Selviytyjien kaupunki ja sairaalakertomus

---

Tata kaupunkia kutsutaan lempinimella ''ilon kaupunki''. Ilo ei kuitenkaan mielestani ole se, mika tasta kaupungista kaikkein voimakkaimmin heijastuu. Aidit hymyilevat lapsilleen ja aijat virnuilevat toisilleen, mutta paa asiassa ihmiset ovat keskittyneet arkiseen aherrukseensa. Itse nimittaisinkin tata paikkaa mielummin ''selviytyjien kaupungiksi''. Katuelama taalla on osoitus ihmiselle lajityypillisesta suuresta sopeutumiskyvysta ja kekseliaisyydesta! Ei voi kuin ihaillen katsoa, miten ihmiset loytavat syotavaa tai rahaksi muutettavaa roskien keskelta, tai miten he suorittavat arkisia askareitaan hokkeleidensa edessa: pesevat hampaitaan, tiskaavat astioitaan, kantavat vetta, hoitavat lapsiaan yms. Katselin taksin ikkunasta ja ajattelin ''Kaikki nayttaa niin toimivalta". Tallainen vahavaraisuus kehittaa selvasti ihmisen luovuutta, esimerkiksi monet asumukset ovat rakennettu, mita moninaisemmista materiaaleista ja asumuksia on pystytetty, mita erillaisimpiin paikkoihin, kuten sairaalarakennuksen kellarikerroksen seinan vierustoille.

Nyt minun ei kuitenkaan ollut tarkoitus kirjoittaa koyhien elamasta, vaikka se, ja ennen kaikkea heidan suuri kekseliaisyytensa seka sinnikkyytensa, selvastikin ovat kaikkein mielenkiintoisinta tassa kaupungissa. Ajattelin purkaa paineita kirjoittamisen avulla. Tanaan oli nimittain hyvin turhauttava paiva!

Lahdimme aamulla Apollo sairaalaan, koska minulla on edelleenkin kuumetta. Suunnistimme kansainvalisista potilaista vastaavan laakarin luo, jonka saimme tavata lahes saman tien, mutta han lahetti meidat heti seuraavan tohtorin odotushuoneeseen. Kaikki muut laakarit nayttivat saapuneen ajallaan toihin, mutta tama meidan tohtorimme suvaitsi saapua tyopaikalleen vasta 11.30. Jouduimme siis odottamaan pari tuntia, vaikkakin olin ensimmainen potilas, jonka han otti vastaan. Laakari oli yhta hataisen ja toykean oloinen kuin edellisellakin kerralla. Talla kerralla han oli ehka jopa viela enemman yrmean oloinen. Naytimme hanelle tuloksia, jotka tietenkin olimme jo itsekin osanneet lukea. Ei hirveasti vaadi laaketieteellista osaamista, etta ymmartaa sanan ''negative'' testien lopusta. Laakari kuitenkin selvasti luuli, etta olimme vain tulleet nayttamaan tuloksia. Han kavi ne lapi nopeasti vedellen kynallaan akaisia pienia viivoja jokaisen testin kohalle hokien ''no''. Hanen kommenttinsa olivat ''Kaikki on normaalia. Jatkakaa parasetamoolin ja vitamiinien syontia ja tulkaa huomenna uudestaan, kun denguetesti on selvinnyt''. Yritin siina sitten sanoa, etta tuskin se on dengue, koska oireet eivat vastaa. Sita paitsi mielestani se tutkittiin jo Nong Khaissa. Han ei kuitenkaan suostunut kuuntelemaan! Han ei kuunnellut koko aikana mita me sanoimme, lehteili vain papereitaan. Han otti jopa toisen potilaan vastaan, vaikka yritimme viela jututtaa hanta! Intiassa tuntuu muutenkin olevan tapana, etta viranomaisten juttusille ei menna yksitellen, vaan ihmiset tunkevat kaikki lahes yhta aikaa ja monia asioita yritetaan hoitaa saman aikaisesti. Toisellekin potilaalle han tiuski samalla tavoin kaiken olevan kunnossa. Se ei siis johtunut mitenkaan siita, etta olemme ulkomaalaisia! Se oli mukava huomata. Laakarinkaytos oli juuri samanlaista ylemmyyden tuntoista kuin Suomessakin varmasti sata vuotta sitten. Nykyaanhan lansimaissa on ainakin pyrkimys kohdella potilasta asiakkaana. Taalla taas laakari on ylempi kastinen korkeasti koulutettu ihminen ja se heijastuu kaikesta hanen kaytoksestaan: potilaita pidetaan mitaan tietamattomina, objekteina joiden taytyy vain kuunnella mita laakari sanoo ja totella kiltisti kaikkia hanen antamiaan ohjeita, mikaan vuorovaikutus potilaan ja laakarin valilla ei ole asiaankuuluvaa.

