Advertisement
Published: December 29th 2008
Edit Blog Post
Kaksi viikkoa on edellisesta paivityksesta, ja paljon on ehtinyt sen jalkeen tapahtua. Kerron tassa paivityksessa vain ensimmaisesta viikosta Jaavan jalkeen, loput tarinat tulevat sitten myohemmin...
Kolmen aika lyhyen lennon jalkeen paasimme Jaavalta Malukun saaristoon. Kayttamamme lentoyhtio on EU:n mustalla listalla kuten kaikki muutkin indonesialaiset lentoyhtiot, mutta natisti se (ainakin talla kerralla 😉 ) lensi. Mielenkiintoista oli kuitenkin se, istuimien edessa olevissa taskuissa oli turvaohjeiden lisaksi valmiit rukoukset lennon onnistumisen ja lentohenkilokunnan puolesta viiden eri uskonnon harjoittajia varten; hinduille, muslimeille, buddhalaisille, katolilaisille ja protestanteille omansa. Luimme omamme, tietysti 😊 ja ehjina selvisimme perille. Lentokoneen ikkunasta oli hauska katsella meren pikkuisia saaria: valkoisine reunoineen ne nayttivat ihan pyoreilta pitsoilta.
Malukussa meidan oli tarkoitus menna Banda-saarille, mutta suureksi suruksemme (joka tosin on tahan mennessa jo haihtunut) se jai vain aikeeksi (talla kertaa!). Yhteydet Bandalle ja takaisin olisivat olleet liian epavarmoja ja epasaannollisia, joten taydellista suunnitelmien romuttumista valttaaksemme peruimme sinne menon.
Sen sijaan vietimme Malukun-aikamme paaosin pienella Saparuan saarella. Malukun lentokentta on Ambonin saarella, josta oli tunnin pikavenematka Saparualle. Olin vahalla hieman jannittaa venematkaa (aava ja vellova meri on minulle sen verran tuntematon elementti...), mutta upeita maisemia ihaillessa se unohtui nopeasti. Venereitti Saparualle kulki toisten saarten vieritse, ja niiden rannat olivat taydellisen
kauniita, tai oikeastaan viela kauniimpia: vaikea edes kuvailla, mutta - hohtavaa hiekkaa, huojuvia palmuja, vehreaa viidakkoa, kallioita, jannittavia luolia... Kyllahan te tiedatte 😉 Eika yhtaan ihmista missaan!
Malukussa ei liikaa muita turisteja ollut. Kahden kaden sormet taitavat riittaa laskemaan kaikki, joihin siellaoloaikana tormasimme. Ja kuten saattaa kuvitella, saarten suurin nahtavyys olimmekin sitten me itse 😊 Ainakin paikallisten ihmisten kayttaytymisesta paatellen: tuijotuksia, huutoja, katselemista, huutelua, vilkutuksia... Kovinkaan monet eivat puhuneet englantia, mutta saimme asiat kuitenkin aina hyvin hoidettua. Itse asiassa, indonesian kielitaitoni taitaa olla jo parempi kuin omat tamanhetkiset ranskan ja venajan taidot yhteensa, vaikka kyseisia kielia olen opiskellut koulussa yhteensa 8 vuotta, ja indonesiaa vain sen, mita taalla ollessa on ehtinyt... Tuleepa taas todistettua, kuinka oleellista kielen kayttaminen oppimisen kannalta on!
