Advertisement
Published: March 21st 2009
Edit Blog Post
Tanaan paristelimme mopolla ympari Diun saarta. Emme ole yleensa vuokranneet mopoa vaan suosineet pyoria. Tanaan teimme kuitenkin poikkeuksen, silla jalkani olivat viela kipeat toissapaivaisesta noususta jainalaistemppeliin, jonne oli 3500 porrasta. Lahdimme aamulla kavelemaan rantatieta tarkoituksena katsella maisemia ja etsiskella majapaikkaa. Nykyinen Jay Shankar guesthousimme on kivalla paikalla lahella rantaa, mutta aika homeinen ja hiostava luukku. Ei se nyt mikaan pahimman paan murju ole, silla sangyt ovat paksuilla patjoilla ja lakanat puhtaat. Televisiokin sisaltyy huoneen hintaan, mutta nakyy vain musvavalkoisena ja kohisee niin paljon, ettei siita juuri ole iloa. Ajattelimme kuitenkin muuttaa, silla guesthousen isantamme on arsyttavan yrmy ja patemisenhaluinen. Saimme kummatkin tayttaa kahdet monivaiheiset paperit kirjautuessamme sisaan. Han koko ajan neuvoi, mita tulee mihinkin laittaa ja syytti Kallea siita, ettei han ollut painanut kynallaan tarpeeksi kovasti, eika mustepaperin lapi ollut jaanyt jalkia toisiin papereihin. Intialaiset ja paperit! He kylla rakastavat papereitaan. Tosin sekin onneksi vaihtelee. Taalla nettipaikassa ei ole yllattaen tarvinnut kirjoitella mitaan tietoja ylos. Delhissa taas eras halusi myos kuvauttaa meidat ja tehda meista jonkin profiilin, ennen kuin paasimme koneen aareen.
Emme nahneet kavellessamme yhtaan guesthousea. Tama saari on kylla epatavallisen hiljainen. Myohemmin saimme selville, etta lahes kaikki majoitus on keskittynyt kaupungin alueelle. Rannalla ei ole kuin pari hassua
paikkaa, joista meidan katsastamamme ovat olleet hintalaatu suhteeltaan huonoja. Sea village resortti, minka kavimme ensin saarelle rantauduttuamme katsoon oli todella hienolla paikalla. Meri loi rantaan kivenheiton paassa ja paikan piha oli kivasti laitettu. Resortti sana kuitenkin koki todellisen inflaation! Mokit olivat peltisia ja ruostuneita, seinatkin olivat peltia ja ne kallistelivat kaikki eri suuntiin. Muurahaisia kipitteli joka puolella. Sanoimme siis "ei kiitos" tuolle paikalle.
No niin, se majapaikoista. Etsimme aamulla paikan, josta pystyisin soittamaan vaarilleni puhelun. Loysimme sellaisen ja samaisessa paikassa mainostettiin skootterin vuokraa. Ajattelimme "miksipa ei", koska aikaa oli kivasti ennen puhelintreffejani ja mopo on ihanan nopea tapa saada kokonaiskuva tallaisesta saaresta. Hyppasimme siis ajopelin selkaan ja karautimme rantatielle. Ajelimme ristiin rastiin ja ihmettelimme edelleen ravintoloiden ja majapaikkojen puutetta. Myoskaan muita palveluita ei oikein keskustan ulkopuolella nakynyt. Alueet vaikuttivat paljolti rikkaiden lomahuvila alueilta, silla monet talot nayttivat autioilta. Oli kylilla tietty myos elemaa ja eraastakin koulusta meille vilkuteltiin ja vastaan tulevat lapset huutelivat milloin mitakin. Arkkitehtuuri on taas taalla aivan erilaista kuin vaikkapa Bundissa. Taalla on portugalilaistyylisia taloja ja paljon valkoisia kirkkoja, joista osista maali on halkeillut. Yleisesti talot ovat taalla paremmassa kunnossa kuin muualla Intiassa. Monet talot hehkuvat kirkkaissa vareissa. En oikein osaa kuvailla arkkitehtuuria muuten kuin, etta talot ovat joka suuntaan ronsyilevia. Niissa on monia ulokkeita, lahes aina pitka parveke, josta paasee eri huoneisiin, niissa on usein kaytetty kaakelilaatta koristelua ja harjamaisetkattorakenteet ovat myos yleisia.
