Sambatron

---

Tapasimme sattumalta taalla Manauksessa Helenan, jonka kanssa olimme samalla retkella Venezuelassa. Helena taas kuuli isoista sambajuhlista, jotka jarjestiin viikonloppuna. Sinne siis! Lauantai-iltana kokoonnuimme isolla porukalla (loput olivat laheisesta hostellista) ja istuimme iltaa ensin taalla Manauksessa, kunnes lahdimme muutaman kilometrin paahan sambastadionille. Iso stadion oli aivan taynna paikallista vakea, lanteita keinuttava musiikki raikasi lujalla ja kulkueet halkoivat vakijoukon valilla kahtia. Caipirinhat olivat kylmia ja tujakoita, vesi ja cerveja jaakylmia. Tanssijalkaa alkoi kutkuttaa entista enemman ja liityimme mukaan kulkueeseen. Aikamme tanssiuttamme paikalliset ilmeisesti tulivat kateellisiksi huikeista lantioliikkeistamme ja taitavista jalkakoukeroistamme, koska meidat poistettiin kulkueesta! Mutta ei se mitaan, kiipesimme ylemmas stadionin portaille, mista itseasiassa olikin paremmat nakymat. Oli huikeaa nahda tuhansittain samaan tahtiin tanssivia ihmisia, musiikki raikasi ja itsekin yritimme matkia paikallisten tanssia ja opetella sambaa. Ei meista tanssitaitureita tainnut yhdessa yossa tulla, mutta hauskaa se ainakin oli. Seurueemme miehet vasahtivat jo puolenyon paikkeilla, mutta Helenan kanssa jaksoimme muutamia tunteja pitempaan. Seuraukset tuntuvat lantion seudulla vielakin... Kolmen paikkeilla tuli minullekin uupumus ja tulimme hotellille nukkumaan.

Eilen lojuttiin pitkaan hotellilla torkkumassa, kunnes iltapaivasta virkosimme, hyppasimme bussiin ja ajoimme rantaan. Pahkailtyamme aikamme kapusimme lauttaan, joka kuulemma meni laheiseen kylaan ja opaskirjojen mukaan ohittaa kuuluisan meeting of the watersin, paikan jossa Rio Negro yhtyy Rio Solimõesiin ja vesien varieron nakee selvasti. Lautta ylitti vedet ja kylla, eron huomasi selvasti. Tumma Rio Negro erottui selvasti ruskeammasta Solimõesista. Vedet virtaavat vierekkain usean kilometrin ajan, koska toinen vesista (en nyt muista kumpi) virtaa huomattavasti nopeammin kuin toinen ja vesien koostumukset ovat erilaiset. Ehka huomenna naemme yhtymakohdan uudelleen, kun laivamme Porto Velhoon lahtee. Tanaan on siis viimeinen kokonainen paivamme Manauksessa ja menemme kohta varaamaan paikat laivasta. Riippumatot ovat jo mukana ja ilmeisesti nukumme ensi yon jo laivassa.

Viidakosta toimme kokemusten lisaksi tuliaisina kivoja pikku matoja, jotka ovat erityisen mieltyneita Ilpon koipiin. Pienia, mustia pisteita jotka ovat jaloissa ja kaivelemalla ne saa ulos. Itse paasin vahalla, yksi moinen kaivettiin eilen ulos peukalosta, mutta muuten rapsuttelen lahinna kutiavia hyonteisten puremia. Pahasti moskiitot eivat kuitenkaan syoneet, tai ainakaan niin pahasti mita olisivat Manauksen etelan puolisessa viidakossa tehneet. Taidamme silti tepsutella apteekkiin ja tiedustella jotain parempaa konstia moisten otusten poistoon.

Elohopea kipuaa jatkuvasti sinne 40 hujakoille. Ulkona olo on kuin saunassa, riittaa kun istuu varjossa eika tee mitaan ja hiki virtaa valtoimenaan. Pikkuhiljaa hieman viileampi lampotila voisi maistua. Jos haluatte samaistua olotilaan, pakatkaa rinkka tayteen, yksi reppu ja lisaksi pari isoa muovikassia mukaan ja kavelette pari tuntia saunassa 😊 Mukana kulkevan tavaran maarakin tuntuu vain kasvavan, vaikka mitaan matkamuistoja ei olla hankittu.
Ai niin, ja isille tiedoksi! Kotona sitten joskus luultavasti EN halua saunaa ihan heti, kolmen kuukauden saunominen saattaa riittaa hetkeksi!

---