Talvea 2015 paossa Hawaiilla

---

Check-in Dublinin kentällä oli jopa harvinaisen sujuva koska jonoa ei tiskille ollut ja ainoa kysymys oli onko minulla checkattavia matkatavaroita. Turvatarkastukseenkaan ei ollut jonoa oikeastaan lainkaan joten portilla tapoin aikaa lehteä lukemalla. Lento Heathrowille oli sopivan lyhyt Airbus A319 koneessa mutta toki vasta esimakua lentokoneessa istumisesta tällä kertaa. Perillä siirryin terminaalista toiseen bussilla ja odotetusti seurasi toinen turvatarkastus joka myös oli nopea. Lähtöportille ehdittyäni alkoikin heti haastattelu aiheesta mitä teen työkseni ja millä tarkoituksella olen Amerikkaan matkalla. Ei siis mitään vaikeita kysymyksiä. Kävi sitten ilmi että olin unohtanut hankkia ETSA selvityksen (vastine viisumille mutta kevyempi prosessi) joten ei muuta kuin kaivoin repustani laptopin ja otin kiinni wifiin joka tällä kentällä onneksi toimi erittäin hyvin. Aikani naputtelin tietoja webbilomakkeeseen ja maksu luottokortilla oli 14 dollaria. Sitten koneeseen jo pääsikin sisään ja otin oman ikkunapaikkani Boeing 777:ssa. Sitten viime näkemäni American Airlines oli satsannut uusiin koneisiin tai ainakin niiden sisustukseen joten tästä löytyi melko suuri kosketusnäyttö ja laaja valikoima elokuvia ja tv-sarjoja. Torkuin alussa hyvin lyhyen hetken ja sitten loput 10,5h lennosta katselin vanhoja elokuvia. Turbulenssia ei esiintynyt kuin aivan olematonta melko alkumatkasta.



Los Angelesissa passintarkastuksessa ainoa kysymys oli kuinka kauan aion jenkkilässä olla ja tullissa taas kerran ihmeteltiin pientä käsimatkatavaraani mutta ei viivytetty sen enempää. Kävelin terminaalista toiseen ja seurasi odotetusti taas turvatarkastus jossa sain kupongin jonkin sortin erikoislinjalle jossa käskettiin jättämään takki päälle ja kaikki muutenkin taskuihin. Arvasin etteivät metallinpaljastimet kuitenkaan niin epäherkiksi ollut säädetty joten kävelin kolme kertaa paljastimen läpi sen aina piipatessa ja lopussa kaikki taskuista sekä takki ja vyö kulkivat hihnan kautta kuten yleensäkin joten aivan turha jumppa. Los Angelesin kentän terminaali oli ennalta tuttu melko masentava betonikolossi mutta en antanut sen haitata ja menin portille istuskelemaan ja odottamaan. Joutessani soitin hotellilleni ja varmistin että check-in onnistuu myöhäiseen saapumisaikaani. Kaikki kunnossa siltä osin joten lueskelin taas aikani lehteä ennen koneeseen astumista. Nyt kyseessä oli Boeing 757 eli varsin perinteinen turistilentojen kone. Nyt ei ollut turhaan minkään sortin videonäyttöä edessäni joten nukuin hiukan enemmän, alkumatkasta esiintyneen pitkään kestäneen turbulenssitärinän jälkeen. Isoja pudotuksia ei tosin ollut joten melko mietoa oli turbulenssikin. Pimeydessä laskeuduimme Kauain saarelle ja kävelin suoraan ulos ja autovuokraamon tiskille. Tyhjää oli ja kyltti kehotti ottamaan shuttlebussin auton noutopaikalle ja se olikin kohdalla juuri sopivasti ja lähti liikkeelle saman tien. Perillä parkkialueen reunalla sitten olikin vuokraamon toimisto auki ja vip asiakkaalle auto valmiina. Upgradea tarjottiin avoautoon mutta ilmastoitu umpikattoinen toimi paremmin mielestäni joten otin sen. Kyseessä oli Ford Fusion joka näytti kovin uuden korimallin Ford Mondeolta ja ilmeisesti kyseessä onkin sama auto. Sitten piti löytää hotellini ja nyt oli turvauduttava perinteiseen autovuokraamon karttaan koska puhelimeni oli täysin kuollut ilmeisesti akun loppumisesta johtuen joten satelliittinavigointi ei onnistuisi. Pääkatu josta piti kääntyä löytyi varsin helposti mutta pimeässä ei kadunnimiä kylteistä näkynyt oikeastaan lainkaan. Ajelin edes takaisin melko monta kertaa ja viimein pysähdyin tutkimaan opaskirjaani. Kohdalla oli kartan mukaan kultasepän liike jonka olinkin havainnut joten ajoin taas kohdalle ja vihdoin hahmotin hämärässä kadunnimen kyltissä. Hotelli siis löytyi ja kirjauduin sisään. Huone oli varaamaani suurempi ja keittiökin löytyi joten ei lainkaan huono. Uni tuli hyvin helposti koska vuorokausi oli ollut varsin pitkä.



Heräsin melko hyvissä ajoin ja ensimmäinen tehtävä olisi löytää avoinna oleva valuutanvaihtopiste. Tutkin pankkien omia nettisivuja ja lähimmät lauantaina avoinna olevat konttorit olivat niiden mukaan itärannalla Kapaan kylässä. Matka ei ollut pitkä joten ajoin sinne ja konttori olikin auki mutta vaihto ei onnistuisi jos ei ole tiliä ko. pankissa. Ystävällisesti minulle neuvottiin toisen pankin konttori läheltä mutta siellä ongelma oli sama. Nyt kuitenkin neuvottiin saman pankin toinen konttori juuri siellä mistä olin tullutkin. Ajoin siis takaisin Lihueen ja nyt tärppäsi ja sain käteistä vaihdettua. Aivan välttämätöntähän se ei olisi ollut koska luottokortti toimii lähes kaikkialla mutta käteiseuroja sattui mukana olemaan. Kurssi sentään oli yli dollarin per euro toisin kuin Los Angelesin kentällä tarjottu.