Yritimme kuitenkin kovasti saada viestimme perille. Halusimme, etta minulta tutkittaisiin skistosomiaasi, joka on suolistoloinen, jonka voi saada makeista vesista mm. Laosista. Oireeni viittaisivat vahvasti johonkin loiseen. Kun laakari ei mitenkaan huomioinut meita, minulta loppui karsivallisyys ja haivyin huoneesta. Paatin, etta nyt vaihdetaan sairaalaa. Kalle jai kuitenkin huoneeseen ja kun tulin takaisin, han oli saanut jonkinlaisen kontaktin laakariin. Ensin tohtori vain hoki, ettei Intiassa ole skistosomiaasia,eika ymmartanyt, etta olin ehka saanut sen Laosista. Sitten han kirjoitti lapulle jonkin toisen sairaalan nimen. Ei mitaan muuta kuin epamaaraisen nimen ja heitti paperin Kallen eteen. Sieppasimme lapun ja haivyimme. Alakerrassa yritimme tiedustella, missahan tama kyseinen sairaala mahdollisesti sijaitsisi. Taas meita heiteltiin luukulta luukulle, mutta viimein saimme ajo-ohjeet taksikuskia varten. Toisessa sairaalassa vasta alkoikin kunnon juoksutus! En voi edes kaikista vaiheista kertoa, silla niita on niin monta, mutta kerron paapiirteissaan, silla se oli niin uskomatonta. Sairaala oli todellinen kansansairaala. Apollo sairaalan tohtori oli piruuttaa lahettanyt meidat sinne! Nahtavasti rangaistuksena, kun olimme niin hankalia! En nyt tieda olenko hankala potilas jos vain vaadin tutkimusta! Joka tapauksessa Apollo laakari oli sanonut, ettei heidan sairaalassa tehda skistosomiaasitutkimuksia ja sen perusteella han oli lahettanyt meidat tanne toiseen paikkaan, jonka ennakolta kuvittelin olevan hieno yksityisklinikka. Taalla toisessa sairaalassa nimeltaan ''School of tropical medicine", joka ei todellakaan ollut mikaan loistopaikka, selitimme asiaamme hyvin monelle ihmiselle ja aina meidat ohjattiin eteenpain. Ensin kavimme labrassa, jossa sanottiin, etta meilla pitaa olla laakarin lahete sinne, ja yksityislaakarin lahete ei kelpaa. Meidat ohjattiin sittemmin alakertaan, jossa kavimme ensin selittamassa asiaa eraalla luukulla, sitten joku aija otti asian hoitaakseen, mutta se ei hoitunutkaan. Ajattelimme ensin, ettei meidan tarvitsisi jonottaa laakarille, silla sinne oli paljon muitakin menossa ja tarvitsimme vain lahetteen. Sittemmin meidat kuitenkin ohjattiin tayttamaa henkilotietoja ja sen jalkeen paperi tulostettiin ja vietiin laakarin eteen muiden papereiden alle. Pari laakaria istui keskella huonetta ison poydan aaressa ja potilaat istuivat puisilla odotus penkeilla heidan edessaan. Potilaat tutkittiin siina samassa huoneessa, missa oli odotustilakin. Nimen perusteella heita kutsuttiin aina poydan aareen istumaan ja monia tutkittiin yhta aikaa. Paasin yllattavan pian laakaria jututtaan. Talla kertaa oli kyseessa ystavallinen tapaus! Sen olen taalla jo nain lyhyen ajan sisassa todennut, etta mita enemman ''kansanmies/nainen ihminen on, sita ystavallisempi han on!

