Advertisement
Published: November 20th 2007
Edit Blog Post
Aamulla oli aika kiittää isäntiämme Paekakarikissa makoisista unista ja jatkaa matkaa kohti Wellingtonia. Eteläsaarelle menevän paatin lähtöön oli vielä parisen tuntia, joten ennen terminaaliin menoa huristeltiin ylös Victoria Hillille. Sieltä olikin upeat maisemat joka puolelle. Autotie ylös kukkulalle kulki kapeaa katua, jonka kummaltakin puolelta löytyi asuntoja. Tiestä tuli mieleen matka San Franciscon kukkulalle, koska sekin oli samankaltainen matka ylös. Wellingtonissa tosin näytti, että näillä kavereilla oli paremmat näkymät. Paha taas mennä vertailemaan, koska San Franciscosta on vierähtänyt jo puolisen vuotta. Maisemien ihailun jälkeen mentiin autojonon jatkeeksi satamaan. Vähän päälle kolmen tunnin paattimatka meni mukavasti leffoja katsellen. Tuli siinä hieman ihailtua maisemiakin paatin kruisaillessa kohti eteläsaaren Pictonia. Pictonissa käytiin kaupassa ja samalla kauhisteltiin tuotteiden hintoja. Ehkä olisi sittenkin pitänyt käydä Welligtonissa kaupassa..
Kauppareissun jälkeen otettiin suuntimaksi Anakiwa, joka sijaitsee Malborough Soundsien alueella. Matka sinne oli mutkainen ja maisemat olivat hienot. Siellä meitä odotteli Helen-niminen nainen, joka esitteli meille pienen kotinsa/hostellinsa. Asukkaita oli kokonaista kolme pariskuntaa (me mukaan luettuina), joten ei ollut liiaksi tunkua. Paikan etuihin kuului erinomainen kahvi ja kotitekoinen leipä. Illalla saatiin olohuone vallattua ja katseltiin leffaa.
Seuraavana päivänä päämääränä oli Mahana Lodge, joka sijaitsi syvällä Malborough Soundissa Endeavor Inlet-nimisessä paikassa. Koska siellä ei olisi kauppaa lähimaillakaan, käytiin vielä
Havlock-nimisessä kylässä hakemassa meille lisää ruokatarvikkeita useamman päivän varalle. Malborough Soundeilta löytyy kuuluisa Queen Charlotte-patikkamatka. Reitti on 72km pitkä, alkaa Anakiwasta ja päättyy Ship Coveen. Meillä ei valitettavasti ollut aikaa (tai jalkoja) matkaamaan tätä reittiä, vaan sen sijaan huristeltiin autolla myötäillen kävelyreittiä. Matkalla Mahana Lodgelle pysähdyttiin Te Mahia-nimisen paikan kohdalla ja patikoitiin nelisenkymmentä minuuttia paikallisen nyppylän huipulle, josta sitten ihasteltiin maisemia. Matka Mahana Lodgeen oli periaatteessa vain mutkaa mutkan perään. Ainoa vaihtelevuus tuli mutkien pituudessa ja siinä menikö mutka ylös vai alas. Loppupätkä meni vielä soratietä huristellessa. Ajeltiin vahingossa viitisen kilometriä liian pitkäksi, mutta löydettiin onneksi lopulta oikea tie. Onneksi eksyttiin mäen huipulle, koska muualta ei oikein olisi löytynyt kuuluvuustolppia kännykään kyselläksemme oikeaa reittiä majalle.
Majapaikalla meitä odotteli iäkäs pariskunta, joka on pitänyt paikkaa pystyssä jo muutaman vuoden ajan. Majoitus oli hieno kaikin puolin, joten oltiin tyytyväisiä. Tarkoituksena oli lähteä kanooteilla melomaan hieman ympäriinsä, mutta valitettavasti tuuli oli vähän liian kova. Sen sijaan lähdettiin etsimään tilalla lemmikkeinä pidettäviä lampaita. Kaverit olivat kyllä jossain hyvässä jemmassa, koska ei löydetty niitä. Seuraavana aamuna oli tarkoitus lähteä kalassa käymään, mutta tuuli oli taas hitusen liian voimakas, joten jätettiin väliin. Tai sitten käytettiin vaan tuulta tekosyynä, koska ei haluttu lähteä veneelle hytisemään 😉
Käytiin patikkaretkellä ja tällä kertaa törmättiin lampaisiin. Katja yritti juosta niitä kiinni, mutta kaverit olivat hieman liian nopeita.
Koska tekemiset olivat vähissä päätettiin aikaistaa lähtöä kohti Hopewell-nimistä paikkaa. John antoi meille ja laukuille kyydin autolle, joten säästyttiin jalkatreeniltä tällä kertaa (parkkis oli 200 metrin päässä mäen huipulla). Hopewelliin oli matkaa noin 30 kilometriä ja pääosin hiekkatietä. Matka sinne taittui kuitenkin mukavasti taas maisemia ihastellen. Perille päästyämme tavattiin ystävällinen nainen respassa (Lyn), joka tarjosi meille heti tervetuliaskahvit ja suklaaleivokset, nam! Suurta yllätystä herätti, kun Lyn istahti pöydän ääreen ja kysyi meiltä selkeällä suomen kielellä ”Mitä kuuluu?” Tästä pääteltiin, että Hopewellissä on aikaisemminkin käynyt suomalaisia, mutta kohta Lyn alkoi ihan juttelemaan meille suomeksi, ei siis vain yksittäisiä sanoja. Selvisi, että Lyn oli ollut Helsingissä 80-luvulla vaihto-oppilaana ja oppinut kielen. Ihan hyvin puhuikin, koska ei olla vielä aiemmin tavattu ulkomaalaista, joka osaa suomea yhtä hyvin kuin Lyn. Aika hassua varsinkin, kun oltiin todella syrjäseuduilla Kenpuru Soundin perukoilla (pidemmälle ei sitä tietä Marlborough Soundeilla pääse). Kaiken kukkuraksi Lyn tarjosi meille astetta hienomman huoneen, mitä oltiin varattu ja saatiin se halvemman hinnalla. Kahvittelun (ja Lyniltä löytyneiden salmiakkien!) jälkeen tutustuttiin Hopewelliin ja paikka vaikutti kyllä todella hulppealta. Kaikki kalasteluvarusteet, maastopyörät ja muut aktiviteettivälineet olivat viimeisen
päälle. Keittiökin muistutti pikemmin ammattikeittiötä, kuin hostellin keittiötä.