Lounastin burritolla ja sitten olikin aika lähteä maisemia katselemaan. Ajelin etelärannikolle katsomaan paikkaa nimeltä Spouting Horn jossa aallokko sopivasti loi rantakallioihin ja kalliossa olevasta reiästä suihkusi vesipatsas. Jatkoin lähelle Glass Beach nimiselle rannalle jonne on aikojen saatossa dumpattu lasia ynnä muuta romua jota ei kummemmin ollut näkyvissä juuri nyt. Kävelin jonkin matkaa pitkin rantaa kirkkaassa auringonpaisteessa. Takaisin tullessa olin melko janoinen kun en ollut muistanut vesipulloja ostaa. Läheisessä liikekeskittymässä ei ollut kuin venematkojen järjestäjien toimistoja ja panimoravintola joka valitettavasti juuri nyt ei toimisi koska olin autolla liikkeellä. Ajoin takaisin Lihueen ja siellä supermarketista ostin vesipulloja. Iltapäivä oli melko pitkällä joten ajelin takaisin hotellille ja kuuden jälkeen jalkauduin illallista etsimään. Aivan lähellä oli olutpubi Kauai Beer Company joten se toimi. Tässä vaiheessa kyllä nukutti aivan vietävästi mutta ruokailin ja maistoin pari olutta. Kahdeksan aikaan olin takaisin hotellilla ja oli aivan pakko käydä nukkumaan.



Heräsin tietenkin heti aamuneljältä mutta sain lievän univelan turvin jatkettua kuuden pintaan. Vetelehdin lähelle kahdeksaa mutta sitten olikin aika liikahtaa ja ajoin katsomaan kanjonia. Tie kipusi ylöspäin mutkitellen ja matkan varrella tuli mieleeni että huomisen helikopteritori pitäisi vahvistaa puhelinsoitolla. Ajoin tien kuitenkin aivan loppuun näköalapaikalle jossa tietenkään ei ollut puhelimella lainkaan kuuluvuutta. Keskityin siis maiseman ihailuun joskin näkymä oli aivan usvan peitossa. Ajoin hiukan takaisin päin toiselle näköalapaikalle ja nyt näkyvyys oli parempi joten räpsin enemmän kuvia mutta puhelimella ei ollut edelleenkään kenttää. Vaellusreitin koluaminen siis sai nyt jäädä ja ajoin takaisin alas rannikolle jossa sain puhelinsoittoni suoritettua. Sitten tutkin taas hiukan opaskirjaani ja ajoin Koloan kylään lounastamaan. Pysäköin Italialaisen ravintolan kohdalle ja menu näkyi olevan varsin kallis. Pienen kävelyn jälkeen löysin burgeripaikan joka ei sekään varsinaisesti edullinen ollut mutta tilanteeseen sopiva. Ruokailtuani ajelin Shipwreck beachille jossa itse asiassa seisoi valtava Grand Hyatt hotelli ja harhailin rakennuksessa aikani vihdoin reitin rantaan löytäen. Rannan toisesta päädystä pääsi kiipeämään kallion päälle ja jatkamaan matkaa pitkin rantaa joten jatkoin kävelyä kelin ollessa tuulinen mutta kirkas aurinkoinen ja lämmin. Hyviä kuvia tuli jälleen otettua ja iltapäivän ollessa pitkällä ajoin takaisin hotellille supermarketin kautta josta mukaan tarttui pari pakastepizzaa, nyt kun hotellihuoneesta pakastin ja uunikin löytyivät. Enpä sitten jaksanutkaan ulos lähteä enää ja nukkumatti kutsui vahvasti taas kahdeksan maissa.



Heräsin taasen ennen aamukuutta ja aurinkokaan ei ennen kello aamuseitsemää noussut joten tapoin vaan aikaa nettisurffailulla syöden loput pizzasta aamiaiseksi. Puoli kymmenen aikaan lähdin ajamaan helikopterifirman toimistolle joka olikin yllättävän lähellä ja odottelin vain autossa radiota kuunnellen jonkin aikaa ennen check iniä lennolle. Toimistolta oli lyhyt matka suuressa people carrier tyyppisessä autossa lähtöpaikalle ja kyydissä oli kaksi ryhmää koptereihin. Molemmissa tapauksissa kyseessä oli Hughes 500 ilman ovia ja istumapaikat oli määrätty nähtävästi painon mukaan kahden keveimmän matkustajan ollessa edessä pilotin kanssa ja kaksi muuta takaistuimilla. Matkatoverini olivat Thaimaan Bangkokista joten olin takana seurueen (suhteellisen) pitkän hujopin kanssa. Lähtöjärjestyksessä olimme toinen kopteri ja oli jopa varsin rauhoittavaa nähdä kopteri tankattavan ennen lähtoä. Vyöt kiinni, kuulokkeet päähän ja menoksi. Tuuli puhalsi sivusta melkoisesti varmasti osaltaan kopterin omista lavoista johtuen mutta siihen jotenkuten tottui matkan edetessä. Kiertelimme ensin eri kulmasta kanjonia jota olin käynyt edellisenä päivänä käynyt kurkkaamassa ja jatkoimme matkaa länsirannikon sotilasaluetta matkan päästä vilkaisten pohjoisen Napali rannikolle jonne ei maitse ollutkaan reittiä. Maisemissa esiintyi monia elokuvista tuttuja maisemapaikkoja ja erityisesti paikalla monilta osin kuvattu Jurassic Park olikin jollain tapaa muistiku vistani tunnistettavissa. Kurkkasimme pienen matkan päästä saaren korkeinta kohtaa joka on vanhan tulivuoren huippu ja varsin sateinen paikka vuoden mittaan sataen paikalla noin 30 metriä vettä ja se ei niin yllättäen oli sadepilvien peitossa. Matkalle osui monia vesiputouksia ja jatkoimme vielä parin laakson kautta takaisin lähtöpisteeseen tunnin lentelyn jälkeen. Hieno touri ja pilotti oli selvästi ammattimies joskin muuta ei arvannut odottaakaan. Ovien puuttumisesta johtuen myöskään valokuviin ei tullut turhaan ikkunoiden heijastuksia. Tourin jälkeen oli aika etsiä lounasta ja ajoin Kapa'an kylään itärannikolla. Periamerikkalaiseen tapaan kaikki mahdollinen on ripoteltu pitkin valtatien vartta parkkialueineen ja vihdoin kurvasin yhdelle vilkaisemaan opaskirjan suosituksia ruokapaikoista. Tutkin kirjaa hetken mutta vilkaisin autosta uloskin ja kohdalla oli Thaimaalainen ruokala ja avoinna. Pad Thai siis tilaukseen ja maku oli varsin mieto vaikka tarjoilija ja kokki keskenään Thai kieltä puhuivatkin. Amerikan piikkiin menköön tämä makujen mietous mutta muuten annos sentään oli syötävä. Sama vaikutus tosin useimmiten on Euroopassakin Thai ravintoloissa sikäläisen kokkauskurssin käyneen näkökulmasta, mausteet ovat kovin miedosti esillä. Jatkoin ruokailun jälkeen hiukan edes takaisin rannikkoa miettien minne seuraavaksi ja sulattelin ruokaa hetken kävellen rantaa myötäilevää kävelytietä pitkin. Keli oli hiukan pilvinen joskin lämmin ja päätin pikku kävelyn jälkeen ajaa Kuilau trailille.







