koko paikan vielä kulmia myöten läpi ja yhdessä kohdassa oli lieviä syksyn värejä. Muutamia värikkäitä kukkia löytyi myös.







Poistuin puutarhasta eri puolen portista kuin mistä olin saapunut ja tällä kulmalla vastassa oli joen ranta ja siinä näköetäisyydellä kahvila. Nautinpa sitten sillä paikalla kylmän Asahi oluen, Asahi joen rantaterassilla näköalana joen toisella puolella Okayaman linna ja kelin ollessa upea oli hetki hyvinkin lähelle täydellinen. Chillaustuokion jälkeen menin vilkaisemaan mainittua Okayaman linnaa. Sisäänpääsy sinne oli aavistuksen kalliimpi kuin moniin muihin kohteisiin mutta ei kuitenkaan kuin kymmenen euron paikkeilla ja linnassa oli sisällä näyttely samurai haarniskoista. Näyttelykappaleet eivät kuitenkaan olleet aitoja mutta ainakin kuvauksen perusteella hyvin tarkkoja replikoita ja ihan mielenkiintoisilta näyttivätkin. Linnan ylimmästä kerroksesta oli hiukan näköaloja ympäröivään kaupunkiin mutta ei aivan niin hyvin kuin kerran aikaisemmin vierailemassani Matsumoton linnassa. Ihan kelvollinen vierailu kyseiseen rakennukseen kuitenkin.



Näiden päänähtävyyksien jälkeen kävelin Okayaman asemalle poimien reppuni siellä tavaralokerosta ja otin seuraavan luotijunan kohti Hiroshimaa. Hiroshimassa toki olin vastikään käynyt edellisellä matkallani maahan mutta perillä varmuuden vuoksi poimin kartan mukaani. Hotellini oli melko lähellä edelliskerrankin sijaintia ja löysinkin kävelemällä hyvin lähelle ja loppumatkan karttaa vilkaisten. Iltaohjelmassani ei ollut juuri sen kummempaa turisteilua mutta illallista piti tietenkin syödä. Viime kerralta minulla olikin erinomainen paikka moiseen tiedossa ja suunnistin Okonomiyaki-Mura talolle joka on nelikerroksinen talo täynnä Hiroshima tyylisen Okonomiyaki annoksen pikku ravintoloita. Nyt valitsin eri kerroksen ja kävelin kymmenisen metriä edes takaisin vilkaisten paikkoja valiten sitten yhden ja istahdin tiskille. Muina asiakkaina oli niin muita turisteja kuin joukkio paikallisia Japanilaisiakin joten annoksen taso mitä luultavimmin olisi riittävän hyvä. Katselin kun kokki siinä alkoi latoa kerroksia hotplatella edessäni aloittaen ohuella kerroksella taikinaa lisäten suuren määrän silputtua kaalia, lisäten noodeleita sekä pekonisiivuja, kääntäen ja litistäen koko komeuden ja jonkin ajan päästä rakentaminen jatkui ja komeus kruunattiin toisella annoksella noodeleita, paistetulla kananmunalla, silputuilla kevätsipuleilla ja reilulla määrällä erityistä okonomiyaki kastiketta. Verrattuna Osakan tyyliin samasta ruokalajista ero on siis kerroksittain rakentaminen kun Osakan tyylissä ainekset sekoitetaan taikinaan. Ruokailuvälineet olivat viime kerraltakin tutut lasta jolla leikata paloja komeudesta pienelle lautaselle ja tikut joilla saada ne suuhunsa. Lisukkeena oli lisää okonomiyakikastiketta sekä tulista versiota samasta soosista. Annos oli juuri niin herkullinen kuin olin odottanutkin eikä tosiaankaan kallis 750 jenin hintaan ja sen jälkeen olikin sopiva aika vetäytyä nukkumaan.

Tiistaina heräsin riittävän ajoissa ehtiäkseni tiettyyn bussiin päivän kohteeseeni. Nyt minulla oli toinenkin yö varattuna samassa hotellissa joten tyhjensin vain reppuni liiasta tavarasta ja otin mukaan lähinnä takin ja lisäkerroksen vaatteita jos kohteessa sattuisi tulemaan kylmä sekä jonkin verran juomavettä vaikka sen voisi ostaa tuonnempanakin. Minulla oli jälleen sopivasti aamiaistarvikkeita jotka olin ostanut edellisiltana joten tyhjin vatsoin ei tarvinnut lähteä liikkeelle. Bussiasema löytyi kävelymatkan päästä suuren tavaratalorakennuksen kolmannesta kerroksesta. Ostin lipun Sandankyo nimiseen paikkaan lipputiskiltä ja ajoitukseni oli niin tarkka, ettei bussia tarvinnut odottaa kuin pari minuuttia. Tämä kello 08:18 lähtenyt vuoro oli aamun ainoa express vuoro joka kesti normaalia tunnin välein lähtevää vuoroa lähes 50 minuuttia vähemmän perille kohteeseen. Matkasta suurin osa kuluikin Hiroshiman kaupunkialueelta pois pääsyyn jonka jälkeen matka taittui moottoriteitä pitkin. Huomasin ainakin yhdessä moottoritien tietullipisteessä että autoille varustettuna vasemman puolen ohjauksella oli oma lippukaistansa jossa lippuluukku oli juuri sillä puolella autoa. Eksoottiset amerikkalaiset ja keskieurooppalaiset tuontiautot siis saattoivat olla seudulla suosittuja.







