harrastelua ja vaikutelmia Intiasta

---

Nyt ajattelin muistella hieman, mita olemme puuhailleet viime aikoina ja milta Intia on vaikuttanut. Viimeksi kirjoitin vahan liikaakin vain eri keskusteluista, joita olemme taalla kayneet. Ne ovat usein aika tylsia, silla ihmisilla on lahes aina samat kysymykset. Joskus kuitenkin syntyy kiintoisiakin juttutuokioita, kuten nuo avioliittoa ja uskontoja koskevat, joista viimeksi kerroin.

Palaan nyt ajassa taaksepain aina Kolkataan asti. Viimeisena paivana ennen sairaalareissuani kavimme katsastaan Kalighat temppelin. Siella suoritimme mielenkiintoisia rituaaleja, joissa piti koskettaa kukkaseppeleella otsaansa, lausua perheenjasentensa nimet ja ripustaa seppele roikkumaan alttarin ylapuolelle. Yhdessa vaiheessa kukkia piti myos heitella eraan patsaan juurelle ja samaan aikaan oppaamme piirsi meille otsaan punaiset taplat. Oli mukavaa saada temppeliin opas, vaikkakin han intialaisittain ankesi vakisin seuraamme ja alkoi pyytamatta esitella temppelia. Kerrankin olin kuitenkin kiitollinen tallaisesta neuvonnasta, silla nain saimme paljon enemman irti paikasta. Opas selitti innokkaasti, kuinka joka paiva aamulla ja illalla uhrataan vuohi Kalin kunniaksi. Vuohenverta olikin jokapaikassa eraan alttarin juurella. Lopuksi saimme ranteeseemme nauhat, jotka kertovat meidan olevan aviopari. Sittemmin seurasi tyypillinen ''otetaan rahat pois turisteilta'' vaihe. Tama jatkuva huijaus, jota on kaikkialla Intiassa, aina hieman pilaa muuten hienojen paikkojen kuvaa, mutta se on vain hyvaksyttava erottamattomana osana tata maata. Taytyy oppia suhtautumaan, kuten vanha valkopartainen hippiystavamme, joka naureskeli vain kaikille rahannyhtamisyrityksille, teki pilaa kauppiaista, jotka yrittivat pyytaa liikaa ja tinki kaikesta heittaen samanaikaisesti huumorilappaa. Kyseinenkin temppelipappien huijausyritys oli kieltamatta oikeasti hyvin huvittava! He sanoivat kaikkien kavijoiden yleensa lahjoittaneen reilu 1000 rupiaa. Ensin kauhistelimme summaa ja mietin miten kehtaamme lahtea lahjoittamatta nain paljon. Heidan kirjassaan, johon merkittiin kaikki lahjoitukset, luki aina 1100 tai 1200 rupiaa. Vahan asiaa ajateltuamme, hoksasimme kuitenkin heti, mista on kyse. Mina en oikeastaan ymmartanyt, minkalainen huijaus oli kyseessa, mutta haistoin kuitenkin ukotuksen. Kalle selitti myohemmin, etta he olivat selvasti lisanneet ykkosen aina kaikkien lahjoitusten eteen, jolloin naytti, etta kaikki olisivat lahjoittaneet isoja summia. Homma vain paljastui siina, etta tilikirjaa katsellessa herasi kysymys, miksi kaikki olisivat lahjoittaneet vahan yli tonnin, miksei koskaan tasarahaa. Lahjoitimme lopulta pari sataa, vaikka eihan se pakollista olisi ollut. Mutta tallaisesta kivasta kokemuksesta (huijausta lukuunottamatta) maksoi mielellaan.

