Peking oli iloinen yllatys, kun lopulta saavutimme sen

---

Kaikki on suureellista ja jarjestelmallista! Etsimme asken nettikahvilaa: aluksi emme loytaneet mitaan vaan ajauduimme syomaan ja basaarikujille, ja kun sitten loysimme paikan, taalla on yli sata upouutta konetta muhkeine ergonomisesti muotoiltuine tuolineen. Ennen kuin paasimme koneille, piti nayttaa passit, tayttaa papereita, kuvauttaa itsemme ja maksaa pantti.

Voisin aloittaatarinani siita, mihin viimeksi jain. Kun lopetin kirjoittelun viimeksi, meilla oli jo hieman kiire junalle. Lahtoon oli aikaa reilu puoli tuntia ja meidan piti viela hakea rinkat ja hankkia kyyti. Palasimme Ghana-guesthousiimme meille poikkeuksellisin juoksuaskelin ja kysyimme kyytia, mutta sita ei juuri silloin ollutkaan tarjolla. Tasta guesthousista jai kylla muuten tosi hyva maku suuhun. Jurtat katolla olivat hyvin kodikkaita, siella nukutti tosi makoisasti, suihkut toimivat ja katolla oli viihtyisaa lueskella aurinkotuolissa tai katsella illalla kaupungin valomerta.

Otimme kyydin kadulta ja talla kertaa taksikuski oli jopa rehellinen. Matka oli hyvin lyhyt ja lopulta meilla ei ollutkaan yhtaan kiire. Luokkamme oli soft-sleaper ja petyimme hieman, kun se tarkoitti hytillisia paikkoja. Nytpahan tuli samanlainen luokkakin testattua kuin Venajalla kube. Mielipiteeni ei muuttunut miksikaan! Sangyt olivat kylla aavistuksen verran pehmeammat, mutta muuten tallainen hytti oli paljon huonompi vaihtoehto. Vaikea tietenkin sanoa, millainen kulttuuri mongolialaisessa junassa vallitsisi kolmannessa luokassa, mutta ainakin venajalla siella osattiin kayttaytya. Tuossa hytissa, minne nyt jouduin pidettiin koko ajan hirveaa elamointia. Ratkaisevinta kolmannenluokan ja tuollaisen hytin valilla nayttaa olevan, etta kolmannesta luokasta sammuu koko vaunusta tiettyyn aikaan valot. Joskus tulee taysin pimeaa ja joskus valot himmennetaan. Joka tapauksessa hytissa valoja voi kontrolloida itse. Tama on erittain suuri miinus jos joutuu rauhattomaan porukkaan. Kun avasin hyttiini oven, aavistelin heti pahaa. Siella pikku tytto kirkui ja kiipeili sangyssaan, muorit pajattivat ja aija hakkasi kasiaan poytaan. Ihmiset tuntuivat rauhoittuvan kuitenkin jo ennen 21. Valot sammutettiin, ihmiset asuttuivat pitkalleen, mina panin kirjani pois ja yo olisi ollut valmis saapumaan. Sitten akkiseltaan valot ravaytettiin kuitenkin jalleen paalle, tytto joka oli jo nukkunut alkoi hihittelemaan, nainen karjui puhelimeensa ja toisen naisen mies ilmestyi ovensuuhun tarinoimaan. Mina sitten kaivoin kirjani esille ja aloin rauhassa jalleen lueskelemaan. Taas vahan ajan paasta valot sammutettiin ja asetuttiin nukkumaan. Sittemmin naisen puhelin soi ja han jaaritteli siihen pitkaan. Taman seurauksena muutkin olivat heranneet ja taas valot lyotiin paalle. En muista kuinka kauan tata paalle-pois valoshowta kesti, mutta sittemmin kyllastyin siihen. Kerasin arvotavarani ja lahdin Kallen hyttiin. Siella oli tahan asti ollut tyhja vuode. Edelliselta asemalta kuitenkin joku oli juuri ilmaantunut sinne. Tama uusi tulija kysyi minulta heti, kun ilmestyin oviaukkoon haluanko vaihtaa sankypaikkaa. Nahtavasti ilmeeni oli niin turhautunut ja paljonpuhuva. Olin kylla tosi kiukkuinen! Edellisen hyttini muorit pitivat minua varmasti ''hienostelevana lankkarina'', kun en muka pystynyt nukkumaan, kun he vain vahan puhelivat. Heidan kaytoksensa oli sellaista, kun menin hakemaan tavaroitani. Joku vaatekappaleeni putosi lattialle, kun kurkottelin ylapedista tavaroitani ja heista eras heitti sen kiukkuisesti takaisin sankyyni. Mongooleista jai kylla aika impulsiivinen kuva. Ehka Palsi oli oikeassa, kun sanoi, etta he ovat lapsenmielisia (han ei tarkoittanut talla mitaan alikehittynytta). Lapsekkuuteenhan kuuluu, etta ilmaistaan tunteita vahvasti ja suoraan. Toisaalta tama taas ei kuulu buddhalaisuuteen. Mongolit eivat kylla olleet niin pidattyvaisia ja pelkastaan yhta hymya kuin monissa muissa Aasian maissa. He osasivat nauraa iloisesti, mutta myos osoittaa mieltaan voimakkaasti, kuten lastenkodissa teinitytot, jotka komensivat rankalla kadella lapsia tai kaupantati, joka heitti roskikseen pain vauhdilla jotain, kun oli hermostunut kyselyistamme.