Perillä Sandankyossa säätila oli aurinkoinen kuten koko alkumatkankin joten lähdin saman tien tallaamaan reitin polkua pitkin. Pari muutakin länsimaista turistia oli saapunut samalla bussilla ja toinen vaikutti jäävän kauas taakse kun toinen taas puski jossain vaiheessa ohi kun ei vaikuttanut juurikaan ottavan valokuvia joita minä taas pysähdyin räpsimään yhtenään johtuen siitä että maisema matkalla oli aivan suunnattoman upea. Alhaalla virtasi joki jossa kosket kohisivat ja se kulki rotkon tai laakson pohjalla jonka seinämät olivat puuston peitossa ja vuodenajan ollessa syksy olivat puiden lehdet upean värisiä. Itse polku oli betonia tai kiveä koko matkalta joten olisi toiminut lähes millä vain tennareilla joilla on mukava kävellä. Omat matalat vaelluskenkäni toimivat ainakin oikein hyvin tuossa vaiheessa. Muita kävelijöitä ei tosiaankaan ollut ruuhkaksi asti. Pari kappaletta aikaisia paikallisia reippailijoita tuli vastaan tervehtien matkamiestä johon toki samoin vastasin. Jossain vaiheessa minun piti päästä ohi mateluvauhtia löntystelevästä nuoresta pariskunnasta. Koska he eivät kosken kohinalta kuulleet minun lähestyvän, yritin mahdollisimman varovasti tokaista 'sumimasen' kun olin heidän takanaan, mutta yrityksestä huolimatta he säpsähtivät melkein hypäten jokeen joten pyysin nöyrästi anteeksi päästen toki samalla ohi. Matka jatkui ja polku toki nousi koko ajan korkeammalle ollen kohtalaista ylämäkeä kun toki vastavirtaan joen vartta jatkuikin. Edeltänyt useamman päivän oleskeluni hyperurbaanissa betoniviidakossa aiheutti senkin että luonnon helmassa oleilu tuntui aivan uskomattoman hyvältä. Reilun kuuden kilometrin jälkeen vastaan tuli hiukan suurempi vesiputous ja reitti olisi jatkunut vielä parin kilometrin verran mutta olin hiukan huolissani ehtimisestä iltapäivän express bussiin paluumatkalle ja lähdin talsimaan takaisin päin. Kohtalaisen pian tajusin että paluu alamäkeen oli huomattavan nopeaa ja olisin helposti ehtinyt reitin loppuun mutta nyt oli liian myöhä kääntyä takaisinkaan. Tosin kenkäni olivat hiukan alkaneet myös hiertää joten ehkä paluu tuolta matkalta oli silti aivan paikallaan. Palatessa vastaan tuli muutamia Japanilaisia kävelijöitä ja kohdatessa aina tervehdimme toisiamme.







Perillä lähtöpisteessä ostin ensin hiukan lisää juotavaa kun paikalla sopivasti oli useampikin juoma-automaatti. Odotusaikaa bussiin oli kuitenkin vielä reilusti ja huomasin paikalla olevan jonkinlaisen ruokapaikan joten menin sinne lounastamaan. Listalla oli muutamaa laatua noodeleita joten tilasin lämpimät udonit paikallisilla vihanneksilla. Annos oli oikein maistuva ja pian bussi sitten saapuikin ja pääsin paluumatkalle Hiroshimaan. Perillä hotellilla oli aika tehdä varustehuoltoa eli toisin sanoen pestä pyykkiä. Hotellilla sattui sopivasti olemaan asukkaille maksuttomat pesukone ja kuivausrumpu joten nyt minun ei tarvinnut kaivaa kolikoita koneisiin kuten useimmiten on tilanne. Odotellessa sain blogikirjoitusta jälleen hiukan eteenpäin. Olin operaation kanssa valmis lähempänä iltayhdeksää joten oli korkea aika illalliselle. Jalkanani olivat hyvin laastaroidut mutta kohtalaisen hellänä joten vältin ylimääräistä kävelyä valitsemalla ruokapaikaksi hyvin lähellä olevan pubin joka mainosti olevansa amerikkalaistyylinen. Eräänlainen sporttibaari se olikin tv-ruutuineen ja biljardipöytineen ja kohtalaisen iso tila. Kulunut tumma puu kalustuksessa ja juuri sopiva valaistus tosin toivat mieleeni aidon Dublinilaisen irkkupubin paljon enemmän kuin mitkään virallisesti itseään irkkupubeiksi kutsuvat baarit maailmalla. Ruokalista olikin sitten kohtalaisen amerikkalainen ja tilasin burgerin joka oli yllättävänkin hyvä. Ruokailun jälkeen minua nukutti jälleen riittävästi joten palasin hotellille.