Saparua on melko pieni saari: keskella (mutta kuitenkin rannalla) sijaitsevasta suurimmasta Kota Saparuan kylasta oli enintaan puolen tunnin mopomatka saaren eri karkiin. Saarellaoloaikana ehdimme tehda ja nahda monenlaista. Melkein joka paiva meilla oli hyvana oppaana Julian-niminen paikallinen nuorimies, josta olimme kuulleet eraalta Anniinalta, johon olimme tutustuneet aiemmin Balilla ja joka oli myos ollut Saparualla. Julianin ansioista paasimme muun muassa kaksiin eri joulujuhliin. Joulujuhlia Saparualla olikin varmasti enemman kuin missaan muualla! Joulukuun jokaisena paivana saarella jarjestetaan monia eri
juhlia, joihin ihmiset kulkevat Raamatut kainalossa. Juhlat, joihin me osallistuimme, muistuttivat aika paljon luterilaista sanajumalanpalvelusta: kaavasta saattoi seurata, missa oltiin menossa, ja valilla laulettiin, valilla kuunneltiin saarnaa, valilla istuttiin ja valilla seistiin. Joihinkin lauluihin, joissa kaytettiin tuttuja joululaulusavelmia, saatoimme yhtyakin. Ja puheistakin ymmarsin muutamia sanoja.
Toinen juhla, jossa olimme, oli erityisen mieleenpainuva. Se oli jarjestetty kauniille rannalle, ja tarkoitettu pelkastaan naisille. Kavelimme sinne Julianin kotoa hanen pienten sisarentytartensa Marsyan ja Saarin kanssa viidakkopolkuja pitkin banaanikoria ja vesikanisteria kantaen. Nurmialueen keskelle oli pystytetty ja koristeltu joulupuu (jonkinlainen palmu), ja sen ymparille kaytiin istumaan suureen piiriin. Juhlan lopussa kaikki kattelivat toisiaan ja toivottivat hyvaa joulua (Selamat hari natal!), ja meidan luokse syntyi oikein ruuhkaa, kun ihmiset tungeksivat puristamaan valkoisia kasia. Joillekin ei edes yksi kerta riittanyt 😉 Kattelyiden jalkeen katettiin juhlapoyta: palmunlehvista ja joistakin muista suurista lehdista tehtiin nurmelle pitkat poydat, joille katettiin ihmisten tuomia erilaisia herkkuja. Siita sitten kaikki ottivat omille lautasilleen, ja soivat sormin. Ruoka oli tosi hyvaa! Erityisesti pidin kookoksella maustetusta riisista ja makeista, paistetuista banaaneista.
Joulujuhlien lisaksi vierailimme koulussa ja sairaalassa. Kouluvierailumme osui oppilaiden viimeiseen koulupaivaan ennen joululomaa, emmeka siis paasseet seuraamaan opetusta. Sen sijaan kavimme keskustelemassa rehtorin kanssa, tutustuimme koulun kirjastoon ja atk-luokkaan, juttelimme muutamien
oppilaiden kanssa ja seurasimme rehtorin puhetta oppilaiden vanhemmille. Oppilailla on koulupuvut, ja pihalla pelataan lento- ja koripalloa.
Kota Saparuan sairaala oli pieni ja melko alkeellinen, kuten arvata saattaa. Loytyi sielta kuitenkin synnytyssali, leikkaussali, laboratorio, rontgen, potilashuoneita, eristyshuone jne. Kommunikoimme sairaanhoitajien kanssa paaasiassa indonesiaksi, mutta saimme kuitenkin selville monenlaista mielenkiintoista - kuten sen, etta siella diabeetikot makaavat sairaalan eristyshuoneessa...
Kauneinta Saparualla olivat kuitenkin rannat. Meidan majapaikkakin oli yhdella rannalla, joka oli muuten varmasti paras uimaranta, jossa olen koskaan uinut! Ei juuri aaltoja, tosi lammin vesi, hieno, valkoinen hiekka, vain vahan muita ihmisia... Rantahiekalla kipitteli monia pikku rapuja, jotka onneksi olivat ihmista pelkaava sorttia: niita kun laheni hiemankin, heti pakenivat koloihinsa. Rannan puista putosi maahan keltaisia, suuria kukkia, jotka joskus paatyivat rannalle herkuttelemaan eksyneen lehman suureen suuhun. Uidessa piti olla varovainen, ettei seisomaan noustessaan astunut meritahteen. Niita asui sadoittain meren pohjassa kohdassa, jossa vesi oli noin nelja-viisi metria syvaa, ja toisinaan muutamia eksyi matalammallekin. Niita oli monen varisia, tosi kauniita! Hollantilanen kaverimme Bram poimi yhden pohjasta ylos: se tuntui ihan kivelta, kun silitti. Ja piikit olivat teravia.