Loppu yo meni mukavasti ja jo 7 aikaan olimme perilla. Onneksi ehdin puurot keitella junassa niin mahani rauhoittui kivasti, vaikka olen viime aikoina kiusannut sita laktoosilla. Aseman edessa kimppuumme hyokkasi tietenkin jalleen joukko bisnesyrittajia. Kaikki huikkailivat "to China''. Kyselimme heidan hintojaan lyhyesti, mutta kavelimme samalla suoraan kohti bussia. Oikeastaan heidat kannattaisi aina ohittaa vain paanpudistuksilla jos vain suinkin on jokin muu kulkuneuvo tarjolla. Yksi yritti tietenkin sanoa ''no tickets'', kun jo olimme lahes bussissa, jossa selvasti oli tilaa. Valilla heidan hamaysyrityksensa ovat hyvin naurettavia! Bussikin oli suhteellisen kallis vain siita ilosta, etta silla paasi rajan yli. Tuota rajaa ei saanut ylittaa ollenkaan jalan. Nelja euroa maksoimme kummaltakin. Rajanylitys oli hyvin hidasta! Meidan piti tayttaa taas hyvin monta lappua ja lippusta. Mitaan erityisia ongelmia ei kuitenkaan ollut. Eron Kiinan puolella huomasi heti. Suhteessa Mongolian asemaan, siella oli kaikki hyvin proystailevaa ja teknologista. Viimeksi mainitulla tarkoitan esimerkiksi laitetta, joka oli sijoitettu passintarkastajan tiskin paalle, laite puhui ja siihen piti antaa palautetta palvelusta painamalla eri napeista. En kylla ymmarra, miten passintarkastuksen voi tehda kovin monella eri tavalla. Kaikki vaikutti myos hyvin jarjestelmalliselta, joka paikkaan oli opastuksia, toisin kuin Mongoliassa ja, seinassa oli pitka teksti, jossa luki mm. ''sydammellisesti tervetuloa. Passintarkistus kestaa keskimaarin 45 sekuttia. Kallella se kylla kesti kauemmin. Ehdin jo miettia, mika on ongelma, kun varsinainen tarkastaja kutsui toisen henkilon paikalle. Tama toinen jututti Kallea sivummalla. Kyse oli ollut vain Intian viisumeista ja nahtavasti siita, kuinka menemme Intiaan. Paattelisin, etteivat viranomaiset olisi tykanneet jos olisimme olleet menossa Tibetin lapi. Sittemmin laitoimme laukkumme jalleen yhdesta lapivalaisusta lapi. Sen jalkeen tuli tiukka kysymys, onko meillakirjoja. Niitahan meilla riitti! Kiellettyja kirjoja siis valvotaan taalla edelleen! Olisi mukava tietaa, mitka kaikki ovat kiellettyja. Niita silmailtiin epaluuloisesti ja selailtiin sen nakoisena kuin ''eihan naista saa mitaan tolkkua''. Selitimme niiden olevan suomeksi. Tytto kysyi Gapaldonin kirjastani, onko se tarina ja laittoi kirjan pois myonnettyani, etta kaikki kirjani ovat fiktiivisia. Toinen tytto sitten kysyi jalleen passiani. Mietin, mika nyt taas on hatana, kun just ehdin sen laittaa pois. Tytto kuitenkin vain selaili passiani hymyillen ja mielenkiinnolla. Han sitten totesi, ettei ole ennen nahnyt suomalaista passia ja siksi oli halunnut katsoa sita tarkemmin.