Matkalla oli näköalapaikka Opaekan vesiputouksille jossa pysähdyin ottamaan kuvia. Tie jatkui aina kohtaan jossa tie muuttui soraksi ja ylitettävänä olisi puro ilman siltaa. Parkkialue kuitenkin oli kohdalla ja tuumin hetken opaskirjaa tutkien. Vaellusreitin alku piti olla aika lailla kohdalla ja kävelin aivan hiukan takaisin ja siinä se oli. Juomavesi ja takki reppuun siis ja menoksi vaelluslenkkarit jalassa. Polku oli hyvinkin leveä ja vähäisemmilläkin kengillä olisi selviytynyt. Opaskirjani kertoi yhteen suuntaan olevan matkaa yli pari tuntia joten aikaa ennen iltaa oli hyvin ja otin matkan varrella kuvia aina kun maisema sopivalta vaikutti. Vastaan tuli monenlaisia ja kokoisia saniaisia joten Jurassic Park tuli hiukan mieleen tästäkin. Reitin loppu tuli lähes yllättäen vastaan 35 minuutin matkanteon jälkeen kaikkine valokuvaus ja juomataukoineen. Tässä toki oli jatko toiselle reitille mutta koska auto oli pysäköity lähtöpaikkaan oli parempi jatkaa samaa reittiä takaisin. Vastaan tuli yhtä aikaa lähteneitä ihmisiä kun olin jo neljänneksen matkaa taittanut takaisin päin. Ohittelin myös aiemmin vastaan tulleet patikoijat huomattavan kauan ennen reitin loppua. Reitti oli oikein hieno ja sain jälleen muutaman hyvän kuvan otettua. Retken jälkeen ajoin takaisin hotellille ja kävin läheisessä pubissa nauttimassa pari happy hour hintaista olutta ja illastin fish and chips annoksella joka oli jopa yllättävän hyvä. Nyt jaksoin jalkeilla ilta yhdeksään asti kunnes höyhensaaret kutsuivat.



Sain nukuttua ensimmäisen kello 4 herätyksen jälkeen lisää jopa seitsemään asti joten jetlag alkoi hiukan helpottaa. En pitänyt liikkeelle lähdössä kuitenkaan kiirettä vaan suunnittelin rauhassa minne mennä. Päädyin Okolehao trailiin pohjoisrannikolla ja ajoin ensin Kapaan kylään jossa ostin postikortteja ja sitten etsin lounaspaikan. Mexicolaisia ravintoloita oli kohdalla useita joten valikoin yhden ja lounastin burritolla. Ruokailtuani kävelin hiukan pitkin rantaa ja sulattelin ateriaa.



Trailin alkupää löytyi helposti ajomatkan jälkeen ja auton pysäköityäni lähdin reppu selässä painaltamaan polkua pitkin. Reitti oli kohtalaisen jyrkkää ylämäkeä ja nyt oli polulla myös mutaa joten vedenpitävät karkeapohjaiset vaelluslenkkarini olivat oikein paikallaan. Korkeuseroa tuli parin mailin matkalla jopa 380 metriä joten oikein hyvä ylämäkireitti. Korkeuksista sitten näkyikin varsin suuri osa saarta kerralla eli oikein hienot maisemat. Reitti olisi luultavasti hiukan jatkunut hyvin jyrkkää pudotusta pitkin joka ei ollut kovin korkea ja paikalla oli köysikin mutta päätin kuitenkin kääntyä takaisin koska maisemissa ei siihen astikaan ollut moittimista. Alas kävelyssäkin oli omat haasteensa melko jyrkissä ja liukkaissa kohdissa mutta selvisin pystyssä koko matkan. Takaisin ajaessa pysähdyin hetken tien varressa olevalla maisemapaikalla josta alhaalla näkyi tie jota pitkin mahdollisesti olin ajanut vaellusreitille. Matkan jatkuessa Kapaan kylää ennen oli pieni viivästys kun paikalla oli autoja vilkkuvaloineen setvimässä peräänajoa jossa avolava-auton lavan alle oli junttautunut perään ajanut henkilöauto. Liikenne oli taas jonkin matkaa sujuvaa mutta Kapaan kylässä meni aivan mateluksi. Lopussa tukoksi vaikutti paljastuvan vain kahdet liikennevalot mutta päätielle liittyvää liikennettä oli matkalla niin paljon että tie ei kovin hyvin vetänyt. Ehdin kuitenkin hyvissä ajoin hotellille ja lähibaarin Rob's Good Times Grill and Barin happy hour aikaan hyvin parille mukilliselle ja kirjoittamaan tämän blogientryn kiinni. Illallinen hoitui hotellilla toisen ostamani pakastepizzan voimin. Nyt jaksoin jalkeilla yli kymmeneen joten jetlag vaikutti vihdoin selätetyltä.



Heräsin melko tarkalleen hiukan yli kahdeksan tunnin unien jälkeen hiukan ennen auringonnousua. Loput pizzapalat toimivat aamiaisena ja mietin vielä mihin nyt suuntaisin patikoimaan. Alun perin mietin pohjoisrannan reittiä mutta mieleeni tuli ruuhkainen ajomatka takaisin joten sen sijasta päätin ajella jälleen Waimea kanjonille. Siellä pysäköin Pu’u Hinahina lookout pointin parkkialueella ja tässä oli Waimea Canyon trailin lähtöpiste.