Paasimme skootterillamme kauksi keskustasta eraan levean tien varteen. Sitten se yhtakkia paatti sanoa sopimuksen irti. Se nyki pari kertaa ja pysahtyi. Poljimme sita sitten vuorotellen pitkaan kayntiin. Emme ole kummatkaan kovin asiantuntijoita koneiden kanssa. Ainoa mika minulla tuli mieleen oli, etta ehka siella on roska tankissa ja yritimme heilutella mopoa. Saimmekin sen sitten viela kayntiin ja helpottuneina paatimme kaantya takaspain. Paasimme taas pari kilometria, kunnes se taas simahti. Talla kertaa olimme kuitenkin onneksi asutuksen kohdilla. Ensin kaikki vain ajelivat ohi ja emme kehdanneet pysayttaa ketaan. Sitten eras poika kysyi, kuinka voisi auttaa. Selitettyamme tilanteen, han kurkkasi tankkiin ja sanoi bensan olevan lopussa. Meidan silmiemme mukaan tankissa oli viela lahes puolet bensaa! Poika sanoi bensa-aseman olevan 2 kilometrin paassa. Taalla kilometrit ovat pitkia.Olen oppinut, etta intialaisten 2 kilometria, on meidan nelja. Onneksi vahan ajan paasta naapurin seta tuli laheisesta talosta ja han kavi hakemassa tyhjan pullon, seka lupasi kayttaa Kallea bensatankilla. Mina jain odottelemaan. Pian he tulivat takaisin ja kiittelimme kovasti setaa. Han ei suostunut ottamaan edes mitaan palkkiota avustaan! Kuinka ollakkaan mopo ei kuitenkaan lahtenyt lisatyllakaan bensalla kayntiin. Seta oli jo kadonnut ja jaimme omin nokkinemme polkemaan mopoa. Pian viereemme pysahtyi tati. Han hyppasi tottunein ottein mopon selkaan. Hankaan ei heti saanut sita kayntiin, mutta vahan aikaa varkattyaan ryypyn kanssa, se lahti. Kylla intialaiset moponsa tuntevat! Tallakaan saarella ei kovin montaa autoa ole.Lahes kaikilla on mopot ja uutuutena nailla alueilla nakyi jo mantereenkin puolella isoja moottoripyoria, joissa oli takarenkaan paikalle rakennettu lava.(naihin tuntui mahtuvan kymmenittain ihmisia kyytiin) Viela loppumatkallakin ajopelimme hieman kiukutteli, mutta sitten se alkoi yllattaen toimimaan kuin unelma. Kalle oppi erityisen tekniikan, kuinka sen saa polkaistua kayntiin ja liikkeessakaan se ei enaa sammuillut.
Iltapaivalla kavimme rannalla ja uimassa. Olin innoissani pienen ja hiotuneen kotilonkuorisilpun tayttamasta hiekasta. Veden rajassa ranta muodostui oikeastaan kokonaan naista simpukankuorista. Kaikki olivat hieman eri nakoisia, varisia ja muotoisia. Kerasin sita vahan mukaan. Siita vois tulla kivaa koristetta kukkaruukkuihin.
Illalla loysimme yllattaen todella viehattavan hotellin. Kavimme ahkerasti skootterillmme kiertaan eri paikkoja, silla halusimme pois murjustamme. Ei silla, etta se olisi mitenkaan liian huono meille. Jos hinta olisi vaikka 100, pysyisimme siella ilomielin. Se on kuitenkin hinnaltaan 250 ja tuollaisesta paikasta se on ryostohinta, 300 maksavat jo oikeasti viihtyisat paikat. Nain off sesonkina on mahdollisuus saada halvalla oikeasti tasokasta. Tuo Super silver hotelli on kylla hyvin hotellimainen, mutta huone on mahtavan valoisa, taysin siisti,iso ja henkilokunta ystavallista. Silti aina ihmettelen noita perushotellimaisia hotelleja. Jos mina perustaisin guesthousen, kehittelisin sinne jotain persoonallista. Tannekin sopisi, vaikka jonkinlainen merellinen teema: Meriaiheisia maalauksia, aaltomaisia muotoja rakenteissa yms. Laosissa oli usein oikeasti panostettu tietynlaiseen omaleimaisuuteen ja kiinassakin oli hieman tallaista henkea, mutta intiassa ei juuri koskaan. Taalla saa olla iloinen kunhan uusi koti olisi aina edes perussiisti.