Tamakaan laakari ei suostunut suoraan kirjoittamaan lahetetta, vaan haastatteli minua perusteellisesti ja jopa tutki mahani painelemalla.(Kieltamatta 2 rupialla sai aika hyvan perustutkimuksen) Lopulta han kuitenkin kirjoitti lahetteet ja otin ne lahes riemusta kiljuen voittajan tuntein vastaan. Luulin, etta suurimmat koetukset olisivat jo takana. Palasimme labraan, josta tati oli silla valin kadonnut. Pian han tuli, mutta sanoi, etta pitaisi menna toiseen huoneeseen. Menimme sitten sinne, mihin kaskettiin. Siella tutkailtiin lahetteita ja tokastiin ykskantaan ''Tulkaa perjantaina uudestaan''. En voinut uskoa kuulemaani! Kalle sitten selitti, etta emme ole silloin taalla, jolloin he nayttivat miettivaisilta. Sittemmin selvisi mista kiikastaa: heilla ei ollut naytteenotto purkkeja. Sairaala oli tosiaan selvastikin koyha sairaala. Sen kylla huomasi ulkoasustakin: kaikki oli pelkaa petonia, huonekalut puisia ja lohkeilleita ja portaikot likaisia. En silti ymmarra, miksei heilla ollut purkkeja myytavana. He ohjasivat meidat toiseen labraan, mutta heillakaan ei ollut purkkeja. He kaskivat suunnistaa apteekkiin, jonka piti olla jossain ulkona. Pian loysimme apteekin, mutta heillakaan ei ollut nayteastioita. Siina vaiheessa teki tosissaan mieli luovuttaa. Uskomatonta, etta sairaita ihmisia kehdataan talla tavoin juoksuttaa paikasta toiseen. Tuli hieman ikava Samitijevi sairaalaa, jossa potilaita kunnioitettiin, tai jopa suomalaista paivystysta, jossa ihmista sentaan pidetaan ihmisena. Paatimme pitaa pienen hengahdystauon ja tulla uusin voimin jatkamaan taistelua. Ajattelimme suunnata syomaan. Kun yritimme paasta ulos alueelta, portti oli suljettu. Siina vaiheessa herasi kapina mieliala ja kiipesimme taman korkean portin yli. Jotkut tulivat jotain ihmettelemaan ja huutelemaan, mutta kiipesimme silti. Intiassa arsyttaa suuresti ihmisten suuri auktoriteettien kunnioitus ja noyra suhtautuminen kaikkeen hierarkiaan. Lansimaisena ja suht invidualistisena ihmisena olen tottunut ajattelemaan itse ja kysymaan, miksi. Jos minun edessani on portti kieltamassa ''ala mene tasta'' ja en nae kieltoon mitaan syyta, kiipean portin yli. Perus intialainen ihminen ei varmastikaan koskaan tekisi nain. Emme loytaneet ruokapaikkaa, mutta sita vastoin loysimme kaupan, jossa myytiin naytepurkkeja. Ostimme pari ja lahdimme taas sairaalaan. Toiseen labraan sain vietya purkin ongelmitta, mutta he sanoivat, etta toinen nayte pitaisi toimittaa eri paikkaan. ''Next building'' oli yleinen sanapari, jonka kuulimme tuolla reissulla. Loysimme toiseen rakennukseen, mutta siella tati ei suostunut ottamaan naytettani vastaan. ''Sen pitaa olla aikaisiin aamulla otettu nayte''. Han sanoi, etta pitaisi tulla huomenna aamulla. Protestoin, mutta ei se mitaan auttanut. Tati kehtasi jopa selittaa, etta tulisesta ruuasta tulee usein mahavaivoja. Han ei ymmartanyt yhtaan mista oli kyse! Kuitenkin han oli keskimaaraista ystavallisempi sairaanhoitaja ja lupasi minulle huomenna erikoiskohtelun, kun on juhlapaiva ja sairaalassa on siksi hiljaista. En kylla jaksa uskoa, etta huominen sujuisi vain niin helposti, etta kayn jattamassa naytteen sinne. Tuskimpa! Olihan se seikkailu tamakin! Mutta jos huomenna ei asiat suju ja vastaukset tule viimeistaan ylihuomenna, taytyy oikeasti soittaa Lahetystoon ja yrittaa kysella, eiko taalla todellakaan ole tasokasta sairaalaa. Apollo on tasokas paikka. Rakennus vastaa taysin lansimaista standardia, mutta laakareiden kanssa on mahdotonta komminikoida ja he eivat suostu enaa tutkimaan sen jalkeen, kun perustestit ovat otettu.

Nyt taas syomaan ja samalla tarkkailemaan, miten ihmiset ovat koristelleet talojaan huomisen Diwalin kunniaksi.

---