Aamulla kirjauduin ulos hotellista ja otin raitiovaunun Hiroshiman asemalle. Aivan vielä ei ollut tarkoitus jatkaa matkaa vaan laitoin ensin reppuni tavaralokeroon ja otin paikallisjunan vähän matkan päähän paikkaan nimeltä Mia-Jima. Kyseessä on hyvinkin kuuluisa maisema Japanissa ja nyt turisteja olikin reilummin matkalla samaan paikkaan. Junamatkan jälkeen kävelin lauttaan joka kätevästi oli Japan Railways yhtiön joten junapassini toimi myös siinä. Lautan yläkannella oli aivan mahdoton hyöriminen ja pyöriminen käynnissä kun turistit eivät vaikuttaneet tietävän miten päin turistifotoissaan poseerata. Perillä karistin väkijoukon nopeasti kannoiltani ja sitten ihmettelin ja valokuvasin paikan tunnusmerkkiä, suurta punaista torii-porttia joka nyt laskuveden aikaan oli kokonaan näkyvissä. Nousuvesi olisi toki ollut parempi näkymän kannalta mutta ei se huono nytkään ollut. Jatkoin kierrosta lähialueella ja väkijoukot jäivät melko tarkkaan tuohon kuuluisimpaan kohtaan joten nyt oli huomattavasti rauhallisempaa. Vastaan tuli temppeli johon piti kulkea jonkin matkaa kohtalaisen jyrkkää ylämäkeä. Valokuvasin jälleen hiukan lisää ja harkitsin lähteäkö saaren kävelypoluille joilta olisi epäilemättä ollut vielä hienommat maisemat. Jalkani kuitenkin olivat edelleen kohtalaisen arat kaikkine laastarointeineen ja säätilakin oli yltynyt suorastaan kuumaksi joten kävin vain vilkaisemassa läheistä viisikerroksista pagodaa josta sain taas varsin mukavia fotoja. Otin sitten lautan takaisin ja nyt kantta alempana lautassa istuessani olikin huomattavasti rauhallisempaa eikä näköesteitä parille kuvan otolle ollut.







Otin jälleen paikallisjunan Hiroshiman asemalle ja söin hiukan soba noodeleita lounaaksi hakien sen jälkeen reppuni lokerosta ottaen Sakura Shinkansen junan takaisin kohti Okayamaa. Nyt Okayama oli vain välipysähdys ja olin varannut paikkalipunkin jatkoyhteydelle paikkaan nimeltä Yonago. Tämä toinen osuus ajettiinkin Diesel junalla ja huomasin pian että tässä moottori ei pyörittänytkään generaattoreita kuten Eurooppalaisissa Dieseljunissa yleensä vaan kuski oikeasti ajoi sillä vaihtaen isompaa pykälää silmään ja moottorijarrutuskin toimi hienosti. Juna oli kohtalaisen pieni ja ilmeisen kevyt kun menimme suuren osan matkaa yllättävänkin hyvää vauhtia.







Perillä Yonagossa etsin pieneltä asemalta ensin turisti-infon. Tiski löytyi ja sen takaa melko uneliaalta vaikuttanut herra mutta kyllä häneen tuli eloa kun pyysin ensin kartan ja sitten kyselin miten päästä Yushien nimiseen puutarhakohteeseen. Kartta löytyi painettuna osaksi turistiopaslehdykkää ja sain kaipaamani reittiohjeet aikatauluineen myös. Astuin ulos asemarakennuksesta ja hotellini näkyi aivan aseman vieressä vasemmalla. Vilkaisin kuitenkin pikaisesti turistiesitettä jonka olin juuri saanut ja sen kannessa mainostettiin Yonagon linnan raunioita ja niiltä näkyvää auringonlaskua. Oli varsin myöhäinen iltapäivä joten auringon lasku oli kovaa vauhtia lähestymässä. Arvioin pikaisesti karttaa vilkaisemalla että luultavasti ehtisin paikalle ajoissa mutta en millään kiertoajelubussilla joka vaikutti kulkevan äärimmäisen harvakseltaan vaan kävellen. Oikea suunta löytyi ja löysinkin puiston portin jonka jälkeen alkoivat kiviset portaat ylös mäenrinnettä jonka huipulla rauniot olivat. Rappuset oli rakennettu kohtalaisen epätasaisen kokoisista kivistä ja betonista joten citykenkäni eivät olleet kaikkein optimaalisimmat niiden kävelyyn mutta jatkoin läpi pimeähkön puiston jota tiheä kasvillisuus varjosti vaikka aurinko vielä ei ollutkaan laskenut. Parissa kohtaa piti valita suunta mutta osuin oikeaan jatkaen aina vain ylemmäksi rinnettä. Olin huipulla jossa linnan rauniot sijaitsivat juuri ajoissa kaikkine matkatavaroineni ja maisemassa ei tosiaankaan ollut valittamista. Kamerani pääsi sitten hommiin ja tovi siinä maisemaa auringonlaskussa ihaillessa menikin. Illan hämärän alkaessa laskeutua palasin takaisin katutasolle nähden nämä epätasaiset rappuset vielä jotenkin enkä kompastunut matkalla. Lähistöltä löytyi onneksi juoma-automaatti joista harvemmin muutenkaan on Japanissa pula joten pullollinen vettä maistui loistavasti tuon pienen matkatavaroiden kanssa reippailun jälkeen.





