Maailmankiertajan arkipaivaa

---

40 h/vrk

Illan elokuva paattyi 00.30, hyva voitti taas. Valot pois, verhot eteen ja sukellus aucklandilaisen keskustahotellin kemialta tuoksuviin lakanoihin.

08.30: Yhdeksan kerrosta alempana valkokaulushamsterit kiirehtivat pyorittamaan omaa pyoraansa. Kulmakioskista viela mukaan latte, espresso, se tavallinen. "En ole riippuvainen kofeiinista, mutta aamulla on pakko saada kahvia." Ianikuiset tavarat ianikuiseen rinkkaan. On oltava systeemi. Check-out, taas kerran. Tavarat sailytykseen, muutama tunti aikaa kirjoittaa blogia, syoda, odotella.

Bussilla lentokentalle, check-in, taas kerran. "Ei, ei ole tulenarkoja nesteita tai rajahteita laukuissa." Lentokentta deja-vu, kuinka paljon maailmaan mahtuu viinaa ja suklaata? Viimeiset sushit ennen Suomea(?), kirjakaupasta Marco Pantanin elamankerta.

Paikka 13A. "Se loytyy tuolta rivilta 13." "Kiitos." Henkilokohtainen viihdeyksikko - siunattu olkoon herra Boeing. Pari elokuvaa, espanjan opiskelua, tetriksen peluuta, musiikkia. Illallinen, silmalappu-unet, aamiainen, maahantulokaavakkeiden tayttaminen (vain kaksi lomaketta talla kertaa). 11 tunnin lento kului kuin siivilla. Welcome to Santiago.

Kuuma, riivaajia, ennatysmainen aikaero sumentaa jarjen. Nopeasti uuteen majapaikkaan, check-in, taas kerran. Kello on nelja tuntia vahemman kuin lahtiessa. Parin tunnin paivaunet, vai mika vuorokaudenaika nyt onkaan. Hikinen kavelykierros kaupungilla, katuterassille paikalliseten seuraan, illallisaikaan on viela muutama tunti. Lopulta vasynyt matkailija on ravittu ja juotettu - kiitokset yliopiston espanjan alkeiskurssille.

Majatalolla jalleen, surffausta 70 kanavalla, muutamalla puhutaan englantiakin. Suora lahetys naapurimaan klassikosta Boca Juniors - River Plate kestaa puoleen yohon, aika sammuttaa lyhdyt. Onneksi huomisessa on vain 24 tuntia.


Vaihdoksia

Uusi-Seelanti vaihtui Chileksi, Oseania Etela-Amerikaksi, englanti espanjaksi. Lampo kuumuudeksi, paiva yoksi, yo paivaksi. Korkeat vuoret viela korkeammiksi, lampaat laamoiksi, kiwit banaaneiksi. Liikenne vasemmalta oikealle, soikea pallo pyoreaksi, keskitien rock bossanovaksi. Kuningatar presidentiksi, pesot dollareiksi, kympit tonneiksi. Valkoviini punaviiniksi, suola pippuriksi, pikaruoka hitaiksi illallisiksi, viilea kyynisyys lampimaksi hymyksi.


Gringon kirous

Etela-Amerikkaan saavuttuamme oma vitivalkoisuus ja supisuomalaisuus iski vasten kasvoja, taas kerran. Myos talla mantereella eurooppalaisten riistajien historia on synkka. Chile tosin lienee esimerkki sielta paremmasta paasta: intiaanikulttuuri tuntuu elavan nykyisin melko sopusoinnussa espanjalaisuuden kanssa, vaikkakin alkuperaiskansat ovat edelleen maan selvasti koyhin vaestonosa. Perussa muinaisten intiaanikulttuurien kaupungeissa vieraillessa saa kuulla toistuvasti saman litanian. "Tassa sijaitsi valtava auringonjumalan temppeli - kunnes eurooppalaiset kolonialistit tuhosivat sen." "Nailla raunioilla sijainneessa inka-kaupungissa olivat valtavat kulta-aarteet ja taideteokset - kunnes eurooppalaiset ryostivat ja tuhosivat kaiken."

Meille tarjoutui hieno mahdollisuus vaihtaa ajatuksia myos hieman laheisemman menneisyyden seka nykypaivan asioista kahden santiagolaisrouvan tarjoamalla illallisella. Chilen vaiheet sotilasvallan alla kaytiin perusteellisesti ja avoimesti lapi ja juuri valittuun presidenttiin ladattiin paljon odotuksia. Myos Suomesta rouvat olivat kovin kiinnostuneita ja pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta oli kuultu paljon hyvaa. Valitettavasti rouvat kysyivat myos Suomen armeijajarjestelmasta:

- "Kaikkien miesten on siis Suomessa pakko menna armeijaan?"
- "Si, mutta voit valita myos aseettoman palveluksen."
- "Enta jos opiskelet yliopistossa tai olet valmistunut laakariksi tai juristiksi?"
- "Silti on mentava."
- "Enta jos et mene?"
- "Joudut vankilaan."

Sotilasdiktatuurissa kasvaneet naiset vilkuilivat toisiaan epauskoisesti, me tuijottelimme hiljaisina poytaliinaa ja yritimme keksia jonkun muun puheenaiheen.

Seuraavana aamuna mammastien tarjoama pisco sour kivisti paata ja Suomen teksti-tv:n uutiset synkensivat tunnelmia entisestaan. Mista niita puheloisia oikein riittaa?

