Hyvasti Nepal, ainakin toistaiseksi

---

Valkoinen rauhanlippu liehui bussin katolla ja sotilaat kavelivat kasikadessa.(heidan uskottavuutensa hieman karisi, kun he nayttivat aivan rakastuneilta pareilta) Peltoa nakyi silmin kantamattomiin ja tiet olivat taynna pyorailijoita. Nama olivat viime hetken nakymia Nepalginjissa. Terai ihmisten takia, jotka olivat jalleen kerran paattaneet kapinoida, jouduimme sanomaan hyvastit Nepalille.

Nepalganjin hyvia puolia: Sai kulkea rauhassa, eika kukaan hairinnyt,korkeintaan lapset tervehtivat. Kerjalaisia ei nakynyt ollenkaan. Intian puoleiseen rajakaupunkiin verrattuna se oli hyvin siisti paikka,vain vahan roskaa. Kaduilla oli kiva kavella, kun oli tilaa ja ei tarvinnut hengittaa pakokaasuja, koska moottoriajoneuvot olivat harvinaisuus.

Huonoja puolia: puut olivat kaupungissa harvassa ja vain osa teista asvaltoituja ja tasta johtuen hiekkapolya lenteli paljon. Paikassa ei ollut mitaan erityista nahtavaa. Ehka siella olisi jotain hienoakin voinut olla, mutta tuskin kovin montaa kohdetta, kun mikaan ei sattunut silmiimme, vaikka vahan kiertelimmekin.(paitsi eras pieni nepalilaistemppeli, jonka kylkeen oli maalattu tyypillisesti silmat ja sen ymparilla liehuivat nauhat, oli aivan mukava pikkutemppeli) Kukaan ei osannut englantia ja ihmiset olivat vaarinymmartamisessa hyvin taitavia. Yleensa rahan paalle ymmarretaan aina ja on tosi helppo paatella, etta ihmiset kysyvat hintaa, jos tehdaan kauppaa. Myos sormien yhteen hiplaaminen on yleensa kansainvalisen rahan merkki. Nepalginjissa tassakin oli kuitenkin usein vaikeuksia. Oli oikeastaan hupaisaakin, miten paljon vastaamme tuli vaarinymmarrystilanteita. Kun Kalle meni kysymaan peseytymisvetta, hanelle haluttiin vakisin myyda pullotettua juomavetta. Kun taas mina kysyin, voisinko saada yhden naan-leivan, tytto meni keittion kaapille ja ojensi minulle lautasta. Tuossakin tilanteessa olimme keittiossa, osoittelin heidan keittotarvikkeitaan ja tein syomista tarkoittavan eleen. Ehka he olisivat siita voineet paatella, mita meinaan, vaikka eivat osanneetkaan englantia...mutta ei..

Nepalin koko etelaista-aluetta kutsutaan terai alueeksi. Se jatkuu kapeana vyohykkeena koko etelaisen maan lapi. Terai ihmiset ovat laheista etnista sukua intialaisille ja sen kylla huomasi kaikesta heidan kaytoksestaan ja tietenkin ulkonaostaankin. Osa oli ystavallista porukkaa, mutta hyvin suuri osa huonokaytoksisia, kaikkea muuta kuin kohteliaita. Jos menimme esimerkiksi ravintolaan ja ihmiset huomasivat meidat, he saattoivat puheta nauramaan pain naamaa. En nyt tieda oliko se kovin pilkallista naurua, mutta hyvin huvittunutta kuitenkin. Valilla sita kyllastyi olemaan jatkuvasti "pellen roolissa". Aivan samanlaista se on kuitenkin Intiankin pikku kylilla, missa ei ole paljon matkailijoita nahty.

Terai aluetta peittivat laajat rehevat metsat aina 1960-luvulle asti, mutta nyttemmin metsat ovat lahes taysin hakattu. Aavikoituminen on alueella suuri ongelma. Sen kylla huomasikin kaikkialla puuskittaisen tuulen mukana lentavasta hiekasta. Terai aluetta pidetaan Nepalin kehittyneimpana ja teollistuneimpana alueena, mutta itse en juurikaan nahnyt teollisuutta. Pienet tiilitehtaat, jotka kasittivat pari piippua ymparillaan tiilikasoja, olivat ainoa merkki teollisuudesta. Noissa tehtaissa ei ollut edes mitaan rakennusta, ainoastaan nama piiput pystyssa keskella peltoa ja laheisyydessa heinakattoisia pikkumokkeja. Nepalin maaseudusta tuli kylla paljolti mieleen Laos. Samanlaisia pienia heinamokkeja lehmankakka seinineen, pihassa elaimia ja paljon peltoa. Myos ilmasto oli paljolti laosmainen, vaikkakin Laosissa on kosteampaa ja oikean trobiikin tuntua. Tuokin alue on ollut varmasti kaunista ennen puiden hakkuuta. Nyt trobiikista ei ollut paljon muuta jalella kuin kuumuus ja rikas hyonteismaailma. Saimme lahes joka ilta metsastaa kampastamme milloin minkakinlaisia hyppivia koppakuoriaisia ja kuskata niita ulos.

