135km - In the name of Jesus


Advertisement
China's flag
Asia » China » Hainan » Haikou
December 25th 2011
Published: December 25th 2011
Edit Blog Post

Jouluaaton suunnitelmana oli sotkotella 68km semmoiseen pikkukylään ja jäädä sinne yöksi. Tällä suunnitelmalla loppumatka ei olisi liian raskas ja matka menisi jouhevasti.

Matkaan pääsin jo aamukymmeneltä ja heti rannikolta sisämaahan käännyttyäni huomasin, että maasto muuttui huomattavasti mäkisemmäksi ja tuulikin oli vastainen. Siinä sitten taistelin ekan viisi kilometriä ajatellen, että kohta pääsen sisämaahan turvaan ja ainakin vastatuuli helpottaa. 45 km kohdalla alkoi jo pieni ärtymys nousta pintaan kun mäet ja tuuli vain jatkuivat. Pystyin ajamaan kerralla noin kilometrin, kunnes taas piti alkaa työntämään ylämäen takia. Tämä homma söi miestä, koska en saanut sellaista jatkuvaa menoa päälle.

Lopulta saavuin tuohon pikkukylään sen verran vihaisena vastatuulelle ja ylämäille, että päätinkin ajaa vielä seuraavaan kylään. Tässä vaiheessa olisi pitänyt alkaa ajatella järkevästi, mutta se ei onnistunut.

Minun kartassa on myös pieni korkeuserokartta, mihin on selvästi merkattu, että näillä paikoin ei pitäisi olla tuollaisia korkeuseroja. Tämä asia ärsytti suunnattomasti, koska mäet vain jatkuivat. Tuli vähän sama fiilis kun muutama kesä sitten pyöräilin Etelä-Pohjanmaalla ja sielläkin väsyneenä manasin "lakeuksia".

Kun saavuin seuraavaan mahdolliseen majapaikkaa noin 12 kilometriä myöhemmin, niin jatkoin vain matkaa ajatellen, että en luovuta näille kukkuloille. Tässäkin kohtaa olisi voinut koittaa saada järkevän ajatuksen päähän...mutta ei. Matka jatkui edelleen vastatuulta, hulluja kuskeja ja mäkiä kiroten.

Kartan mukaan 14 kilometrin päässä olisi seuraava kylä. Tässä vaiheessa alkoi jo vähän tulla mieleen, että nyt on miestä koeteltu jo tarpeeksi ja rasitus alkaa riittää. Ajoinkin kylään nöyränä ja ajattelin, että mikä tahansa rotankolo kelpaa. No tietysti siellä ei sitten ollut majoitusta ollenkaan, mikä aiheutti taas uuden ärsyyntymisen aallon. Sain kuitenkin tietää, että kuuden kilometrin päässä olisi kylä, missä on majoitusta.

Tietysti olisin voinut alkaa etsimään telttapaikkaa, mutta oli vielä liian valoisaa majoittumiseen. Jos olisin laittanut teltan pystyyn, niin minuuteissa siinä olisi ollut joku sukukokous ympärillä toljottamassa suu auki tai sitten joku olisi tullut ajamaan mua pois siitä.

Seuraava paikka näyttikin jo hyvältä. Huomattavasti isompi kylä kuin aiemmat ja varmasti majapaikka löytyisi helposti.

Sitten tein ison virheen. Satuin katsomaan paljonko mittarissa oli ajettuja kilometrejä. Tasan sata kilometriä. Siinä sitten aivot raksuttivat, että seuraava oikein iso kaupunki olisi vain 22km päässä tästä paikasta.(Tietysti tajusin myöhemmin, että kartassa oli tässä kohtaa virhe ja oikea etäisyys oli 35km) Se olisi vastatuulelle ja ylämäille hyvä opetus jos polkaisisin sinne pikaisesti.

Eihän siinä voinut muuta tehdä kuin ostaa kaupasta kiinalaista Red Bullia ja sen voimalla matka jatkui. Kun lopulta pääsin tähän Danzhou-nimiseen kaupunkiin kello oli jo kahdeksan. Sattumalta näin kadulla intialaisen miehen ja kaksi kiinatarta ja meninkin kysymään heiltä neuvoa hotelliin. Nämä ihmiset työskentelevät eräässä hotellissa ja sanoivat, että mennään sinne. Matkaa hotelliin oli kuitenkin kuusi kilometriä ja kun sanoin, että olen ihan väsynyt ja haluan löytää jostain lähempää hotellin, niin heillä oli ratkaisu. Otetaan tuosta tuollainen moottoroitu kolmipyöräriksha, mikä hinaa sinut perille. Näissä kaupungeissa liikenne on muutenkin ihan hullua ja nyt mua sitten hinattiin pitkin katuja pienen köydenpätkän varassa kohti hotellia. Onneksi homma meni hyvin ja olinkin pian hotellilla.

Myöhemmin illalla menin heidän kanssaan vielä juomaan teetä ja tänään pitäisi lähteä katsomaan kaupunkia uusien ystävien kanssa.

Että tälläinen Joulutarina tällä kertaa. Toivon, että tuo hölmöily tien päällä oli vain perisuomalaista periksiantamattomuutta, eikä minun mielenvikaisuutta/tyhmyyttä.

pieni videonpätkä

Advertisement



Tot: 0.102s; Tpl: 0.009s; cc: 5; qc: 43; dbt: 0.0645s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1; ; mem: 1.1mb