Elamaa Fazendan riippumatossa

---

Olemme viettaneet todella mukavat kolme paivaa Pantanalin seudulla, joka sijaitsee lantisessa Brasiliassa, lahella Bolivian ja Paraguain rajaa! Campo Grandessa oli hankala valita monista hyvan nakoisista esitteista mukavimman nakoinen fazenda (maatila) ja parhaimman kuuluiset aktiviteetit, mutta nain jalkikateen on helppo sanoa, etta teimme todella onnistuneen valinnan.

Santa Clarassa sai insinoorikin rentouduttua riippumatossa kolme tuntisen siestan! Siestojen valilla kavimme vaeltelemassa, yo- ja paivasafareilla, ratsastamassa ja ajelemassa veneilla. Hannun ensimmainen kokemus hevosen selassa onnistui hyvin vaikka valilla heilla tuntuikin olevan jonkin asteista erimielisyytta mm. siita kuinka lahella edella menevan hevosen takamusta mennaan tai ohitetaanko koko muu letka vasemmalta ja kiilataan oppaan eteen. Kuvien ottamista Hannun hevonen piti myos ihan yliarvostettuna puuhana ja kaveli mieluummin omin nokin toisten perassa kuin pysahteli turhaan (lue: kun Hannu halusi). Hanna sen sijaan sai nuoruusvuosien jalkeen taas hevoskarpasen pureman kun paasi laukkaamaan pitkin Fazendan lehmiaitausta.

Pantanal oli tosin alueena hieman toisenlainen kuin olimme alunperin ajatelleet: ei puhettakaan mistaan viidakosta tai sademetsasta - ihan vaan suomalaisille tuttua suota, joilla on aiemminkin suomalaisia hiihdon kultamitaleita pohjustettu. Suo tosin oli hieman toisenlaista, mutta kuitenkin...

Villielaimistoa alueella olivat lahinna erilaiset varikkaat siivekkaat, joista Hannu sitten nappaili fotoja sadoittain - niilla voin sitten kiusata teita, kun palaamme Suomeen - viimeistaan tassa vaiheessa vieraat ymmartavat varmasti lahtea... 😊 Lisaksi naimme ainakin kaimaaneja (alligaattoerien serkkuja), ketun, lepakoita (yksi mm. riippumaton alla - Hanna lopetti vampyyrikirjansa lukemisen siihen...), iguaanin, villisikoja ja muita pikku nisakkaita. Hauskaa oli myos etta noilla seuduilla on villeja lehmia, joita ei hoida kukaan ihminen vaan ne elavat soilla itsekseen. Ne taisivatkin olla suurimmat villielaimet joita kohtasimme... Pienen seikkailun saimme kokea kun olimme venesafarilla ja oppaamme Alex vei meidat kavelylle viidakkomaiseen metsikkoon. Siella hanen suuntavaistonsa kuitenkin petti ja hukkasimme veneemme! Me kuusi turistia jaimme odottamaan hanta joen rantaan kun han lahti etsimaan venetta yksin. Tasta eteenpain kaikki olisi mennyt muuten hyvin, mutta han oli edelleen hukassa ja kuulimme kun han huhuili ajellessaan vaaraan suuntaan... No, onneksi emme olleet kaukan tiesta tai asutuksesta ja lopulta oppaammekin osasi suunnistaa huutojamme kohti. Onneksi olimme jo ennen tata oppineet, etta joella asuu nalkaisia piraijoita, emmeka saaneet hienoa ideaa lahtea uimalla opastamme vastaan. Piraijoja paasimme muuten sisafile-ongella narraamaankin, mutta kumpikaan meista ei paassyt tassa lajissa loistamaan. Hannu tosin narrasi toisenlaisen trooppisen fisun, joka paatyi lopulta kaimaanin mahaan. Samaista kaimaania Hanna oli katsellut puunjuurena kahden metrin paasta hyvan aikaa...