Sää oli aurinkoinen kun lähdin polkua pitkin kävelemään. Lasku oli paikoin melko jyrkkää mutta ei aivan niin paljoa kuin edellispäivän reittini. Metsä tarjosi varjoa ja alkumatkassa oli jopa hieman liukkaita mutaisia kohtia joista kuitenkin selvisin pystyssä. Reitin loppu ei ollut lähelläkään syvän kanjonin pohjaa vaan suuren kallion päällä. Polku jatkui vielä hyvin hyvin jyrkästi alaspäin joten jatkoin laskeutumista. Pian vastaan tuli vesiputous ja polun jatko siitä näytti niin epäviralliselta ja mahdottomalta joten oli aika kääntyä takaisin. Kiipesin ylös kalliolle hiukan käsiä apuna käyttäen ja nyt oli sopiva valokuvaustauko. Reitillä oli melko paljon muitakin kävelijöitä ja monet tullessani ohittamat saapuivat nyt paikalle. Puskin takaisin ylämäkeen kohti parkkipaikkaa ja perillä vaikuttikin että patikointi sai nyt hetkeksi riittää. Kun nyt kerran olin korkealla canyon drivella niin ajelin uudelleen Pu’u O Kila lookoutille katsomaan jos maisema olisi yhtään vähemmän pilvinen nyt. Maisemassa olikin hyvin pieni aukko matalalla olevassa pilvessä mutta sekin meni pian uudelleen umpeen. Ehdin onneksi ottaa muutaman kohtalaisen kuvan.



Ajelin alas etelärannalle ja nyt tavoitteena oli löytää paikka joka tarjoaa saarten erikoisherkkua Shave Ice (kyllä, ei d-kirjainta lopussa). Waimean kylässä pysähdyin lukemaan opaskirjaa ja tarkistamaan sen suositteleman paikan sijaintia. Vaivauduin onneksi vilkaisemaan myös ulos auton ikkunasta huomaten että olin pysäköinyt tarkalleen kyseisen Jo-Josin kohdalle. Tilasin annoksen ja kyseessä tosiaan oli hyvin hienojakoista jäähilettä johon oli laitettu hedelmäsiirappeja ja pohjalle jäätelöä. Oikein hienon näköinen ja myös hyvältä maistuva annos.



Iltapäivä alkoi olla pitkällä joten ajoin takaisin hotellille ja oli pienen huoltotauon aika eli pyykkäsin Hawaiin punaisen mudan rippeet pois kamppeistani. Illallista soin läheisessä Vietnamilaisessa ruokalassa ja mausteinen fried rice olikin loistava ja paikka yllättävänkin autenttinen suuren osan asiakkaistakin ollessa selvästi Vietnamilaisia. Jaksoin helposti jalkeilla yli kymmeneen joten jetlag tosiaankin oli voitettu.



Seurasi viimeinen kokonainen päivä Kauain saarella ennen Oahulle siirtymistä ja lähdin liikkeelle vasta kymmenen jälkeen. Olin ajanut auton tankin lähes tyhjiin joten tankkasin ja ajelin sen jälkeen Wailua Falls vesiputouksille. Ihan hieno paikka mutta tässä vaiheessa ei mitään wow elämystä irronnut. Käväisin siis lounaalla tunnetun suuren ketjun hampurilaispaikassa ja sen jälkeen ostamassa postimerkkejä jotka olivat varsin edullisia (n. 50 centtiä/kpl) mutta pitäisivät olla kelvollisia korttien lähetykseen minne vain. Kortit menin kirjoittelemaan rannalle tuulen leppeästi puhaltaessa, varoen ettei se vie kortteja mukanaan.



Aikani rannalla istuttuani ajoin takaisin Lihueen ja pudotin postikortit laatikkkoon. Pysäköin hotellille ja nyt olikin juuri sopiva aika parille happy hour oluelle Rob's Good Times Bar:issa. Soin samalla illallisen ajoissa ja hyväksi havaittu Fish&Chips toimi loistavasti.



Aamulla oli aika kirjautua ulos hotellista ja tankata auton tankki täyteen ennen palautusta joten pakkasin kamani ja kirjauduin ulos yhdeksän maissa. Kentälle oli lyhyt matka nyt kun tunsin reitin ja shuttle bussi vei autonpalautuksesta terminaalin luo. Chekkasin sisään lennolle ja ihmettelin hiukan kun boarding passissa ei ollut paikkanumeroa. Lähtöportilla sitten annettiinkin uusi boarding pass jossa paikkanumero oli ja mukavasti viitosrivillä ikkunapaikalla. Boeing 717 ei ollut ilmassa edes puolta tuntia kun jo laskeuduimme Honoluluun. Tarkoitukseni oli ottaa bussi kentältä kaupunkiin mutta nyt oli pieni ongelma koska tarvitsisin tasarahan 2.50 dollaria mutta lähellekään sopivan kokoisia rahoja ei ollut. Etsin todella kauan minkään sortin kaupallista fasiliteettia viimein löytäen kioskin josta ostin jäätelön ja sain sopivia vaihtorahoja. Bussia ei sitten onneksi tarvinnutkaan odottaa yhtään vaan se tuli kohdalle saman tien kun saavuin pysäkille. Matka kesti jonkin aikaa mutta jäin pois aivan oikealla pysäkillä josta oli lyhyt kävely hostellille. Kirjauduttuani kävelin hiukan ympäristössä lounastaen subilla ja jatkaen matkaa etukäteen scouttaamaani edulliseen baariin kirjoittamaan blogin ajantasalle. Jatkoin kävelyllä pitkin rantaa ja sen tuntumassa niin pitkälle kuin tietä riitti ohittaen monia varsin kalliin oloisia asuintaloja. Aivan kadun lopussa oli pieni ranta ja rivistö palmuja jatkui rannan jälkeen.

Hostellilla oli perjantaista johtuen ilmaista grilliruokaa tarjolla kattoterassilla joten grillatut kanan ja porsaanpalat maistuivat oikein hyvin. Istuin iltaa Australialaisten matkaajien kanssa ja kesti hetken saada kiinni hassusta aksentista.