Loppupäivä menikin sitten mukavasti huilaillessa ja lautapelejä pelatessa. Ennen illan tuloa käytiin laskuveden aikaan rantsulla keräämässä ostereita. Täällä niistä kun ei tarvitse maksaa hirmuisia kappalehintoja, vaan niitä voi poimia rantsulta ihan niin paljon kuin jaksaa illalla syödä. Illallisen lomassa tutustuttiin sveitsiläiseen pariskuntaan, jotka opastivat meidät yön pimeydessä lähistöllä olevan ojan luokse, missä näki kiiltomatojen loistavan pimeässä.
Hopewellissa oli samaan aikaan meidän kanssa ryhmä poliiseja, jotka tulevat joka vuosi seudulle kalastelemaan. Aina kun he tulivat fisusta, niin heillä oli mahtavia vonkaleita saaliina. Mekin lähdettiin toisena päivänä kalaan kokeilemaan onneamme. Paikassa oli pari soutuvenettä, virveleitä, syöttejä ja kaikki muut kalasteluun tarvittavat varusteet. Soudettiin sata metriä rantsusta, jonka jälkeen aloitettiin kalojen ”ruokinta”. Pari kalaa saatiin ylös, mutta koska toinen niistä täytti juuri ja juuri alamitan päästettiin ne takaisin mereen kasvamaan. Ensi kerralla ongitaan sitten vähän isompia fisuja.
Fisustelun jälkeen lähdettiin mätkimään golfpalloa. Paikalta löytyi mailat kummallekin, joten pienen eksymisen jälkeen kaahattiin golfkentälle. Siellä ei paljoa respoja näkynyt, vaan greenfee maksettiin laittamalla rahaa sisältävä kirjekuori laatikkoon. Golfkenttä oli rakennettu laidunmaille, joten nurtsia pelikuntoisena pitivät paikalliset lampaat. Lampaat hoitivat näin myös ympäristöystävällisen lannoituksen, joten piti tarkkaan katsoa mihin kentällä astui. 😉 Aikaiseksi saatiin yksi
Birdie ja yksi Par. Taidot ovat vähän ruostuneet matkan aikana, mutta koska mailatkaan eivät olleet mitään kovin uusia, niin laitetaan huono tulos vaikka niiden piikkiin.
Illalla Mike (Lynin mies) tarjosi kaikille simpukoita. Lähistön lahden poukamat ovat täynnä simpukan kasvattamoita, joten näistä Mike ei luultavasti joutunut maksamaan yhtään mitään. Kaikille riitti syötävää, koska simpukoita oli kaksikymmentä kiloa! Tämän lisäksi poliisiryhmä tarjosi valmistamaansa kalaa. Sitäkin oli enemmän kuin tarpeeksi. Kalaa tarjottiin sitruunan kera, pippurisekoituksessa, savustettuna ja friteerattuna. Täyteläisen satsin jälkeen huilattiin hetki huoneessa, kunnes sveitsiläinen tuli hakemaan meidät Miken tarjoamalle synttärikakulle. Katjalla kun oli synttärit samana päivänä. Samana päivänä Hopewelliin oli tullut myös skottilainen kaveri, jolla oli samana päivänä synttärit ja täytti saman verran kuin Katja, aikamoinen sattuma sekin!
Seuraavana päivänä oli tarkoitus mennä taas kalaan, mutta vettä ripotteli hieman taivaalta, joten passattiin. Katjalla oli varattuna myös kampaaja, joten ei oltaisi ehdittykään. Naapurissa asuva kampaaja leikkasi tukan puolet halvemmalla kuin Suomessa. Koska oltiin huitsin kuusessa, kampaajan keittiö toimi hyvänä leikkauspaikkana. Peilin sijaan sai tuijotella Kenpuru Soundin mahtavia maisemia. =)
”Kampaamon” jälkeen laskuveden aikoihin käytiin noukkimassa rannalta viimeisen Hopewellissa nauttimamme illallisen ainekset. Mukaan tarttui ostereita ja kahden eri sortin simpukoita. Hyvää oli taas. Koska seuraavana päivänä olisi pitkä ja todella
Lautalta
Matkalla Pictoniin mutkainen matka kohti Nelsonin kaupunkia, päätettiin aikaisen nukkumaanmenon sijaan kumota kolme pullollista paikallisia viinejä jutellen Miken ja Lynin kanssa..
Advertisement
Tot: 0.173s; Tpl: 0.02s; cc: 17; qc: 80; dbt: 0.1046s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.2mb