Advertisement
Published: December 6th 2007
Edit Blog Post
Aamulla käytiin vielä kiertelemässä Oamarun vanhassa kaupungissa ennen matkan jatkamista kohti pohjoista. Vanhakaupunki oli pieni, mutta sitä oli pidetty hyvässä kuosissa. Pikaisen pyrähdyksen jälkeen jatkettiin matkaa rannikkoa pitkin ylöspäin kohti Banksin niemimaata. Tällä kertaa ei pysähdelty välillä katselemaan maisemia, vaan ajettiin suoraan niemimaalle rauhaisaan, jo aikaisin aamulla varattuun, paikkaan. Banksin niemimaa ei ole niitä tasaisimpia paikkoja, joten jarrut kävivät todella kuumina ja tuoksahtelivat mukavasti pihaan päästyämme. Varaamamme hostelli oli todella mukava. Jaettiin kokonainen maalaistalo vain kahden muun pariskunnan kanssa ja meidän huone oli iso korkea maalaishuone takalla varustettuna. Selvisi, että paikan lähettyvillä oli myös golf-kenttä, joten päätettiin saman tien jäädä toiseksikin yöksi ja varattiin tiiaus-aika heti seuraavaksi aamuksi.
Lähin kylä (Akaroa) sijaitsi kymmenen kilometrin päässä. Ajateltiin ensiksi ajaa sinne polkupyörillä, mutta paikan työntekijä kertoi, että se kymmenen kilsaa mäkistä tietä olisi tottumattomalle pyöräilijälle ehkä liian kova pala. Autolla Akaroaan huristellessamme oltiin todella tyytyväisiä kulkuvälineen valintaan, koska matka ei ollut mitään muuta kuin jyrkkää ja pitkää mäkeä mäen perään. Akaroaan saavuttuamme silmiin pistivät lipputangoissa liehuvat Ranskan liput. Tähän syynä on pieni ranskalainen uudisraivaajajoukko, joka saapui alueelle 1800-luvun puolivälissä. Englantilaiset kuitenkin ehtivät ennen ranskalaisia tehdä sopimuksen Maorien kanssa, joten tämän takia eteläsaarella puhutaan englantia ranskan sijaan. Kylä oli todella idyllinen paikka rantabulevardeineen
ja vanhoine taloineen. Illalla ei paljoa rehkitty, vaan katseltiin telkasta elokuvaa ja painuttiin aikaisin nukkumaan.
Aamulla mentiin golf-kentälle ”jo” puoli yhdeksäksi. Kerholla oli joku golf-turnaus, joten meidän piti selviytyä 14. reiälle jo kello 11:ksi. No eihän me ehditty pelata kuin eka yhdeksän reikää, mutta sovittiin henkilökunnan kanssa, että pelataan loput yhdeksän turnauksen jälkeen. Kentälle palattuamme ja bägit taas lainattuamme antoi kaveri meille kerhon avaimen ja pyysi meitä laittamaan paikan säppiin lopetettuamme! Iltapäivällä viimeisetkin pilvenrippeet olivat hävinneet taivaalta ja tuuli ei puhaltanut laisinkaan, joten ekat kolmisen reikää pelattiin tuskaisessa kuumuudessa. Tilanne kuitenkin muuttui muutamassa minuutissa päinvastaiseen suuntaan. Avatessamme uuden reiän 14. tiiauspaikalla alkoi kuulua yhtäkkiä omituista huminaa. Katseltiin ympärillemme ja humina vain voimistui. Sitten yhtäkkiä nähtiin kuinka edessämme nurtsi aaltoili todella nopeasti meidän suuntaan ja aaltojen saavuttaessa meidät todella kova lämmin tuuli puhalsi täysillä päin kasvoja. Nyt ei ollut kyseessä mikään pikkuinen tuulenvire, vaan sellainen tuuli, joka luokiteltaisiin Suomessa myrskyksi. Tuloskorttikin otti ja lähti litomaan kärryistä. Siinä sitten katseltiin kuinka tuuli riepotteli sen nopeasti meidän näköpiiristä. Näky oli aikamoinen, koska nurtsin aaltoilun lisäksi isot puut heiluivat ympäriinsä ja horisontissa mäkien yli valui nopeaa vauhtia valkoinen pilvimassa. Siinä sitten ihmeteltiin, mihin maailmanlopun hässäkkään nyt ollaan jouduttu. Viereen kuitenkin ilmestyi kentänhoitaja, joka
kertoi, että nämä tuulet olivat ihan normaaleja. Tyypillistä niille on, että ne ilmestyvät yhtäkkiä ja kaatavat liudan purjeveneitä saapuessaan. Siinä sitten venattiin, että tuuli tyyntyisi… ei tyyntynyt. Sen sijaan se muuttui lämpimästä kylmäksi ja alettiin hytistä oikein kunnolla. Koska oltiin kuitenkin lähdetty pelaamaan peli loppuun, niin olihan se pallo sinne tuuleen avattava. Siinä sitten lyötiin hetken aikaa palloa vastatuuleen ja katseltiin kuinka se ensiksi kohosi korkealle, sitten pysähtyi kuin seinään ja tippui suoraan alas =) Saatiin pelit kuitenkin pelattua ja palattiin väsyneen tyytyväisenä hostellille.