Yö tuli jälleen nukuttua hyvin ja hiukan aamiaista haukattuani lähdin kävelemään auringonpaisteessa. Pysähdyin välioluelle Arnold's baarin kohdalla jonka jälkeen jatkoin matkaa rannan tuntumassa pois Waikikilta. Matkalla oli puistoa jossa nurmikko oli melko kuivaa eikä puitakaan liikoja joten ei kovinkaan hienoa. Jatkoin matkaa aina vaan pidemmälle ja huomasin olevani lähellä Foster's botanic garden puutarhaa. Kävelin sinne ja ostin ensin vesipullon ja sen jälkeen lipun joka maksoi 5 dollaria. Puutarhassa oli paljon puita, erityisesti monia erilaisia palmuja ja yksi katajakin joka totutusta mitasta poiketen oli varsin suuri puu. Kukkiakin vihdoin löytyi kierreltyäni konservatoriosta ja lopuksi perhostarha joka itse asiassa ei ollut mitenkään aidattu vaan pari kukkapenkkiä taivasalla. Tässä tosiaan pyörikin useita perhosia ja yritin melko pitkään saada vikkeliä otuksia kuvaan johon viimein tuli tilaisuus parin erilaisen pysähtyessä viereisiin kukkiin.

Kierroksen jälkeen kävelin läheiseen Chinatowniin ihmettelemään sen menoa ja melskettä. Harkitsin bussin ottamista takaisin mutta minulla ei taaskaan ollut sopivaa pikkurahaa ja kävellessäni en löytänyt paikkaa jossa rikkoa rahaa myöskään. Kävelin siis koko matkan nähden hiukan poikkileikkausta suurkaupungin yhteiskunnasta aina puistojen telttamajoittujista kadun kulmissa mesoaviin avohoitopotilaihin. Matkaa tuli kokonaisuudessaan toistakymmentä kilometriä ja hostellilla tarkistin netistä sopivan illallispaikan sijainnin läheltä. Soin burgerin ja sen jälkeen kumosin pari mukillista olutta jututtaen US armeijalle kartta-aineistoa työkseen keräävää heppua joka oli alun perin Californiasta mutta asunut Hawaiilla puolitoista vuotta.

Sunnuntai tuntui melko kuumalta päivältä kun puolen päivän maissa puhelimeni latauduttua jalkauduin lounasta etsimään. Kävelin monien pihvi tai seafood paikkojen ohi mutta nyt teki mieli pizzaa ja ennen pitkää kohdalleni tuli ketjupaikka California Pizza Kitchen joka sai kelvata. Ateria oli kelvollinen joskaan ei aivan edullinen mikä oli odotettavissa. Lounaan jälkeen lueskelin hiukan e-kirjaa rannalla tuulen vilvoittaessa auringonpaisteelta. Jatkoin lukemista vielä Sheraton hotellin ilmastoiduissa tiloissa koska autovuokraamon tiski sijaitsi siellä ja odotin auton noutoaikaani. Nyt ei tarjottu upgradea mutta asiointi sujui oikein joutuisasti ja sain ainakin eri auton kuin viimeksi. Nyt kyseessä oli Nissan Altima joka oli hyvin samankaltainen kuin edeltänyt Ford. Ajoin vain lyhyen matkan hostellille parkkiin maksaen pysäköinnistä 10 taalaa vuorokaudelta ja pienen odottelun jälkeen olikin jo illallisaika. Huoneessa oli uusi asukas, Saksasta kotoisin oleva maailmanympärimatkaaja ja lähdimme yhdessä tuumin etsimään purtavaa jättäen flegmaattiset Australialaiset huonekaverit torkkumaan. Sopiva ateria löytyi kadunvarsikioskissa jossa myytiin valkosipulikatkarapu-riisi annoksia jotka oli kätevä nauttia rannalla. Pienen aterian jälkeisen kävelylenkin jälkeen olikin jo melko myöhä ja sopiva aika käydä nukkumaan.

Aamulla ohjelmassa oli Pearl Harborin alueella käynti ja siellä parin nähtävyyden katsastus. Otin Saksan sankarin mukaani ja ajelimme puhelinnavigaattorini ystävällisellä opastuksella paikalle vaikka olisi tuo muutenkin löytynyt. Parkkipaikat olivat varsin täynnä joten hetken jouduin kiertelemään ennen kuin paikka löytyi. Liput USS Arizona muistomerkille olivat ilmaisia mutta odotusaikaa kierrokselle oli pari tuntia joten oli sopiva hetki lounastaa hodareilla jotka olivat varsin hyviä. Sitten jatkoimme kierroksella sukellusvene Bowfiniä tutkien. Tämä maksoi jonkin verran mutta oli hyvinkin mielenkiintoinen toisessa maailmansodassa taistellut sukellusvene ja ennen ydinsukellusveneiden esittelyä alansa huippua edustanut alus. Siinä kului aikaa sopivasti ja sitten olikin USS Arizona memorial kierroksen aika. Kierroksen alussa näytettiin filmi tapahtumista Pearl Harborissa ja kerrottiin USS Arizonan kohtalosta. Tämän jälkeen venekyyti vei itse memorialin paikalle eli kyseessä oli eräänlainen silta uponneen laivan yläpuolella. Ruosteinen hylky näkyi alapuolella joidenkin rakenteiden vielä yltäen pinnan yläpuolelle. Nämä kaksi nähtävyyttä tuntuivat olevan tarpeeksi yhdellä kertaa vaikka enemmänkin nähtävyyksiä samalla alueella olisi ollut. Ajelin takaisin hostellille ja nyt kun oli jo myöhä iltapäivä vietin jonkin verran aikaa hostellin kattoterassilla ja illallinen hoitui tällä kertaa melko lähellä samassa Lulu's ravintolassa jossa tällä kertaa söin eri burgerin kuin viimeksi nimeltään Magnum P.I. tv-sarjan mukaan ja hyvä se onneksi olikin. Nukuin taasen suhteellisen ajoissa.

Tuli aika vaihtaa maisemaa tiistaiaamuna joten pakkasin kamani kahdeksan maissa ja kirjauduin ulos, suunnaten auton ensin kohti itärantaa. Ensimmäinen sopiva pysähdys oli kallioinen ranta paikassa x. Ajoin ensin lenkin paikkaan johtavan tien päässä mutta polun alkua ei näkynyt. Pysäköin kuitenkin vähän matkan päähän ja kävelin katsomaan ja siellä polun alku oli kadun varressa olevan roskalavan takana piilossa. Laskeuduin tätä melko jyrkkää polkua ja rannassa odotti kalliota johon meri tällä tuulisella puolella saarta paiskoi aaltojaan. Keli ei ollut kovin aurinkoinen juuri sillä hetkellä mutta paikka oli hieno siitä huolimatta.