Heti rajan jalkeen Kiina aukeni hyvin esteettisena. Aseman takapihalla oli valtava sateenkaari rakennelma ja muutenkin kaikki oli siistia ja silmaa miellyttavaa. Bussi vei meidat kaupungin isolle bussiasemalle. Siella sitten alkoi mietinta, kuinka tasta eteenpain. Halusimmeselvittaa junalippujenhinnat, mutta meilla ei ollut aavistustakaan missaasema sijaitsee. Kavimme sitten vuorotellen kumpikin ulkona kaveleen ja kurkistelemassa nakyisiko asemaa lahitienoilla. Se ei kuitenkaan aivan vieressa ollut. Oli mielenkiintoista kavella jalleen uuden maan ja uuden kaupungin kaduilla. Vaikka olimme tulleet Mongolian puolelta vain muutaman kilometrin, kaikki oli selvasti eri nakoista. Roskia oli jonkin verran, mutta huomattavasti vahemman kuin Mongoliassa. Liikennekulttuuri oli rauhallisempaa. Autot hiljensivat suojatieta lahestyessaan, mika tuntui ihmeelliselta UB:n jalkeen. Minua viehatti suuresti erilaisten kulkuneuvojen paljous! Oli monenlaisia riksoja, sahkomopoja, yksi ajoi uskomattoman pienella traktorilla ja kaksi poikaa pyoralla, jossa oli pienet pyorat, hyvin korkea satula seka ohjaustanko, ja toinen soisoi lankulla takana, varikkaita kevyesti rullaavia sahkopyoria yms. Miettiessamme paatostamme jatkosta, kavimme syomassa. Ravintolassa kaikki perheyrityksen ihmiset vauvasta vaariin keraantyivat ymparillemme. Yritimme tiirailla ruokalistan kuvia ja saada selvaa, mita ruuat mahdollisesti pitavatsisallaan. Kun kysyin parista ruuasta, vaari osoitteli aina seinalle. Siella oli taytetty kilipukin paa. Se tarkoitti, etta lahes kaikki sisalsivat kilin lihaa. Meille naureskeltiin jalleen hyvantahtoisesti, kaadettiin heti teeta laseihin ja yritettiin tosissaan auttaa tulkitsemaan listaa. Saimme sitten eteemme ison padan, jossa oli paljon lienta ja seassa lihanpaloja, maissia, tofua, herneita, levaa ja ihmeellisia pitkia hyvanmakuisia kasviksia. Alkupalaksi soimme salaattia, joka oli limaista, mutta ok:n makuista.

Emme jaksaneet lopulta lahtea juna-asemalla, vaikkei se kuulema kaukana olisikaan ollut. Juttelimme eraiden poikien kanssa, joilla tietenkin oli LP, ja tama kirja vaitti junien olevan kalliimpia kuin bussien. Ostimme sitten sleeper-bussiliput 20 e kappale. Lipputiskin tytto sanoi, etta bussin pitaisi olla perilla klo 5. Vahan aikaiselta se tuntui, mutta ajattelimme voivamme hengailla asemalla tunnin ajan ja lahtea sitten liikenteeseen heti auringon noustua. Sleeper bussi oli hyvin luxus! Siella oli hauska lueskella ja katsella maisemia. Alkumatkasta pellolle oli koottu upea dinosauruspuisto. Kaikissa liskopatsaissa oli hienoa liikkeen vaikutelmaa ja ne nauttivathyvin elavilta. Pari dinoa saavutti valtavat mittasuhteet. Kiinalaisilla on selvasti taipumusta suureellisuuteen. Pysahdyimme mielestani vahan liian monesti vessaan. Muuten matka meni mukavasti. Mita nyt kuski tupakoi, vaikka hanet oli suoraneisesti piiritetty ''no smoking'' kylteilla. Nukuttua en saanut paljon, kun harvakseltaan vastaantulevien autojen valot haikaisivat aina valilla ja kuski intoutui myos jutteleen kuuluvasti apukuskin kanssa. Tiet olivat upeat Mongolian jalkeen. Liikenne oli myos mahtavan hiljaista. Olin juuri vaipunut miellyttavaan horrokseen, en nukkunut, mutta jasenet olivat raukeat ja mieli jossain kaukana, kun valot lyotiin paalle. Ajattelin kyseessa olevan jalleen vessatauon. Kalle tokki minua ja sanoi ''ma luulen, etta ollaan Pekingissa''. Mina ''murahtelua''. Kalle ravisteli taas minua. Mina ''No ei varmasti olla''. Kalle ''Mutta kun kaikki lahtevat autosta''. Mina ''No, paljonko se kello on'' Kalle ''2''. No niin, se on vaan vessatuko, ei voida viela olla perilla''. Kohta jouduin kuitenkin nousemaan unisena istumaan silla, kuski alkoi hopiseen jotain. Huomasin, etta kaikki todella poistuivat ja muita ei enaa juuri nakynyt autossa.

