Kauniita maisemia länsirannikolla


Advertisement
New Zealand's flag
Oceania » New Zealand » South Island » West Coast
November 16th 2007
Published: November 23rd 2007
Edit Blog Post

Aamulla Hopewellissa hyvästeltiin Mike ja Lyn ja aloitettiin matka kohti Nelsonin kaupunkia. Tie Kenpuru Soundista oli mutkaisempi kuin muistettiin, joten matkalla hieman heikotti. Bensakin oli punaisen tolpan kohdilla kun karautettiin ensimmäisen huoltoaseman kohdille Havelockissa, joten hilkuille meni! Havelockista huristeltiin parin tunnin matka Nelsonin kaupunkiin. Nelsonissa oli miellyttävää pikku kaupungin tuntua, joten muutettiin taas reissusuunnitelmia ja päätettiin jäädä sinne yöksi. Ennen illan pimenemistä käytiin kävelemässä kierros keskustassa ja käytiin Richmondin suburbiassa ostoksilla.

Seuraavana päivänä käytiin Nelsonin viikonloppumarketilla kiertelemässä ja katselemassa paikallisten käsityötuotteita. Oli myös hilkulla, että ei otettu taulua sieltä mukaan, mutta 400 euroa oli meille hitusen liikaa. Torin jälkeen päätettiin jatkaa matkaa kohti Greymouthin kaupunkia/kylää. Muutaman tunnin ajon jälkeen pysähdyttiin Punakaikin kivimuodostelmilla. Siellä näkyi veden hiomia kiviröykkiöitä, joiden muokkaus oli vieläkin käynnissä. Mereltä tuli aika isoja aaltoja, jotka jysähtelivät ukkosmaisin äänin kallion seiniin.

Punakaikista oli vielä 50km matka Greymouthiin, josta sitten löydettiin mahtava hostelli. Paikan omistaja oli kyllä satsannut puitteisiin ja välineisiin. Iltasella käytiin autolla kierähtämässä kylän ympäri, mutta paikka ei ollut mikään kovin valloittavan näköinen. Lähiseuduilla olisi kyllä ollut vaikka mitä puuhaa, mutta piti passata, koska seuraavana päivänä matka jatkuisi kohti eteläsaaren jäätiköitä.

Seuraavana päivänä pakattiin (nuijittiin) rinkat ja muut kamat tottuneesti auton takakonttiin ja jatkettiin matkaa
''Mauri''''Mauri''''Mauri''

Kaveri soitteli kitaraa Nelsonin marketilla
kohti Franz Josefin ja Foxin jäätiköitä. Ennen Franz Josephin jäätiköille menoa pysähdyttiin lähistöllä olevassa kylässä kahvilla. Samalla tuli todettua, että koko kylän bisnekset pyörivät jäätiköiden ympärillä. Helikopterikyytejä oli tarjolla monen firman toimesta. Voi myös lähteä oppaan saattamana käppäilemään jäätiköille. Me kun ollaan aikaisemmin kävelty jäällä ja lumella niin jätettiin tourit väliin. Sen sijaan juotiin kylässä kahvit ja huristeltiin itse autolla jäätikön lähettyville. Alle puolen tunnin kävelyn jälkeen oltiin Franz Josefin reunalla. Aikamme jääkimpaletta ihailtuamme käveltiin takaisin autoon ja matkattiin lähistöllä olevan Foxin jäätikön nurkille. Tällä kertaa ei menty jäätikön viereen, vaan tyydyttiin katselemaan sitä hieman kauempaa. Nautittuamme pikaisen lounaan parkkiksella, jatkettiin matkaa kohti Wanakaa.

Loppumatka Wanakaan oli täynnä aivan upeita maisemia. Kasvillisuus vaihtui matkan aikana sademetsästä havumetsään ja aroakin löytyi välillä. Periltä löydettiin todella mukava nukkumapaikka, joka ei ollut ihan perinteinen backpacker-paikka. Olihan paikalla hintaakin, mutta oli kyllä sen arvoinen. Huoneesta pääsi isolle parvelle, josta oli suora maisema Wanaka-järvelle. Meidän lisäksi paikassa oli vain yksi pariskunta, joten ei ollut isoa hälinää päällä. Pitkän ajomatkan jälkeen uni tuli todella nopeasti..


Additional photos below
Photos: 14, Displayed: 14


Advertisement

PunakaikiPunakaiki
Punakaiki

Pannukakkukivia, jotka vesi on aikojen saatossa muokannut
Franz Josef GlacierFranz Josef Glacier
Franz Josef Glacier

Turtsukat lähdossä jäätikkoretkelle.
One lane bridgeOne lane bridge
One lane bridge

Näitä löytyy paljon matkan varrelta. Tosin harvemmin myös junarata menee samaa siltaa pitkin.


Tot: 0.038s; Tpl: 0.011s; cc: 8; qc: 24; dbt: 0.018s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1; ; mem: 1mb