Jatkoin ajoa pitkin rannikkoa pohjoiseen ja kohta vastaan tuli pari muutakin maisemallista kohtaa aivan valtatien varrella joten pysähdyin ottamaan parit kuvat. Vastaan tuli 7-11 kauppa josta ostin hiukan aamiaista. Jatkoin vielä pois päätieltä La’ie Point niemen nokkaan jossa myös oli kalliota ja muutama kivinen luoto näkyi rannasta. Meri tosiaan raivosi nyt aaltojen pärskiessä voimalla rantaan joskaan aallot eivät mahdottoman korkeita olleet nytkään. Useiden hyvien kuvien oton jälkeen jatkoin matkaa pohjoisrannikolle ja matkalla satoi toisinaan melko rankastikin. Kun pääsin vuorijonon länsipuolelle niin sade loppui kuin taikaiskusta. Auringon paistaessa jatkoin ajaen ensin hostellini ohi Waimean kylään. Aamiainen kannatteli vielä sen verran etten oikein jaksanut lounasta alkaa syödä, tietäen annosten olevan useimmiten varsin suuria. Kohdalla oli kuiten Shave Ice kioski joten päätin kokeilla tätä herkkua toistamiseen. Se oli melko hyvä jälleen joskin ei aivan yhtä hyvä kuin Kauailla ja kaiken lisäksi kalliimpi joten häviää vertailun. Snackin syötyäni jatkoin ajoa vielä aivan saaren luoteiskulmassa olevan pienen lentokentän luo. Katselin jos yhtään purjekoneita tai laskuvarjohyppääjiä olisi lähtenyt liikkeelle mutta kentällä ei liikettä ollut. Kohdalla oleva ranta kyllä oli oikein hieno ja kävelin sitä hiukan edes takaisin pehmeässä hiekassa. Alkoi olla sen verran pitkällä iltapäivä että ajelin hostellille kirjautumaan sisään. Sijainti oli melkein rannalla välissä ollen tosin valtatie mutta tuosta ei minulle haittaa ollut. Pääsin taas laptopin kanssa nettiin kiinni joten tutkin hiukan lähiympäristön nähtävyyksiä tehden suunnitelmaa seuraavalle päivälle. Ilta lähestyi ja ajoin jälleen Waimeaan etsimään illallispaikkaa. Valinnanvaraa kyllä oli mutta paikat pyörivät melko tutuiksi käyneen valikoiman ympärillä tarjolla ollen joko burgereita, Mexicolaista, tai Italialaista. Päädyin sitten jälleen pizzaan Pizza Bob's ravintolassa mutta onneksi se oli erittäin hyvä. Pimeässä ei juuri voinut sightseeingia jatkaa joten vetäydyin aterioinnin jälkeen hostellille.

Olin huomannut että aivan hostellin lähellä oli supermarketti joten hain siitä aamulla ensimmäisenä hiukan aamiaista. Ostamani voileipä oli sen verran suuri että se kävi lounaastakin. Ensimmäinen kohde oli Waimea valley jossa sijaitsi melko suuri kasvitieteellinen puutarha. Lipunmyyjä kysyi mistä olen ja kertoi itsekin kerran käyneensä Suomessa ja kaikkiaan 30 eri maassa. Arvostin ehdottomasti moista mutta pääsin silti nokittamaan hiukan käytyjen maiden määrällä. Pääsymaksun maksamisen jälkeen pääsi kierrokselle kasvitieteellisessä puutarhassa. Valikoima kasveja ja puita oli hyvinkin laaja, ja vastakkaisessa päädyssä laaksoa jossa puisto sijaitsi oli vesiputous. Siellä muutamat turistit uiskentelivat pelastusliivi päällä koska säännöt noin komensivat. Melko säälittävä näky verrattuna Kauain moniin ja moniin vesiputouksiin mutta silti melko hieno vesiputous jos uimarit jätti pois näkyvistä. Kuvasin erityisesti monia puita joita oli suuri valikoima joista muutamat kukkivatkin kauniisti. Muutama tunti kului joutuisasti ja kierroksen jälkeen katselin opaskirjasta sopivaa seuraavaa kohdetta. Lähistöllä oli sopiva kukkulan laella oleva vanhan Pu’u o Mahuka Heiau temppelin raunio joten ajoin sinne. Osa seinistä oli jäljellä tässä rakennelmassa jossa tiettävästi oli uhrattu myös ihmisiä jumalille ammoisina aikoina. Näköala oli myös oikein hyvä joskin hiukan kasvillisuuden peittämä. Iltapäivä alkoi olla jälleen melko pitkällä joten ajelin parkkiin hostellille ja pienten torkkujen jälkeen hain illallista läheisestä grillikioskista. Nyt oli ei niin yllättäen burgerin vuoro.

Parin yön jälkeen oli aika vaihtaa majoitusta taas kerran ja nyt tie vei takaisin Waikikiin. Matka oli nyt lyhyempi pitkin saarta halkovaa moottoritietä. Ajoin kuitenkin ensin uudelleen USS Arizona memorialin luo lounastettuani matkan varrella quarterpounderilla. Kohteessa nimittäin oli vielä yksi kiinnostava laiva jonka halusin nähdä. Parkkiruudun löytäminen kesti taas hetken, mutta aikani kun odottelin niin paikka vapautui. Ostin lipun USS Missouri sotalaivaa katsomaan ja lipunmyynnin läheltä lähti kuljetus sitä kohti liikkeelle heti kun olin bussin kyytiin kavunnut. Bussi ajoi suunnilleen toiselle puolen satama-aluetta ja perillä oli lyhyt kävely laivaan. Alus oli varsin vaikuttava suurine tykkeineen ja vaikka suuri osa aluksesta olikin suljettu pääsyltä, pääsi ylös kiipeämään varsin korkealle yläkerroksiin. Kannen alla taas pääsi pariin kerrokseen katsomaan niin upseeriston kuin miehistönkin tiloja. Laivalla oli tosiaankin pitkä palveluhistoria sen aloitettua toisessa maailmansodassa ollen paikka jonka kannella Japanin edustaja allekirjoitti maansa antautumisen. Sen jälkeen alus oli ollut tositoimissa Korean sodassa ja vielä jopa Persianlahden sodassa johon toki oli siihen mennessä lisätty modernimpaa aseistusta Tomahawk ohjusten muodossa. Tämä oli erittäin mielenkiintoinen omassa tahdissa tehty kierros hienossa aluksessa. Ajoin tämän jälkeen Punchbowl memorial hautausmaalle joka sijaitsee sammuneen tulivuoren kraaterissa joka muodoltaan onkin kuin malja johon nimellä viitataan. Alueen takaosassa oleva monumentti oli melkoisen remontin kourissa joten siitä ei erityistä kuvaa saanut. Hautakiviä ei ollut pystyssä totuttuun tapaan vaan maassa oli vain laattoja joissa vainajien tiedot olivat. Hienon näköinen paikka kuitenkin vihreine nurmikkoineen ja puineen. Lähistöllä oli erään maisemallisen tien alkupää joten lähdin ajamaan Tantalus Drivea ylös. Tie mutkitteli aina vaan korkeammalle ja muutamia hyviä näköalapaikkoja tuli vastaan joissa sain pari kuvaa otettua alla näkyvästä Waikikin alueesta. Kello alkoi olla tarpeeksi paljon ja ajoin hotellilleni parkkiin ja kirjautumaan sisään.



