CHRISTCHURCH JA KAIKOURA 21.-24.4.2010

---

CHRISTCHURCH JA KAIKOURA 21.-24.4.2010

(Huom! Mustien kuvien ongelma ei ole ratkennut. En tiedä miksi kuvat eivät lataudu vaikka näyttävät koneen ohjelman mukaan latautuvan.)

Yksi moite Uudesta Seelannista. Talot ovat kylmiä. Ne on rakennettu ”corrugated ironista” ilman lämpöeristystä ja keskuslämmitystä. Pelti oikein hohkaa kylmyyttä ja kosteutta pimeään yöhön. Ikkunoista vetää. Hiustenkuivaajankokoiset lämmittimet (käytän niitä siihen tarkoitukseen) lämmittävät huoneesta vain yhden kohdan tulikuumaksi. Koko huone ei lämpiä koskaan, koska eristystä ei ole. Olin järkyttynyt nähdessäni TV:stä tietoiskun, jossa neuvottiin, että kannattaisi käyttää lasivillaa seinissä ja sisäkatossa, jottei olisi niin vilu kaiken aikaa.

Lehdessä luki, että miljoona uusiseelantilaista on rokotettu flunssaa vastaan. En yhtään ihmettele. Nyt kiwit ovat huolissaan, ettei rokotetta saada tarpeeksi, kun sitä ei saada lennätettyä tänne Euroopasta lentokieltojen vuoksi.

Huolimaton talojen rakennus on englantilaista kulttuuriperintöä, sielläkin leikitään vielä kuumavesipulloilla. Ongelmalliseksi sen tekee Uuden Seelannin ilmasto, joka on talvisin yhtä raaka kuin Suomessa.

Christchurchissä (345 000 asukasta) ehdin olla vain yhden iltapäivän ja yön. Paljon ei ole sanottavaa. Keskusta oli kaupungin suuruudesta huolimatta turistirysä. Upea goottilaistyylinen Christ Church Cathedral näytti sekin siinä ympäristössä pelkästään turisteja varten rakennetulta. En lakkaa ihmettelemästä tätä seikkaa.

Kaikouran (3900 asukasta) valaanpyyntiasema, jonka elinkeino tänään on turismi, eritoten Whale Watch, oli heti paljon miellyttävämpi ja mielenkiintoisempi paikka. Näin valaan! Neljä sperm whalea vierailee siellä säännöllisesti: Big Nick, Tikia, Birdy ja Manu. Kuvan valas on Manu. Valaita on niin vähän, että heidät on nimetty ja heidät on helppo tunnistaa pyrstön muodosta. Jo ennen tätä kaikuluotain on tunnistanut yksilön sen ääntelystä.

Oli hauskaa tutustua valaanpyynnin historiaan ja jäänteisiin, varsinkin kun luen tällä hetkellä Melvillen ”Moby Dickiä”.

Sanoinkuvaamattoman upea oli myös Kaikoura Peninsula Walkway (12 km). Sen kävelyyn ei olisi pitänyt mennä kuin kolme tuntia, mutta otin jälleen miljoona kuvaa (ks. kuvat). Milford Track painoi myös sen verran jaloissani, että kulutin reittiin viisi tuntia.

Uuden Seelannin ilmasto on jyrkästi vaihteleva. Queenstownissa ja Christchurchissä oli jo kirpeän talvinen syksy. Kylymä! Puiden lehdet loimusivat keltaisina ja punaisina. Kaikourassa itärannikolla oli vielä kesä. Päivällä lämpötila nousi 25 Celsiukseen. Ihmiset ottivat rannalla aurinkoa. Yöllä lämpötila laski kuitenkin pakkasen puolelle.

Jokaisessa kaupungissa ja kyläpahasessa on myös muistomerkit sodissa kaatuneiden muistoksi. Merkillepantavaa on, että Ensimmäisen maailman sodan lista on aina kaksi kertaa pidempi kuin Toisen maailman sodassa. Uuden Seelannin Talvisota on Gallipolin yhdeksän kuukautta kestänyt taistelu Turkissa Ensimmäisen maailman sodan aikana. Satatuhatta nuorta miestä kuoli täysin turhan ja huonosti suunnitellun taistelun vuoksi. Muistatte varmaan Gallipoli nimisen elokuvan, jonka pääosassa on nuori ja lahjakas Mel Gibson - ennen kuin hänestä tuli Mel Gibson. Huomenna sunnuntaina 25.4.2010 on ANZAC -päivä jolloin taistelussa menehtyneitä mutta myös muita Ensimmäisessä ja Toisessa maailman sodassa kaatuneita kunnioitetaan. Lehdet ovat täynnä Gallipoli-muisteluita, haastatteluita, suremista sekä kritiikkejä uusista Gallipoli -kirjoista, -tutkimuksista, -dokumenteista ja -elokuvista. Eräässä lehdessä sanottiin jopa, että Uusi Seelanti syntyi kansakuntana Gallipolin traagisen taistelun vuoksi. Se yhdisti ihmiset. Jokainen perhe menetti jäseniään - aivan samalla tavalla kuin talvisodassa suomalaiset.

Seuraavaksi matkustan bussilla ja lautalla Wellingtonin kautta Aucklandiin takaisin. Täytyy kirjoittaa seuraava Saran juttu. Perjantaina 30.4.2010 lennän Melbourneen, Australiaan.

---