Tuntuikohan ihmisista oikeasti, etta he olivat edistyneet elamassaan, kun olivat muuttaneet puhtaan ilman maaseudulta kaupungin polyihin? Tata mietin paljon Nepalganjissa, koska sinne selvasti muuttaa koko ajan vakea ympariston kylista. Tuntevatko he oikeasti elamanlaatunsa paremmaksi jos he paasevat kaupungissa joskus elokuviin, saavat sahkot asuntoihinsa ja ehka juoksevan vedenkin? Kylla maaseudullakin kuitenkin lahes jokaisen pihassa naytti olevan kaivo ja mita sahkolla oikeastaan tekee alueella, jossa lammitysta ei tarvitse ja kaikkeen ruuantekoon kaytetaan kuitenkin muuta kuin sahkoa. He kuitenkin vaihtavat maaseudun puhtauden, tilan ja luonnonlaheisyyden, kaupungin saasteisiin, meluun ja ahtauteen. Mika ihme tarve nailla ihmisilla ylipaataan on jotenkin paasta "eteen pain" elamassaan, siis jotenkin he ihailevat yli kaiken nykyajan mukavuuksia ja pyristelevat niita kohti. Jos itse asuisin Nepalin tai Intian maaseudulla, olisinko samanlainen? Pettyvatkohan monet elamaan kaupungissa? Uskoisin nain. Monet kolmansista maista lansimaihin rikkauksien perassa muuttavat ainakin pettyvat, nain olen lukenut ja omin silminkin todennut eraan tutun kohdalla. Elamahan on kuitenkin niin paljon muutakin kuin naita ylellisyys-tarvikkeita ja palveluja. En voi silti sanoa itsekaan olevani taysin tallaisten tarpeiden ylapuolella. Nytkin on Varanasissa niin hienoa, kun on hyvia ravintoloita ja jopa oikeita kauppoja. Pitaisi varmaan joskus asua jossain savimokissa vahan aikaa ja todeta kuinka helppoa tai vaikeaa elama siella on, ennen kuin voisin sanoa. Joka tapauksessa nain ulkopuolisin silmin nayttaa usein jarjettomalta, etta ihmiset kaipaavat taalla maasudulta, jossa kuitenkin on monesti rittavat palvelut eli kauppa, sairaala, jotain kulttuuria,kouluja ja tyota, kaupungin hektisyyteen. Intiassa ja etelaisessa Nepalissakin kaupungit ovat usein kasittamattomia muurahaispesia. Naissa ei ole asukkaiden viihtyvyyteen usein panostettu yhtaan mitenkaan, ei ole puistoja,ulkoilualueita, kavelyteita, ei mitaan lasten leikkipuistoja tms. Sitten ovat tietenkin erikseen todella isot kaupungit ja rikkaiden asuinalueet, missa varmasti on oikeastikin viihtyisaa. Puhuin nyt kuitenkin kansan ihmisista, jotka muuttavat naihin kaupunkeihin uskomattoman pieniin homeisiin murjuihin jonkun polyisen vilkkaan kadun varteen. Ehka monet heista tulevat vain pakosti tyon perassa. Paadyn tassa pohdinnassani nyt edelliseen paatelmaan, en voi kasittaa, etta joku tulisi vapaehtoisesti vain siksi etta kaupungissa asuminen olisi hienoa.

Vaelluksemme Nepalginjista tanne Varanasiin kesti kaksi paivaa ja oli todella rankkaa. Yovyimme valilla Gonda nimisessa kaupungissa, jossa ihmiset olivat kivoja, mutta hotellit murjuja ja ylihintaisia. Riksakuskit olivat tuolla viela tavallistakin haijympia. Meidat revittiin vakisin eraan vigramin eteen ja alettiin kauppaamaan matkaa keskustaan. Hinta oli 100 rubiaa, vaikka oikea hinta on 10. Olimme niin vasyneita, etta olimme jo suostua ja kysyimme "100 yhteensa". Vastaus oli kuitenkin, etta yhdelta, joten siina vaiheessa hermostuimme ja olimme jo tekemassa lahtoa. Lahtoaikeemme sinetoi lopullisesti se, kun muslimipoikia alettiin heitella riksasta ulos. Kuski ajatteli saavansa meilta niin hyvat rahat, etta muut matkustajat pitaisi paiskata ulos. Emme tietenkaan jaaneet katseleen tallaista kaytosta vaan sanoimme hyvastit.