Nyt ensimmäistä kertaa koko matkan aikana langaton netti toimi kunnolla tässä hotellissa joten tutkin tarkkaan arvioita päivällispaikoista. Kompromisseja hinnan ja laadun suhteen totta kai mutta päädyin yhteen melko lähellä olevaan paikkaan. Kävelin ensin ohi mutta takaisin kävellessäni huomasin ravintolan sijaitsevan Hilton hotellin tiloissa. Listalla oli monenlaista mutta päädyin erikoisuuteen, friteerattua kanaa vohveleiden kanssa. Vohvelit eivät onneksi olleet makeita ja annos toimi mainiosti chilirenkaiden ja jalapeno pippureiden kanssa. En jaksanut tuon jälkeen kuin takaisin hotellille nukkumaan.



Aamulla suunnittelin ajavani jonkin vaellusreitin luo ja valikoin Manoa Falls reitin lähellä. Ajoin paikalle mutta parkkialue oli syystä tai toisesta suljettu ja sopivaa paikkaa autolle ei aivan lähellä näkynyt. Ilma vaikutti melko kuumalta joten ilmastoitu tila vaikutti hyvältä ajatukselta ja niin ajelin Bishop museolle josta löytyisi suuri määrä esineitä saarten historiasta. Näyttely oli oikein hienossa rakennuksessa ja tosiaan monenlaista oli näytteillä. Mielenkiintoiseen kierrokseen sain uppoamaan pari tuntia ja sitten olikin melkein aika auton palautukselle. Ajoin ensin hotellille viemään opaskirjani ja takkini hotellille jonka jälkeen tankkasin ja nyt bensan hinta oli vieläkin sopivampi 2.90 dollaria gallonalta. Ajoin sitten Sheraton hotellin parkkitaloon missaten sisäänkäynnin ensin mutta löytäen sen korttelin kierron jälkeen. Nyt ei matkamittariin tullut kuin kolmisensataa mailia mutta polttoaineen kulutus oli parempi kuin edellisessä Fordissa eli noin 33mpg aivan yhtä sekalaisessa ajossa. Nissan siis voitti tämän vertailun ja siinä nähtiin kuinka isommalla moottorilla (2.5 vs 1.6 l) automaattivaihteisto ei arponut turhia ja polttoainettakin kului vähemmän. Autonpalautuksen jälkeen oli mainio hetki käydä parilla oluella ja jatkaa blogin kirjoittamista samalla.



Ilta alkoi olla lähellä joten oli aika etsiä päivällistä. Kävin ensin katsomassa yhtä kehuttua paikkaa mutta se oli aivan täynnä eikä jostain syystä muutenkaan miellyttänyt sisustukseltaan ja ambienssiltaan joten jatkoin hetken etsimistä ja kohdalle osui TV:stä tuttu ketju Cheesecake Factory ja painelin sisään. Vapaata pöytää joutui odottamaan reilut 5 min mutta onneksi arvio piti paikkansa. Tilasin pulled pork voileivän ja tarjoilija ainakin väitti, ettei ollut aikaisemmin tavannut ketään Suomesta joka saattoi pitää paikkansakin. Ihan paikan nimestä johtuen en malttanut olla kokeilematta juustokakkua jälkiruoaksi ja se olikin oikein hyvä joskin hiukan erilainen kuin mitä itse olen tavannut valmistaa. Aterian jälkeen olin aivan täynnä joten en jaksanut muuta kuin vetäytyä hotellille.



Seurasi viimeinen kokonainen päivä kohteessa ja nyt kun autoa ei ollut käytössäni, piti keksiä nähtävää jalankulkuetäisyydellä. Helpommin sanottu kuin tehty koska olin ympäristössä jo melko paljon tallustellut. Aloitin kävelemällä Kapiolani puiston vielä päästä päähän ja varsin vihreä nurmi olikin ja puut suuria. Istahdin joksikin aikaa lukemaan e-kirjaa. Edellinen ruokailu kantoi hyvinkin pitkälle mutta puolen päivän jälkeen kaipasin lounasta ja club sandwich täytti tämän tarpeen hyvin. Otin sitten bussin vilkaisemaan Chinatownia uudelleen ja nyt löysin paikan varsinaisen keskuskadun. Vietnamilaisten ravintoloiden suuri määrä yllätti jonkin verran. Lähellä oli Honolulun satama jossa oli jäljellä pieni osa alkuperäisistä rakennuksista kuten Aloha torni vuodelta 1926. Parkissa oli parikin vierailevaa risteilyalusta. Käväisin yhdellä janojuomalla että sain rikottua rahaa bussilippua varten ja niin otin bussin takaisin kun ilta jo pimeni. En jaksanut enää liikahtaa hotellilta kun ei erityisen nälkäkään ollut vielä joten suunnittelin mitä syödä seuraavan päivän lounaaksi ennen lennolle menoa. Pihvi vaikutti sopivalta koska käteisdollarejakin oli sellaiseen tarpeeksi. Useimmat korkean tason pihvipaikat olivat avautumassa vasta päivällisaikaan viiden jälkeen joka olisi aivan liian myöhään mutta hyvät arviot oli saanut Japanilainen ravintola josta pihvilihaa myös löytyisi ja paikka olisi avoinna lounasaikaan.