Kotirannan meritahtien ihailemisen lisaksi kavimme kolmella muullakin rannalla snorklailemassa. Matalassa vedessa naimme kaikenlaisia violetin, oranssin, keltaisen ja ruskean savyisia koralleja, seka paljon
erilaisia kaloja. Yhtakkia saattoi huomata olevansa keskella kirkkaansinisten pikkukalojen parvea, taikka keltaraidallisten, taikka lapinakyvien ihan pikkuisten... Korallien keskella lojuskeli monia sinisia meritahtia. - Snorklaaminen on kylla mukavaa! 😊
Pariin kertaan saimme kalaa syodaksemmekin. Toisella kerralla olimme eraassa suojaisessa, hiekkaisessa poukamassa kallioiden valissa. Takana nousi tihea viidakko, ja edessa aukeni aava ulappa, ja joitakin sinertavia saaria nakyi horisontissa. Vedesta noustuamme muuan poika toi meille juuri pyytamiaan kaloja: yhden kirkkaan, monivarisen, ja monta mustaa siniraidallista. Kuskimme Julian ja Iron kyhasivat meille kuivuneista palmunlehvista nuotion rannalle, ja pian jo paistuivat kalat. Soimme ne suurilta, vihreilta lehdilta sormin - ja kylla maistuivat hyvalle!
Eraalta toiselta rannalta, joka oli liian tuulinen ja kivikkoinen snorklaamiseen, Laura kerasi suuren kokoelman kauniita simpukoita. Harmi vain, ettei kaikkia millaan jaksa tuoda kotiin asti... Niista olisi kylla riittanyt useammallekin ystavalle kodin koristeiksi 😊 - Samalla rannalla ihmettelimme sita, etta oli joulukuun loppupuoli, ja siella me vain kerailimme simpukoita ja koralleja upealla rannalla, jonka saimme pitaa aivan yksin itsellamme. Aurinko oli kuuma, meri kaunis ja kohiseva ja rannan luolat mielenkiintoisia, ja me lauloimme joululauluja. - Elama on toisinaan ihmeellista!
Rantojen lisaksi itse saarellakin oli hienoja maisemia ja nakymia. Kukkuloita, mutkaisia ja valista kuoppaisiakin teita. Pienia kylia, joissa paloivat
roskakasat ja likaiset lapset juoksentelivat. Aikuiset istuivat varjoissa ja vilkuttivat meille, kerailivat polttopuita, monet naiset kantoivat valtavia taakkoja paansa paalla. Joissakin taloissa oli bambuseinat ja palmunlehvakatot, toisissa modernimpia materiaaleja. Tien varressa nakyi ruohoa rouskuttelevia lehmia, bataattipeltotilkkuja...
Sellainen oli Saparua. Nyt olemme, itsellemmekin yllatykseksi, palanneet takaisin Balille... Mutta naista seikkailuista saatte kuulla vasta seuraavassa numerossa - nyt kutsuu ranta ja auringonlasku 😊
Advertisement
Tot: 0.31s; Tpl: 0.015s; cc: 11; qc: 50; dbt: 0.2541s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.2mb
Hupakko
non-member comment
kiittää päivityksestä erikseen Annaakin
Tätä oli jo odotettu, olin aivan ihmeissäni, kun viikon blogiloman aikana ei mitään ollut tullut (Teidän Kutaviikkojen aikana ehti vissiin tottua liian hyvälle...) Täällä oli valkea joulu, kaupungissa maa on vähän enemmän harmaasävyinen kuin kotona landella, huomenna meikätyttö lähtee Ouluun, jonne luvattiin ensi vuonna törkeän kylmää (-10 tai vielä pahempaa). Hullua nähdä teidät kietoutuneina kesähepeniin :D Hyvää ensi vuotta ja reissun jatkoa, välitä toivotukset Laurallekin, kun en jaksa enää lähteä sille kommentoimaan. <3