Nyt sitten pieni takauma viela Palitanaan, jossa olimme pari paivaa sitten. Siella oli jainalaistyemppeli, joka menee kylla vaikuttavuudessaan karkeen kaikissa taman reissun nahtavyyksissa! Vuoren huipulla oli 900 temppelia, joita oli sinne rakennettu 1000-luvulta lahtien ja nykyisat temppelit olivat paa asiassa 1500-luvulta. Jainalaiset ovat mieltyneet uskonnossaan kaikenlaisiin koettelemuksiin. Nousu temppelille oli selvastikin tehty tassa hengessa tarkoituksella erityisen vaikeaksi. Temppeliin johti 3500 porrasta ja valilla pitkia loivasti nousevia polkuja. Nousua oli kokonaisuudessaan 2 kilometrin verran. Itsekin pidan joskus tallaisista fyysisen kunnon ja mielen sisukkuuden koettelemuksista. Nautin kiipeilysta, koska aamulla ilma oli raikas ja paikan ymparilla leijaili kiehtova pyha tunnelma. Oli hienoa myos paasta luonnonrauhaan kaupungin keskelta.(Palitana oli pieni kaupunki, mutta hotellimme oli vilkkaan tien varrella) Lahdimme kiipeilemaan jo aamulla ennen 7 ja kiipesimme parin tunnin ajan valilla hiukan levahtaen. Kantajia parveili aluksi ymparillamme.He olisivat halunneet kuljettaa meidat ylos istuttamalla pieneen kiikuntapaiseen, joka roikkui puisesta puomista. Tama puomin molemmissa paissa olivat kantajat. Joskus naimme myos neljan kantajan selkanojallisia tuoleja.Koko ideahan olisi mennyt pilalle jos olisimme ottaneet kantajat! Koko paikan tarkoitushan oli koetella kestokykya. Sen verran olimme lusmuilleet vaatimuksista, etta otimme vesipuollon mukaan. Oikeasti kaikki syominen ja juominenkin olisi ollut kielletty nousun aikana.
Oikeastaan tuo nousu oli vaikuttavinta paikassa. Itse temppeleiden merikin oli tietysti hieno, mutta niita olemme jo nahneet paljon. Nousun aikana hienointa oli yhteishenki, joka vallitse kiipeilijoiden joukossa. Meitakin kannustettiin heti jatkamaan, kun vahan istuimme. Nuoret tytot tyonsivat selasta vanhoja aitejaan tai mummojaan portaita ylospain. Valkokaapuisia pyhia munkkeja tai nunnia tervehdittiin aina hyvin kunnioittavasti. Jotkut jaivat juttelemaan naille valkopukuisille, naytti kuin he olisivat kysyneet jotain neuvoa elamaansa. Eras nainen loi minulle kukkia kouraan kavellessaan pysahtymatta ohitseni ja sanomatta sanaakaan. Uhrasin ne eraalle puulle. Torvensoittajia ja rumpujen paristelijoita oli aika vahan valia reitin varrella ja tama musiikkikin loi omaleimaista tunnelmaa. Sen oli tarkoitus saada sielu puhdistumaan ja tietynlaiseen vastaanottavaan tilaan. Lahelta musiikki oli kylla korvia vihlovaa.
Nyt pitaa lopetella, koska kone meinaa jumittua.
Advertisement
Tot: 0.108s; Tpl: 0.011s; cc: 11; qc: 44; dbt: 0.0676s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.2mb