Advertisement
Published: November 20th 2008
Edit Blog Post
Eilen lueskelimme rannalla ja juttelimme ihmisten kanssa, jotka joskus tulivat vain tervehtimaan, mutta useimmiten myos kauppaamaan jotain. Ostin eraalta helmikauppiaalta rannekorun. Vasta kun han alkoi kauppaamaan korallia, aloin miettia, olikohan helmienkaan osto kovin viisasta. Korallista minulle tuli heti mieleen, etta korallinsukellus on hirveaa merten ryostoa. Sanoinkin, etta mielestani koralleja pitaisi suojella ja siksi en voi ostaa. Sittemmin kuitenkin mietin, etta eiko helmiakin kalasteta juuri niiden vuoksi. Todennakoisesti minunkaan koruni helmet eivat ole loytyneet vahingossa syotavien kotiloiden sisalta, vaan kotiloita on tuhottu lukemattoimia maaria etsittaessa helmia. En kylla osta enaa mitaan mika on meresta! Taalla meri nayttaa sailyneen viela kohtalaisen puhtaana ja hyvinvoivana ja olisi tietty hienoa jos se pysyisikin sellaisena.
Eilen otin myos oikean hennatatuoinnin. Viimeksi otin hennani painokuvioina, jotka lahtivat muutamassa paivassa pois. Nyt otin hennan, joka piirrettiin kateen ja sen pitaisi sailya kuukausia. Poika, joka teki tatuoinnin oli hyvin taitava. Suuren taiteilijan tarkkuudella han piirsi monenlaisia kiemuroita ja kukantapaisia kateeni. Ainoa, mika harmittaa on, etta han aivan loppuvaiheessa lahes pilasi tyonsa, silla han laittoi nimeni intialaisittain kateeni eli kirjoitti tikkukirjaimin Ana. Nama kirjaimet eivat yhtaan sovi kuvioiden joukkoon. Onneksi ne aikalailla hukkuvat muun kuvioinnin sekaan. Nainen, joka aluksi bongasi meidat rannalta ja vei taman taiteilija-pojan luo, kutsui meidat
Elamaa kylassa
Kyla oli hyvin vilkas ja siella oli jatkuva hyorina kaynnissa sittemmin kotiinsa syomaan. Vahan mietimme uskallammeko menna, mutta sitten uteliaisuus vei voiton ja suostuimme kutsuun. Sovimme, etta tapaamme seuraavana paivana lounasaikaan samassa paikassa.
Tanaan aamulla vuokrasimme pyorat, kavimme aamupalalla jalleen eri ravintolassa ja kavin ostamassa erittain halpoja rannekoruja, jotka olivat vain rupian kappaleelta. Olen innostunut keraamaan ranteeseeni erillaisia koruja, useimmat intialaistyylisia. Muuten en ole juuri vaihtanut ulkoasuani, kuten useilla lankkareilla on intiassa tapana. Pukeudun edelleen useimmiten vanhoihin lankkarivaatteisiini. Dighasta ostin ''sarin''( ei kiedottava eli ei varsinainen sari, vaan tunikan tapainen), mutta en ole sita paljonkaan pitanyt.
Aamupala ravintolammekin oli hyvin viihtyisa, kuten lahes kaikki ruokapaikat taalla. Dighassa ja Chandiburissa usein ruokaa odotellessa viihdytin itseani pohtimalla, mista naiden ravintoloiden kolkko vaikutelma oikein syntyi. Mista kaikesta koostui se luotaantyontava karu kuva, jonka ravintoloista sai? Tulin siihen tulokseen, etta ikkunoiden kalterit, huoneiden hamaryys, taulujen ja viherkasvien taydellinen puute, tumma laatta-tai semettilattia, kuluneet muovijakkarat ja pinttyneen likaiset kylmaa hohkavat marmorikivipoydat olivat tarkeita tekijoita. Taalla taas voi miettia samaa toisin pain. On monesti vaikea eritella, mista kaikesta johtuu, etta ravintolat nayttavat niin kodikkailta ja houkuttelevilta. Jos otetaan vaikka esimerkiksi Honeyfall ravintola, joka on hotellimme vieressa, siella viihtyisyytta luovat erityisesti monenlaiset kasvit, seinamaalaukset(Picasson kubismin tyyliset), valoisuus ja erillaiset seinapinnat.