Chandipurissa aikamme kului paljolti lepaillen. Jaksan aivan hyvin touhuilla aina valilla jotakin ja usein keskipaivalla on taysin virkea olo, silti kuume verottaa voimia. Paljon enemman on tullut nukuttua kuin terveena ollessa, jolloin kylla silloinkin nukuin usein 10 tuntisia oita. Dighassa nukkuminen oli hieman ongelmallista, silla joka aamu aikaisin alkoi kuulua ikaan kuin kattilankansien yhteen lyomista ja kovaa rummutusta. Luulen, etta kysessa oli jonkinlainen joka aamu suoritettava auringonnousun rituaali. Kerran, kun kurkkasin ikkunastamme, heratessani tahan meteliin, nain naisia kavelemassa hitaana kulkueena rantatieta ja heilutellen jotain soittimentapaisia. Chandipurissa oli hiljaisempaa, mutta naapurimme soittivat usein musiikkia iltaisin. Tosin intialainen musiikki on mielestani hyvin mielyttavan kuuloista, joten oikeastaan siihen oli mukava nukahtaa. Kavelimme paljon hiekkarannalla, joka oli uskomattoman pitka ja levea. Vesi ei ollut mielestani yhtaan kirkkaampaa kuin Dighassa(Lonely planet oli taas vaarassa. Olen kylla ylpea, etta reissasimme pari kuukautta ilman mitaan opaskirjaa! Vasta Kolkatasta ostimme opuksen ja tahan asti se on ollut taas monessa asiassa vaarassa, esim. kartoissa mikaan ei pida paikkaansa Phubaneswaran kohdalla), mutta silti meressa oli aivan hyva uida. Aallot olivat uskomattomia! En ole koskaan muualla nahnyt sellaisia kolmion muotoisia aaltoja. Aallot eivat edenneet yhtena harjana, vaan niista erkaantui akaisia vaahtopaisia pikku huippuja, jotka usein nousivat jyrkastikin. Intialaiset ottivat kaiken irti vedesta ja hiekasta. Isot aijat kieriskelivat innoissaan matalassa rantavedessa ja karjahtelivat aaltojen syoksyessa kohti. Nuoret naiset taas kiljahtelivat ihastuneesti, kun heidan aviomiehensa nostivat heidat aallon yli tai heittivat aaltoon. Lapset rakensivat hiekkalinnoja, kuten missa tahansa rannalla ja usein aikuisetkin osallistuivat rakennuspuuhiin. Paikassa oli hieman harmillista se, etta vain aamuisin meri oli lahella. Illaksi se karkasi kauaksi kolmen kilometrin paahan ja nakyi horisontissa vain pienena vaahtoisena viivana. Monet kavelivat leveaa hiekkarantaa myoten illallakin merelle asti uimaan, mutta itse emme jaksaneet, vaan uimme vain aamuisin.

Lahes hauskin tekeminen Chandipurissa oli leikkia elainten kanssa. Aivan majapaikkamme vieressa oli kolme pienta kilia, joita hoidimme ahkerasti. Kilit olivat tosi pikkuisia, imevaisikaisia ja olivat hyvin suloisia, kun tulivat nuoleskelemaan ja naykkimaan kasiamme. Kerran leikimme myos koiranpennun kanssa, joka oli ihastunut Kallen housujennaruihin. Lehmia siella oli tietenkin myos paljon, lisaksi oli myos ankkoja, joille heittelin keksinmurusia. Villina elaimena mainittakoon upea raidallinen uskomattoman nopea orava, joka oli mahdollisesti maaorava. Apinoita emme Chandipurissa nahneet. Dighassa tormasimme niihin puistoreissullamme. Ne olivat mahtavan porroisia ja istuskelivat aidalla valmiina heittamaan meita hedelmilla, joita nilla oli kasissaan. Ne nayttivat silta kuin haluaisivat pommittaa meita, mutta eivat ehtineet silla etenimme nopeasti riksalla. Dighassa varsinainen nahtavyys(Chandipurissa ei varsinaisia nahtavyyksia ollut), jonka kavimme katsastamaan oli puistoalue. Ei se kiinalaisille puistoille vetanyt vertaa, mutta monenlaisia istutuksia, viihtyisa polku, ja iso lampi siella oli joka tapauksessa. Nain siella hyvin jattilaismaisen ampiaispesan. Se oli juuri niinkuin satukirjoissa, taysin pyorea ja ison jalkapallon kokoinen. Myos monenlaisia varikkaita perhosia, kuten sinisen metallinhohtoinen perhonen, ja lintuja lenteli puiston ylla. Puistokierroksemme jalkeen, annoin hennata kateni. Tiella istui mies, jolla oli edessaan monenkuvioisia henna leimasimia. Siita tuli hyvin taiteellisen nakoinen. Myos hinta oli kohdallaan, vain 5 rupiaa. Olisi pitanyt ottaa kuvioita enemmankin, vaikka toisaalta nyt ne olisivat jo kuitenkin lahteneet. Kadessani nakyy himmeasti enaa vain osa kuviosta.