Kun astuimme ulos autosta ensimmainen ajatukseni oli ''oho, taallahan on lamminta, mennaan johonkin pusikkoon nukkumaan''. Taas kuitenkin hairikko taksikuski lahestyi meita. Emme olleet ensin huomaavinamme hanta, vaan menimme aseman portaille miettimaan tilannetta. Siihen kuitenkin kertyi pian muutakin porukkaa, lahinna kai taksikuskeja ja utelias vartija. Meidan ei vartijan takia olisi varmasti sallittu nukkua portailla ja varsinainen asema oli tietenkin suljettu, joten ei siina auttanut kuin alkaa hintaneuvottelut taksin kanssa. Ajattelin kerrankin olevani ovela, kun minulla oli vihossani ylhaalla paljonko taksin pitaisi maksaa. Kuski paasi kuitenkin taas hieman huiputtamaan. Hanella oli niin paljon parempi lahtotilanne kuin meilla, jotka emme tunteneet yhtaan kaupunkia, joten ei ihme ettemme taysin parjanneet hanelle tassa tyypillisessa huijaustaistelussa. Hanella oli kartta, josta han naytti missa rautatieasema (paatimme suunnata sinne, koska emme tienneet guesthouseja, jotka olisivat keskiyolla auki. Varmasti niitakin olisi ollut) sijaitsee ja missa me olemme. Han vaitti matkaa olevan 30 km. Hyppasimme sitten kyytiin ja olimme perilla noin 15 minuutissa. Matkaa ei ollut varmasti kuin alle 15 km. Mista olisimme sen kuitenkaan voineet tietaa! Maksoimme kiltista mita oli sovittu eli noin 7 e. Taksejen kanssa voi tapella etukateen, mutta ei oikein jalkeenpain. Menimme rautatieasemalle, joka onneksi oli auki. Lahdimme nousemaan eraita portaita, jonne oli opastus ''waiting area''. Puolessa valissa meita yritettiin lahes vakisin houkutella katsomaan kiinalaisia elokuvia, jotka pyorivat siella nahtavasti yota paivaa. Teatterin tuolit nayttivat houkuttelevilta, mutta kiinankielinen palatys ei kuullostanut hyvalta. Kaiken lisaksi siita olisi pitanyt maksaa. Nousimme sitten portaat aivan ylos. Losimme sopivan taysin hiljaisen porrastasenteen nurkkauksen ja teimme siihen kotipesan. Sain jopa vahan nukuttua ja Kalle kuorsasi sikeasti. Kolmen tunnin jalkeen, kun aamu jo vahan sarasti, lahdimme pihalle. Kavin vessassa, kaytimme aamun hiljaisuutta hyvaksemme ja ostimme junaliput 27 paivalle Kumningiin,(ei tarvinnut paljon edes jonottaa ja paikallinen tytto auttoi meita kommunikoimaan lipunmyyjan kanssa) ja suuntasimme metroon. Metro oli todella selkea! Ajoimme silla Qianmenin alueelle, jolla tiesimme olevan paljon guesthouseja. Meni taas vahan aikaa majapaikkaa etsiskellessa. Pikkuiset kujat nayttivat tosi kiehtovilta ja paistokset, mita vaannettiin katujen varsilla herkullisilta. Ostin aamupalaksi kierteisen pehmean rasvaisen pitkulaleivan. Kaikki paikat nayttivat ylittavan budjettimme, mutta pian tyonnyttyamme syvemmalle hutongin kujille, loysimme kohtuu hintaisen ja hyvin kiinalaiseltanayttavan paikan. Haluan, etta yopaikka nayttaa sille maalle, missa kulloinkin olen! Inhoan persoonattomia hotelleja, jotka voisivat sijaita missa vain! Tuo paikka on vanhassa, hieman temppelimaisessa rakennuksessa, jossa on paljon kiinalaisia veistoksia, patsaita ja lamppuja. Tunnelma on hyvin persoonallinen, vaikkakaan ei valttamatta kodikas. Aula ja oleskelutila on iso, kuten jossain hotellissa, joten guesthousimaista kodikkuutta ei ole, mutta mielenkiintoisuutta sitakin enemman.

Myohemmin lisaa kaupunkikuvailua. Luulen, etta tassa saattaa kayda, kuten Bangkokin suhteen. Sitakin kaupunkia olin olettanut vihaavani, mutta kuitenkin ihastuin. Pekingkaan ei nayta niin saasteiselle ja liian modernille, kuten olin ennalta kaavaillut.

---