Onneksi meilla oli taydellinen laake tummaan olotilaan: Valparaiso. Chilen maailmanennatyspitkalla rannikolla sijaitsevaa varikasta ja boheemia kaupunkia on vaikea kuvailla sanoin, kylan oma poika Pablo Neruda on siina kenties onnistunut. Mitaan yksittaista nahtavyytta kaupungissa ei ole, vaan Valparaiso kuuluu Unescon maailmanperintolistalle sellaisenaan. Kannattaa kayda katsomassa.


Perulainen koira ja muita kummallisuuksia

Peruun tulimme aika lailla Machu Picchun vetamana - niin kuin kaikki muutkin turistit. Sinne ei sitten kuitenkaan ollut asiaa mutavyoryjen takia, kuten Suomessakin on uutisoitu. Pari paivaa huonommalla ajoituksella olisimme olleet helikopterilla evakoitujen joukossa. Loppujen lopuksi Picchun valiin jaaminen ei ole kuitenkaan harmittanut, silla nakemista ja tekemista riittaa kosolti muutenkin. Kuten perulaiset innokkaasti vakuuttelevat, Peru ei ole vain Machu Picchu ja inkat. Joita muuten, inkoja siis, on ollut yhteensa 12 kappaletta. Inka oli nimitys ko. kulttuurin kulloisellekin kuninkaalle ja "inkat" olivat itse asiassa quechua-intiaaneja.

Eri aikakausien intiaanikulttuurien rakennelmia loytyy yllattavistakin paikoista, kuten 2500 vuotta vanha temppelialue keskelta Limaa. Hammentavinta nahtavaa noilla raunioilla oli kuitenkin vastaan holkannyt karvaton oranssitukkainen koira, samanlainen joita wari-kansalla on ollut kotielaimena jo ekr.

Nykypaivan Perussa havaittuja jannia ammatteja: bussin ovesta roikkuja: huutaa paikannimia jonne bussi on menossa. Jaatelopyorakuskit: ns. irtojaateloita voi ostaa lahinna vain ympari kaupunkia pyorailevilta tyypeilta. Viralliset rahanvaihtajat: kuljeskelevat vihreat liivit paalla kaduilla isot setelitukot kadessa. Muuta jannaa: Limalaisen hostellin suihkussa kun koski kadensyrjalla kaakelinreunaa, niin kaden lapi kulki melko puuduttava sahkoisku. Piti viela varmistaa ilmio toisella kadella. Toimi.

Kansallinen luontoaani on autojen varashalyttimet, jotka huutavat yota & paivaa jos joku kulkee alle 100 metrin paasta tai katsoo sinnepain. Rosmoista meitakin on kovasti varoiteltu, vaikka ei autoa olekaan. Mm. taksikuskit voivat tehda express-kidnappauksen, jolloin pakotetaan automaatille nostamaan kaikki mahdollinen kateinen omalla kortilla. Samaan hengenvetoon paikalliset muistavat kuitenkin aina mainita, etta ns. hyvilla alueilla voi kulkea ihan rauhassa lompakko takataskussa. En oikein ymmarra rosmojen logiikkaa, eikos ryostelemaan kannattaisi menna juuri sinne missa rikkaat turistit liikkuvat?


Happivajetta

Pitkan arpomisen ja kymmenien tietolahteiden kahlaamisen jalkeen paatimme lentaa suunnitelmien mukaisesti Cuzcoon, vaikka se onkin nimellisesti tulvien aiheuttamalla kriisialueella. Itse kaupungissa kaikki on kuitenkin ok ja tama muinainen Inka-paakaupunki yksi ehdottomasti kiinnostavimpia reittimme varrelle osuneita paikkoja. Menoa hieman hidastava seikka on kaupungin n. 3400 metrin korkeus, joka tietaa n. 35 % vahemman happea honkailtavaksi. Akklimatisoitumisesta selvittiin kuitenkin lepailemalla, saunomalla(!), syomalla laamaa ja juomalla useita kupillisia koka-teeta.

Lansimaissa ko. pensas lienee tunnetumpi viihdekayttoon jalostetusta valkoisesta jauheesta. Intiaanit ovat kuitenkin kayttaneet kokapensaan lehtia korkeassa ilmanalassa selviamiseen jo vuosituhannet, eika lehtien pureskelu tai niista tehdyn teen juominen aiheuta minkaanlaista seinille hyppimista, helpottaapahan vain paavanteen kiristysta. Useimmat hotellit tarjoavat koka-teeta ilmaiseksi, gringot kun ovat muuten kirjaimellisesti aika huonossa hapessa.

Kun tuo 3400 metrin korkeus ei kai sitten riittanyt, niin paatettiin lahtea bussilla Boliviaan. Asemalla ennen lahtoa bussiyhtion mies kavi viela kuvaamassa kaikki matkustajat, silta varalta etta joku paattaa ryostaa ja/tai laskea kylmaksi kaikki muut matkalaiset. Tama on kuulemma yleinen kaytanto mm. Venezuelassa, tiesi viereisen penkin liverpoolilaisjuoppo kertoa. Bussiyhteys Cuzcosta Bolivian puolelle Copacabanaan oli matkatoimiston mukaan "ehdottomasti suora", joten autoa piti vaihtaa vain kaksi kertaa. Ja kaksi viimeista kulkuvalinetta ei ollut bussia nahnytkaan. Loppu & kaikki kuitenkin hyvin, niinpa taman lauseen lopussa oleva piste nakee Titicaca-jarven 3900 metrista takaisin taivaalle heijastaman paivanvalon nyt.

---

Photos

Festarimeininkia
Copacabana, Bolivia