Advertisement
Published: December 16th 2007
Edit Blog Post
Aamulla herättiin aikaisin Renwickissa ja hätäisen aamiaisen jälkeen painettiin talla pohjaan ja otettiin suuntimaksi pohjoissaarelle menevä lautta. Matkalla näytti, että ehtiminen menisi niukoille, mutta onneksi ehdittiin kyytiin. Valitettavasti mentiin samalla lautalla kuin saarelle tullessa, joten jouduttiin katsomaan samat leffat uudestaan. Koska edellisellä kerralla vietettiin Wellingtonissa aikaa vain parisenkymmentä minuuttia, päätettiin tällä kertaa jättää auto parkkiin ja katsastaa hieman kaupunkia. Parkkiruudun löytäminen ei ollutkaan mitään ihan helppoa, sillä ilmaispaikkoja ei ollut tarjolla missään keskustan lähettyvillä. Pitkän kiertelyn ja hermojen menetysten jälkeen pysäköitiin auto sitten ihan ytimeen kalliiseen parkkihalliin. Elämä on. Nähtävyyksien sijaan päädyttiin käppäilemään Wellingtonin ostoskadulla Cuba Streetillä. Pari tuntia siellä kierreltyämme ja lounas mutusteltuamme oli taas aika jatkaa matkaa. Koska pohjoissaaren reittisuunnitelma oli vielä ihan auki, päätettiin ajaa 20 minuuttia Wellingtonista pohjoiseen Plimmerton-nimiseen rantakaupunkiin ja pohtia asiaa siellä rauhassa. Paikka oli erittäin mukava ja rauhallinen. Sieltä oli myös näköyhteys Marlborough Soundsiin, missä oltiin muutama viikko aikaisemmin oltu.
Seuraavana päivänä jatkettiin aamulla matkaa kohti Napieria, joka sijaitsi noin viiden tunnin ajomatkan päässä itärannikolla. Matkalla ihmeteltiin kuinka maisema vaihtui tasaisesta mäkiseksi ja rannikolle päästyä taas tasaiseksi. Napierissa ei paljoa kaupassa käyntiä kummempaa tehty. Illalla saatiin nauttia vieressä olevan nuorisotalon hevimusiikkitarjonnasta, haluttiin sitä tai ei, koska meidän huone oli sopivasti kuuloetäisyyden päässä.
Aamulla käytiin Napierin keskustassa metsästämässä meille ilmainen langaton netti. Starbucks tarjosi langatonta nettiä vaatimattomaan 10 euron tuntihintaan! Onneksi sen työntekijä opasti meidät kuitenkin kahvilaan, jossa oli langaton tarjolla kahvin ostamista vastaan. Napier oli ihan kivan tuntuinen kylä, mutta ei me keksitty siellä mitään meille mieleistä tekemistä, joten päätettiin jatkaa matkaa kohti Rotoruaa. Rotoruaa mainostetaan maori-kulttuurikaupunkina, mutta vielä enemmän pistää silmiin (tai nenään) kaupungissa olevat termiset lähteet. Katsastettuamme pari sellaista ja käytyämme paikallisella torilla ostamassa halpoja kasviksia, jatkettiin matkaa kohti Taurangan rantakaupunkia. Taurangan vieressä on Mt. Maunganui-niminen kylä, joka tunnetaan natiivi surffareiden suosimana rantalomapaikkana. Me päätettiin yöpyä Taurangan puolella edullisempien majoitushintojen houkuttelemina.
Seuraavana päivänä vierailtiin Mt. Maunganuissa ja Tomin oli tarkoitus kokeilla surffaamista. Pikkuvarpaansa meriveteen dipattuaan vaihtuivat suunnitelmat kuitenkin pelkästään katsomiseen. Surffailun sijaan reippailtiin kaupungin korkeimmalle nyppylälle, jonka nimi on, ylläri ylläri, Mt. Maunganui. Juuri tietysti kiipeämisen aikaan aurinko alkoi porottamaan täysillä, niin että kiipeämisestä tuli erittäin lämmin kokemus. Maisemat ylhäältä olivat kyllä taas todella hienot. Illalla chileläinen pariskunta haastoi meidät hostellilla fudismatsiin ja sai maistaa tappion karvaita kyyneliä. 😉
Seuraavana päivänä matkamme jatkui kohti Coromandelin niemimaata, jonka vuoristoinen olemus takasi mutkaisia ja mäkisiä teitä ja jarrupalojen tuoksua. Hostelli varattiin Tairua-nimisestä kylästä, joka olikin todella mukavan tuntuinen. Turtsukat olivat
Wellington
Cuba Street vähissä ja paikassa oli mukavaa pikkukylän tuntua. Hostellista nähtiin paikallinen nyppylä nimeltä Paku, joten pakkohan sinne oli kiivetä. Maisemat olivat taas hulppeat. Hostellille palattuamme meillä olisi ollut mahdollisuus lähteä melomaan kanootilla tai lähteä keräämään mereneläviä. Päätettiin silti tyytyä vain terassilla löhöilyyn 😉
Seuraavana päivänä matkattiin parisenkymmentä kilometriä pohjoiseen päin Cathedral Cove nimiseen paikkaan. Parkkipaikalta oli puolen tunnin kävely rannalle, jossa oli kalkkikiveä, jota tuuli ja vesi oli aikojen saatossa muotoillut erimuotoisiksi kiviksi ja tunneleiksi. Muodostelmia tarpeeksi ihailtuamme otettiin suuntima kohti Aucklandia. Sinne saavuttuamme huomattiin, että meidän hostellissa oli vieläkin samat saksalaiset, jotka olivat olleet siellä silloinkin, kun lähdettiin. Tämä ei ollut ollenkaan miellyttävä yllätys, koska nämä ”kaverit” eivät olleet ollenkaan tapakoulutettuja, vaan pitivät iltaisin meteliä ja muutenkin olivat vailla mitään tapoja. Kamat heitettyämme huoneeseen käytiin varamassa meille autonmyyntipaikka Aucklandin keskustasta sijaitsevasta hallista, jossa reppumatkalaiset myyvät autojaan. Illalla käytiin pesemässä auto ja puhdistettiin se sisältä myyntikuntoon.
Seuraavana päivänä ajettiin automarketille ja istuskeltiin siellä koko päivä. Pari kaveria oli innostuneita, mutta olivat valmiita maksamaan alle puolet siitä mitä oltiin hakemassa. Siinä alkoi jo illalla sitten hieman alahuuli väpättämään, koska lento lähtisi kolmen päivän kuluttua ja auto olisi vähän liian iso matkatavara kotiin kuljetettavaksi. 😉
Seuraavana aamuna mentiin siis taas
marketille ja tällä kertaa saatiin auto kaupattua jo puolen tunnin jälkeen! Saatiin autosta 100 dollaria enemmän mitä oltiin siitä alun perin maksettu. Eli loppupeleissä auton ”vuokrasta” maksettiin yhteensä 80 euroa päälle kuukauden ajalta sisältäen uudet renkaat ja vakuutuksen, eli ei paha!
Loppupäivät Aucklandissa menivät kaupungilla hoitaen juoksevia asioita ja shoppaillen. Iltaisin/öisin aika meni manatessa hostellin saksalaisia vieraita, jotka olivat muuttaneet hostellin joksikin omaksi kommuunikseen. Onneksi viimeinen viikko ennen kotiinpaluuta menisi Thaimaan rannoilla ja toivottavasti rauhallisemmissa merkeissä…
Advertisement
Tot: 0.153s; Tpl: 0.013s; cc: 16; qc: 82; dbt: 0.1128s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.2mb