Seuraavana päivänä jatkettiin taas matkaa, mutta käytiin ensiksi kahvilla Akaroassa. Siellä oli tarkoitus ottaa kakkua kahvin lisukkeeksi, mutta kun ei ollut tarjolla, niin tyydyttiin suklaamuffinsiin. Tämä muffinssi oli vaan siitä erikoinen, että sen päälle oli asetettu järisyttävä voinokare! Jäi voinokare syömättä, koska muffinssi itsessään oli aikamoinen pala purtavaksi.
Akaroasta ajettiin Christchurchiin pitkin maisemareittiä, joka pujotteli mäkien huipuilla. Maisemat olivat taas todella upeat ja auton jarrut olivat koetuksella. Christchurchissa käytiin palloilemassa katedraalin ympärillä ja vierailtiin taidemuseossa jos olisi vaikka tarttunut joku tekele mukaan, ei tarttunut.. Koska city on aina city, jatkettiin lounaan jälkeen matkaa kohti Kaikouraa. Syy miksi turtsukat vierailevat Kaikourassa on valaat. Valastoureja lähtee joka päivä monen firman toimesta. Mekin varattiin itsemme aamuristeilylle. Automatkalla
kohti Kaikouraa tultiin kuitenkin siihen tulokseen, että jätettäisiin touri väliin. Sääennustus ei luvannut hyvää keliä ja mietittiin, että voitasiin jättää valaiden katselut maailmanympärimatka kakkoselle, jolloin Equador ja Galapagoksen saaret tulisivat kuvioihin mukaan. Kurkistettuamme lompakkoon todettiin, että seuraava touri ei tule tapahtumaan ihan lähivuosina 😉 (Skipattiin ne valaat silti.)
Kaikourassa vietetyn yön jälkeen matkattiin Renwick- nimiseen kylään, joka sijaitsee Malboroughin viinialuella. Ennen Renwickiin menoa pysähdyttiin Blendheim-nimisessä ”kaupungissa”, josta metsästettiin Uuden-Seelannin pankkimme konttori. Meidän automaattikortti kun ei halunnut antaa meille rahaa. Automaatilla käydessämme saatiin vain kuitti, jossa näkyi tilin saldo, joka näytti olevan mukavasti plussalla. Pankissa kuitenkin selvisi, että plussana näkynyt summa oli tosiasiassa miinusta. Selvisi, että pankkikortissamme oli luotto-ominaisuus ja epähuomiossa oltiin sitten käytetty sitä. Kiva, että selvisi miksi ei saatu rahaa ulos. Vielä kivempi olisi tosin ollut jos oltaisiin tiedetty tuosta luotto-ominaisuudesta ja siitä, että pankki veloitti tuosta luoton käytöstä about 30 euroa! Pälkähästä onneksi selvittiin vaihtamalla hieman malesian rahaa NZ dollareiksi.
Renwickiin saavuttuamme otettiin hostellista vuokrapyörät käyttöön ja poljettiin lähistöllä oleville viinitiloille. Tässä vaiheessa voidaan tehdä kaikille romantikoille selväksi, että kun poljetaan viinitilalle, niin voidaan unohtaa se vanhanaikainen pyörä ja ihana punottu kori siinä edessä. Nykyään taidetaan vähän kaikkialla tehtailla sitä viiniä siihen malliin, että rauhallisen sorapolun
Banksin niemimaalla
Tomi lähti metsästämään tuulen viemää tuloskorttia sijaan poljetaan asfaltoitua tietä pitkin, jossa sitten maaseudun tuoksujen sijaan imppaillaan ohi kiitävien rekkojen pakokaasuja. Viinitiloilla oli kuitenkin miellyttävän rauhallista ja käväistiin kolmella tilalla maistelemassa paikallisia erikoisuuksia. Meidän ”harmiksemme” Marlborough:n seutu on kuuluisa enemmän valkoviineistään kuin punaviineistään, sillä me ei olla oikein valkkareiden ystäviä. Mutta jos pitäisi valkoviiniä juoda, niin Malborough:n Savignon Blanc olisi varmaan meidän valinta. Punaviinejä ei ollut kuin paria tyyppiä tarjolla ja nekin olivat todella mehumaisia, joten ei kiitos. Kolmen maistelupaikan jälkeen huomattiin, että yrittäessä ajaa tienreunassa olevaa valkoista viivaa pitkin oli ihan hyvä, että ei lähdetty autolla liikenteeseen.. Illalla uni tuli taas nopeasti, mikä oli ihan hyvä juttu, koska aamulla oli aikainen herääminen lauttaan, joka veisi meidät takaisin pohjois-saarelle.
Advertisement
Tot: 0.136s; Tpl: 0.012s; cc: 17; qc: 81; dbt: 0.0903s; 1; m:domysql w:travelblog (10.17.0.13); sld: 1;
; mem: 1.2mb
Iskä ja Äpyli
non-member comment
Imagine Independent Day!
Suomi ja 90-v-itsenäisyys! Katkarapusalaattia, kalakukkoa, lohipiirakkaa, valkosipuliperunat ja hedelmäcoctail. Skumppaa elegantisti. Sinivalkoinen kattaus. Kaksi kynttilää sateisessa säkkipimeydessä. Tunnelma Tuntematon Sotilas. Sekaan Sibben Finlandia. Linnassa könsikkäät teputtelee pingviinifrakeissaan. Daameilla tyrkyllä turnyyrit, ja stailattu hymy. Päivä, jolloin saa arvostella avoimesti. Vapauden kokemuksia teille jatkossakin!