Kävelin sitten hotellilleni kirjautumaan sisään ja tämä Hotel Harvest oli olevinaan jotenkin paremman tason businesshotelli joskaan en onneksi sen enempää maksanut kuin muistakaan mutta laatu ei mielestäni pärjännyt ainakaan Comfort Hotels ketjulle. Melko vertailukelpoinen useimpiin vastaaviin verrattuna kuitenkin joten ei mitenkään absoluuttisen huono hotelli. Jonkin ajan päästä lähdin etsimään illallista ja melko nopeasti kohdalle osui tutun ketjun izakaya ja en jaksanut arpoa enempää joten se sai kelvata. Olutta ja ruokaa kun oli tarjolla totuttuun tapaan joten ei voi valittaa muusta kuin vaihtelun puutteesta. Yritin aterioituani löytää convenience storea mutta en sellaista yhtään missään nähnyt joka oli varsin yllättävää niiden tavallisesti näkyen joka kadunkulmassa. Ehkä vain en ollut osunut näin pienelle kylälle aiemmin.

Torstaina laastaroituani varpaani huolellisesti uudelleen kirjauduin ulos hotellista ajoissa ja laitoin taas reppuni säilöön aseman tavaralokeroon. Säätila oli harmittavan harmaa ja pilvinen joskaan onneksi ei satanut mutta melko kaukana optimaalisesta minkään kukkien ja muiden kasvien ihmettelyyn ulkoilmassa. Otin kuitenkin paikallisjunan kohti kyseistä paikkaa koska se oli olevinaan jonkinlainen turistikohde jo ennen bussin ottamista kyseisen puutarhan luo. Jo matkalla sain lievää esimakua siitä mikä oli moisen turistipyhiinvaelluksen syy. Linjan junat nimittäin oli kuvitettu yltä ja päältä matkustamoa myöten jonkin kuuluisan sarjakuvataiteilijan hahmoilla. En ole Japanin sarjakuvakulttuuriin millään tavalla aikaisemmin tutustunut joten tulisipa samalla ressulla pieni silmäys aiheeseen luotua. Perillä Sakaiminatossa odotti vielä pienempi kylä jonka vetonaula ja oma poika kyseinen sarjakuvataiteilija (tarkistin,Shigeru Mizuki ) ilmeisesti oli. Nähtävyydet eivät varsinaisesti olleet suuria mutta yhden kadun varrella oli vaikka millä mitalla pikkuruisia pronssisia patsaita sarjakuvan hahmoista. Näin sitten hiukan merenrantaakin samalla mutta mitään minulle erityisen kiinnostavaa ei paikasta vaikuttanut loytyvän. Ei se mitään koska minulla kyllä oli aikaa moiseen tutkimusmatkaan mutta otin kuitenkin seuraavan junan takaisin Yonagon asemalle. Junan saapuessa Sakaiminaton pysäkille sieltä purkautui melkoinen lauma kyseisen sarjakuvan faneja ja heidän joukossaan muutama viimeisen päälle sarjakuvan hahmoiksi pukeutunut yksilö. Mitä ilmeisimmin kyseessä oli aiheen virallisia maskottipukuja ja virallista performanssia.







Perillä Yonagon asemalla käväisin ensin syömässä kulhollisen Soba noodeleita aseman yläkerran lippuautomaattiruokalassa. Onneksi paikassa oli jälleen muoviset mallit annoksista joten löysin automaatista haluamani annoksen painikkeen. Lounastettuani poimin reppuni lokerosta ja hain lipputiskiltä paikkavarauksen seuraavaan kohteeseeni. Junan lähtöä ei tarvinnut kauaa odottaa ja taas kiidimme dieselin voimalla pitkin eteläisen Honshun saaren pohjoisrannikkoa.







Saavuin sitten hyvissä ajoin paikkaan nimeltä Tottori. Tämä kylä on kuuluisa lähistöllä sijaitsevista hiekkadyyneistä jotka olivat minutkin paikalle tuonut vetonaula. Aloitin kuitenkin etsimällä postikortteja joiden saatavuutta läheltä asemaa kysäisin samalla kun hain kartan ja turistiesitteen infosta. Vinkkinä tuli heti aseman sisällä sijaitseva Kiosk nimisen ketjun kauppa. Siellä muutama kortti olikin tarjolla mutta kaikki viisi erilaista olivat paikallisista hiekka-aiheista joten eivät oikeastaan lähellekään sitä mitä etsin. Kartassa jonka sain, oli vähän matkan päähän merkattu oikein spesifinen turistirihkamakauppa joten toiveikkaana kävelin sinne. Kuitenkin valikoima oli tarkalleen sama suppea kuin ensimmäisessäkin kaupassa. En vielä luovuttanut vaan mittailin samaa katua tutkien mitä kauppoja sen varrelta löytyisi. Sadan jenin kauppa osui kohdalle joten menin katsastamaan sen valikoiman. Tarjolla oli vain pari erilaista pastellisävyistä äärettömän simppelisti kuvioitua korttia mutta toisaalta myös 50 kappaleen nippu täysin blankkoja kortteja sadan jenin hintaan joka olisi ehkä muuten ollut hyvä ajatus mutta ei minulla tuntunut olevan aikaa edes tarvitsemaani paria kymmentä alkaa itse taiteilemaan. Jatkoin siis vielä etsintää ja aivan kivenheiton päässä edellisestä myymälästä löytyi suuri paperitarvikekauppa. Nyt optimismini sai uuden boostin eikä turhaan koska nyt tarjolla oli laajahko valikoima juuri etsimäni kaltaisia syksyisiä aiheita ja hiukan muitakin erityisen Japanilaisia aiheita.







