EAST CAPE & TONGARIRO ALPINE CROSSING 27.3.-1.4.2010

---

EAST CAPE & TONGARIRO ALPINE CROSSING 27.3.-1.4.2010

Ihminen, aikuinenkin ihminen näyttää voivan tottua mihin hyvänsä, myös siihen, että hän reuhtoo Uudessa Seelannissa päivästä toiseen eri paikkaan, nukkuu yhden yön yhdessä hostellissa, jossa on ulkovessa ja -suihku, ja jo seuraavana yönä toisen hostellin makuusalissa, jonka viereisessä pedissä rakastellaan koko yö, ja heti seuraavana yönä pelaa paskahousua baijerilaisilla korteilla kanadalaisin säännöin aamuneljään. Ja hänellä on hauskaa.

Suunnittelin Uuden Seelannin tieten tahtoen tällaiseksi hullun myllyksi, kun tunsin itseni niin yksinäiseksi Tyynen meren autiudessa. Ei kerta kaikkiaan ole aikaa olla ikävissään.

Uuden Seelanti on maisemiltaan ja ilmanalaltaan äkkijyrkän monimuotoinen. Samalla viikolla voi nauttia vielä Tyynen meren lämmöstä itärannikolla, ottaa aurinkoa ja uida meressä, jos uskaltaa. Seuraavana päivänä samassa paikassa riehuu antarktinen myrsky, kolmantena päivänä kävelet tulivuorten polttamassa Mordorissa.

Kaksi viikkoa sitten yritin ottaa delfiineistä kuvia Bay of Islandissa, mutta nyt samassa paikassa riehuu Killer whale - orca oikealta nimeltään. Luin sen verenhimoisuudesta New Zealand Heraldista.

Autokuskimme East Capessa oli nuori, komea maorimies. Voiko olla suloisempaa, lempeämpää ja herkempää ilmestystä. Meitä oli autossa vain kaksi matkustajaa, minä ja itävaltalainen Stefanie. Päättelimme Stefanien kanssa, että Jasonin rakkaussuhde on juuri päättynyt epäonnisesti, koska hän soitti meille ainoastaan kaihoisaa musiikkia, jossa miehen ja naisen välistä rakkaussuhdetta kuvataan eri vaiheissaan, alusta loppuun.

Kun maori tapaa toisen maorin, hänen on ilmoitettava tälle heimovuorensa, -jokensa, -wakansa ja -maansa. Näistä kumpikin pystyy sijoittamaan toisen sukuhistoriaansa. Ja näin he tekevät nykyäänkin. Wakat ovat niitä veneitä, jotka toivat polynesialaiset Uuteen Seelantiin. Niitä oli vain seitsemän, joten heimojakin on seitsemän.

Itärannikolla sijaitsee myös Whangaran pikkukaupunki, jonne sijoittuu, ja jossa kuvattiin Whale Rider -elokuva. Valokuva ei ole kovin hyvä, koska oli sateinen päivä.

Ja näinkö minä Gisbournessa uuden päivän ensimmäiset auringonsäteet. No en, koska ulkona riehui myrsky, joten päätin jatkaa nukkumista. Mutta otin minä sentään kuvan James Cookin patsaasta. Gisbourne oli ensimmäinen paikka, jossa hän tuli maihin Uudessa Seelannissa. Valitettavasti hän ymmärsi maorien hurjat tervetuliaisseremoniat väärin ja tappoi aika monta maoria.

Toissapäivänä matkustimme Taupoon ja Tongariron kansallispuistoon, jossa nyt kirjoitan tätä. Maisemat muuttuivat täysin parissa tunnissa. Hobittien lempeästi kumpuilevista maisemista siirryimme Mordoriin. Tunnistatteko Mt Doomin valokuvista, oikealta nimeltään Mt Ngauruhoe (2287 m). Sormus on nyt sitten sen uumenissa ja pysyykin. Sisartulivuoret Tongariro (1967 m) ja Ruapehu (2287 m) ovat purkautuneet säännöllisen epäsäännöllisesti, viimeksi 2007. Varoituskyltit on otettava tosissaan, mutta riski kannattaa ottaa: Tongariro Crossing (20 km, 6-7 tuntia) on parasta mitä voi odottaa kokevansa ja näkevänsä Uudessa Seelannissa.

Huomenna matkustan Wellingtoniin, jossa vietän pääsiäisen. Sitten siirryn Eteläsaarelle. Luvassa muuan muassa Franz Josef Glacier Walk.

---