Syonnin jalkeen suuntasimme rannalle
lueskelemaan. Emme tietenkaan saaneet kauaa olla rauhassa itseksemme, vaan taas tuli eras seta kauppaamaan hierontaa. Aluksi kieltaydyin ja keskityin vain lueskelemaan. Han sitten antoikin yllattavan helposti periksi ja jatti meidat rauhaan. Kallen mentya uimaan, tylsistyin ja paatin sittenkin ottaa hieronnan. Seta levitti kankaan hiekan paalle eraan katoksen alle ja mina asetuin siihen. Oli mahtavan rentouttavaa kuunnella aaltojen kohinaa, nauttia lampimista merituulten tuulahduksista ja tuntea kuinka kaikki lihakseni rentoutuivat taitavan massage-aijan kasittelyssa. Han selitti, etta koko hanen sukunsa ovat hierojia ja han on oppinut taidon aidiltaan. Oli mukava suosia tallaista ''perheyritysta'', vaikkakin monet sanoivat minulle jalkeen pain, etten olisi saanut ottaa hierontaa rannalta. Heidan mielestaan muualla, sisatiloissa olevissa yrityksissa, hieronta on paljon tasokkaampaa. Mielestani kyseinen aijakin oli kuitenkin hyvin taitava! Suosin mielellani tallaisia pitkan perinteen taitajia, joilla tieto/taito kulkee suvussa.
Sittemmin suuntasimme paikalle, johon olimme sopineet tapaamisen. Eilinen hennakuvioinnin tehnyt poika oli jo paikalla ja han lahti opastamaan meita kylaan. Mitenhan kuvailisin kylaa? Siella oli hyvin paljon porukkaa, ennen kaikkea paljon lapsia. Se oli rakennettu aivan rannan tuntumaan hiekalle ja kapeita polkuja risteili heinakattoisten talojen valissa. Ankat, koirat ja lehmat kulkivat vapaina siella taalla. Meidat istutettiin sangyntapaiselle, joka oli ulkona talon edessa. Siina ensin vahan aikaa juteltiin ja sitten meidat kutsuttiin sisalle mokkiin, jonne ruoka oli katettu lattialle. En uskaltanut paljon syoda, silla riisi nostettiin lautaselleni kasin ja se oli hieman viileaa seka mullan makuista. (tosin niin on joskus ravintoloissakin, maku tulee varmaan keitinvedesta) Toisaalta en ruuan tulisuuden takia olisi pystynyt syomaan, vaikka olisin halunnutkin. Intialaisilla on hyvin erilainen kasitys mausteista kuin lankkareilla. Isanta tyttomme, joka oli kokannut oli luvannut, ettei laita mitaan tulista. Maistettuani ruokaa, suuni meinasi kuitenkin syttya palamaan. Kalle soi joka tapauksessa isona poikana reippaasti. Onneksi han oli rohkea ja uskalsi syoda, joten emme vaikuttaneet taydellisen epakohteliailta. Kallen maha nayttaa olevan vielakin kunnossa, joten luultavasti voisin jo kehua meidan selvinneet tasta tulikokeesta. Oli kylla hieno kokemus kayda kylassa! Ensimmaisen kerran vierailimme intialaisessa kodissa! Mokki oli arviolta 20 neliota. Siina oli tiiliseinat, joista rapisi laasti, betonilattia (joka oli hyvin siisti) ja heinakatto. Annoin talon emannelle pari rannekorua kadestani tuliaiseksi ja edellisena paivana olimme maksaneet hieman ruokarahoja. Emme olisi kehdanneet syoda ilmaiseksi kodissa, jossa selvasti oli rahalle tarvetta. 8 ihmista asui tuossa saman katon alla. Heidan sukulaissuhteensa jaivat hieman epaselviksi, mutta luultavasti siella asui kaksi sisarusta perheineen eli lapsineen ja aviomiehineen. Lapset olivat laihoja, mutta eivat sairaaloisen laihoja ja nayttivat muutenkin terveilta. Kaikki lapset olivat innoissaan valokuvauksesta ja rapsinkin heista kuvia esitellen ne aina heille, jolloin he naureskelivat iloisesti. Kyla ei mikaan aivan pieni ollut, vaikka koostuikin pikkuisista mokeista. Naita mokkeja oli kuitenkin loputtomasti rannan myotaisesti. Eras nuori mies sanoi kylassa olevan 20 000 asukasta. Meren taytyy olla hyvin kalaisa, silla elanto tuntui tulevan paa asiassa kalastuksesta, vaikka monelle turismi olikin varmasti sivubisnes.( Nykyaan Purin turismi on kuitenkin kohtalaisen hiljaista. Monet hotellit nayttavat olevan tyhjillaan.)
Huomenna teemme paivaretken Konarkiin.
Advertisement
Tot: 0.141s; Tpl: 0.011s; cc: 9; qc: 48; dbt: 0.0933s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.1mb