Sain siis kerättyä varsin tyydyttävän valikoiman postikortteja ja seuraava operaatio oli löytää sopiva paikka alkaa kirjoittamaan niitä. Noin aikaisin iltapäivällä yhtään baaria ei vielä ollut avoinna joten luonteva valinta oli jokin kahvila. Kävelin ensin ohi yhdestä etsien hetken vaihtoehtoista paikkaa mutta sellaista ei näkynyt joten se sai kelvata. Oluttakin löytyi kahvilan valikoimasta kolmea laatua joista toki valitsin sen ainoan Japanilaisen merkin mutta paikka soveltui mainiosti kirjoitushommiin vaikka auringonpaisteessa ulkona olisikin ollut mukavampaa. Sain homman etenemään hyvin ja oluen nautittuani olikin hotellini check-in aika jo alkanut joten menin kirjautumaan sisään. Kyseessä oli jälleen tuttu business hotelliketju APA-Hotels ja huone oli hiukan totuttua suurempi joten televisiokaan ei näyttänyt aivan niin suunnattoman suurelta kuin saman ketjun pienemmissä huoneissa. Jatkoin kirjoitusurakkaa hotellilla saaden sen valmiiksi jonka jälkeen en vielä jaksanut lähteä ostamaan postimerkkejä vaan torkuin pienet päiväunet.







Unien jälkeen oli aika etsiä syötävää. Tein pienen kävelykierroksen parin korttelin alueella joka oli paikallinen yöelämän keskus ja ero näkymään päivänvalossa oli melkoinen. Paikkoja oli aiemmin tuskin huomannut mutta nyt valomainokset pitivät huolen ettei niitä voinut olla huomaamatta. En havainnut sopivan oloista ruokapaikkaa tuolla mutta lähempänä asemaa ja hotelliani olin yhden potentiaalisen bongannut joten menin kyseiseen ravintolaan. He mainostivat ulko-ovessaan englanninkielistä menua, joskin epäilin mahtaisinko sitä tarvita. Sisällä sitten minut ohjattiin pöytään ja kysyin löytyikö sitä englanninkielistä menua. Nuorehko tarjoilija osoitti pöydässä jo telineessä olevaa menua joten tilasin alkuun vain oluen ja aloin tutkia tarjontaa. Ei siinä menussa mitään ymmärtämääni kieltä löytynyt mutta en toisaalta sitä tarvinnutkaan kun annoksista oli kuitenkin kuvat. Paikka erikoistui kalaan joten tilasin grillatun eväpalan jostakin kohtalaisen isosta, mahdollisesti tonnikalasta ja hiukan lisukkeita kuten perunoita ja soijapapuja. Olin tilauksessani hyvinkin selkeä mutta syystä tai toisesta pöytään tuotiin aivan toisenlainen lautasellinen joka kyllä oli menussa samalla aukeamalla mutta ei lähelläkään tilaamaani. Nyt piti kieli vaihtaa hetkeksi englanniksi kun nälkäisen ärtyneenä lähetin sen takaisin. Jonkin aikaa piti odotella mutta sain vihdoin oikean palan oikeaa kalaa pahoittelujen kera. Se myös oli oikein hyvää. Ruokaa saatuani lepyin joten maksoin laskuni mutinoitta lähtiessäni ulos. En jaksanut etsiskellä baaria vaan nukkumaan meno oli hyvä idea koska perjantaillekin oli agendaa minulla vaikka miten.