Hyvin nukutun yön jälkeen siis pakkasin kamani ja jätin reppuni hotellille säilöön marssien suoraan tähän suunnittelemaani ruokapaikkaan. Konsepti oli nimeltään Teppanyaki eli liesi on itse ruokapöydässä ja kokki grillailee lihat siinä silmiesi edessä. Tilasin filet mignonin ja kokki sen pyöräytteli pyydettyyn medium rare asteeseen ja pilkkoi pihvin paloiksi jotka puikoilla saisi syötyä. Pihvi oli todellakin hyvä ja maistui riisin, kesäkurpitsan, sipulin ja pavunversojen kanssa mahtavasti. Näytti siltä että olin ravintolan ainoa ei-japanilainen asiakas sillä hetkellä. En tuhlannut aikaa enempään patsasteluun vaan otin bussin lentokentälle ja tapoin loppuajan lukemalla e-kirjaa portin tuntumassa. Jatkoin lukemista lennolla kun uni ei kummemmin tehnyt tuloaan. Turbulenssia oli aivan nimeksi yhdessä vaiheessa lentoa, ikään kuin monttuja tiessä joka onkin yleisin kohdalleni osunut turbulenssin muoto. Isommat pudotukset ovat varsin harvinaisia mutta joskus niitäkin osuu kohdalle.







Boeing 767 laskeutui seitsemän tunnin lennon jälkeen Dallas - Fort Worth kentälle aamu viideltä paikallista aikaa. Vaihto-aikani ollessa yli 12 tuntia päätin ottaa vuokra-auton alle ja ajella hiukan katselemassa ympäristöä. Kesti hetken ennen kuin löysin bussiyhteyden autovuokraustiskien luo kun terminaali vaikutti olevan melko suuren remontin kohteena. Olin varannut nyt Premium kategorian auton kun vain yhdestä päivästä oli kysymys joten hinta ei noussut mahdottomaksi. Tiskiltä annettiin vain lappu parkkiruudun numerolla ja etukorttiasiakas olisi voinut halutessaan valita samasta rivistä jonkin muunkin auton. Ruudussa oli Infiniti Q70 eli Nissanin luksusmerkki kuten Lexus on Toyotan vastaava. En niinkään vilkuillut edes muita vaihtoehtoja koska merkin testaus kiinnosti. Niin, mitä siis onkaan erona perus Nissaniin? Keskuslukituksen kauko-ohjain oli aivan sama kuin perusautossa mutta ensimmäinen seikka jonka huomasin, oli varsin hyvän tuntuinen nahkasisustus. Käyntiin laitosta kuuli että nyt on pellin alla kuusi sylinteriä v-muodostelmassa ja keskikonsolissa oli jalopuuta ja navigaattori. Nyt myös ilmastointi oli kaipaamaani automaattista laatua. Hassua sinänsä että tiskillä oli kyselty halukkuutta vuokrata navigointilaite jota onneksi en turhaan ottanut erikseen. Kaara liikahtikin suorastaan vihaisesti kun kaasua polkaisi ja huomasin vaihteiston olevan sporttiasennossa. Freewayn ajokulttuuri oli viime kerralta samoilla kulmilla tutun kaoottista, joten kaistanvaihdoissa sai tosissaan katsoa, ettei aja kenenkään kylkeen tai eteen.



Asetin navigaattorille tehtäväksi löytää historiallinen Fort Worth Stockyards ja laitteen neuvonta oli melko erilaista mitä puhelimessani. Kaistanvaihdot tulivat ohjeistuksessa melko epämääräisesti ja missasin pari ramppia laitteen ehdottaessa sen jälkeen aluksi u-käännöksiä mutta viimein laskevan uutta reittiä. Aurinko sentään ehti nousta matkani aikana ja paikka löytyi mutta oli melkoisen kuollut muuten noin aamusta. Pienen katselmuksen jälkeen ajoin Sundance Square aukiolle joka on nimetty Butch Cassidyn jengiin kuluneen Sundance Kidin mukaan. Otin taas pari kuvaa jonka jälkeen tutkin auton navigaattorista kategoriaa turistinähtävyydet. Valikoin jonkin sopivalta kuulostavan paikan ja ajoin sinne. Paikalla ei kuitenkaan ollut yhtään mitään joten menetin uskoni auton omaan navigaattoriin viimeistään nyt melko pitkälti. Lounasaika alkoi olla käsillä joten ajoin takaisin Fort Worth Stockyardsille.



Texasissa ei ollut pulaa pihviravintoloista ja nyt kohdalla oli hyvämaineinen Riscky's Barbeque joten menin sinne lounaalle. Söin erittäin maistuvan New York Strip pihvin medium rare kypsyysasteella. Aterian hintakin oli varsin kohtuullinen. Tutustuin lounaan jälkeen Stockyards museoon. Näytteillä oli paikan historiasta joitakin kuvia ja useita esineitä mutta valitettavasti suurimmassa osassa ei ollut mitään tarkempaa kuvausta. Ihan mielenkiintoista esineistöä silti. Sain sen verran aikaa kulutettua että alkoi olla sopiva aika ajaa takaisin lentokentälle ja ennen auton palautusta tankkasin. Nyt alkoi bensa olla vielä sopivammissa hinnoissa koska Texasin hinta oli vain 2 dollaria gallonalta eli alle 50 eurocenttiä litralta. Luin jälleen e-kirjaa koneeseen pääsyä odotellessa ja nyt olin tarpeeksi väsynyt joten nukahdin ennen nousukiitoa ja heräsin sopivasti tarjoiluaikaan. Aterian jälkeen nukuin lisää ja sitten Lontooseen saapumiseen olikin enää pari tuntia. Saapumisportilla Dublinin koneeseen vaihtavalle annettiin oranssi kortti express kaistoja pitkin etenemiseen ja lyhin reitti ystävällisesti tultiin oikein opastamaan turvatarkastukseen asti. Ihan noin kiire ei olisi ollut koska odottelin koneeseen pääsyä jonkin aikaan mutta ei tuosta haittakaan ollut ja niin vei lento takaisin Dubliniin.



Yhteenvetona matkasta sanon että maisemat olivat todella upeita varsinkin Kauailla ja säätila mitä loistavin. Jälkeenpäin ajateltuna Kauailla olisi voinut olla hiukan pitempään kuin Oahulla mutta Oahullakin käyntiin olin tyytyväinen. Jäi samoja saaria vielä vierailemattakin kuten Maui ja Big Island joten hyvä syy mennä joskus toistekin.

---

Comments

[Monique in Motion]

Glass Beach
What a beautiful photograph! - You captured the wave breaking at just the right moment.