Saimme neuvotetua pyorariksalle oikean hinnan ja lahdimme silla Gondan keskustaan. Oli hupaisaa, kun yhdessa vaiheessa skootteripojat hidastivat riksan vierelle ja jaivat juttusille. He halusivat katella siita liikenteen ylitse ja vauhdin aikana. He olivat taas mukava poikkeus huonokaytoksisien Intialaisten joukossa! Intia on sikali vaikea maa reissata, etta taalla on helmia niin harvassa, seka ihmisten ja paikkojen kohdalla. Kaiken tekee kannattavaksi kuitenkin se, etta kun helmen loytaa, se on sitten upeudessaan kaiken sen vaivan arvoinen. Pojat lahtivat meille hotellioppaiksi ilman mitaan taka-ajatuksia rahastuksesta ja koko ajan he juttelivat mukavia. Yhdessa vaiheessa riksamme ymparilla ajeli muitakin meista kiinnostuneita ja lahes muodostimme tukoksen liikenteeseen.

Seuraavana paivana jouduimme menemaan monien eri paikkojen lapi paastaksemme Varanasiin. Edellisena paivana olimme tulleet junalla, joka oli hyvin virkistavaa bussejen jalkeen, mutta nyt junia olisi mennyt vain 2:lta yolla. Saapastelimme siis bussiasemalle. Saimme helposti bussin seuraavalle pysakille eli Faizabadiin.Tietenkin olisimme mielellaan menneet suoraan Varanasiin, mutta hammastykseksemme busseja ei mennyt. Tama bussi, johon paadyimme oli hieno juuri verheiltuina sisustuksineen. Samanlainen hidastelija se oli liikkeelle lahdon suhteen kuitenkin kuin muutkin. Monet kerrat todetut merkit siita, etta bussi on lahdossa: Ensiksi kuski tulee autoon, sitten han alkaa kurkkusuorana huutamaan ikkunasta paikkaa mika on kohteemme ja rahastaja-aija saestaa hanta huutamalla ovesta, toiseksi auto kaynnistetaan, sitten huudatetaan pitkaan moottoria, sitten aletaan toottailla ja viimein rahastaja-aija alkaa hakata auton ovea, joka on lopullinen merkki siita, etta kohta auto liikkuu.

Faizabadissa kukaan ei taas osannut sanaakaan englantia. Ensin bussi jatti meidat keskelle ei mitaan ja Kallella meinasi menna hermot hanen valittaessaan rahastajille, etta yleensa bussi menee bussiasemalle. Ei siina auttanut kuin ottaa riksa alle ja menna monta kilometria silla kohti asemaa. Siella lippuluukun aijaa ei olisi voinut vahempaa kiinnostaa tiedustelumme busseista. Han oli selvasti aivan ooppiumihoyryissa ja hanen silmansakaan eivat juuri pysyneet auki, hanen tokaistessaan meille yhden hindinkielisen sanan. Siita ei paljon irronnut! No,sitten kyseleen ihmisilta. Eras sanoi bussin lahtevat kolmelta, johon olisi viela monta tuntia. Toinen sanoi junankin menevan, mista riemastuimme, mutta sittemmin monet pudistelivat paataan junakysymyksillemme. Eras poika kysyi sujuvalla englannilla "kuinka voin auttaa?" Kun kysyimme tietaako han yhtaan bussia tai junaa Varanasiin, vastaus oli, etta pitaisi kysya lippuluukulta. Hanen ymmarryksensa loppui siihen, kun sanoimme ettei lippuluukulla puhuta englantia ja han kehotti vain uudestaan kysymaan sielta.

Yhdessa vaiheessa eras mies tuli repimaan meilta penkeiltamme, mihin olimme asettuneet syomaan evaita ja pohdiskelemaan tilannetta. Han kuljetti meidat eraan bussin luo ja sanoi sen menevan Varanasiin. Kysyimme varmuuden vuoksi myos eraalta matkustajalta ja han nyokytteli innokkaasti. Kun olimme jo bussissa ja se oli liikkeella, selvisi, ettei se mihinkaan Varanasiin mene. Onneksi kuitenkin siihen suuntaan! Seuraavasta kaupungista paasimme sitten jo maaranpaahamme. Koko paiva matkailuun taas meni eli reilu 10 tuntia.Nyt olen erittain tyytyvainen, etta saamme olla paikallamme muutaman paivan ja tarkastella tata maailman vanhinta suttua kaupunkia eli Varanasia.

---