Aamulla heräsin seitsemän maissa ja pakkasin kimpsuni ja kampsuni. Halusin nähdä hiekkadyynit ennen suurempaa yleisöryntäystä ja ensimmäinen bussi paikalle kulkisi vasta yhdeksän maissa joten taksi veisi minut paikalle kätevästi ja nopeasti. Ensin kuitenkin kävin suorittamassa pienen operaation aseman tavaralokeroilla. Hiekan saaminen kenkiini ei houkuttanut joten ratkaisu olisi kulkea hiekassa paljain jaloin. Ongelma vain oli mihin jättäisin kenkäni. Ratkaisin asian tyhjentämällä suurimman osan reppuni sisällöstä lokeroon ja siten voisin laittaa kengät paikalla reppuuni. Taksi löytyi helposti asemalta ja lausahdin paikan japaninkielisen nimen ''Tottori sakyū'' eikä kuskin tarvinnut muuta kysellä ajaessamme luultavasti suorinta tietä juuri oikeaan paikkaan. Ainakin taksamittariin kertyi melko tarkalleen nettikeskusteluissa näkemäni hinta 2300 jeniä. Kapusin pienen rinteen ylös ja edessäni avautui tämä pienikokoinen hiekka-autiomaa. Ei se aivan pikkuruinen kuitenkaan ollut muttei niin suurikaan että sinne eksyisi. Otin kengät jalasta käärien lahkeitani hiukan ylemmäksi ja sulloin kengät reppuuni. Lähdin taivaltamaan paikan suurinta dyyniä kohden auringon paistaessa vielä kohtalaisen matalalta ja olin aivan tyytyväinen väkijoukon määrään paikalla. Dyynin huipulla näkyi kaksi ihmistä joten tungos ei ollut vaarana. Aavikon halki kävely kesti hetken kunnes reittini alkoi nousta dyynin seinämää josta en suinkaan valinnut kaikkein jyrkintä kohtaa joten nelivetoa ei tarvinnut ottaa avuksi. Dyynin huipulta avautui näkymä sen takana olevalle merelle, ja paikka olikin erittäin valokuvauksellinen kuten olin odottanutkin. Toki parempiakin luonnon muodostelmia hiekassa olisi voinut näkyä mutta lähiaikoina ei ollut tuullut kovaa tai satanut rankasti joten suuri osa paikasta oli täynnä dyynituristien sorkkien jälkiä. Sain silti useamman kuvan joihin olin oikein tyytyväinen. Odottelin tovin suuremman turistijoukon saapumista koska elättelin toivoa että tuossa vaiheessa olisi kameliajelun mahdollisuus ilmaantunut paikalle. Ei siksi että olisin itse moiselle halunnut mutta pari kuvaa kyseisestä elikosta hiekassa olisi toiminut mahtavasti. Oli kuitenkin ilmeisesti liian myöhä syksy kun moista toimintaa ei näyttänyt ilmaantuvan joten pikku hiljaa hipsin paljasjalkoineni takaisin asfaltin reunalle josta olin tullutkin vaihtaen perillä jalkavarustukseni kenkiin. Sitten operaationa oli päästä takaisin kaupunkiin. Katselin kiertoajelubussin aikataulua paikalla ja se kiertäisi ties miten pitkään ennen paluuta Tottorin asemalle joten olisin voinut satsata taksiin uudelleenkin mutta sellaisesta ei ollut minkäänlaista näköhavaintoa. Päätin siis kävellä jonkin matkaa takaisinpäin etsien normaalin kaupunkibussin pysäkkiä. Matkalla näin vapaan taksin mutta olin harmillisesti väärällä puolen tietä huomaten taksin melko myohään eikä kuski minua huomannut.







Kiireeni syy oli se että minun oli tarkoitus Nagoyassa tavata toinen ystäväni, ensikertalainen Japanin matkaaja joka oli saman päivän aamuna saapunut maahan Irlannista. Löysin bussipysäkin ja aikataulun mukaan olin juuri missannut yhden mutta puolen tunnin päästä tulisi seuraava. Bussi sitten saapui aikataulun mukaan kun tuona aikana ei yhtään taksiakaan kulkenut ohitseni ja matkalla laitoin tekstiviestin ystävälleni etten ehtisi 14:33 tapaamiseemme. Niin harvoin paikasta lähtisi junia oikeaan suuntaan että olisin paikalla vasta kaksi tuntia myöhemmin. Bussi kuitenkin kulki yllättävän suoraa ja nopeaa reittiä joten aseman lähestyessä vilkaisin kelloa ja päätin yrittää ehtiä hoitaa kaiken mitä paikalla ollessani oli tarkoitus vielä tehdä. Ensimmäinen operaatio oli saada postitettua kirjoittamani postikortit joten bussin saapuessa perille juoksin läheiseen postikonttoriin jonka sijainti minulla oli tiedossa. Sisällä asetuin rauhallisesti jonoon jossa oli minua ennen onneksi vain yksi asiakas. Vuoroni tuli nopeasti ja loin korttipinon tiskiin selventäen että yksi on menossa Japaniin mutta loput Euroopan unionin maihin (neljään eri mutta olisi minulla ystäviä useammassakin, kertokaa toki postiosoitteenne 😊. Maksoin merkit ja palvelu oli niinkin ystävällistä ja kokonaisvaltaista että he lupasivat liimaillakin merkit kortteihin puolestani. Tämä toimi luvatusti koska tätä kirjoittaessa sain jo kuittauksen ainakin yhden menosta perille. Jatkoin matkaa juosten postikonttorilta Tottorin asemalle ja siellä tavaralokerolleni jonka luona sulloin epämääräisessä järjestyksessä sisään kaikki tavarani. Sitten singahdin lippuportille Rail Passini tanassa ja minua ei onneksi turhaan viivytetty. Vilkaisin monitoreista oikean lähtöraiteen yhteydelleni ja päästessäni laiturin rappuja ylös näin junan jo saapuvan laituriin. Astuin sisään joten olin ehtinyt ja marginaalia jäi jopa parikymmentä sekuntia! Seuraavaksi ihmettelin hetken mitkä ovat varaamattomien paikkojen vaunuja ja kävelin lähes toiseen päähän löytäen vihdoin konduktöörin jolta asiaa kysyin. Asia selvisi ja kävelin takaisin sinne mistä olin tullutkin. Tarkemmin vilkaisten kirjoitusmerkit olisivat olleet tuttuja joten minun olisi pitänyt asia itsekin huomata mutta se vain ei tullut oikealla hetkellä mieleeni. Nyt laitoin uuden tekstiviestin ystävälleni ilmoittaen ehtiväni sittenkin ennakoimaani aikaan paikalle. Varaamattomien paikkojen vaunussa oli tuttuun tapaan enemmän tilaa kuin varatuilla paikoilla joten matka Himejiin sujui oikein mukavasti. Reitti kulki osan matkasta yksityisen yhtiön rataa pitkin joten maksoin konduktöörille asiaan kuuluvan lisämaksun joka oli kymmenen euron luokkaa. Himejin asemalla vaihtoaikaa Shinkanseniin oli jonkin verran joten perillä harkitsin jopa noodeliannoksen syömistä mutta paikkaan oli jonoa joten jätin ajatuksen sikseen ja tarkemmin ajatellen ehtiminen olisikin ollut varsin kyseenalaista. Ostin siis vain snacksejä mukaani junamatkalle asemalaiturilla olleesta kioskista. Ja niin olin Shinkansen junan unreserved vaunussa matkalla kohti Nagoyaa. Tuossa vaiheessa ystäväni kuittasi olevansa kohteessa vain joitakin minuutteja minua ennen joten vastasin neuvomalla kohtauspaikan joka olisi helppo löytää.