Fazenda-elamassa oli mukavaa myos se, etta tila oli ihan oikeasti toimiva karjatila, jota mukavan oloinen perhe piti. Vahan niin kuin maatimatkailupaikka Suomessa. Tilalla itsellaan oli paljon elaimia kuten hevosia, lehmia, kanoja, kukko (ainakin klo 5 aamulla), vahti-peura ja kaksi papukaijaa, joista toinen otti Hannalta heti ekana iltana luonnon pois. Emme olleet siina vaiheessa viela tietoisia, etta kaijan poikakaveria pidettiin hakissa ja etta hakin luo ei ole menemista. No, muistoksi opetuksesta kai papukaijamerkki jalkapoytaan ja julma noyryytys... 😊 Ruoka oli myos kunnon maalaisruokaa: perunoita, lihaa eri muodoissa, kanaa, maito suoraan oman tilan lehmista jne. Ei paassyt niiden patojen aaressa paino tippumaan.

Viimeisena iltanamme saimme erikoisen nautinnon: oppaamme Alex teki meille nuotion fazendan takapihalle ja siella, maapallon kirkkaimman tahtitaivaan alla, katselimme kun lehmat kayskentelivat nuotiomme ymparilla (Hannun silmissa loistivat jo kuvat mehukkaasta grillivartaasta), juttelimme brasiliaisesta elamasta ja katselimme vain taivaalle.

Karjatilallisen elamaan saimme lahituntumaa myos kun olimme paikallisen Vatasen kyydissa ajamassa kohti bussipysakkia paluumatkalla ja yht'akkia tiella tulee vastaan 900 nautaelainta lehmiepoikien saattamina. Tuntui villilta ajaa oikean comboyn perassa pikku Fiatilla ja joka puolella vilisee lehmia, jotka poikkoilevat sinne tanne. Bussiin ehdimme kuitenkin kiitos kuskimme, joka oikeasti osasi ajaa kuoppaista hiekkatieta.

Pantanalista pois olikin sitten edessa ensin 6 tunnin bussimatka Campo Grandeen ja sielta yon yli 13 tuntia Foz d'Iquacuun, mista nyt kirjoittelemme (muutimme paivamaaran blogissa, etta aikajanne pysyy suurinpiirtein oikeana).

---

Photos

Fazenda Santa Clara
Fazendamme Pantanalissa. Tiluksia ymparilla oli silmankantamattomiin.

Pedro-papukaijamerkin antaja
Vahtikoiran korvikkeena hyvin palveleva Pedro papukaija jatti pysyvat jalkensa Hannaan.

Hannun "rennosti" hevosen selassa
...ja kahden tunnin safari ei sitten rentouttanut yhtaan lisaa...

Comments

[Anu]

Kuulostaa hyvältä!
En oo ikinä haaveillu Etelä-Amerikasta mitenkään erityisesti, mutta juttunne saavat mut miettimään toisin. Ehkäpä joskus sinne... Olen täällä Aasiassa viihtynyt hyvin ja nauttinut olostani (lämpötila +39C ja hiki virtaa), mutta silti fakta taitaa olla kohdallani se, että kotona Afrikassa on kotona Afrikassa. (:

[Leena]

olis mukava kokeilla
Juhannuksen jälkiterveiset. Mökillä miljoona mäkäräistä ja lisäksi itikoita. Sää keskikesän juhlaan sopiva. Onneksi tuuli ja aurinko karkoitti osan hyttysistä päivällä. Olimme kalassa ja isä karkuutti elämänsä isoimman kalan virvelistä. Siima poikki, mutta minun vikahan se tietysti oli kun en ehtinyt työntämään haavia alle.... tuli sanomista. Uudet perunat maistuivat todella hyviltä sillin kera nautittuina. Muurinpohjalettujakin paistoimme pariin kertaan kun oli vieraita. Mukava oli taas lukea teidän retkistänne ja niillä tapahtuneista kohelluksista. Tämä on "koyhänmiehen (naisenkin) "matkustamista, kun nautimme siitä edustajiemme välityksellä. Maailma pienenee koko ajan, kun lukee teidän terveiset ja missä kaikissä paikoissa maailmalla kaltaisianne matkalaisia seikkailee. Huomenna alkaa taas arkiaskareet meille. Hyvää ja turvallista matkaa. Kirjoitelkaa taas. äiti