Taalla Bhubaneswarassa, joka on Orissan osavaltion paakaupunki olisi useita temppeleita, mutta en tieda jaksammeko kierrella niita. Tama ei suoraan sanottuna ole kovinkaan viehattava kaupunki. En tieda alueen nimea, mihin majottauduimme, mutta se on noin kilometri rautatieasemalta. Hotellimme viressa on hyvin vilkas, levea ja meluisa tie. Onneksi huoneemme ei ole tien puolella, joten siella on suht hiljaista. Intiassa on ylipaataan hyvin vaikea loytaa hiljaista majapaikkaa. Kaikkialla on niin paljon porukkaa! Jos vieressa ei ole tieta, niin aina on jokin meluisa iso perhe naapurina. Hotelli Galaksi on varmaan ollut hiljaisin kotimme ja siellakin alkoi aina aamuisin kuulumaan lasten kiljuntaa. Aanet on toisaalta myos miellyttava osa Intiaa. Kolkatassa varsinkin aanimaailma oli jopa kiehtova ja se muodosti erottamattoman osan ''muurahaispesa vaikutelmasta'', joka heijastaa Intian suurta elavaisyytta. Bhupaneswarssa ei viela tahan asti ole ollut mitaan suuren kaupungin hyvia puolia: ei hyvia monipuolisia ravintoloita, ei kirjakauppoja, ei helposti loydettavia netteja joka puolella, ei tasokkaita ruokakauppoja, (yksi loydettiin) ei helposti kaytettavaa sujuvaa joukkoliikennetta, ei paljon tasokkaita ja halpoja hotelleja ym. Hotelli Deepawalin huoneemme on kylla siisti ja viihtyisa, mutta se oli hyvin vaikea loytaa (ajelimme pitkaan riksalla kaatosateessa) ja ylittaa hieman budjettimme. Ajattelin, etta voin kuitenkin maksaa 50 rupiaa yosta, koska viime paivina olin alittanut jatkuvasti budjettini. Hinta oli siis 450, joka putosi siihen kovan tinkimisen jalkeen. 400 on yleisesti rajamme ja se onkin osottautunut hyvaksi rajaksi, silla nayttaa, etta 300 ja 400 rupian huoneiden valilla on huikea ero. 300 huoneet ovat usein jarkyttavia luukkuja. Valilla tosin on vaikea saada edes 400 tasokasta ja puhdasta huonetta, vaan he meinaavat pyytaa satasen enemman. Olisi mukava tietaa, mita paikalliset maksavat huoneista! Kolkatalainen seta mainosti meille Asoka hotellia, jonka olisi pitanyt Dighassa maksaa vain 90. Emme koskaan loytaneet tuota paikkaa ja kaikki, mita kavimme katsomassa olivat vahintaan 300. Guesthousimme seta kertoikin meille, etta ulkomaalaisten taytyy maksaa enemman, koska papereita taytyy tayttaa niin paljon. Kuullosti aika tekosyylta! Tuskin papereissa niin kova tyo on, varsinkin kun yleensa joudumme ne itse tayttamaan.

Mita muita vaikutelmia Intiasta on syntynyt? Kaikki on mahtavan hidasta! Jos itsella ei ole kiire, se ei haittaa, mutta joskus loputon papereiden pyorittely rasittaa, tai laskun viipyminen ravintoloissa tuskastuttaa. Asken valokuvaamossa, kun olimme maksamassa polttamiamme cd-levyja, tiskin seta puhui samaan aikaan puhelimeen, nappaili konettaan, otti vastaan muilta rahoja, allekirjoitti jonkin lapun ja lausahteli lyhyesti jotain eri tiskilla pyorahtaville ihmisille. Kaiken tekemnen yhta aikaa ja singahtelu sinne tanne, hidastaa muutenkin hidasta palvelua! Eilen kaupassa oli koomista katsella, kuinka kaksi eri kassatyontekijaa, tyoskenteli ostostemme kimpussa varmaan 1o minuuttia. Poika nappaili laskimeensa summia aina vaarin ja aloitti alusta, lukiessaan laitteella viivakoodia han saattoi pysahtya tarkastelemaan tuotetta ja sitten vasta laski sen hitaasti muovipussiin. Varikkyys ja elavaisyys ovat edelleen Intian viehattavampia puolia! En koskaan vasy ihastelemaan naisten upeita sareja, tai sita mita kaikkea kaduilla voi tapahtua. Vanhat ihmiset ja nuoret pojat ovat usein aidoimmin ystavallisia, meista kiinnostuneita ja haluavat mielellaan kuvattavaksi. Yritan varmaan lahiaikoina taas laittaa tanne kuvia. Nyt taytyy lahtea etsimaan ravintolaa, mika on aina tyolasta.

---