Saavuin Nagoyan asemalle aikataulussa ja löysin ystäväni juuri sovitulta paikalta. Ennen kuin poistuimme asemarakennuksesta suoritin lipputiskille jonottamisen koska rail passini loppuisi ennen sunnuntaita ja silloin pitäisi päästä aikaisin aamulla Kansain lentokentälle joten silloin ei tarvitsisi enää lippua jonottaa. Sain ostettua lippuni kohtalaisen lyhyen jonotuksen jälkeen ja sitten jatkoimme matkaa Nagoyan metroon. Otimme metron lähelle paikalla asuvan ystäväni asuntoa kun tunsimme kaikki kolme toisemme ja minulla oli jopa avain jolla päästä sisään. Parin kymmenen minuutin metromatkan jälkeen olimme kohteessa ja reitti kävellen perille oli melko hyvin tiedossani. Kävelimme kuitenkin lievästi ohi löytäen sattumalta asuntoa lähimmän convenience storen eli kaupan kuten R-kioski potenssiin kaksi ja puoli. Ostimme siis hiukan olutta kun tilaisuus moiseen sopivasti ilmaantui. Tuosta jatkaen asunnon sijainti löytyikin helposti ja asetuimme taloksi. Aika meni mukavasti turinoidessa kun emme myöskään liian usein tapaa (tässä vaiheessa viesti kaikille ystävilleni joita en vaan ehdi tarpeeksi usein tapaamaan: minuakin saa ja pitää tulla moikkaamaan saarivaltioon! 😊. Itse asunnon isäntä sitten saapuikin alkuillan tullen työmaaltaan paikalle ja jälleennäkemisestä näiden kahden ystäväni välillä olikin kulunut hiukan kauemmin aikaa. Lähdimme sitten joukolla Nagoyan iltaan ja matka vei ensin perinteiseen izakayaan jonka jälkeen kävimme läpi molemmat yhden kolikon baarit ja varsinkin ensimmäisessä uudemmassa paikassa aloitteestani tekemässä liikevaihtoa ettei omistajan tarvitsisi aivan niin paljon olla kebab mestan tarjoilija baariharrastuksensa rahoittamiseksi. Toisen ja nimeltäänkin virallisen yhden kolikon baarin jälkeen oli vuorossa tietenkin läheinen karaokebaari. Olin enimmäkseen lauluvuorossa saaden aina vaan uusia ideoita lauluista joten onneksi ainakin minulla oli hauskaa ja paikalle tullut pieni japanilaisyleisö oli onneksi vahvasti samoissa fiiliksissä. Tuon session jälkeen olikin oikein sopiva aika ottaa taksi takaisin residenssille nukkumaan.

Lauantai oli viimeinen hetki tehdä juuri mitään ostoksia joten lähdimme lounasajan maissa ensin syömään sushia yhteen harvoista Nagoyan keskeisillä alueilla sijaitsevista sushipaikoista ja hinta-laatu suhde olikin jälleen erittäin kohdallaan kuten missä tahansa Japanissa sijaitsevassa sushiravintolassa verrattuna muuhun maailmaan. Ostoskohteen piti tietenkin olla tuoksukauppa Osun katetulla ostosalueella koska olin sen tarjoushyllyssä jo loman ensimmäisenä viikonloppuna nähnyt jotain kiinnostavaa. Käveltyämme paikalle vilkaisimme valikoimaa rauhassa ja minä laskin käteisvarojani ajatellen paljonko käyttää että viimeisille kahdeksalletoistakin tunnille maassa riittäisi käteisjenejä alkuperäisestä budjetistani. Päädyin ostamaan juuri sen tuoksun jota suunnittelin ja kyseessä olikin sopivan erilainen lisäys kokoelmaani.







