Siem Reap


Advertisement
Cambodia's flag
Asia » Cambodia
May 30th 2011
Published: June 1st 2011
Edit Blog Post

Heräsin, ku Juha töni mua- ollaan perillä. Sen mitä unihiekkaisila silmillä näki oli mutaliejuinen piha ja peltiaita. Bussista ulospääsyn jälkeen näkymä ei parantunut. Yön oli satanut kaatamalla ja 'bussiasema' oli muuttunut liukkaaksi mutakentäksi.

Bussilipun hintaan kuului kyyti hotellille ja tuktuk kaveri olikin vastassa nimikyltin kera. Ja kuten aina, oli sillä meille aivan loistava hotelli ehdotus. No, kerran hotelli oli matkan varrella päätettiin käydä se kattomassa. Paikan päällä kuitenkin todettiin, että hoteli on aivan liian keskellä ei mitään valaisemattomien teiden varrella ja haluttiin lähemmäs kylän keskukustaa.
Kuski ei tietenkään tykännyt tästä, mutta parin pysähdyksen ja vääännön jälkeen vei meidät haluamaamme guesthouseen. Juha kävi tsekkaa huoneen ja päätettiin jäädä. Kuski yritti tarjoutua meidän kyytimieheksi seuraaviksi päiviksi, mutta kun me ei osattu sanoa mitä tehdään milloinkin ja tarvitaanko ylipäätään kuskia alkoi kaveri hiiltyä.

Otettiin kamat ja kiitettiin kyydistä. Kaveri sai raivarin 'siis mitä, mitä te kiitätte? alkakaa maksaa!'. Selitettiin et ollaan jo maksettu lipunoston yhteydessä ja pla pla plaa. Hetki siinä vaihdettiin vuorosanoja ja tilanne päätty siten et me ei maksettu penniäkään ja kaveri kurvas pois huutaen 'fucking tourists!'. Että sillälailla.

Nukuttiin päikkärit ja ulos lähdön yhteydessä guesthousen väki pahoitteli aamuista. Jos oltais menty kuskin suosittelemaan hotelliin ois se saanu hotellilta siitä rahaa. Nyt ei saanu. Kuulema bussiyhtiöillä ja tietyillä hotelleilla on ns. yhteissopimuksia. Hotelli maksaa siitä, että turistit raahataan väkisin heidän porteille. Jos turisti vielä sattuu jäämään saa tuktuk kuski palkkion. Oman osansa vetää välistä bussiyhtiö, joka ottaa yhteyden tuktuk kuskiin, joka taas on lähinnä tekemisissä turistin kanssa. Samaa kamaa oli tarjolla Thaimaassakin.

Vapaus! Vuokrattiin pyörät! MAASTOPYÖRÄT! ja vielä oikeen kokoset- molemmille!!! 😊 Ei oo poliisi pysäyttämässä tai tuktuk kuski viemässä minne sattuu. Sotkettiin 14 km Siem Reapista kohti Tonle Sapia ja kelluvaa kylää. Vuokrattiin vene ja nokka kohti kylää. Kuivan kauden jäljiltä väki asuu keskellä järveä. Sadekauden myötä porukka alkaa muuttaa lähemmäs rantaa kun veden pinta nousee. Tonle Sapin veden syvyys on kuivan kauden jälkeen noin metrin ja sadekauden jälkeen noin 10 metriä!
Tonle Sapiin virtaava joki on Mekongin, joka taas saa alkunsa Tiibetissä, sivuhaara. Kuivalla kaudella vesi virtaa Tonle Sapista kohti Mekongia ja järven pinta laskee. Sadekauden alkaessa veden määrä Mekongissa kasvaa, kunnes tietyn pisteen jälkeen sivujoen virtaus kääntyy kohti järveä. Kuivalla kaudella järvi on mutainen ja matala ja sadekaudella kirkasvesinen ja syvä.

Ihmiset tosiaan asuu pienissä kelluvissa kodeissaan. Nähtiin ankkoja, kanoja, puutarhoja, kauppa, koulu...ja kaikki kellui ankkuroituna keskellä järveä. Päivän huippukohta oli vierailu kelluvaan kouluun. Ostettiin kelluvasta marketista nuudeleita viemisiksi, jotka rehtori otti vastaan. Pienellä lautalla käy koulua koko kylän yli sata lasta. Opettajia näkyi olevan kolme rehtorin lisäksi. Kun saavuttiin koululle oli välitunti menossa- kohtuullisen villiä menoa! :D Kun tunti alkoi, koulu hiljeni ja kaikki istui nätisti paikoillaan.



Additional photos below
Photos: 19, Displayed: 19


Advertisement



1st June 2011

Oi, mikä kokemusten päivä!! Mahtavaa:)

Tot: 0.046s; Tpl: 0.014s; cc: 6; qc: 24; dbt: 0.0243s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1; ; mem: 1mb