Ostosten jälkeen oli sopiva hetki nauttia hiukan olutta läheisessä puistossa auringon paistaessa lämpimästi. Kävimme sitten pudottamassa ostoksemme residenssille ja pakkasin kamani jo lähtövalmiiksi ettei yömyöhään tarvitsisi moiseen ryhtyä. Illallisaika lähestyi ja minulla olikin mielessäni ravintolan tyylilaji jossa halusin vielä käydä. Lähdimme siis metsästämään yakiniku ravintolaa mutta paikallisesti asuvalla ystävälläni ei välittömästi ollut kohdetta mielessään sopivalla sijainnilla joten autoin hiukan. Lähellä pariskunnan aikaisempaa residenssiä oli moinen aivan kävelymatkan päässä ja tuon lausahdettuani ystäväni välittömästi hahmotti mistä paikasta oli kysymys. En olisi sitä muistikuvastani huolimatta yksin löytänyt puhumattakaan siitä että yakiniku pöytägrilli edellyttää enemmän kuin yhden ruokailijan joten onneksi on huikeita ystäviä. Grillattu naudan kieli ja marmorifile olivat erittäin loistavia joten tämä ei tosiaankaan ollut hukkareissu. Loistavan päivällisen jälkeen oli tilaus muutamalle juomalle vakiobaarissamme eli tietenkin aidossa ja alkuperäisessä yhden kolikon baarissa. Jututimme paikassa Norjalaista expattia joka oli ollut maassa lähes kuusi kuukautta mutta hän ei osannut Japanin kielen sanoja kahta enempää joten oli todella väkevästi 'lost in translation’, samannimiseen loistavaan elokuvaan viitaten. Itse olen lukuisten käyntieni ja loistavan paikallisen opastuksen tähden aivan eri tasolla, onneksi, koska maassa matkailusta saa siten niin paljon enemmän irti. Siinä yksi syy siihen että blogikirjoituksenikin yksi toisensa jälkeen käsittelevät Nipponin matkaamista. Lopettelin itse ilta kymmenen jälkeen ja otin taksin residenssille ystävieni jäädessä vielä hiukan pitemmäksi aikaa. Taksikuski ymmärsi kerrasta sanallisesti kertomani osoitteen eikä minun tarvinnut kaivaa kamerastani läheisestä bussipysäkin nimestä ottamaani kuvaa nähtäväksi.

Reilun kuuden tunnin unien jälkeen hyvästelin ystäväni joista tietenkin hiljattain saapunut turisti oli jetlagista johtuen hereillä ja saimme paikalla asuvan isännöivän ystävänikin hereille. Matkatavaroineni kävelin paikalliselle metroasemalle ja metro onneksi kulki ajoissa sunnuntaiaamunakin ja olin Nagoyan asemalla ajoissa. Otin sitten jopa suunnittelemaani aikaisemman Nozomi junan eli kaikkein nopeimman Shinkanzeneista ensin Shin-Osakan asemalle jossa vaihdoin tavallisempaan Haruka junaan Kansain kentälle. Varaamattomien paikkojen vaunu oli todella täynnä tällä kertaa joten seisoin koko matkan joka ei ollut lainkaan huono asia hereillä pysymisen kannalta.

Kentällä jouduin hetken odottamaan check-inin aukeamista mutta sen jälkeen turvatarkastus ja passintarkastus menivät joutuisasti läpi. Poistumisleima passiini tuli suorastaan ennätysnopeasti joka on hyvin ymmärrettävää koska itse kunkin turistin on syytä mennä kotiinsa joskus, jos ei halua ryhtyä erityisiin toimenpiteisiin Japanissa. (sisäpiirin vitsi, älä huolestu jos et ymmärtänyt). Laskin tarkoin jäljellä olevat jenikolikkoni tavoitteenani käyttää ainakin kaikki pienimmät kolikot. Lentokentän valikoimissa kaikki oli hinnoiteltu tasakymmeninä mutta onneksi minulla oli tasan kymmenen yhden jenin kolikkoa ja ostin eräästä kioskista oluen ja aamiaispullan tarkalleen sellaisella summalla että minulle jäi vain kaksi sadan jenin kolikkoa jotka helposti ja vaivattomasti säilyisivät otettavaksi mukaan seuraavalle vierailulle. Lento lähti portilta ajallaan ja pienen jonotuksen jälkeen pääsimme kiitoradalle. Nyt minua ei nukuttanut koska olin vahvasti Japanin aikavyöhykkeeseen sopeutunut joten edessä oli vain 33 tunnin vuorokausi paluumatkalla. Katselin jälleen muutaman elokuvan aloittaen 21 Jump Streetin actionista jatkaen kulturellimmalla Hitchcock elokuvalla ja sitten paljon kevyemmällä Shaun the Sheep muovailuvaha-animaatiolla. Tuon jälkeen torkuinkin hetken ja loppumatkasta kirjoittelin blogia joka oli vielä jotakuinkin viikon jäljessä. Turbulenssia ei esiintynyt juuri lainkaan. Alkumatkasta oli hetken pientä tärinää, ikään kuin nimismiehenkiharoita mutta edes turvavöiden merkkivalo ei tuona aikana syttynyt. Saavuimme tarkalleen aikataulussa Schipholin kentälle ja tämä erään kerran kotikenttänäni toiminut jättiläinen tarjosi tuttuun tapaan todella pitkän kävelyn portilta toiselle. Sen etu oli ettei jatkolentoni lähtöä tarvinnut juurikaan odotella sen ollessa myös aikataulussaan. Päästyäni Aer Linguksen ikkunapaikalle vaivuin saman tien uneen koska lähtöpaikassani kello oli jo yksi yöllä. Saarella minua odotti kolea keli mutta myös tuttu vihreys joten loistavalta lomalta oli kuitenkin mukava palata mustan stout oluen ja maailman parhaiden pubien pariin.

---